Olen tällä viikolla Moskovassa tapaamassa kollegoita Venäjän eri ministeriöistä. Torstaina tapasin Venäjän varapääministeri Kozakin, jonka kanssa johdamme maidemme välisen talouskomission toimintaa. Kaupallisten suhteiden kehittämisen ohella liikenneasioilla on matkallani keskeinen rooli. Allegron lisäksi haluamme kehittää nopeaa yhteyttä Helsingistä ja Lahdesta Moskovaan. Myös metsäteollisuudessa yhteistyön kehittäminen kiinnostaa molempia maita. Matkailussa venäläisten määrä Suomessa on jälleen kasvussa. Tämä on tärkeä tulonlähde Lahdenkin alueelle. Kaupat ja ravintolat tarvitsevat asiakkaita eivätkä uudet hotelli-investoinnit synny pelkästään kotimaisen kysynnän vetämänä. Tähän tarvitaan kaikkia ilmansuuntia, mutta Venäjän merkitys on erityisen suuri.
Venäjän vienti on aina ollut Lahden alueen yrityksille tärkeää ja niin tulee olemaan jatkossakin. Peikko on tehnyt hyvää työtä samoin Raute, Oilon ja moni muu. Iskulla on perinteitä ja potentiaalia, jotka pitää vielä paremmin lunastaa käytäntöön. Lisäksi uusia mahdollisuuksia on monella energia- ja ympäristöalan kestävimpien ratkaisujen toimittajilla. Lem-Kem on tästä yksi hyvä esimerkki.
Venäjän matkani kaikissa tapaamisissa pääpaino on maidemme välisen ympäristöyhteistyön kehittäminen. Yhteinen tavoitteemme on musta hiili tai paremminkin sen poistaminen. Poliittinen sitoutuminen Pariisin sopimukseen on hyvä askel eteenpäin. Seuraavaksi meidän pitää luoda tiekartta konkreettisten hankkeiden toteuttamiseksi. Lahti on ollut keskeisessä roolissa aikaisemminkin, kun teimme Pietarissa vesialan yhteistyötä. Jätehuolto on meidän erityisosaamista ja sitä halutaan nyt ostaa myös Venäjälle.
Ulkomaankauppaministerinä yksi tehtävistäni on luoda kotimainen tarjoama sellaiseksi, että se voidaan viedä ulkomaille. Tässä meillä on vielä tekemistä yhdessä yritysten kanssa. Lahden orkesteri soittaa muuten myös Moskovassa ja hyvin soittaakin. Samoin muu lahtelainen musiikki menestyy hyvin Venäjällä. Korpiklaanin keikat myyvät ja Cheekin biisikin soi Moskovassakin.
Kesäkuun 17. on jalkapallossa suuri päivä Venäjän ja Suomen joukkueiden kohdatessa Pietarissa. Tulevan kesän aikana tullaan järjestämään myös toinen maidemme välinen futiskohtaaminen, kun Suomen eduskunnan jalkapallojoukkue pelaa Venäjän Duuman joukkuetta vastaan todennäköisesti Pietarissa. Joukkueen kapteenina minun on todettava, että Venäjän joukkue näyttää paperilla todella tasokkaalta. Mutta kuten aina muulloin, Suomi on vahva joukkueena ja haluamme näyttää esimerkkiä koko eduskunnalle ja muulle Suomelle yhdessä tekemisen merkityksestä. Silloin menestyminen suuriakin vastaan on mahdollista. Niin se kaupankäynnissäkin.
Ville Skinnari
Sunnuntaina vietetään Suomen kansallispyhimyksen Henrikin muistopäivää. Luultavasti tämä Henrikin päivä ei näin joulun jälkimainingeissa eikä muutenkaan herätä kovin suurta huomiota. Vuonna 1156 Suomeen tullut, Lallin surmaama piispa on kuitenkin yksi tärkeä merkkihenkilö kristinuskon matkalla Suomeen. Kristillisiä vaikutuksia on tullut idästä ja lännestä monina aikoina, mutta Henrikin merkitys on niin tärkeä, että hänet on nimetty Suomen suojelunpyhimykseksi.
