Jeesus herättää uskon

Sunnuntain aiheena on Jeesuksen herättämä usko. Uskoa pidetään usein tiedon vastakohtana. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.

Länsimainen tiedonkäsitys nojaa Jeesusta 400 vuotta ennen eläneen Sokrateen klassisen tiedon määritelmään, jossa tieto on tosi, oikeutettu, uskomus ja vielä jotain muuta. Tietokone tai kirja voi sisältää informaatiota, mutta kumpikaan niistä ei tiedä mitään. Tietämiseen tarvitaan uskomuksia omaava ihminen. Näin tietäminenkin edellyttää uskoa, muuten tieto jää vain informaatioksi.

Tiede nojaa Sokrateen yli 2000 vuotta vanhaan määritelmään, mutta itse tiede ja usko on silti hyvä pitää erillään. Meillä suomessa se onkin onnistunut tähän saakka kohtalaisen hyvin. Yhteiskunnassamme osataan erottaa tieteellinen tieto ja kristillinen usko toisistaan. Siinä on auttanut se, että kouluissamme opetetaan uskontoa. Tieteen avulla voi tutkia Jumalan luomaa ihmeellistä maailmaa, ihmistä ja myös uskontoja.

Tieteen keinoin Nasaretin Jeesusta voidaan tutkia kuin ketä tahansa historian henkilöä, mutta Jumalan Poikaa ja maailman pelastajaa hänestä ei voi, eikä ole tarkoituskaan tiedon avulla tehdä. Sen ymmärtämiseen tarvitaan Jeesuksen herättämä usko.

Sunnuntain saarnatekstissä Jeesuksen kohdanneet kertovat:: ”Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” (Joh. 4: 42)

Vaikka Jeesus on historian henkilö, hän on edelleen elävänä seurakuntansa keskellä. Jeesus itse lupaa, ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen läsnä heidän keskellään.” ( Matt. 18:20) Henkilökohtaisen uskon lahjan voi näin saada elävästä julistetusta sanasta, jossa Kristus on pyhän henkensä kautta läsnä. Tällöin Jeesuksesta tulee, ei pelkästään maailman, vaan sinun ja minun pelastaja.


Janne Suomala

Ukrainaa pitää tukea nyt ja jatkossa

Matkustin akuviikosta Ukrainaan osoittaakseni Suomen tuen maan päättäjille ja sen rohkealle kansalle. Euroopan historiaa kirjoitetaan nyt reaaliajassa ja Ukrainan kansa pitää kynää kädessään.

Sota aiheuttaa Ukrainassa mittaamatonta inhimillistä kärsimystä, josta toipuminen tulee kestämään pitkään. Tutustuminen Butshassa Venäjän järjettömän sodan tuhoihin oli pysäyttävä kokemus. Butshassa näkyi konkreettisesti sodan pysäyttävä tuho ja kärsimys, mutta myös se rohkeus ja päättäväisyys, jolla paikalliset toiveikkaampaa tulevaisuutta rakentavat. Siinä työssä Ukraina ei ole yksin. Vierailimme myös Irpinissä, jonne sijoitetaan Suomen lahjoittamia väliaikaisia perheasuntoja kotinsa menettäneille sekä suojattuja, liikuteltavia majoitustiloja Ukrainaan pelastustoimen käyttöön.

Yhdessä sisäministeri Krista Mikkosen kanssa toteutetulla matkalla tapasin mm. Ukrainan jälleenrakennuksesta vastaavan varapääministerin, energiaministerin, Kiovan pormestarin sekä yritys- ja avustustoimijoita. Kuulimme Ukrainan johdolta ajankohtaisesta tilanteesta niin sodan, kuin Ukrainan välittömien tarpeiden osalta.

Venäjän ohjus- ja lennokki-iskut ovat aiheuttaneet vakavaa tuhoa etenkin Ukrainan energiainfrastruktuurille. Olemme vastanneet välittömään tukitarpeeseen humanitaarisen avun ja materiaalituen kautta, mm. lähettämällä generaattoreita Ukrainaan. Aiomme tukea Ukrainan energiasektorin jälleenrakennusta, mutta myös modernisointia, pitkäjänteisesti. Suomella on lisäksi tarjota toimivia ratkaisuja opetussektorin uudistamiseen sekä digitaalisen ympäristön jälleenrakennukseen. Teemme tämän yhdessä suomalaisten yritysten ja alan järjestöjen kanssa.
Suomi seisoo nyt ja jatkossa Ukrainan rinnalla.

Kiova on eurooppalainen suurkaupunki, joka on kärsinyt vakavia tuhoja Venäjän ilmahyökkäyksien vuoksi. Kaupunkilaiset olivat jo tottuneet ilmahälytyksiin, mutta raskasta se on. Elämä sodan keskellä. Kiovassa näkyi myös tuhoutuneita rakennuksia. Muuten arki ja liikenne sujui suhteellisen normaalisti.

