Auttamisen vaikeus

Sosiaalisessa mediassa oli päivitys, jossa kirjoittaja kertoi auttaneensa pulaan joutunutta ihmistä ja samalla peräänkuulutti muiden ohikulkijoiden vastuuta auttaa apua tarvitsevaa. Kirjoitus oli saanut valtavan määrän kommentteja ja reagointeja. Moni paheksui ohi kulkeneiden välinpitämättömyyttä, jotkut kiittelivät ja ylistivät auttamaan jääneen hyväsydämisyyttä. Oli myös heitä, jotka suoraan myönsivät, etteivät halua jäädä auttamaan, kun pahimmassa tapauksessa tulee itse ryöstetyksi, pahoinpidellyksi tai saa vähintään haukut toisen ihmisen asioihin puuttumisesta.

Hämmästyttävän saman tapainen kertomus löytyy myös Raamatusta. Raamatun tarina vain sijoittuu noin 2000 vuoden takaiseen Lähi-Itään, jossa muuan mies on joutunut ryöstetyksi ja pahoinpidellyksi. Monta ihmistä kulkee apua tarvitsevan ohi pysähtymättä tarkistamaan, mikä on miehen vointi. Lopulta paikan ohi kulkee ihminen, jota syntyperänsä vuoksi pidettiin vähempiarvoisena. Kaikista muista ohikulkijoista poiketen juuri hän jää auttamaan ja varmistaa, että ryöstetty ja pahoinpidelty mies sai kaiken tarvitsemansa hoivan.

On oikeastaan aika hämmästyttävää miten samanlaisia ihmiset ovat olleet Jeesuksen eläessä ja tänä päivänä. Monta kertaa ehkä kuvittelee erilaisten keksintöjen ja tieteen oivallusten muuttaneen ihmisiä jollakin tapaa, mutta ehkä ihminen itsessään ei kuitenkaan muutu kovinkaan paljon. Sen takia Jeesuksen opetus ja esimerkki ovat edelleen ajankohtaisia tässä ajassa. Jeesus opetti, että kaikista tärkeintä on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä, eli niitä ihmisiä, joita kohtaa, samanlaisella rakkaudella kuin itseä.

Joskus mietin, miten huikaiseva näky Jeesuksen opetuksesta avautuu. Jos jokainen toteuttaisi Jeesuksen opetusta, miten valtava määrä yksinäisyyttä, ulkopuolelle jäämistä, epätoivoa, vihaa, kostoa ja surua muuttuisi yhteydeksi, jakamiseksi ja nähdyksi sekä kuulluksi tulemisen kokemusta.

Iloa ja siunausta päivääsi!


Hanna Rikkanen
pappi, Launeen seurakunta

Lahtelaiset Hollannissa, Ruotsissa vaalipäivä

Terveisiä Hollannista! Osallistuin maanantaina Rotterdamissa ilmastomuutoksen sopeutumisen ratkaisuja käsittelevään kokoukseen. Suomen osaaminen näkyy jo nyt eri puolilla maailmaa mm. Ilmatieteen laitoksen ja Vaisala Oy:n sään varoitusjärjestelmien toimituksina Afrikkaan, Aasiaan ja Karibian alueille.

Haagissa tapasin Hollannin energia- ja ilmastoministeri Rob Jetten uuden suurlähettiläämme Ilkka-Pekka Similän kanssa. Hollanti haluaa rakentaa ydinvoimaa ja suomalainen osaaminen kiinnostaa. Vetyratkaisuissa Hollanti on edelläkävijä, jonka kanssa voimme tehdä paljon yhdessä.