Meillä luterilaisessa kirkossa ei ole varsinaista pyhimyskalenteria, mutta nimipäiväkalenterimme pohjautuu kuitenkin katolisen kirkon pyhimyksille. Siksi Heikinpäivänä muistellaan Henrikiä, perjantaina 17.1. pyhää Antoniusta, Paulin päivänä apostoli Paavalia. Pyhät ihmiset ovat olleet esikuvallisia kristittyjä, joista nykyihminenkin voi ottaa oppia. He muistuttavat meitä myös todella pitkästä kristittyjen ketjusta, joka ulottuu lähes 2000 vuoden taakse (Paavali perusti seurakuntia 50-luvulla jKr.).
Kukaan ihminen ei ole kaikessa täydellinen, eivät pyhimyksetkään. Kukaan ei myöskään ole pelkästään paha, konna tai veijari, niin kuin vanhassa leffassa. Uutena vuonna meillä jokaista kutsutaan tekemään hyvää ja välttämään pahaa. Tavoitteena ei ole pyhimyksen sädekehä, vaan onnellinen elämä toiselle ja itselle. Lähimmäisen rakastaminen on pyhä teko.
Silloin kun tässä epäonnistumme, saamme turvallisesti kääntyä Jumalan puoleen. Hän ottaa kaikki lapsensa vastaan. Armo on yhteinen!
Taivaallinen Isä, auta meitä täyttämään tahtosi. Auta karttamaan pahaa ja etsimään, sitä, mikä tuottaa iloa lähimmäisille. Jeesuksen nimessä pyydämme tätä. Aamen.

Riitta Särkiö
Olen viimeisten vuosien aikana koonnut valokuvakirjan aina äskettäin kuluneesta vuodesta. Jokaiseen kirjaan olen kerännyt valokuvat puhelimien ja kameroiden muistista ja koonnut ne yhdeksi, tammikuusta joulukuuhun eteneväksi kuvakertomukseksi.
Viime vuosi oli kuitenkin poikkeus. Lukuisista yrityksistä huolimatta kuvakirjan tekeminen tuntui ylivoimaisen vaikealta ja työläältä tehtävältä. Vuosi oli pitänyt sisällään suuria muutoksia tai muutoksen alkuja ja tuntui vaikealta käydä kaikkea uudestaan läpi.
Joulun jälkeen päätin ryhtyä tehtävään. Kävin kaikki vuonna 2018 otetut kuvat läpi ja aloitin kirjan kokoamisen, eikä työhön loppujen lopuksi mennyt kovinkaan kauan. Ehkä kaikista hämmästyttävin asia oli kuitenkin tunne, valtava helpotus ja keveyden tunne, joka tuli heti sen jälkeen, kun tehtävän oli saanut suoritettua.
Tammikuu on monelle uusien alkujen aikaa, terveellinen ruokavalio, säännöllisesti liikuntaa, ilmastoystävällisiä valintoja jne. Usein uuden aloittaminen vaatii vanhasta luopumista ja irti päästämistä, mikä ei aina ole ihan helppoa. Omin voimin ponnistelu on toisinaan kertakaikkisen uuvuttavaa.
Raamatussa kerrotaan ihmeistä, joita ihmiset kokivat Jeesuksen seurassa. Yksi suurimmista ihmeistä tapahtuu silloin kun, ihminen jonka elämä on ollut täysin solmussa, saa kokea, miten solmut alkavat aueta. Jumalan läsnäolo ja ihmeet näkyvät lopulta tavallisen arjen keskellä ja mahdollisuutena aloittaa alusta.

Hanna Suominen
kappalainen Launeen srk
Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2020! Politiikan syksy oli hektinen, joten pieni loma tuli tarpeeseen. Uusi vuosikymmen tuo mukanaan uusia haasteita sekä uusia mahdollisuuksia.
Matkailu on Suomen kasvavin toimiala. Geo- ja luontomatkailu ovat nousevia trendejä, jotka vetävät puoleensa kaiken ikäisiä matkailijoita. Global Geopark tarkoittaa maantieteellisesti yhtenäistä aluetta, joka on arvioitu kansainvälisesti merkittäväksi geologiseksi kohteeksi. Statuksen myöntää Unesco. Maailmalla on näyttöä siitä, että Global Geopark -statuksen saaminen edistää ekologista matkailua ja tuo esiin Unesco-kohteiden kulttuurillisia, geologisia ja historiallisia erityispiirteitä.
