Arkea ja juhlaa

Sunnuntai 5.2. oli monessa mielessä merkille pantava päivä. Oli vaalipäivä, Yhteisvastuukeräyksen aloituspäivä, Runebergin päivä ja kirkkovuodessa kynttilänpäivä. Monenlaiset asiat, maalliset ja hengelliset, kietoutuivat yhteen ja huomasimme, että ne ovat lopulta yhtä. Ilman Jumalan uutta luovaa voimaa ei olisi maailmaa eikä siis maallisia asioitakaan. Elämä tässä maailmassa ilman hengellistä sisältöä tuntuisi puolestaan tyhjältä. Oli hienoa olla kirkossa viettämässä messua, iloitsemassa elämästä ja pohtimassa, kuinka oma elämämme voisi heijastaa Jumalan kunniaa.

Elämme kirkkovuoden juhlajaksoa. Kirkkovuosi alkaa adventista ja siitä eteenpäin helluntaihin saakka mennään juhlahumussa. Jeesuksen syntymän odotuksesta ja joulusta jälkitiloineen tullaan kohti ristintietä, ylösnousemuksen juhlaa ja seurakunnan syntymää. Helluntaista alkaa arkijakso, jota värittävät muutamat pistepyhät: juhannus, mikkelinpäivä ja pyhäinpäivä.

Juhlajaksolla vuorottelevat tulevaan juhlaan valmistautumisen vaihe, itse juhlan vietto sekä jälkivaihe, jossa on aikaa pohtia kaikkea tapahtunutta ja ojentautua siitä nousseiden ajatusten mukaan – ja tämähän pätee muuten mihin tahansa juhlaan, oli sillä kirkollista luonnetta tai ei. Tuosta helmikuun 5. päivän messusta alkoi esipaaston aika, joka nimensä mukaan valmistaa meitä siihen, että pitkä paastonaika alkaa. Paastonaika on pääsiäisjuhlaan valmistautumista, syystäkin: ei ole viisasta marssia kylmiltään tyhjälle haudalle ja tajuta siellä, että Jumalan Poika ristiinnaulittiin meidän syntiemme vuoksi ja että hän nousi kuolleista antaakseen meille ikuisen elämän. Siinä on nimittäin yhdelle kerralle aika paljon sulateltavaa. On helpompaa saada rauhassa valmistautua tällaisiin uutisiin ja sen jälkeen rauhassa soljua eteenpäin.

Oli jakso mikä hyvänsä, kirkossa juhlitaan joka sunnuntai. Tähän juhlaan, jumalanpalvelukseen, kukin meistä valmistautuu tavallaan. Kirkonpenkissä saa hetken aikaa hiljentyä itsekseen, ehkä selata virret läpi, käydä sytyttämässä kynttilän. Jumalanpalvelus itsessään on hyvin monipuolinen juhla, jossa käymme jatkuvaa vuoropuhelua Jumalan kanssa ja kannamme rukouksessa niin elämän murrosvaiheissa eläviä lähimmäisiämme kuin koko tätä Luojan luomakuntaa. Ehtoollisella Jeesus itse asettuu palvelemaan meitä. Tämän armon ja rakkauden juhlan jälkipuinti tapahtuu tietysti kirkkokahveilla, jossa on tovi aikaa rupatella seurakuntasiskojen ja -veljien kanssa.
Oli kesä tai talvi, arki tai pyhä, seurakunta on sinua varten. Juhlissa nähdään!

Anu Toivonen
Nuoriso- ja rippikoulutyön pastori
Launeen srk

 

Valoa pimeään

Joulukuun 22. päivänä Lanun aukion valotaulussa kiersi teksti ”Tänään on vuoden pimein päivä”. Katselin tekstiä ja siristelin samalla silmiäni kirkkaassa talviauringossa. Oli valoisampaa kuin monena muuna päivänä sitä ennen. Kalenteri kertoo yhden puolen vuoden kierrosta ja valon määrästä, mutta todellisuus voi olla muuta. Valoa voi olla hämärässä ja toisin päin.

Kynttilänpäivänä 5.2. katsellaan vielä Jeesus-lapsen valoa. Moni näki vanhan Simeonin pitävän sylissään pientä poikalasta ja luuli, että siinäpä on tavallinen vauva ensimmäisen kerran temppelissä. Simeon näki enemmän: hän näki Jeesuksessa Jumalan kirkkauden ja koko maailman pelastajan. Simeonin kasvot loistivat ilosta ja huojennuksesta. Hän oli toivonut, että saisi ennen kuolemaansa nähdä messiaan. Nyt odotus täyttyi.