Sitoudumme jatkamaan tukeamme myös jatkossa. Kiovan pormestari Vitaly Klitschko oli kiitollinen Suomen antamasta tuesta. Linja-auto ja avustuslahjoitus Tampereelta tuli tarpeeseen.

Yhteistyömme näkyy Ukrainassa myös musiikissa. Välitin edelleen myös Lahti Sinfonian ylikapellimestarin Dalia Stasevskan aloitteen yhteistyöstä Kiovan Sinfoniaorkesterin kanssa. Tapasin Kiovassa myös Euroopan komission varapuheenjohtajan Timmermansin, jonka kanssa keskustelimme Ukrainan energiaratkaisujen tärkeydestä.

Torstaina työviikko jatkui Turkin kauppaministerin vierailulla Suomeen. Turkin delegaatio vierailee myös Lahdessa perjantaina. Torstaina osallistun myös YLE:n puheenjohtajatenttiin urheilu-gaalan yhteydessä. Vaalikevät on siis jo alkanut jo täysillä.

Ville Skinnari

Totuuden puhujalla ei ole sijaa majatalossa – Vuoden 2022 valtuustokauden analyysi

Otsikkoni kertoo sen, että Lahden poliittisessa elämässä totuus ei enää ole tärkeää ja vastuuta virheistä ei enää kukaan uskalla ottaa. Tämä johtuu siitä, että Lahdessa vallitsee pelon ilmapiiri, jota lietsovat lahtelaisten puolueiden pääpukarit ja puolueliitin ”piiskurit”, joille epämiellyttävä totuus on haudattava niin syvälle etteivät vainukoiratkaan Lahdessa sitä löytäisi! Onneksi meitä vainukoiria kuitenkin Lahdessa vielä löytyy, mutta lähinnä vain ilmaisjakelujulkaisuista, kuten Omalähiöstä ja Uudesta Lahdesta. Moni on kysynyt minulta, onko alueen päämedia eli Etelä Suomen Sanomat mahdollisesti täysin tarkoituksella lahtelaisten poliitikkojen puolella silloinkin, kun sen pitäisi uutisoida kaupungin johdon laiminlyönneistä ja jopa laittomista ja Hämeenlinnan hallinto-oikeuden antamien päätösten julkistamisesta? Jokainen ajatteleva lahtelainen osaa varmasti itse vetää johtopäätökset tästä.

Lautakuntapaikat ja hillopurkit sanelevat liikaa riviedustajien mielipiteitä, omaa mielipidettä kun ei valitettavasti ole. Viime vuonna havaitsin, että Lahden valtuusto ja kaupunginhallitus ovat toiminnallaan osoittaneet selvästi sen, että demokraattisia toimintatapoja ei tarvitse noudattaa yhtä vähän kuin Hämeenlinnan lääninoikeuden antamia päätöksiä. Koko Lahden ja Lahti Events Oy:n tukeminen ja tuntuu olevan tärkeämpää kuin laki tai totuus asiassa. Oudointa tässä on se, että valtuusto ja Lahden kaupunginhallitus jatkaa edelleen samalla linjalla. Lahdella on töissä 12 tiedottajaa. Mitä he tekevät, elleivät he tiedota?

Lahti on toistuvasti jättänyt Koko Lahdesta tehdyt oikaisuvaatimukset tutkimatta, koska kaupunginjohtaja ymmärsi perua laittoman ja EU-lakien vastaisen ehdotuksensa. Nyt tilanne kuitenkin jatkuu täysin harkittuna ja laittomana harhautuksena, sillä lahden kaupunginhallitus päätti 12.12.2022 vahvistaa Koko Lahti Oy.n tasetta 400 000 eurolla, joka merkitään Koko Lahti Oy:n taseeseen / pääomaan (SVOP) rahastotilille. Päätöksen perusteluosan mukaan vuonna 2022 kaupunki sijoittaisi 400 000 euroa Koko Lahti Oy.n SVOP- rahastotilille ja vuonna 2023 tehtäisiin 3,6 miljoonan euron lisäsijoitus. Tästä on tehty nyt taas oikaisuvaatimus lakimies Juha Tapiolan ja muutaman muun lahtelaisen oikeudenritarin toimesta. Tilanne siis jatkuu!