Global Geopark -statusta ollaan nyt hakemassa Päijät-Hämeen Salpausselälle. Sen lisäksi eri puolilla Suomea on käynnissä muitakin vastaavia Global Geopark-hankkeita. Unescon statuksen saaminen lisäisi alueemme kiinnostavuutta matkailukohteena niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Paikallisten yritysten mukaan ottaminen parantaisi lisäksi koko alueen elinvoimaa. Lahdella ja
Päijät-Hämeellä on tässä erinomaisia mahdollisuuksia. Alueellamme on Salpausselän ja harjujen lisäksi muitakin potentiaalisia Glogal Geopark -kohteita. Esimerkiksi Padasjoella sijaitsee kivikautinen sauna sekä upeat maisemat ja luontomatkailumahdollisuudet. Laajat vesistöt ja metsät mahdollistavat luontomatkailun alueen kehittämisen Suomelle tunnusomaisessa ympäristössä.
Alueellamme on Glogal Geopark -kohteiden suhteen valtavasti potentiaalia, joka pitää hyödyntää. Matkailu on Suomen nopea kasvuisimpia työllistäjiä. Luomalla paikallisia matkailuverkostoja, jotka voivat tuottaa palveluita valtakunnallisesti ja kansainvälisesti, nostetaan alueen arvoa entisestään sekä tuetaan samalla yritysten kasvua. Siksi lähdemme nyt valtakunnan tasolla rakentamaan luontomatkailun 2030 visiota.
Ville Skinnari
”Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille.” (1 Joh. 1:2)
Joulun sanoma on sanoma Jumalan rakkaudesta, joka meille annetaan. Se on viesti uudesta elämästä, iankaikkisesta elämästä. Joulun suurta sanomaa emme voi ymmärtää. Siihen järkemme ei yllä eikä käsityskykymme riitä. Mutta me voimme hämmästellä Jumalan mysteeriä ja kiittää häntä siitä. Kuinka ääretön voi tulla niin pieneksi, kuinka Kaikkivaltias avuttomaksi ihmislapseksi? Se on selittämätöntä. Mutta siinä näkyy Isän Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan, kun hän antaa Poikansa meille Vapahtajaksi.
Me emme löydä tietä Jumalan luo, mutta hän itse tulee luoksemme Jeesus-lapsessa. Me emme kykene nousemaan elämän kivuista ja synnin pimeydestä valoon. Mutta ”valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” Ei meillä itsessämme ole elämää. Se on lahjaa, niin tämä ajallinen elämä, niin hengellinen elämä kuin iankaikkinen elämä. Mutta sen elämän Jumala antaa Poikansa Jeesuksen kautta. Tämä on joulun lahja, ainoa todellinen joululahja.

Heikki Pelkonen
Vuoden viimeiseen kuukauteen on kotimaassa ja kansainvälisesti mahtunut poikkeuksellisen paljon dramaattisia käänteitä. Maailmalla on turbulenssia, kuten myös kotimaassa. Nyt tarvitaan rauhan tekijöitä ja ratkaisijoita. Riidankylväjiä on nähty nyt paljon ja niitä riittää. Siksi Suomi ja EU korostavat sopimusperusteisen maailmanjärjestyksen merkitystä. Säännöt on tehty noudatettaviksi. Tämä koskee kansainvälistä oikeutta ja sopimuksia. Maailmalla rikotaan toistuvasti humanitäärisiä oikeuksia. Sääntöjen rikkomisesta on tullut tapa – ei poikkeus.
Paljon olemme silti saaneet aikaiseksi. Hallituksen toimet näkyvät budjettipanostuksina tammikuun alussa ja seuraavan kerran huhtikuun alussa. Olemme tehneet valtioneuvostossa monta Lahden kannalta merkittävää päätöstä. Yliopistokaupunki Lahti on näistä ylivoimaisesti merkittävin ja siinä myös konkretisoituu vuosikymmenien pitkäjänteinen työ. Syksyllä kävimme myös läpi Lahden työllisyyteen, elinvoimaan, liikenteeseen ja tietenkin urheiluun ja kulttuuriinkin liittyviä kehityskohteita. Ministereitä vieraili Lahdessa ja tuloksia on saatu.
