Arkistot: Kolumnit

Kyllä on ihmisen elämä monimutkaista. Välillä puhumme liikaa, lörpötämme, hössäämme tai sekaannumme vääriin asioihin – ainakin minä teen näin. Juoruilemme ja täytämme kiusallisen hetken jonninjoutavalla puheella. Sitten taas tulee hetki, jolloin ehdottomasti tarvittaisiin sanoja: asioiden avointa selvittämistä, perinpohjaista keskustelua, rakkaudellisia sanoja. Mutta silloin puhetta ei välttämättä synnykään, sanat takertuvat kurkkuun.

Tänä sunnuntaina kirkoissa on aiheena meidän ihmisten puheet ja sanat. Jeesus sai mykät puhumaan ja kiittämään Jumalaa. Hän muistutti, kuinka tärkeitä sanat ovat. Vielä tärkeämpää on sanojen takana oleva todellisuus, sydämen tila. ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” (Matt. 12:34) Jos haluamme sanoillamme rohkaista, kiittää ja lohduttaa, niin kömpelötkin lauseet menevät perille. Jos sydän on täynnä katkeruutta, itsekkyyttä ja pahuutta, on vaikea puristaa suusta ulos aitoja hyviä sanoja.

On hienoa, että meille on annettu myös tämä sana: ”anteeksi”. Anteeksipyytäminen antaa mahdollisuuden päästä eroon syyllisyydestä ja väärien sanojen, tekojen ja ajatusten taakasta. Saamme pyytää anteeksi Jumalalta ja ihmisiltä. Se avaa mahdollisuuden uuteen alkuun.

Eikä yhtään hullumpi ole myöskään sana ”Kiitos!”. Sitäkin kannattaisi käyttää ahkerasti. Kiittäjän oma mieli muuttuu valoisammaksi. Silloin huomaa myös Jumalan teot. Kiittämällä ja anteeksi pyytämällä syntyy paljon hyvää tähän maailmaan.

Riitta Särkiö

Kun olimme lähdössä Angolasta kolmen vuoden työrupeaman jälkeen takaisin Suomeen, sain paikallisilta työtoveriltani uuden nimen ”Nandila”. Tuo nkumbinkielinen sana on suomeksi ”Matkalla syntynyt”. Sen merkitys ei heti avautunut minulle, mutta nyt, kun aikaa Suomeen paluusta on kulunut enemmän, olen palannut tuohon nimeen uudelleen.

Elämääni on leimannut matkalla ja liikkeellä oleminen. Laskin, että olen ehtinyt asua jo 20 eri kodissa ja viidessä eri maassa. Jotkut noista kodeista ovat olleet kotejani vain muutaman kuukauden, jotkut usean vuoden ajan. Koteja on ollut erilaisia aina rähjäisestä opiskelijakämpästä isoon, puutarhalla ja uima-altaalla varustettuun omakotitaloon. Koteja ne kuitenkin ovat olleet kaikki.

Näiden useiden lähtöjen, tulojen ja muuttojen keskellä olen miettinyt, mikä kodista sitten tekee kodin. Muutama tärkeä esine, pari valokuvaa, kulunut pöytäliina ja ikoni – siinäpä ne ovat, lähes kaikissa kodeissani mukana kulkeneet tavarat. Ehkä tärkein kaikista on kuitenkin ollut se, että olen opiskeluaikojeni soluasuntoja lukuun ottamatta saanut jakaa kodin kaikkein läheisimpien ihmisteni kanssa.

Nyt olen jälleen uuden matkan alussa, Launeen seurakunnan lähetys- ja evankelioimistyön pappina. On hienoa saada jakaa tämä matka yhdessä seurakuntalaisten kanssa, oman yhteisöni keskellä. Matka taittuu mukavammin, kun rinnalla on matkakumppaneita. Ihmisiä, jotka kulkevat kukin oman aikansa vierelläni. Ystäviä, jotka joskus joutuvat jopa kantamaan minua, kun itse en jaksa. Seurakuntalaisia, jotka rukoilevat yhdessä kanssani ja puolestani.