Me saatamme pitää Jeesuksen elämäntietä synkkänä, koska se johti pitkäperjantaihin ja ristille. Oliko se vuoden pimein päivä, josta kaikki valo on poissa? On totta, että maailma pimeni Jeesuksen kuollessa, Jeesuksen ystävät vaipuivat epätoivoon, kaikki näytti valuvan tyhjiin. Mutta pääsiäisaamuna valo palasi. Jeesus ei jäänyt kuoleman vangiksi. Hän täytti saamansa tehtävän ja avasi taivaan ovet.

Jeesus sanoi: Minä olen maailman valo. Joka minua seuraa, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo! Jeesuksen valo loistaa, vaikka arjessa ja elämässä olisi vaikeaa ja valotonta. Hän on mukana pimeimmässä hetkessä ja auttaa eteenpäin.

Riitta Särkiö

 

Kuka hän on?

Jeesus kulki, julisti Jumalan valtakuntaa, paransi sairaita ja teki jopa ihmetekoja. Monelle hän edusti viimeistä toivoa, hänen lähelleen tunkeuduttiin ja hän herätti voimakasta kiinnostusta. Välillä hän kuitenkin näyttää vetäytyvän julkisuudesta hetkeksi levähtämään ja keskustelemaan lähettäjänsä kanssa.

Jeesuksen lähimmät hermostuvat opettajaansa, eivätkä ymmärrä hänen vetäytyistään hetkeksi oleellisen pariin. Kyse lienee Jeesuksen kohdalla keskittymisestä oleelliseen. Kaikella on ytimensä ja tässä tapauksessa yhteys taivaalliseen Isään on oleellisinta.

Monitouhuisuus ja toiminnan määrä sekä osallistujamäärät näyttävät olevan oleellisia erilaisissa arvioinneissa. Sen sijaan sisällöt painuvat taka-alalle. Ei tietenkään aina, vaan vain melkein aina. Jos sisällössä ei ole ydintä tai sen äärellä viipymistä, on täysin yhdentekevää, mitä tehdään ja kuinka paljon osallistutaan. Moni oivaltaa tämän ja moni on matkalla oivallukseen.

Jeesuksen arvioinnissa oleellista on nähdä se, kuka tai mikä voima hänen teoissaan on läsnä. Sokeus ja kuurous yllättivät hänen lähimpänsäkin.
Kannattaa siis katsella Jeesusta ja kuunnella hänen ääntään, hän vastaa syvimpään kaipaukseeni.

Esa Kekki

Kiitollisuus

Saimme käydä viime viikonloppuna seurakuntaretkellä Launeen seurakunnan ystävyysseurakunnassa Hatsinassa Venäjällä. Lähettivät terveisiä. Matka oli monella tavalla antoisa. Pietarin ympärillä on vanhoja inkeriläisiä kyliä, jotka ovat olleet jo ennen kuin Piatarin kaupunki perustettiin. Näihin kyliin inkerinsuomalaisia on tullut Savosta ja Karjalasta. Näitä nimeltään ja kieleltään suomalaisia on jäljellä vain vähän, mutta oli hienoa kuitenkin tavata näitä ihmisiä. Myös luterilainen usko on heille äidin tai isän perintönä siirtynyt ja säilynyt. Niinpä saimmekin viettää matkallamme ehtoollishetken ja seurahetken parissa kylässä.

Moni asia on meillä paremmin kuin naapurissamme. Mm. elintasoerot ovat valtavan paljon suuremmat Venäjällä kuin meillä. Kuitenkin meillä on myös paljon opittavaa heiltä. Yksi tällainen asia on tyytyväisyys ja kiitollisuus. Monien ihmisien kohtalot olivat todella kovia tai suorastaan järkyttäviä. Vaikka epäoikeudenmukaisuus oli ollut ilmeistä, oli katkeruudesta kuitenkin yleensä päästy ylitse. Ja edelleen moni heistä eli kovin vaatimattomissa oloissa. Mutta se ei vienyt pois tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta.