Edellistä vuotta tarkastellessa tulee pakostakin mieleen, että Lahdessa on liikaa virkamiehiä ja päälliköitä, joilla ei todella ole mitään muuta ihan oikeaa tekemistä kuin puuhastella idioottimaisten hankkeiden kanssa, joista parhaita esimerkkejä ovat Liisu ja Aleksanterinkadun muutosajatelmat. Lahden kaupungilla on 3691 henkilöä töissä ja henkilöstökulut ovat 172,3 miljoonaa euroa vuoden 2021 henkilöstökertomuksen mukaan. Tämän vuoden alussa suurin osa entisistä tehtävistä(60 %) ja rahoista on siirtynyt Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymälle, mutta Lahden kaupungin työntekijämäärä on lisääntynyt silti kuudella. Pieni vertaus sallittakoon: Puolta suuremassa Texasin (200 000 asukasta) heliumpääkaupungissa Amarillossa (200 000 asukasta) on kaupungin työntekijöitä 234. Miten ihmeessä he selvisivät kaupungin asioiden hoitamisessa, jos Lahti ei selviä 10-kertaisella määrällä?

Jorma Ratian ja Juha Viljamaan ( 21.10.2022) mielestä kulukuurit ja sopeuttamistarve ovat tärkeitä toimenpiteitä, jotta 60 miljoonan velkavaje saataisiin katettua. Miksei Lahden kaupunki voisi näyttää hyvää esimerkkiä ja aloittaa työvoimansa vähentämistä turhista päälliköistä. Lahdella on noin 20 täysin turhaa yksityisillä markkinoilla kilpailevaa sisaryhtiötä, jotka toimivat osakeyhtiölain varjolla. Tilinpäätöksistä selviää, että monet näistä 60 yhtiöstä tekevät onnetonta tulosta, jota Lahti tukee miljoonilla vuosittain erittäin kyseenalaisin keinoin.

Kaikki nämä turhat päällikköpaikat ovat pois suoritusportaasta, joka joutuu tekemään työnsä yhä pienemmillä resursseilla. Parhaiten tämä näkyy Lahden kouluissa, joissa inkluusio ei toimi riittämättömien opetukseen ohjattujen varojen vuoksi. KymiRingiin hukatuilla 10 miljoonalla eurolla olisi tämäkin asia korjautunut mukavasti.

Lahden strategiset haasteet tiedetään. Näitä ovat yliopistokaupungin tukeminen työvoimaresurssina sekä pyrkimys Suomen johtavaksi ympäristökaupungiksi vuoteen 2030 pyrkiminen. Miten tämä sitten tehdään ja toteutetaan, on lahtelaisten valtuutettujen päänsärky. Ei ainakaan salailemalla tosiasioita ja välttelemällä vastuuta tai olemalla ymmärtämättä EU lainsäädäntöä, kuten viime vuonna! Joku sanoi Suomessa joskus, että tosiasioiden tunnistaminen on kaiken viisauden alku. Mutta löytyykö sitä nykyisistä valtuutetuista, onkin kokonaan toinen asia.

Jussi Melanen

Aina saa aloittaa alusta

Vuosi on jälleen vaihtunut. Olet tehnyt ehkä uuden vuoden lupauksia tai miettinyt mitä tämä uusi vuosi tuo tullessaan. Luulen, että toiveita on enemmän kuin lupauksia. Toivomme, että tapahtuisi jotakin sellaista, missä tärkeät asiat asettuisivat elämässä paikoilleen. Jumala kuulee jokaisen sydämessä lausutun huokauksenkin.

Uusi vuosi tuo uuden alun – ehkä olen viisaampi eikä kaikkia virheitä tarvitse enää toistaa. Uusi vuosi merkitseekin samalla uutta armon vuotta. Kaiken menneen painolastin saa jättää taakse. Jumala antaa anteeksi. Hän antaa uuden alun, uuden armon vuoden.

Ajatuksissa voi olla epävarmuuttakin. Emme tiedä vielä, mitä eteemme tulee. Mutta kaikilla asioilla on oma aikansa. Kipeitä ja hankalia asioita on vaikea hyväksyä ja ymmärtää. Saarnaaja sanoo, että joka asialla on aikansa taivaan alla. Sen tiedämme kuitenkin, että kaikki on Jumalan hyvissä käsissä. Hän antaa meille oman aikamme. Mikä se sitten lieneekin kunkin omalla kohdalla, se selviää aikanaan.

Jumala lupaa: (Jer. 29:11) ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”
Saamme luottaa Jumalan rakkauteen ja huolenpitoon joka päivä. Jeesuksen ristinkuoleman tähden saa aina aloittaa alusta.
Siunattua uutta vuotta 2023!


Sanna Alanen
, pastori
Launeen seurakunta

Lasi puoliksi täynnä vai tyhjä?

Vuosi 2022 lähestyy loppuaan. Kuluneen vuoden tapahtumat ovat varmasti yllättäneet meidät kaikki. Paljon on tapahtunut: sotaa, surua, mutta myös onnistumisia. Voimme kuitenkin siirtyä joulun viettoon toiveikkaina uudesta vuodesta.