Lahden valinta EU:n vihreäksi pääkaupungiksi ei ole jäänyt Helsingissä tai Brysselissä huomaamatta. Olen myös itse pitänyt asian suhteen Lahden lippua korkealla maailmalla matkustaessani. Marraskuun lopussa Lahti sai valtiovarainministeriöltä kovan paketin joululahjaksi: kolme miljoonaa euroa Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -hankkeen toteuttamiseen. Se on hyvä ja kova paketti, joka myös tulee tarpeeseen. Samalla summa velvoittaa Lahtea tekemään vuoden 2021 Green City -kokonaisuuden niin hyvin, että olemme valtion osoittamaan luottamuksen arvoisia. Lahden pitääkin nyt pystyä kutomaan ja kokoamaan sellainen kokonaisuus, joka hyödyttää oman kaupunkimme ihmisiä ja yrityksiä pitkälle tulevaisuuteen. Myös Lahden mukana oleminen maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksissa yli 100 000 asukkaan kaupunkien kanssa tulee olemaan erittäin tärkeä asia kaupunkimme tulevaisuuden kannalta. Sen avulla saadaan koottua elinvoimaa ja investointeja sekä parhaimmillaan luotua paljon uusia työpaikkoja.
EU-komission uusi puheenjohtaja Ursula von der Leyen on yllättänyt monet kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla. Von der Leyen puhuu viherelvytyksestä eli Euroopan Green Dealista. Tavoitteena on, että EU on vuonna 2050 ilmastoneutraali. Lahti voi viitoittaa tietä koko Euroopalle fiksun ilmastopolitiikan toteuttamisessa. Esimerkkimme tulee koota kokonaisuudeksi. Pitää myös nähdä, että oma pakettimme ei ole vielä valmis. Siksi EU-komission kanssa tulee tehdä tiivistä yhteistyötä. Yhteistyötä pitää tehdä kotimaassa ja kansainvälisesti. Pelkästään EU:n horisontti – ohjelmassa on noin 100 miljardia euroa rahoitusta hyville tutkimus – ja kehityshankkeille. Hollantilainen komissaari Timmermans on Green Dealin avainpelaaja. Suomi, Pohjoismaat ja Hollanti ovat monessa asiassa edelläkävijöitä. Meillä on myös paljon annettavaa koko maailmalle osaamisemme ja innovaatioiden muodossa. Hollannissa Suomi ja Lahti tunnetaan. Moni Jari-niminen hollantilainen on tästä hyvä esimerkki.
Joulun on monille hektistä aikaa, kun arjen tavanomaisten kiireiden ohella pitää huolehtia jouluvalmisteluista. Hoppu ei yleensä missään asiassa paranna mielialaa eikä suoritusta. Yritän itse hidastaa tahtia ja keskittyä yhteiseen aikaan perheen kanssa. Suomen Turku julistaa aattona joulurauhan ja sitä on hyvä noudattaa. Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!
Ville Skinnari
Politiikan viikko on ollut dramaattinen. Matkustin Washingtonista kesken työmatkan Suomeen, kun pääministeri jätti valtioneuvoston eronpyynnön. Washingtonissa tapasin presidentti Trumpin kauppapoliittisen edustajan Robert Lighthizerin. Agendalla oli WTO:n tilanne, USA:n ja Kiinan kauppasuhteet ja EU:n Yhdysvaltojen suhde. Puhuimme luonnollisesti myös Suomen ja USA:n kauppasuhteesta.
Tuin Sanna Marinia pääministeriksi. Perusteluja minulla on paljon. Yhdessä Sannan kanssa olemme toimineet SDP:n varapuheenjohtajina vuodesta 2017, kun puoluejohto valittiin Lahdessa. Yhteistyömme on toiminut hyvin. Se toimi erinomaisesti myös puheenjohtajan sairausloman aikana noin vuosi sitten. Itse jatkan hallituksessa samassa roolissa kuin aiemminkin. Jatkuvuus on hyvä asia. Suomen viennin ja ulkomaankaupan kehittämisen ja edistämisen roolia ei voi ylikorostaa erityisesti nyt kun maailmalla on epävakautta.