Voiko kiitollisuutta saada? Vai annetaanko se? Tätä jäin miettimään. Mutta jos näemme elämämme asiat lahjana, se voi synnyttää myös kiitollisuutta. Tämän päivän on Jumala antanut. Hänen lahjaansa on terveys, toimentulo, ystävät, perhe, usko… Ei ole itsestään selvää, että ne kuuluvat minulle. Mutta voin ottaa vastaan Jumalan lahjat ja kiittää niistä.

Heikki Pelkonen

 

Sanoman viejät

Viikko sitten vierailin Helsingissä ja metrotunnelissa oli iloinen joukko tyttöjä, joista yksi huusi minulle: ”Jeesus armastab sinnuu”. Siltä huudahdus ainakin omaan korvaani kuulosti, vaikka en viron kieltä hallitsekaan. Julkisilla paikoilla Helsingissä on muutoinkin helppo tavata ihmisiä, jotka julistavat ilosanomaa Jeesuksesta. Se on heille ominainen tapa kertoa siitä rakkaudesta, mitä itse ovat Jumalalta saaneet.

Samasta asiasta puhuvat myös sunnuntain raamatuntekstit. Paavali kertoo, miten hän on saanut tehtäväksi auttaa Jumalan valittuja uskomaan, tuntemaan pyhän totuuden ja toivoen odottamaan ikuista elämää. Paavalin tie Kristuksen julistajana kulki läpi monien vaiheiden ja vaikeuksien kautta aina Roomaan asti. Jumala valitsi Paavalin aseekseen kuten Raamattu kertoo, ja Paavali otti nöyrästi kutsun vastaan.

Vielä tänäänkin eri ihmiset saavat kutsun julistaa sanomaa Kristuksesta. Launeen seurakuntakin on aivan viime aikoina saanut useita uusia lähettejä, jotka menevät julistamaan evankeliumin sanomaa hyvinkin kauas. Väittäisin myös, että lähes jokainen kirkon työntekijä on jossakin elämänsä vaiheessa saanut kohdata Kristuksen omassa elämässään ja sen vuoksi tahtonut lähteä tekemään työtä evankeliumin hyväksi.

Vaikka kirkko on monien haasteiden edessä tulevina vuosina, niin uskon silti, että julistajia riittää ja kirkon keskeinen sanoma säilyy samanlaisena kuin aiemminkin: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!”

Siunattua vuoden alkua,

Ville Hakulinen
Seurakuntapastori

 

Etsi ja löydä

Loppiaisena kuljemme mielenkiintoisessa seurassa, Jeesus-lasta katsomaan matkustavien idän tietäjien mukana. He olivat aloittaneet pitkän matkansa nähtyään kirkkaan tähden taivaalla, ilmoittamassa kuninkaan syntymästä. Heidän merkityksensä meille on kuitenkin enemmän kuin mukava matkaseura. Se on kertomus etsimisestä ja löytämisestä.

Jumala lähestyy ihmistä lähellä ja kaukana, etsii sisäänpääsyä hänen sydämeensä. Kansa odotti Messiasta juuri oman joukkonsa pelastajaksi. Kristuksen oli määrä vapauttaa heidät synnistä ja sortajiensa käsistä. Nyt Jumala kuitenkin lähetti merkin vieraille kansoille ja teki sen vastaanottajille ymmärrettävällä tavalla. Siksi Jumala myös tuli luoksemme ihmisenä: ollakseen yksi meistä, ymmärrettävä, käsin kosketeltava. Puhuakseen ihmiselle hänen omalla kielellään, syödäkseen hänen kanssaan samaa ruokaa, nähdäkseen maailman hänen silmillään.

Myös meidän tulee hellittämättä etsiä Jeesusta. Saatamme tuntea koko Raamatun, seurata Jumalan käskyjä ja silti olla ymmärtämättä mitä usko todella on. Idän tietäjät tiesivät hyvin vähän luvatusta Messiaasta. Heillä ei ollut kansan perimätietoa siitä, että Kristus tulee syntymään Betlehemissä. Silti he lähtivät uskon matkalle löytääkseen Kristuksen. Jumala toivoo elävää yhteyttä meidän kanssamme. Ja kun me etsimme, me löydämme.

Seimen lapsen löytäminen ei ole päätepysäkki, vaan kaiken alku. Kaste on maihinnousukortti elämän mittaiseen suhteeseen Jeesuksen kanssa. Sitä ravitaan, ruokitaan, vahvistetaan ja rikastetaan tuomalla itsemme jatkuvasti Jumalan armon piiriin, sanan ja ehtoollisen äärelle.