Maailma muuttui vuonna 2022. Tämän tiedämme, mutta mitä se tarkoittaa Suomelle ja Lahdelle? Ulkoministeriössä olemme tehneet huolellista analyysiä siitä millainen suunta Suomelle tästä eteenpäin. Tuloksiin palaan heti ensi vuoden alussa.

Uuden vuoden alla voi aina kysyä onko meillä lasi puoliksi täynnä vai tyhjä? Usein huomaa, että positiivinen asenne tuo mukanaan onnistumisia ja ratkaisuja. Taas negatiivinen asenne vie mukanaan ja tuo pahaa ilmaa ja ahdistusta. Kumpaa me haluamme olla?

Lahti on ollut otsikoissa positiivisesti. Investointeja, työpaikkoja, koulutuspaikkoja, paljon hyvää. Ongelmiakin riittää, sen me tiedämme. Lahti on ollut mukana ympäristöministeriön lähiöohjelmassa, mikä saadaan päätökseen vuoden viimeisenä päivänä. Vuosina 2020–2022 toiminut hanke keskittyi lisäämää myönteistä kehitystä ja asukkaiden hyvinvointia, edistämään lähiöiden elinvoimaisuutta ja turvaamaa palveluiden ja asumisen hyvää tasoa. Kaksiosaista lähiöohjelmaa toteutettiin koko kaupungissa ja erityisesti Mukkulan ja Rakokivi-Nastonharjun alueella. Lähiöalueiden kehittäminen ja segregaation ehkäiseminen on tärkeää niin Lahdessa kuin muuallakin Päijät-Hämeessä.

Opiskelijat aloittivat syyslukukauden uudessa Gaudia-lukiossa viime elokuussa. Gaudiassa on yleislinjan lisäksi musiikki, kuvataide ja muotoilu sekä IB-linja. On hienoa, että kulttuuri ja muotoilu voivat näkyä opinnoissa jo lukiosta lähtien. Muotoiluosaaminen on Lahdessa ollut erityisen vahvaa jo vuosi kymmenet.

Osallistamisessa Lahti on luonut esimerkkiä koko Suomelle. Ihmisten kuunteleminen ja ihmisten kokoisten asioiden esiin nostaminen on aivan kehittämisen ytimessä.

Pelicans on yllättänyt ainakin muun Suomen. Toinen sijoitus Liigassa lupaa hyvää keväälle. Mutta matka kevääseen on pitkä.  Valmentajalla on Pelsuissa aina positiivinen asenne ja hymy herkässä. Tässä opittavaa niin junioreille kuin aikuisille.

Yhteisöllisyys on syvällä meissä lahtelaisissa ja joulutorilla nähtiinkin monta paikallista kulttuuri- ja musiikkialan toimijaa. Joulukylässä jaettiin myös Lahden kaupungin urheilu- ja kulttuuritunnustukset. Vuoden 2022 lahtelaisesta urheiluteosta palkittiin ansaitusti Hannes Björninen. Kulttuurialan tunnustuspalkinto myönnettiin Lahden Kansainväliselle Urkuviikolle. Stipendein palkittiin nuoret lahtelaiset kestävyysjuoksija Ilona Mononen sekä Teatterikoulu Timotein ja Lahden Nuorisoteatterin teatteriharrastajat.

Lopuksi suru-uutinen. Taiteilija ja taikuri Jouko ”Jokke Alho on poissa. Nuokun Sirkus oli meille paljon jo toisessa polvessa. Joken elämäntyö muistetaan ja toivottavasti se elää ja voi hyvin Lahdessa myös jatkossa.

Rauhallista joulua ja parempaa uutta vuotta kaikille!

Ville Skinnari

Korvaako Chat-Gpt-tekoälymalli fiktiivisen diktatuurin oikealla diktatuurilla ja ajatuspoliiseilla?

Open AI-säätiö julkaisema Chat-GPT on ravistellut maailman teknologiapiirejä viime viikkoina oikein kunnolla, koska tällä uudella tekoälymallilla on uskomaton kyky ymmärtää ja kirjoittaa ihmisen vapaamuotoista tekstiä. Sama suomeksi: Kukaan ei kohta voi päätellä, kuka ihan oikeasti on kirjoittanut jonkun tekstin esimerkiksi mediaan. Ennen plagiointiin pystyttiin puuttumaan
mm. yliopistoissa tietyillä menetelmillä ja vertaavuusanalyyseillä, mutta entäs nyt kun tekoälyohjelma käyttääkin tähän oppimaansa ”älykästä luovuutta”. Kuka voi sanoa ja kertoa ja nimetä alkuperäisen tekstin kirjoittajan eli luojan?