Tiistaina vierailin Eindhovenissa ja tapasimme Joonas Kolkan kanssa Hollannissa monen vuoden tauon jälkeen. Muutin Hollantiin vuonna 1995 ja melkein heti perässä tulivat Joonas ja muun muassa Sami Hyypiä Tilburgin Willem II joukkueeseen. Pelasin kauden 1995-1996 jääkiekkoa Dortrechtin joukkueessa ja opiskelin Amsterdamissa. Joonas asuu edelleen Hollannissa ja hänen ex seuransa PSV:n rooli on ollut keskeinen Eindhovenin alueen yhteisten tavoitteiden ja kasvun moottorina. Vierailimme Brainport Industries – kampuksella, jossa korkean teknologian yritysten, koulutuslaitosten ja julkisen sektorin yhteistyönä luotu ainutlaatuinen innovaatioita tuottava ekosysteemi. Mukana on 260 teknistieteellistä yritystä ja 12500 tutkijaa, innovaatioita ja insinöörejä, jotka yhdessä kehittävät tulevaisuuden teknologioita. Myös Lahdessa on kasvua ja yliopistotason tutkimusta, joten tässä on meille mallia ja yhteistyön mahdollisuuksia, vaikka kuinka.

Lahdessa oli keskiviikkona vilkas markkinapäivä. Tapasin paljon lahtelaisia ja huolia riitti monella, miten talven kustannuksista selvitään. Sähkön saatavuuden varmistaminen on kriittistä niin talouden ja huoltovarmuuden kuin kotitalouksien kannalta. Venäjän hyökkäyssota ja kaasutoimitusten väheneminen Eurooppaan on nostanut sähkön hintaa kaikissa EU:n jäsenmaissa. Tapahtumat maailmalla heijastuvat koko Eurooppaan, myös tänne Hollantiin ja Suomeen. Tarvitsemme omien kansallisten ratkaisujen lisäksi myös EU – tason ratkaisuja ja siksi tiivis yhteydenpito on nyt tärkeää kaikkiin EU – pääkaupunkeihin.

Hallitus on päättänyt uusista toimista sähkömarkkinoiden vakauttamiseksi. Valtio voi jatkossa esimerkiksi myöntää tiukoin ehdoin lainoja tai niiden takauksia kotimaisille sähköyhtiöille, joita muuten uhkaisi maksukyvyttömyys. Tämä on tärkeä asia myös kuntaomisteisille yhtiöille. Valtio ei tule jakamaan yhtiöille ilmaista rahaa, vaan kyse on lainoista tai takuista kriisitilanteessa. Nyt pitää etsiä niin isoja kuin pieniä ratkaisuja. Kaikilla tasoilla, myös paikallisesti. Jatkamme myös tiivistä yhteistyötä Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa ratkaisujen löytämiseksi. Yhteistyö ja ratkaisut olivat esillä myös vieraillessani Umeåssa yhdessä ministerikollegani Anna Hallbergin kanssa.

Ruotsissa eletään nyt tiiviissä vaalitunnelmassa, kun kunnallis-, alue- ja valtiopäivävaalit pidetään tänä sunnuntaina. Vaaleista on tulossa todella tiukat. Matkustan sunnuntaina Tukholmaan seuraamaan vaali-iltaa ja tuloksia yhdessä Ruotsin Demareiden kanssa Sosiaalidemokraatit ovat ennakkokyselyiden mukaan tällä hetkellä kannatukseltaan Ruotsin suurin puolue (28,5%). Erityisesti istuva pääministeri Magdalena Andersson on suosittu. Ruotsin vaalituloksella on suuri merkitys myös Suomelle. Suomen ja Ruotsin yhteistyö tuo vakautta erityisesti nyt, kun Venäjän aloittama energiakiista koettelee Euroopan yhtenäisyyttä. Tarvitsemme nyt toisiamme enemmän kuin koskaan myös uusien työpaikkojen luomisessa.

Lauantaina kierrän Päijät-Hämeessä Heinolassa, Sysmässä ja Hartolassa. Eli vauhdikkaasti taas mennään kohti syksyä!

Ville Skinnari

Hallitus teki merkittäviä päätöksiä

Säätytalon budjettiriihi on juuri saatu päätökseen. Ykköstavoite hallitukselle oli saada suomalaisille kotitalouksille ja yrityksille helpotusta tulevaan talveen erityisesti sähkön hintapiikin keskellä.

