”Syytökset paisuneesta valtionhallinnosta ovat vuosisadan silmänkääntötemppu”. Näin ei kirjoita vasemmistolainen media, vaan Iltalehti 28.2.Toimittaja Oskari Onnisen jutussa 27.2. avataan mielenkiintoisella tavalla julkisen hallinnon tilaa ja kehitystä.
Onninen kirjoittaa, että työmäärä ei vähene julkishallinnon ohentuessa, päinvastoin, mutta nykyään se ostetaan konsulteilta, maksoi mitä maksoi. Hän lisää, että nykyisin koko ”paisuneen” julkisen sektorin osuus Suomen työllisistä on tätä nykyä Suomen matalin 50 vuoteen. Hän kutsuu aikamme spinnaukseksi sitä, että turvonneesta hallinnosta on tehty vasemmiston aiheuttama ongelma, vaikka totuus on toinen. Raportointia, tietojärjestelmiä ja muuta toimistotyöntekijöiden toimistoilua on myös helppo kasvattaa moninkertaiseksi, kunhan muistetaan puhua kansan rakastamasta sääntelyn purkamisesta. Suomessa tähän kuuluu tietenkin nk. ”digiloikat”. Kuulostaako jotenkin tutulta?
”Mitä enemmän työntekoa koetetaan ”tehostaa”, sitä enemmän pikkuhankintoja on hyväksytettävä pomoilla ja käytettävä aikaa tehottomaan raportointiin. Ilmatilaa hallitsevat rötösherrapopulistit, jotka vastustavat äänekkäästi paitsi valtionrahojen tuhlailua, yleensä myös niitä hallinnollisia keinoja, joilla vuotokohtia voisi tukkia ja väärinkäytöksiä estää”, Onninen osuvasti kirjoittaa.
Jutussa nostetaan esiin London School of Economicsin professori David Graeber, joka esitteli vuonna 2015 kirjassaan Utopia of Rules ”liberalismin rautaisen lain”. Se on paradoksi, jonka mukaan julkishallinnon ohentamiseen tähtäävä markkina-ajattelu lisää lopulta sääntelyä, paperitöitä ja ihmisiä, jotka niitä pyörittävät.
Tästä kuulee liian usein tärkeää työtä tekeviltä Sote-alan ammattilaisilta, varhaiskasvatuksesta ja kouluista. Aika menee siihen mihin sen ei pitäisi mennä: erilaisten toiminnanohjausjärjestelmien opetteluun ja taulukkojen täyttämiseen. Näin on tehtävä, kun kaikki muutkin tekevät, kuuluu usein perustelut poliittisille päättäjille eikä tästä voi aina kuntapäättäjiä syyttää, koska he joutuvat usein puoltamaan sitä hankintaa mitä heille esitetään, koska ei aika eikä osaaminen voi – eikä pidäkään – riittää kaiken selvittämiseen. Graeber sanoi tätä ”painajaiseksi, jossa yhdistyvät Neuvostoliiton ja kapitalismin huonoimmat puolet”.
Muistan hyvin Päijät-Hämeen Hyvinvointiyhtymän ja sinne väkisin omistajakuntien toimesta ja osin syystäkin kohdistetut YT-neuvottelut vuonna 2014, joilla haluttiin vähentää ”turhia” työntekijöitä. Lopputuloksena tukipalveluista leikattiin oikeita työn tekijöitä ja hoitohenkilökunnan sekä lääkäreidenkin aikaa meni paljon enemmän sellaiseen, mikä heille ei edes kuulu. Todellisia säästöjä tuskin hirveästi tuli.
Ja tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö julkisen hallinnon tulisi olla tehokas ja etteivätkö kaikki poliittiset puolueet olisivat tehneet virheitä ja isojakin esimerkiksi julkisissa hankinnoissa. Mutta julkisen sektorin mollaaminen kokonaisuutena on epä-älyllistä ja suurta populismia, jonka perässä nyt on juostu pitkään. Se itkupotkuraivareiden määrä, mitä saamme kuulla paikallisesti ja valtakunnan tasolla julkisen sektorin työntekijöiden liiallisesta määrästä ja tehottomuudesta ei perustu faktoihin. On vain ja ainoastaan ideologista väittää, että kunta tai valtio, julkinen sektori olisi edes huono omistaja, joka ei osaisi tehdä rahaa omistajalleen siinä missä yksityinen. Lahti Energia on tästä paras esimerkki meille lahtelaisille.
Ville Skinnari