Tästä uudesta tekoälyn kyvystä annettiin jo vähän aikaa sitten ilmainen esittely ja demonstraatio suurelle yleisölle ja tämä löi ällikällä kaikki asiantuntijat. Suosittelen kaikkien uteliaiden etelälahtelaisten tutustuvan siihen henkilökohtaisesti Open AI:n sivulta netistä.
Kyseessä on enemmän tai vähemmän tuleva vallankumous, sillä ohjelma tuli markkinoille yllättävän äkkiä. Toki tieteiskirjallisuudessa tätä on odotettu jo vuosikymmeniä sitten, mutta on silti ennen kuulumatonta, että tietokone kykenee ratkaisemaan ei-rakenteellisessa muodossa tehtäviä ja hakemaan vastauksia sellaisiin esitettyihin kysymyksiin ja komentoihin, kuten ” kirjoita minulle runo Lahdesta” tai selitä minulle” kvanttitietokoneen rakenne” tai laadi minulle taulukko ” maailman ydinaseiden määrästä”.

Olemmeko siirtyneet nyt jo tosiasiassa sellaiseen Orwellilaiseen maailmaan, jossa kohta joku diktatuurivaltion Iso Veli valvoo kaikkia? Minulle se voisi tehdä sellaisen kysymyksen, että mitä luit Jussi Melanen eilen? Jos vastaan vaikkapa kirjan ”Demokratiassa oikeus on ajatella vapaasti ”. Ajatuspoliisi voi tehdä minusta valtion järjestelmävalvojalle kiireellisen esityksen. ”Eiköhän haeta ja pidätetä Melanen heti näistä diktatuurivaltiolle epämiellyttävistä ajatuksista”. Lähellä tässä jo ollaan nyt jo nyt Venäjällä,Pohjois-Koreassa, Kiinassa, Turkissa, Iranissa ja kaikissa yli 20 maailman diktatuurissa. Kuvitelkaa, että nämä valtiot saavat käsiinsä nyt kehitellyn vielä parannellun muodon ChatGpt-tekoälyn, joka tuottaa mielikuvituksellista propagandaa ja indoktrinaatiota sadoista omistamistaan trollitehtaistaan joka päivä. Totuudesta tulee vale ja valeesta totuus. Ääriajattelu , salaliittoteoriat, terroristiryhmät ja uskonnolliset fundamentalistit saisivat tästä todellisen lottovoiton ajatuksiaan edistämään.

Näitä dramaattisia esimerkkejä vaikutuksista on helppo keksiä lisää, kuten erilaisten ”trumppien” disinformaatiokampanjat, erilaiset huijausviestit, internet käyttäytymiseen vaikuttaminen, nopeasti reagoivat markkinointibotit, toiseksi henkilöksi tekeytyminen, väärät sometilit ja suoranaiset henkilövarkaudet. Johtavat poliitikot ja ns. median faktan tarkistajat joutuvat todella koville tarkistaessaan ettei viralliseen valtioiden tai yksityisten viestintään pääse mukaan tahallista ja haitallisesti suunnattua manipulointia. Uusilla tekoälyn muokkaamilla tehokkailla algoritmeilla voidaan vaikuttaa kriittisiin vähemmistöihin, yhteiskunnan kannalta kiusallisiin toisinajattelijoihin ja massavalvontaan. Opettajat ja päättäjät joutuvat tulevaisuudessa tilanteisiin, jossa heidän olisi jotenkin varmistettava vuodatetun datan totuus. Tässä ”totuuden jälkeisessä” ajassa totuushaasteet vain kasvavat. Toisaalta opettajat ja päättäjät tukevat varmasti sellaisia tekoälyjen ratkaisuja, jotka tukevat ja ovat avoimia, oikeudenmukaisia ja puolueettomia. Luottamus ja oikea valvontavastuu eri toimijoiden välille nousee ensiarvoisen tärkeäksi.

Tekoäly haastaa ihmisen jo nyt autonomisilla asejärjestelmillään. Millaiseen maailmaan me tulevaisuudessa joudumme, jos ihminen ei itse toimi enää itsenäisenä päättäjänä edes sodassa? Suosittelen kaikkia lukemaan huikean Paul Scharren viime vuonna julkaistun ”Army of none”- tietokirjan. Se on saanut erinomaista palautetta kaikilta ajattelevilta lukijoilta ympäri maailmaa. Missä viipyy lainsäädäntö tekoälyn etiikasta? Me kaikki demokratiat tarvitsisimme kaikki tätä, ennen kuin tämä on liian myöhäistä. Mutta yhtä varmasti tiedämme, että diktatuurit ja autoritaariset maat eivät näitä tekoälyn eettisiä koodeja tule noudattamaan. Meidän kaikkien on syytä tutustua siihen teknologiaan, johon reagoimme, sillä tekoälyä käytetään jo kaikkialla, missä käytetään, käsitellään ja analysoidaan suuria datamääriä. Kaikki muuttuu Eskoseni! Miehet menevät jo naimisiin puhuvan ja älykkään seksinuken kanssa yhä useammin. Oletko sinä jo valmis tekoälyn maailmaan? That`s the question.