Rohkaiskoon meitä kaikkia raamatun sana: ”Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.” (2. Tess. 5:16-18,24)

Siunausta syksyynne!
Pauliina Hatakka
Launeen seurakuntapastori

Näin Jeesus tokaisi, kun häneltä pyydettiin todisteita siitä, että hän on Jumalan lähettämä Messias. Jeesus oli kyllä tehnyt monia tunnustekoja, parantanut sairaita. Hänen opetuksensa oli saanut ihmiset hämmennyksiin, sillä hän oli opettanut niin kuin se, jolla on valta. Ja kuitenkin tuntui, että mikään ei riittänyt. Mikään ei saanut ihmisiä vakuuttuneiksi Jeesuksen jumalallisesta alkuperästä. Kriittinen ajattelu on paikallaan, mutta se on eri asia kuin jääräpäisyys. Haluttomuus tarkistaa omia ajatuksia tuli uskon esteeksi.

Ihmiset olivat nähneet Jeesuksen jo lapsuudesta. He tunsivat hänen vanhempansa ja sisaruksensa. Jeesus perheineen oli yksi heistä. Olisi voinut ajatella, että juuri se olisi tehnyt Jeesukselle helpommaksi lähestyä ihmisiä ja ihmisille helpommaksi uskoa Jeesuksen sanoma. Mutta näytti olevan päinvastoin. Oman kylän väki tuntui olevan kaikista kriittisintä. Vai oliko kyse sittenkään kriittisyydestä? Epäuskoon saattoi liittyä epäluuloisuutta ja kateutta. Ehkäpä juuri tämä Jeesuksen inhimillisyys näytti estävän ihmisiä näkemästä hänen jumalallisuuttaan.
Ja kuitenkin Jumalan työ tapahtuu tässä maailmassa hyvin inhimillisissä olosuhteissa ja aivan tavallisten ihmisten kautta.

Ja kirkko sekin on monella tavalla puutteellinen ja epätäydellinen. Sitä voi moittia monesta asiasta aivan aiheesta. Ja silti se toteuttaa Jumalan suunnitelmaa ja Jumalalta saamaansa tehtävää tässä maailmassa meidän ihmisten kautta. Kirkko julistaa sanomaa Jumalan rakkaudesta ja evankeliumia syntien anteeksiantamisesta. Se palvelee apua tarvitsevia, koska se on sen kutsumus.

Ei Jumalan todellisuus ole irrallaan meidän todellisuudestamme. Mutta monesti tämä Jumalan työ jää kuin kätköön. Mutta uskon silmin voimme nähdä, kuinka Jumala tekee työtään tässä maailmassa. Myös minä voin olla hänen käytössään. Kunhan vain uskallan suostua siihen.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Tämän sunnuntain raamatuntekstissä (Matt. 25:14-30) jaetaan talentteja palvelijoiden hoitoon ja harjoitetaan kummallista maanviljelyä. Vertauksen kolmas mies sai hoitaakseen talentin hopeaa, ja hänen tuli pitää siitä hyvää huolta (= kartuttaa talletusta). Mutta mies pelkäsi rahojen omistajaa eikä uskonut omiin kykyihinsä. Hän kaivoi maahan kuopan ja kätki rahan sinne.

Lastenkirjoissa istutetaan maahan karkkia ja kolikkoja sillä odotuksella, että niistä kasvaisi karkkipuita ja seteleitä. Mutta oikeassa elämässä maahan kaivetut lahjat eivät ala itää. Isäntä oli tyytyväinen niihin palvelijoihin, jotka olivat laittaneet lahjansa käyttöön, mutta nuhteli häntä, joka oli vain kaivanut rahansa maahan.

Jeesuksen ankara vertaus puhuu koko elämästä. Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle lahjoja, kykyjä ja vahvuuksia. Niistä saa olla iloinen ja ylpeä. Lahjoja tulisi käyttää toisten ihmisten ja luomakunnan hyväksi. Jos ihminen mitätöi itseään ja vaikenee lahjoistaan, Jumalan antamat lahjat jäävät piiloon.

Mutta talentit eivät tässä kuvaa vain ihmisten lahjakkuuksia – sellaisia, joista kilpaillaan talentshowssa. Jumala on antanut meille myös näkymättömiä, ihmeellisiä lahjojaan: Hän ottaa kasteessa omakseen, Hän kuulee rukoukset, Hän antaa anovalle anteeksi ja pelastaa kaikki, jotka etsivät turvaa Hänen luotaan. Jumala on antanut Poikansa Jeesuksen maailman pelastajaksi. Tässä onkin ainutlaatuisia kultaisia talentteja. Lahjojen antaja toivoo, että nämä isot asiat huomataan ja otetaan vastaan. Jumalan lahjat on tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön!