Pääministeriys ei ole sukupuoli- tai sukupolvikysymys. Tehtävään pitää olla tahtoa, valmiutta ja osaamista sekä tietenkin siihen on oltava kannatusta. Sanna täytti nämä kaikki kriteerit. Sunnuntaina SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa pääministeriksi valittiin Sanna Marin. Hän on tällä hetkellä maailman nuorin pääministeri. Sainkin alkuviikosta antaa haastatteluja kansainväliselle medialle ympäri maailmaa. Toisiksi nuorimmankin olen tavannut – hän tulee Ukrainasta. Suomelle kaikki myönteinen julkisuus tuo samalla paljon muita mahdollisuuksia. Pienen maan on erittäin vaikea saada kansainvälistä näkyvyyttä. EU-puheenjohtajuutemme on lisännyt kiinnostusta. Olen sen itse saanut kokea muun muassa BBC Worldin, Blombergin, Politicon ja Financial Timesin kiinnostuksena Suomea kohtaan eri haastatteluissa. Kanadan Torontossa pääsin kehumaan Suomea ja Lahtea viime viikolla. Jääkiekon lisäksi kiinnostukset kohteena on energia- ja ympäristöosaamisemme. Kaukolämpöverkko ja uusiutuvat energiaratkaisumme ovat valmis vientituote Kanadaan ja muuallekin pohjoiselle pallonpuoliskolle. Muuten yksikään tapaaminen tai tilaisuus ei Kanadassa käynnisty ilman jääkiekkokeskustelua. Se on kuin jalkapallo Britanniassa. Suomi 3, Kanada 1 oli lause, jota käytin, mutta harkiten. Niin harvinaista herkkua se on.
Lahti pääsee mukaan ympäristökuntien kanssa työllisyyden kuntakokeiluun. Haluan kiittää työministeriötä hyvästä yhteistyöstä. Oikein toteutettuna se tarkoittaa uusia mahdollisuuksia työttömyyden vähentämiseen entistä tehokkaammin. Eri toimijat liimataan nyt paremmin yhteen ja se tarkoittaa parempaa palvelua. Näin on tehty jo esimerkiksi Tampereella. Kuten viime viikolla kirjoitin, Lahden liikunta- ja urheilurakentaminen pitää saada maakuntasarjasta kansalliseen kärkiryhmään, kuten Tampereella ja Jyväskylässä. Meillä ei voi olla vaatimattomampaa tavoitetta. Uudet liikunta- ja urheilurakenteet tarjoaisivat myös kaikille kaupunkilaisille uusia harrastemahdollisuuksia. Lahden tilanne vaatii nyt perusteellista harkintaa eri vaihtoehdoista. Aikaa ei tosin ole hukattavaksi. Jo nyt päätökset ovat kestäneet liian kauan.
Kaiken dramatiikan keskellä valonpilkahduksena olivat linnanjuhlat, jotka vuosi toisensa jälkeen ovat hieno tapa juhlistaa suomen itsenäistymisen vuosipäivää. Tästä on hyvä suunnata katse vielä hetkeksi loppurutistukseen ennen joulua, jonka jälkeen pääsemme nauttimaan joulusta.
Ville Skinnari
Kun kolmas adventtikynttilä syttyy, ollaan jo yli puolen välin adventinmatkaa. Odotetaan joulua. Odotetaan Jeesuksen tuloa lähellemme. Tässä kohtaa matkaa tien varressa seisoo erämaan profeetta Johannes Kastaja. Hän ei olekaan mikään leppeä puolimatkan krouvin isäntä, vaan voimakasääninen julistaja.
Johannes puhui niin kuin jo profeetta Jesaja: ”Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme!” (Jes 40:3). Johannes halusi pehmittää ihmisten sydämiä ja kehotti heitä parannukseen. Pitää oikeasti pysähtyä miettimään sielun tilaa, pitää korjata väärä suunta.
Johanneksella olisi töitä tänäänkin. Minä tarvitsen havahduttajaa ja herättäjää. Me tarvitsemme. Sillä sydän on välillä aikamoinen autiomaa ja kuiva aro. Ei löydy uskoa ja rakkautta niin kuin Jumala varmasti toivoisi. On karrelle kuivunutta maata, jossa ei kasva niin paljon hyvää kuin pitäisi. Hyssyttelyn sijasta Johannes valitsi ankaran, kohti tulevan julistuksen. Me emme sellaiseen ole tottuneet, mutta joskus sitäkin tarvitaan.