Juhani Melanen

Joulurauhaa!

Kulunut vuosi on tuonut eteemme uutisia sodasta ja levottomuuksista. Maailmamme sairastaa niin Ukrainassa kuin muuallakin. Joulua valmistellessamme koemme kaipauksen rauhaan ja rakkauteen. Tarvitsemme läheisyyttä ja turvaa, jotta jaksaisimme kaiken epävarmuuden ja pahuuden keskellä.

Joulun sanomassakin on läsnä paljon huolta, jopa pelkoa. Maria tunsi huolta lapsen syntymän vuoksi. Vieraassa oloissa, eläinten suojassa hänen täytyi synnyttää esikoisensa kylmään maailmaan. Huolten keskelle tuli kuitenkin sanoma Jumalan rakkaudesta, joka on tarkoitettu kaikille ihmisille. Niinpä ensimmäisen joulun ihmiset saivat tuntea rauhaa ja suurta iloa.

Enkelit kuuluttivat rauhaa ihmisille, joita Jumala rakastaa. Ehkä tuo viesti ei poistanut kaikkia ongelmia. Mutta se antoi ja antaa lohtua. Myös huolten keskellä voi tuntea iloa ja rauhaa. Sitä rauhaa, jota Jumala antaa.

”Teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra!” Jumala ei jätä meitä yksin kuormiemme ja kipujemme kanssa, sillä hän on antanut meille Pelastajan ja Vapahtajan Jeesus-lapsessa. Hän on tullut, että hän kantaisi meidän taakkamme, kipumme ja syntimme. Siksi hän, Jeesus, on Vapahtaja. Jospa jaksaisimme elää tämän varassa. Ja jospa niin saisimme tuntea Jumalan rauhaa ja rakkautta, että se heijastuisi ihmissuhteisiimme, koteihimme ja koko elämään. Näin voimme elää todeksi joulun rauhaa.

Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa!

Heikki Pelkonen
kirkkoherra

Jeesus – Vapahtaja

Neljännen adventtisunnuntain evankeliumiteksti kertoo, kuinka unessa enkeli puhui Joosefille. Hän sanoi, että syntyvälle lapselle tulee antaa nimi Jeesus. Ja syynkin asiaan enkeli sanoi: ”… sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”

Nimi kantaa sisällään paljon. Miksi jokin nimi on annettu lapselle? Jeesuksen kohdalla se kertoo lapsen olemuksesta ja tehtävästä. Hän tuli maailman Vapahtajaksi. Nimi Jeesus on kreikkalainen muoto arameankielisestä Jeshua-nimestä. Samasta nimestä on myös nimi Joosua lähtöisin. Nimi merkitsee Jumala pelastaa.

Koska Jumala pelastaa, siksi hän lähetti poikansa maailmaan. Siksi hänestä profeetat käyttävät myös nimeä Immanuel. Immanuel merkitsee ”Jumala on meidän kanssamme”. Jeesuksessa Jumala on ottanut ihmisen osan.

Kun kohta saamme viettää joulua, Jeesuksen syntymäjuhlaa, saamme muistaa sitä, kuinka Jumala ei jätä meitä, eikä hylkää meitä. Hän on tullut Jeesuksessa luoksemme ja niin hän yhä tekee. Saamme pyytää hänen läsnäolonsa siunausta ja rauhaa kaikkien huolten ja kuormien keskelle. Ja hän vastaa meille.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Energiaratkaisuja tarvitaan nyt

Energia puhuttaa myös maailmalla. Vierailin tällä viikolla Yhdysvalloissa Washington DC:ssä ja Texasissa, joka on maailman 9. suurin talous ja jatkuvasti kasvava osavaltio. Suomi taas on hakenut Yhdysvalloissa aktiivisesti osavaltiokumppanuuksia, sillä osavaltioilla on merkittävää valtaa alueiden kasvun ohjaamisessa.

Texasista tuli matkalla uusi kumppaniosavaltio Suomelle. Nyt kuvernöörin kanssa solmittu kumppanuus helpottaa suomalaisten yritysten markkinoillepääsyä ja luo Suomen ja Texasin väliselle yhteistyölle strategiset raamit. Pian Suomeen saapuva LNG-terminaali tulee Texasista. Tämä helpottaa nyt teollisuutta, joka tarvitsee kaasua, kuten leipomot. Yhdysvaltojen kanssa solmittu
F-35 -ohjelma kasvattaa puolustuskykyämme, mutta nyt meidän pitää hyödyntää kaupan avaamat teollisuusyhteistyön mahdollisuudet. Puolustus ei ole tänä päivänä enää rautaa, vaan teknologia ja digiratkaisut ovat yhtä kovaa puolustusta. Viestini oli selvä: suomalaisilla yrityksillä on paljon tarjottavaa, samalla luomme tulevaisuudessa Suomeen tuhansia uusia työpaikkoja.