Riitta Särkiö

Lämpömittaria katsomalla on vaikea uskoa, että kesä ja kesälomakausi ovat päättymässä. Yksi erityinen merkki syyskauden alkamisesta on kuitenkin koulujen alkaminen. Ensi viikolla taas sadat lapset ja nuoret Lahdessakin lähtevät koulutielle. Osa aivan ensimmäistä kertaa, toisilla koulunalkuja on jo kertynyt monia. Aina koulun alkuun kuitenkin liittyy pieni jännitys tai innostus, onhan jokin uusi taas alkamassa.

Vaikka omista koulumuistoistani monta koulun aloitusta on päässyt unohtumaan, on mieleen kuitenkin jäänyt ensimmäinen koulupäivä ala-asteen ensimmäisellä luokalla. Luulen, että aika moni muistaa oman koulutien alkamisen ja ehkäpä myös omien lasten koulunaloituksen. Kouluun lähtöön liittyy niin paljon muutoksia, otetaan ensimmäiset, vaikkakin vielä hyvin pienet, askeleet kohti itsenäistymistä.

Yksi koulun tehtävä on opettaa tunnistamaan oikea ja väärä. Oikea tieto väärästä, oikea tiedonhaku kanava epäilyttävästä. Näitä samoja taitoja myös vanhemmat yrittävät opettaa jälkikasvulleen mutta samalla jokainen kamppailee itse oikeiden ja väärien valintojen ristitulessa.

Ensi sunnuntain kirkollisena aiheena on totuus ja harha. Aihe on hyvin mielenkiintoinen koska toden tunteminen ei ole suinkaan niin yksiselitteistä kuin voisi kuvitella. Onko ylipäänsä mahdollista löytää sellaista kuin absoluuttinen totuus? Vai onko totuus aina suhteessa johonkin toiseen? Tai jos toden sattuu tuntemaan, ei tunteminen vielä tarkoita että toimii sen mukaisesti.

Jeesus sanoi olevansa tie, totuus ja elämä, vai onko ehkä niin että Jeesus on tie jota kulkemalla on kiinni totuudessa ja elämässä? Ehkä näin, mutta se mikä on hienoa, on että jos vahingossa sattuu eksymään tai joutuu jollekin sivupolulle, niin Jeesus-tielle saa kuitenkin aina palata. Riippumatta siitä, miten monta kertaa on joutunut harhaan.

Sen sijaan jokaisen koululaisen toivoisin pysyvän oikealla koulutiellä ja meidän aikuisten olevan erityisen valppaana liikenteessä pienten koululaisten opetellessa koulureittejään.

Hanna Suominen
vs. srk. pastori

Rippikoululeirillä teimme ensimmäisenä päivänä rukoushelminauhan.
Jokainen nuori sai pujottaa nauhan omaan käteensä ja käytimme tuota rukousnauhaa leirin hartauksissa rukouksen ja hiljentymisen apuna. Pikkuhiljaa leirin aikana myös hiljaa olemiselle ja rauhoittumiselle alkoi löytyä tilaa. Levotonkin nuori jaksoi olla hiljaa hartauden ajan saadessaan sormeilla kädessään helminauhaa ja sen erimuotoisia ja -kokoisia helmiä.

Rukoushelminauhan jokaisella helmellä on oma merkityksensä. Suurin, kullanvärinen helmi on Jumalan läsnäolon helmi. Jokainen helmirukoushetki alkoi ja päättyi tuohon Jumala-helmeen ja sen rukoukseen:

”Sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.”

Tuleva pyhää kutsutaan kirkastussunnuntaiksi. Pyhän raamatuntekstit kertovat Jumalan ja Kristuksen kirkkaudesta ja valosta muun muassa näin: ”Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa.” (Hab. 3:4)

Evankelista Matteus puolestaan kertoo, kuinka Jeesus meni läheisimpien opetuslastensa kanssa hiljentymään rauhalliseen paikkaan, vuorelle. Siellä hänen vaatteensa alkoivat yhtäkkiä hohtaa niin kirkkaana, että sitä oli vaikea katsoa. Samaan aikaan taivaasta kuului Jumalan ääni: ”Tämä on minun rakas poikani!” Opetuslasten kerrotaan heittäytyneen maahan peloissaan.