Mira Vorne
seurakuntapastori

 

Valossa ja valosta

Kyllä meidän tiimissä osataan! Työtoverini Tytin luvalla jalostan hänen pitämänsä hartauden kirjalliseksi.
”Kansa joka pimeydessä vaeltaa näkee suuren valon”, lupasi profeetta Jesaja. Sana tulee lähelle suomalaista, joka kahlaa syystalven harmaassa kaamoksessa. Se tulee lähelle myös jokaista, joka on tuntenut oman luontonsa todellisuuden. Pimeää on sielussa ihan riittämiin.

Tulee joulu, se ensimmäinen. Tähti valaisee tien Jumalan ihmeen äärelle. Tuosta ihmeestä kasvaa mies. Hän sanoo itsestään: ”Minä olen maailman valo. Joka seuraa minua ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo.” Ehtaa Jeesusta, Johanneksen mukaan.

Sanoi hän muutakin. Vuorisaarnasta, Matteusta siteerataksemme: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Ristillä valo tuntuu sammuvan, kituvan kuoliaaksi. Vaan pääsiäisaamuna se kirkastuu taas, ennennäkemättömällä tavalla, sammumatta enää koskaan. Jumalan valo, armon ja rakkauden valo, jota Jesaja julisti ja jonka Jeesus meille toi. Me olemme sen valon lähettiläät, aina ja kaikkialla.

Sytytä tänä jouluna kynttilä sille valolle ja lausu rukous tulevalle vuodelle. Että edelleen heijastaisit sitä valoa, että edelleen olisit rakkauden välikappale. Että edelleen eläisit iloksi toisille ja kunniaksi Jumalalle. Että kulkisit kohti valoa, välittämättä varjoista.
Joulun iloa ja valoa sinulle!

Anu Toivonen
Nuorisopappi ja valonkantaja

 

Neljän kynttilän mittainen tie

Adventtikynttilöissä on ideaa. On mukava rytmittää joulun odotusta sytyttämällä viikko viikolta lisää kynttilöitä. Ensimmäisenä adventtina sai sytyttää vasta yhden kynttilän. Kaikki muut kolme odottivat koskemattomina, juhlallisina vuoroaan. Kuitenkin jo ensimmäistä kynttilää siivitti laulun säe: Me odotamme Jeesusta seimessä nukkuvaa (Virsi 13:1).

Kohti joulua siis kuljetaan. Mieli kulkee silloin monessa tasossa: mitä ostan kummitytölle lahjaksi, milloin pesen saunan… miten erottaisin adventtiviikot kaikista muista viikoista, teenkö jonkin paastopäätöksen? Arki ja pyhä limittyvät ja niin pitää elämässä ollakin.

Yhtenä sunnuntaina oli jo aika sytyttää kolmas kynttilä, ja hätkähdin tätä ajan nopeaa kulkua. Olenko nyt valmistautunut jouluun niillä kaikilla eri tavoilla, joilla ”pitäisi”? Silloin rohkaisee kynttilävirren kolmas säkeistö: ”Oi, kohta meille kuningas jo syntyy tallissa.” Tästä asiasta ei siis ole epäilystä: Jeesus syntyy, vaikka olisin valmisteluissani puolitiessä. Hän tulee meitä lähelle, vaikka minä en tekisi mitään. Joulu ei ole meidän teoistamme kiinni.

Nyt olemme viimeisen adventtisunnuntain kynnyksellä. Kynttelikön ensimmäiset kynttilät ovat jo pätkiä, hoosianna-laulusta on kulunut aikaa. Joulu on ovella. Toivottavasti juhlaa ei ole kaluttu etukäteen niin, että laulut ja ruoat aivan kyllästyttävät. Toivottavasti aikuisenkin mielessä on vielä odotusta ja tekee mieli laulaa: ”Nyt syttyy neljäs kynttilä, jo joulu sarastaa. Me odotamme Jeesusta, hän kaikki pelastaa.” Odotan joulutunnelmaa, tuoksuja, läheisten ihmisten kiireetöntä yhdessä oloa ja paljon muuta hyvää. Mutta pohjimmiltani odotan Pelastajaa. Häntä tarvitsen vuoden jokaisena päivänä, sillä elämässäni paljon pahaa, siitä en itse selviä. Tarvitsen auttajaa. Tämä Jumala tiesi ja siksi hän lähetti meille suurimman joululahjamme: Jeesuksen.