Tämän tavoitteen eteen otetaan nyt uusia ja isoja keinoja käyttöön. Hallitus päätti tällä viikolla budjettiriihessä, että sähkön arvonlisäverokantaa alennetaan 10 prosenttiin joulu-huhtikuun osalta. Tämän lisäksi valmistellaan muun muassa erillinen sähkövähennys määräaikaisena tuloveroon ensi vuoden alussa ja määräaikainen sähkötuki niille, jotka eivät voi täysimääräisenä hyödyntää sähkövähennystä.

Päätimme hallituksessa myös useista muista keinoista, joilla pyritään tukemaan kansalaisten ostovoimaa. Varhaiskasvatusmaksuja tullaan alentamaan pysyvästi 70 miljoonalla eurolla. Lisäksi yksityisen hoidon tuen hoitolisää korotetaan 100 eurolla. Työmatkavähennyksen korotusta jatketaan, vähennys on vuonna 2023 kolmekymmentä senttiä kilometriä kohden. Lapsiperheiden tilannetta tullaan helpottamaan lisäksi yhden kuukauden suuruisella ylimääräisellä lapsilisällä. Henkilökuljetuksen arvonlisävero lasketaan määräajaksi 0 prosenttiin, minkä tulee näkyä myös käyttäjille liikenteen eli bussien, junien ja taksien hinnoissa.

Tein aloitteen ulosoton suojaosan nostosta jo viime eduskuntakaudella. Nyt hallitus tulee käynnistämään ulosoton suojaosaa koskevan vuoden kestävän kokeilun. Tavoitteena on korottaa ulosoton suojaosaa takuueläkkeen eli noin 855 euron tasolle.

Viime sunnuntaina esitin ESS:n kolumnissani, että myös energiayhtiöiden omistajien tulee olla vastuullisia omistajia. Tällä tarkoitin, että määräajaksi tulisi esimerkiksi Lahti Energian alentaa tuotto-odotuksia eli pitää huolta siitä, että lahtelaisten hinnat eivät nouse liian korkeiksi.

Ukrainaa tuemme 20 miljoonan euron lisäpanostuksella. Tämä täydentää Suomen Ukrainalle jo aiemmin antamaa apua. Lisäksi olemme erikseen sopineet 15 miljoonan euron tuesta Ukrainalle Maailmanpankin PEACE – yhteisrahaston kautta esimerkiksi opettajien palkkoihin, jotta koulut saadaan auki. Suomi toimittaa myös väliaikaisia perheasuntoja kotinsa menettäneille ukrainalaisille.

Keskiviikkona Lahdessa käynnistyi Sibelius – Festivaalit. 23. Ylikapellimestari Dalia Stasevska on tehnyt Lahdessa ja Lahdelle upeaa työtä. Viron festivaaliorkesteri saapui konsertoimaan virolaiskapellimestari Paavo Järven johdolla. Yhdessä Viron Suomen suurlähettilään kanssa halusimme kiittää virolaisia erinomaisesta yhteistyöstä.

Oli myös ilo ja kunnia puhua viime viikonloppuna Orimattilan kaupungin 30-vuotisjuhlassa. Orimattilassa on avautunut kauan odotettu uusi uimahalli kuntalaisille. Paikalla oli paljon kuulijoita ja paikallisseurat pääsivät lavalle. Juhlaväellä oli selvä viesti päättäjille: peruspalvelut toimivat ja moni asia on hyvin, mutta lisää työpaikkoja Orimattilaan kaivataan.

Perjantaina matkustan Ruotsiin ja Umeåån tekemään yhdessä Ruotsin sosialidemokraattien kanssa vaalikampajaa. Ruotsin ja Suomen yhteistyö on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Siksi maidemme yhteistyötä tulee edistää hallituspohjista riippumatta tiiviisti.

Ville Skinnari

Kankea kieli

Pääministeri Paavo Lipponen sai aikanaan lisänimen ”Mooses”. Syynä oli se, että hän oli itse verrannut itseään Moosekseen sanoen ”Saatan olla hidaspuheinen, mutta niin oli Mooseskin.” Vanhan Testamentin Mooses esteli Jumalan hänelle tarkoittamaa tehtävää, kun hän vastasi Jumalalle: ”Mutta, Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään, vaikka sinä olet puhunut minulle. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli.” Mooses tunsi, ettei hänestä ole siihen tehtävään, jonka Jumala oli hänelle suunnitellut.