Parannussaarnan tarkoitus on tehdä meistä vastaanottavaisia, kun Jeesus tulee lähelle. Ankara julistus tekee kuulijasta pehmeämmän ja tarvitsevamman. Ei ole siis tarkoitus lyödä lyötyä, vaan vakuuttaa: Tutki itseäsi. Odota Jeesusta, hän haluaa tulla sinun luoksesi. Hän pelastaa synnistä ja pahasta. Hän saapuu sydämeesi.

Riitta Särkiö
Perjantaina maamme hiljentyy juhlimaan itsenäisyyspäiväänsä. Vanha tapa on ollut kahden sinivalkoisen kynttilän sytyttäminen ikkunalle. Useina vuosina olen iltaisin kiertänyt kotini lähiympäristöä ja huomannut, että moni näin tekee vieläkin.
Itsenäisyyspäivää ja sunnuntaina vietettävää toista adventtia yhdistää toisiinsa juuri kaksi kynttilää. Toisena adventtina syttyy toinen kynttilä ja valo laajenee. Joulun lapsi on päivä päivältä lähempänä – odotus tiivistyy.
Kaksi kynttilää kutsuu meitä rukoukseen: mitä toivon elämääni, mitä toivon läheisilleni. Mitä toivon tälle maalle, suloiselle Suomelle?
Näitä pohtiessani osui käsiini kirja nimeltään Rukousten kirja. Sieltä löytyi kovin kaunis, runoilija Anna-Mari Kaskisen rukous. Tänä itsenäisyyspäivänä ja toisena adventtina haluan rukoilla sen sanoin. Toivottavasti myös sinä voisit rukoilla kanssani:
Herra, kiitos tästä maasta, jossa saan elää.
Kiitos ihmisistä, joita olet antanut rinnalleni.
Rukoilen kaikkien niiden puolesta, joiden on vaikea löytää paikkaansa Suomessa.
Herra, johdata meitä.
Aamen.

Maija-Reetta Katajisto
Eräällä keskustelufoorumilla kyseltiin vinkkejä joulun viettoon silloin kun joulua viettää yksin tai kahdestaan lapsen kanssa, eikä käytössä ole ylimääräistä rahaa. Kysyjä sai monenlaisia vinkkejä ja ideoita joululauluhetkistä, riisipuuron keittämisestä, hautausmaalla käyntiin, mutta itse jäin miettimään varsinaista kysymystä. Siis sitä, mikä tekee joulusta joulun?
Ensi sunnuntaina 1. adventtina aloitetaan joulun odotus, vaikka käytännössä joulukauden avajaisia on vietetty jo reilusti aikaisemmin. Vähintään toista kuukautta kestävä odottamisen aika keskittyy monin tavoin joululahjojen hankintaan ja joulun etukäteisjuhlintaan. Ei ehkä ihmeellistä, jos itsestä tuntuu että jää ulkopuolelle, silloin kun ei ole rahaa tehdä suuria hankintoja tai ei ole luonnollista yhteyttä osallistua yhteisiin joulujuhliin. Jos jouluun tarvitaan lahjoja, erityisiä ruokia ja juhlintaa, niin silloin joulu on pääasiassa varakkaiden ja sosiaalisesti aktiivisten ihmisten juhla.
Itseäni puhutteli viime vuonna joulun alla kovasti erään ruotsinkielisen joululaulun kohta, jossa sanotaan “Psalm, som är sjungen från tid till tid, eviga längtan till ljus och frid”.
Yhtyminen johonkin, joka on ollut jo ennen meitä ja jatkuu vielä meidän jälkeemmekin. Jumalan meihin asettama ikuinen kaipaus, kohti yhteyttä. Ja samaan aikaan arkinen todellisuus kaiken kiireen ja tekemättömien tehtävien keskellä.
Ajattelen, että samanlainen ristiriitaisuus kuuluu ja näkyy joulussa ja joulun odotuksessa. Haluan kuitenkin haastaa sinut miettimään; Mikä sinulle tekee joulusta joulun?

Hanna Suominen
kappalainen Launeen srk