Riitta Särkiö

 

Odotuksia

Odotuksia on monenlaisia. Joulun odotukseen kuuluu monenlaista ristiriitaistakin odotuksen sisältöä. Joku odottaa hyvää yhdessöoloa oman perheväen kanssa. Jollekin on tärkeää oma lepääminen, pieni tauko uurastuksen vuosikellossa ja hyvä joulupöytä. Moni odottaa saavansa hyviä rakkaudesta ja välittämisestä kertovia lahjoja. Jollekin avautuu jokin näistä, jollekin kaikki, jollekin ei mikään.

Kaikki jouluun liittyvä odotus kumpuaa aidosta ja oikeasta joulun sisällöstä. Maailmaan syntyi luvattu Messias, Herra, maailman Vapahtaja, valo kaikille kansoille. Siinä on odotusten täyttymys. Pieni lapsi, joka syntyy huomiota herättämättä vaatimattomiin oloihin arveluttaville vanhemmille.

Nyt mahdollisuutemme on mietiskellä ja katsella tätä tapahtumaa. Adventti tahtoo viitata Jeesukseen ja hänen tehtäväänsä. Siksi annan toimintaohjeen: Mene katsomaan Lahden ja ympäristön kirkkoihin seimiasetelmia, mene kuuntelemaan hyvää uutista ja mene olemaan yhdessä tuon joulun lapsen kanssa. Hän antaa, mitä lupaa. Hän ei kysy, oletko kypsä tai valmis, vanha tai nuori, rikas tai köyhä. Hän katsoo juuri sinua ja kysyy: ” Kuka minä olen? ”

Hänen luokseen tuleminen kannattaa ja antaa joulun sydämeen.
Silloin valmistelu ja odotukset saavat tarkoituksensa.

Esa Kekki

 

Jumala on läsnä elämässämme

Vanha sanonta opettaa, että Ei pidä mennä merta edemmäs kalaan. Saatamme hakea asioita kaukaa, emmekä huomaa, että sen voisi löytää aivan läheltä. Näin voi olla jopa onnellisuuden ja tyytyväisyyden kanssa. ”Sitten kun pääsen irti arjesta, voin nauttia elämästäni.” Ehkäpä elämän pieniin asioihin sisältyykin ilo ja merkitys ja sitä kautta onni.

Myös hengellisissä asioissa ja uskon asioissa on vaara mennä merta edemmäs kalaan. Mielestäni se näkyy uudenlaisen hengellisyyden esiin tulossa. Mielikuvat uskosta ja kirkosta voivat olla pelkistäviä ja latistavia. Ja kuitenkin kristillinen traditiomme on rikas ja moni-ilmeinen. Sen syvyyksistä riittää ammennettavaa eri elämäntilanteisiin ja hyvinkin erilaisia uskon kokemuksia etsiville.

Jeesus sanoo (toisen adventin evankeliumissa): ”Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” Ehkäpä hän viittasi sillä itseensä, mutta tuo sana pitää sisällään paljon. Hän on nytkin meitä lähellä. Jumalan todellisuus, vaikka sitä ei voida nähdä, on läsnä elämässämme. Kun tätä pohtii, aukeaa eteemme huikeat, hienot ja turvalliset näkymät.

Aivan erityisellä tavalla tämä näkymätön, mutta todellinen ulottuvuus aukeaa hiljaisuudessa ja rukouksessa. Myös Raamatun sanan kautta kuulemme viestiä tästä Jumalan todellisuudesta. Kuulemmeko sitä?

Virren 600 sanoin rukoilemme: Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.

Heikki Pelkonen

 

KOLUMNIT -arkisto

syyskuu 2026

elokuu 2026

heinäkuu 2026

kesäkuu 2026

toukokuu 2026

huhtikuu 2026

maaliskuu 2026

helmikuu 2026

tammikuu 2026

joulukuu 2025

marraskuu 2025

lokakuu 2025

syyskuu 2025

elokuu 2025

kesäkuu 2025

toukokuu 2025

huhtikuu 2025

maaliskuu 2025

helmikuu 2025

tammikuu 2025

joulukuu 2024

marraskuu 2024

lokakuu 2024

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011