Suomi on ajautumassa sähkön hintakriisiin. Loppusyksyllä talven näkymiä sähkön hinnan osalta pidettiin vielä kohtuullisina, kun esimerkiksi Olkiluoto 3:n uskottiin olevan käynnissä vuoden loppuun mennessä. Tällä hetkellä Suomea ja Eurooppaa uhkaa korkeiden hintojen lisäksi sähköpula sekä kiertävät sähkökatkot. SDP on valmis ottamaan käyttöön kaikki mahdolliset keinot, joilla kotitaloudet ja yritykset selviävät kriisin yli. Vastaamme kriisiin ehdottamalla määräaikaista 20 s/kWh hintakattoa kotitalouksille.

Kotitalouksille on laadittava kuluvalle talvelle määräaikainen sähkön hintakatto, joka on alle 20 s/kWh. Hinta ylittäisi edelleen selvästi pitkän aikavälin keskiarvon eikä siten oleellisesti heikentäisi kannustinta vähentää kulutusta. Mallia toteutetuista sähkön hintakatoista voidaan ottaa sen käyttöön ottaneista maista, esimerkiksi Norjasta, Saksasta, Rankasta tai Virosta.
Mahdollinen hintakaton sisältämä tuki voidaan tarvittaessa rahoittaa valmisteilla olevalla energia-alan ylisuuriin voittoihin puuttuvalla windfall verolla, jonka odotetut tuotot ovat 0,5–1,3 miljardia euroa.

Hintakriisi koskee myös yrityksiä. Valtion on kriisissä tuettava yrityksiä, jotka vähentävät sähkön kulutustaan. Tehopulan torjumiseksi on syytä kartoittaa sellaista kaupallista sähkön kulutusta, joka ei tällä hetkellä osallistu markkinaehtoiseen kulutusjoustoon (esim. säätösähkömarkkina). Näille toimijoille (esim. kasvihuoneet) voidaan rakentaa huutokauppa, jossa niiltä ostetaan markkinaehtoisesti kysyntäjoustoa eli yritykset saavat tukea siitä, että ne laittavat toimintonsa kiinni ainakin talven tai korkeimman kulutuksen ajaksi. Tämän myötä sähkön kokonaiskulutus ja hinta pienenisivät ja kyseiset toimijat eivät jää kriisioloissa tyhjän päälle. Samalla on huolehdittava työntekijöiden tehostetusta suojasta näissä tilanteissa.
Parlamentaarinen keskustelu on sovittu maanantaiksi.

Ville Skinnari

Syyllistyykö Lahden kaupunginhallitus EU-säännösten vastaiseen toimintaan tietoisesti?

Kysyin kolmelta tuntemaltani juristilta, syyllistyykö Lahden kaupunki tietoisesti lainvastaiseen toimintaan myöntäessään viime maanantaina 400 000 euron rahastosijoituksen KOKO Lahdelle. Kaikki vastasivat yksimielisesti, että syyllistyy, koska Hämeenlinnan hallinto-oikeus on todennut tämän jo aiemmassa päätöksessään EU:n kilpailulainsäädösten vastaiseksi toiminnaksi.

Miksi Lahti sitten toimii näin? Siksi, että Lahden kaupungin lakimiehet ja johto eivät tunne voimassaolevaa EU-lainsäädäntöä ja katsovat, että tapahtumayhtiöön tehtävä rahastosijoitus ei ole EU:n valtiotukijärjestelmän vastaista toimintaa. Kuitenkin EU:n valtiotukisäännöt kieltävät tuen antamisen vaikeuksissa olevalle yritykselle , jollainen KOKO Lahti on selvästi. Siksihän 400 000
euron tuki sille juuri myönnettiinkin. Erikoisinta asiassa on se, että Lahti kävelee Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen yli muina miehinä ja viis veisaa Suomen laista, yhtä vähän kuin EU:n lainsäädännöstä.

Koko Lahdelle ensi vuonna suunnittelun 4 miljoonan euron pääomittamisen taustalla vaikuttaa kuitenkin piilossa Lahti Events Oy ja sen velkojat. Velat ovat syntyneet Lahden KymiRing Oy:lle myönnetyistä 2 miljoonan euron ratamaksuista ja tapahtumayhtiö Dornan velkomisvaatimuksista. Tästä asiasta on tehty myös rikosilmoitus, jonka käsittely ja tutkintavaatimus on jatkunut huolestuttavan kauan poliisitutkinnassa valittajan kannalta?