Me suomalaiset olemme vaatimatonta kansaa. Ajatus, ettei minusta ole, on tullut monen mieleen. Mutta voiko silloin käydä niin, että samalla torjumme sen tehtävän ja kutsumuksen, jonka Jumala on meitä varten tarkoittanut. Väärä vaatimattomuus on kuin lahjojen kätkemistä tai kuin leiviskän maahan kaivamista.

Jumala vastasi estelevälle Moosekselle: ”Mene nyt, minä olen sinun kanssasi.” Mikä tehtävä Jumalalla onkaan meitä varten, meidän ei tarvitse sitä hoitaa yksin ja omassa varassamme. Ei vaan me saamme pyytää Jumalan hyvää johdatusta ja hänen läsnäoloaan siihen missä olemme ja siihen mitä teemme. Kun voitamme kainostelun, voimme jokainen palvella Jumalaa paikallamme ja tuoda iloa ja valoa ihmisten elämään.


Heikki Pelkonen
kirkkoherra

Päivä jona tytöt ja pojat lakkasivat olemassa

Tällainen vanha boomeri ja maikka veti herneen nenäänsä jo ennen koronaa, kun luki jostain iltapäivälehdestä 2016, etteivät opettajat saisi enää puhutella oppilaita tytöiksi ja pojiksi. Mielessäni kiitin, ettei ainakaan minut enää tarvinnut olla tätä todistamassa. Tiesin, että opetushallitus oli julkaissut jonkun monisivuisen tasa-arvobumaskan, jota en kenenkään uskonut edes avaavan, mutta arvaamattomia ovat herran tiet. Joku valopää oli kaivanut oppaasta kohdan; ”Lapsia on tärkeä puhutella nimillä, ei joukkona ”tytöt” tai ”pojat.” Siinähän se seisoi intersektionaalisen femnisimin ja ”me too” -jengin opinkappale koko karmeudessaan,korjaan koreudessaan!

Ilohan tässä alkoi lehdistössä ja minäkin kuittailin näin illanistujaisissa. ”Henkilöt kansanurhokaat, ne Narvan mailla.. ”Kotkan henkilöt ilman siipii…” , ”palohenkilö, ”talonhenkilö”, ”kirveshenkilö”, ”työhenkilö” ja ”Aikuinen henkilö”! Venäläiset Pressin urheilijanaiset kokivat jo kolmannen muutoksen ja muuttuivat Pressin veljeksistä jälleen Pressin henkilöiksi! Näin sitä pilailtiin, mutta ensi vuodesta alkaen kaikki sitten muuttuu. Ensi vuodesta alkaen lapsella voi olla virallisesti kaksi isää tai kaksi äitiä. Uusista henkilötunnuksista katoaa sukupuolen kertova tunniste vuonna 2027, halusinpa minä tai me perusheterot, mitä tahansa. Isyysraha muuttuu vanhempainrahapäiväksi jne!

Olen pitänyt itseäni liberaalina, markkinatalouteen uskovana kokoomusta äänestävänä solisaliraattina, mutta tätä sukupuolineutraalia lakiuudistusta olen jostain syystä vierastanut. Olen vakaasti sitä mieltä, että antaa kaikkien kukkien kukkia ja Suomen lainsäädännön täytyy turvata yksilön oikeudet kehoonsa, mutta miten hyvin se sopii kouluun ja miten tämä toteutaan käytännössä onkin toinen asia. Ennen oli kaikki selvää: ” Pojat, heti pois sieltä marjapuskista! Pitääkö nyt huutaa:
”Henkilöt, heti pois…” vai miten?