Kertomus ei kuitenkaan pääty tähän vaan Jeesuksen sanoihin: ”Nouskaa, älkää pelätkö.”

Jumala on ääretön, kolmiyhteinen, vaikea ymmärtää ja lopulta salattu. Mutta Jumalan vahva viesti meille kuuluu Raamatun lehdiltä kerta toisensa jälkeen: ”Älkää pelätkö.” Siinä on meidän turvamme ja toivomme. Saamme rippikoulunuorten kanssa luottavaisina rukoilla helmirukouksen sanoin:

”Jumala, sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.”

Pauliina Hatakka
Seurakuntapastori
Launeen seurakunta

Yksi suosituimmista tv-ohjelmista on itsenäisyyspäivän lähetys presidentinlinnan vastaanotolta. Kättelyjonossa on diplomaatteja, poliitikkoja, yhteiskunnallisia vaikuttajia, artisteja, urheilijoita, jne. He ovat tehneet jotakin huomion arvoista, koska ovat saaneet kutsun näihin juhliin. Kun kutsu tulee niinkin korkealta taholta kuin presidentiltä, sitä ei helposti ohiteta ja jätetä väliin.

Mutta vaikka emme saisikaan kutsua näihin juhliin, olemme saaneet kutsun vieläkin korkeammalta taholta. Jumala on kutsunut meidät lapsikseen, hänen valtakuntaansa. Millä perusteella me olemme saaneet tuon kutsun? Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista.” Tällainen oli alkuseurakunnan kristittyjen joukko, sekalainen seurakunta.

Jumala ei valikoi kutsumisessaan. Hänen kutsunsa kuuluu kaikille. Juuri se suututti Jeesuksen toiminnassa fariseuksia. Niinpä esimerkiksi silloin, kun Jeesus halusi vierailla tullimies Sakkeuksen kodissa, ihmiset sanoivat paheksuen: ”Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.”
Eipä tainnut Sakkeus olla kovinkaan arvostettu, ei ansioitunut, ei ainakaan hengellisesti. Ja kuitenkin Jeesus tahtoi tulla hänen luokseen. Meidän ihmisten mielestä ehkä olisi ollut sopivampia paikkoja: hurskaita miehiä, vilpittömiä uskovia, aitoja hyväntekijöitä. Mutta ehkäpä he olivat jo saaneet ottaa vastaan tuon Jumalan kutsun. Siksi Jeesus tahtoi rohkaista arkoja, epäileviä. Heillekin tuo kutsu on tarkoitettu. Sanoohan Jeesus itse: ”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.”

Meitä jokaista hän kutsuu valtakuntaansa, omistamaan Jumalan armon ja rakkauden.
Sakkeuksesta tuli uusi mies. Jeesuksen rakkaus muutti ja uudisti hänet. Siksi hän tahtoi korjata tekemänsä vääryydet . Jeesuksen rakkaus sai hänet tuntemaan itsensä arvokkaaksi. Siitä nousi kiitos ylös Jumalan puoleen. Siitä syntyi rakkaus hänen sydämeensä. ”Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette.”

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Joissakin juhannuspäivän messuissa on ollut tapana käyttää saarnatekstinä Luukkaan evankeliumissa olevaa Sakariaan kiitosvirttä. Sakarias ylistää kiitosvirressään Jumalaa, joka hyvyydessään katsoo kansansa puoleen ja tarjoaa sille pelastuksen. Jumala on siunannut Sakariaan vaimoa vielä vanhoilla päivillä lapsella, jolle enkeli määräsi annettavaksi nimen Johannes. Tuon Johanneksen syntymäpäivän kunniaksi me vietämme juhannusta ensi viikonloppuna.

Juhannuksena kaikki kynnelle kykenevät pakkautuvat autoihinsa ja siirtyvät virvoittavien vesien äärelle, luonnon rauhaan ja kauneuteen. Harva suomalainen vaikuttuu kauniista luonnosta ihan niin paljon, että puhkeaisi ylistysvirteen, mutta jotakin hyvin harrasta saatamme kokea juhannusaaton iltana kauniin luonnon keskellä.