Halutaanko KymiRing siis pitää yhä elossa, vaikka se on tuottanut Lahdelle ja sen veronmaksajille viidessä vuodessa jo yli 6 miljoonan euron tappiot? Muuhun johtopäätökseen on vaikea tulla, koska jatkuvaa KOKO Lahden kautta tapahtuvalla pääomittamisella halutaan myös antaa piilotukea tappiolliselle Lahti Eventsille, jos mahdolliset velkomisvaatimukset toteuttuisivatkin oikeudessa. Paras keino olisi tietysti pistää Lahti Events Oy konkurssiin, mutta tällöin rahansa menettäisivät
monet hyväuskoiset pienyrittäjät, jotka ovat sopimuksen mukaisesti työnsä jo tehneet.

Lahtelaisena veronmaksajana olen todella huolestunut siitä, kuinka heppoisin perusteluin lahtelaiset poliitikot ovat tätä piilotukea Lahti Eventsille ja KOKO Lahdelle vuodesta toiseen jakaneet, niin kaupunginvaltuustossa kuin hallituksessakin. Kukaan KymiRingiä tukenut lahtelainen poliitikko ei ole myöntänyt koskaan eikä missään tai ottanut vastuuta siitä, että vieraan kunnan sorakuoppaan heitetyt 6-8 miljoonan euroa olisivat olleet suuri strateginen virhe. Valtuustossa ja hallituksessa on toimittu juuri päinvastoin. Rahaa ja tukea on työnnetty aina vain lisää, kun KOKO Lahden toimitusjohtaja Emilia Mäki tai Lahden yrityskehitysjohtaja Veli-Pekka Ignatius ovat sitä vaatineet. Lahti Eventsin ja KOKO Lahden läpinäkyvyyttä ei ole tarvittu, koska kaikki salailu on kyetty tekemään osakeyhtiölainsäädäntöön vedoten.

Kun joku on uskaltanut arvostella tätä Lahti Eventsin ja KOKO Lahden täysin järjetöntä menoa, niin hänet on pyritty leimaamaan kiusaajaksi tai häntä on uhkailtu jopa rikosilmoituksella. Lahden Konserni- ja tilajaoston puheenjohtaja Jorma Ratia on täysin oikeutetusti ja perustellusti esittänyt näiden lisätukien poistamista Lahden kaupunginhallituksessa koska ne eivät hänestä juridisesti ole EU-lainsäädännön mukaisia. Äänestyksessä Ratian ehdotus hävisi 5-2. Tätä äänestystulosta kannatta tarkastella siksi, että Teille hyvät lahtelaiset selviäisi, millaista kieroa poliittista peliä teidän veromarkoillanne päättäjät pelaavat tuntematta lakia ja täysin omaa ja puolueensa etua tavoitellen. Kyseessähän eivät ole suinkaan näiden poliitikkojen omat rahat!

Kaikessa lahtelaisten poliitikkojen toimissa on jo nähtävissä eduskuntavaalien läheisyys. Laittoman, kriisiyhtiö KOKO Lahden 400 000 euron avustuksen puolesta äänestivät Hilden, Lampinen, Nieminen, Talja ja Kaikkonen. Tyhjää äänestivät Putula ja Ruhberg. Vain Ratia ja Aaltonen olivat vastaan. Erikoisinta on demarien toiminta ja ennen kaikkea ” Ekku” Niemisen toiminta. Nieminenhän on ollut tunnettu KymiRingin ja Lahti Eventsin arvostelija ja muutenkin järkeen ja lakiin luottava poliittinen toimija. Työntävätkö demarit siis itse kipua tuntematta lisää rahaa myös ensi vuonna 3,6 miljoonaa euroa KOKO Lahden KymiRingiin? Näinkö helposti ”Lahen” demareilta unohtui se perusopetukseen tarvittava miljoona?

Tärkein kysymys tulevaisuudessa kuitenkin on se, voivatko lahtelaiset kunnallispoliitikot jatkaa samalla tavalla edelleen ja tukea Lahden kannattamattomia tytäryhtiöiden toimintaa miljoonilla euroilla joka vuosi? Monet näistä yhtiöistä toimivat lisäksi markkinahäirikköinä täysin yksityisillä markkinoilla ja ovat joidenkin lahtelaispoliitikkojen omaisten ”suojatyöpaikkoja”. Tapahtumayrittäminen ei kuulu suinkaan Lahden ydintoimintaan millään muotoa!

Juhani Melanen

KOLUMNIT -arkisto

huhtikuu 2026

maaliskuu 2026

helmikuu 2026

tammikuu 2026

joulukuu 2025

marraskuu 2025

lokakuu 2025

syyskuu 2025

elokuu 2025

kesäkuu 2025

toukokuu 2025

huhtikuu 2025

maaliskuu 2025

helmikuu 2025

tammikuu 2025

joulukuu 2024

marraskuu 2024

lokakuu 2024

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011