Hartaushetkiin ja messuun tuodaan yleensä aina jotakin kaunista, yleensä kukkasia, joihin voi keskittää katseensa. Kauneudessa on paljon pyhää ja puhuttelevaa. Kauneuden keskellä oma sisin hiljenee ja mieli antaa tilaa syvällisemmille ajatuksille. Juhannusaaton auringon laskiessa voi saada välähdyksen ikuisuudesta ja aistia Jumalan. Ota siis tämäkin juhannus mahdollisuutena viettää hetki Luojasi kanssa.
Siunattua juhannusta!

Ville Hakulinen
Seurakuntapastori
Launeen seurakunta​

Launeen seurakunta toimii muuallakin kuin täällä Etelä-Lahdessa. Meillä on monissa maissa nimikkolähettejä, joita tuemme ja joiden puolesta rukoilemme jumalanpalveluksessa.

Tänä sunnuntaina 15.6. yhteys tulee vielä todemmaksi, kun lähettimme Hanna Oja-Nisula saarnaa kanssani Launeen kirkossa. Hän on pappina Tansaniassa. Odotan innolla, mitä uutta afrikkalainen näkökulma tuo päivän evankeliumiin: Jeesuksen vertaukseen viinipuusta ja oksista.

Yksi oksa ei ole mitään, se ei voi kantaa hedelmää, mutta viiniköynnöksessä oksa on oikealla paikallaan. Kristittykin tarvitsee yhteyttä Isään Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään henkeen. Silloin elämään virtaa voimaa ja lohdutusta rungosta. Vain silloin voimme kantaa hyviä hedelmiä: iloa, toivoa, kärsivällisyyttä, rakkautta.

Voi olla, että afrikkalaiset osaavat tämän yhteyden idean paremmin kuin me yksilökeskeiset länsimaalaiset. Afrikassa puhutaan enemmän meistä, ei niinkään minusta. No, sunnuntaina ehkä kuulen, onko asia oikeasti noin. Tervetuloa messuun!

Jumalan edessä me olemme joka tapauksessa vain hänen armonsa varassa. Yhdessä toisten kanssa matka taittuu paremmin. Yhteinen määränpää innostaa.

Riitta Särkiö

Helluntai on pääsiäisajan viimeinen juhla kirkkovuoden kierrossa. Kirkkovuoden loppujakson sunnuntait nimetään helluntain mukaan. Tämä tapa korostaa Kristuksen ylösnousemusta kristinuskon ytimenä ja pääsiäistä kirkkovuoden keskuksena. Lisäksi esiin tulee ajatus siitä, että aika ensimmäisestä helluntaista viimeiseen tuomioon on Pyhän Hengen aikaa.

Helluntain ajankohta määräytyy kalenterissa Apostolien teoissa kuvatusta Pyhän Hengen vuodattamisesta. Se tapahtui Kristuksen ylösnousemuksen jälkeisenä juutalaisten helluntaina. Juutalaiset viettävät helluntaijuhlaansa 50. päivänä pääsiäisestä. Suomenkielinen nimi on väännetty ruotsinkielisestä ilmaisusta helig dag.

Juutalaisen helluntain juhla-aiheena oli sadonkorjuu ja myöhemmin myös lain saaminen. Kristillisen helluntain keskeistä sisältöä on Pyhän Hengen saaminen ja toiminta sekä kristillisen kirkon synty. Pyhä Henki on lähetetty puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi. Tässä Hengessä Kristus itse on läsnä kirkossaan. Pyhä Henki liittää kaikki maailman kristityt Kristuksen kirkkoon, yhteen Herraan ja yhteen uskoon.

Jos siis joku uskoo, että Jeesus Kristus on maailman Vapahtaja, kysymys ei ole makean viinin liika-annostuksesta vaan Pyhän Hengen toiminnasta.
Ihmisellä ei ole mitään luontaista kykyä tai halua uskoa, niin että voisi omalla päätöksellään alkaa uskoa. Eikä myöskään voimaa pysyä uskossa. On kysymys suuremmasta voimasta ja päätöksestä.

Kirkon liturgiset menot, jumalanpalvelus- ja hartauselämä ovat käytössä siksi, että olisi mahdollisuus uskoa kristinuskon mukaista uskoa. Toteutustavat ovat toki ihmisistä ja resursseista riippuvaisia, mutta sisältö ratkaisee. Loputtomiin voidaan pohtia, millainen olisi ”meidän” messu, mutta sisältöä ei saa hukata. Tule siis mukaan hämmästelemään Jumalan tekoja meidän puolestamme.

Esa Kekki