Tänä syksynä eduskunta alkaa käsitellä translain uusimista. Nykyään uuden sukupuolen vahvistaminen vaatii lääketieteellisen selvityksen ja osoituksen lisääntymiskyvyttömyydestä. Jälkimmäinen vaatimus täytetään melkein poikkeuksetta hormoonihoidon. Jos hallituksen esitys menee läpi, muuttuu uusi laki sellaiseksi, että kuka tahansa täysi-ikäinen voi vaihtaa juridisen sukupuolensa pelkästään oman selvityksensä nojalla. Urheilussa sukupuolta ei voida ainakaan sivuuttaa. Onneksi sukupuolitestit ilmoittavat nykyään tarkasti, kenellä on liikaa mieshormonia ja rekkulat kasvavat. Kaikki valistuneet ihmiset toki tietävät, että on todella ihmisiä, joita on vaikea tai jopa mahdotonta määritellä mieheksi tai naiseksi.

On täysin selvää, että ihmisen persoonallisuus rakentuu aina jonkun sukupuolen ympärille. On olemassa erittäin paljon intersukupuolisia ihmisiä. Moni ihminen kärsii siitä, että ei koe synnynnäistä sukupuolta omakseen. Hän saattaa todella kärsiä tästä sisäisestä ristiriidasta eli transsukupuolesta. Osa taas ei koe olevansa kumpaakaan sukupuolta ja heitä kutsutaan muunsukupuolisiksi. Meidän suomalainen yhteiskuntamme hyväksyy homoseksuaalisuuden ja muutkin sukupuoliset määrittelyt ja kaikki tietävät ettei interseksuaalisuus ole sairaus.

Mutta tämä koulujuttu sitten! Ilman selkeitä kouluhallituksen ja opetusministeriön ohjeita, siitä ei varmasti selvitä.
Jokainen meistä yli 70-kymppisistä muistaa villit ”poikatytöt”, jotka joutuivat määrittelemään itsensä tytöksi. No nyt ei enää tarvitse, hän voi katsoa olevansa poika. Mutta miten opettajat selviävät tästä tunnistamisesta? Ketä kutsua queeriksi, ketä demitytöksi tai fluidiksi? Minun taitoni ainakaan eivät tähän riittäisi. Tiedän, että sukupuoli on jatkumo ja hyvin muovautuva ja varsin kulttuurisidonnainen asia. Etenkin länsimaissa tiukan sukupuolijaon murenemista on edeltänyt se, että naiset ovat alkaneet irtautua jyrkkärajaisesta heteroseksuaalisuudesta. Ei ole enää tyttöjen joukkoa tai poikien joukkoa, vaan on henkilöjoukko. Lakimies muuttuu juristiksi, asiamiehstä tulee valtuutettu ja esimiehestä tiiminvetäjä. Homma muuttuu todella mielenkiintoiseksi, sillä ilman vastareaktiota tämä asia ei varmasti jää, sillä aina on olemassa joku Päivi Räsänen tai muu ääriuskonnollinen hernhutilainen jengi, joka ottaa tämän keppihevosekseen tai jopa vaaliteemakseen. Työhönottaja ei varmasti tiedä, onko kyseessä nainen, mies vai henkilö? Joulupukista tulee jouluhenkilö, mutta minä kutsun tyttöjä tytöiksi, pistäkööt jalkapuuhun perkele! O tempora , O mores eli Voi aikoja voi tapoja!

Jussi Melanen

Presidentti Niinistön ihmisvelvollisuusaloite unohtui valtamedialta

Presidentimme Sauli Niinistö on osoittanut paitsi erinomaiseksi kriisijohtajaksi myös yleisiä ihmisoikeuksia huomioivaksi sivistyneeksi ”ihmisoikeusjuristiksi!”
Ihmisoikeudet, vapaus, demokratian ja sananvapauden puolustaminen ovat nousseet arvoon
taas kerran totalitaariseen yhteiskuntaan uskovan Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen myötä.
Tässä mielessä presidenttimme on toiminut oivana unilukkarina, joka aika ajoin herättelee niin
suomalaisia kuin muitakin eurooppalaisia kansoja näkemään ne länsimaiset arvot tärkeinä, joita me kunnioitamme ja näemme puolustamisen arvoisiksi. Valitettavasti hyvät aloitteet tuppaavat vain unohtumaan!

Niinistö teki eettisen aloitteen ihmisvelvollisuuksiin ( human responsibilities) keskittyvässä huippukokouksesta ” Foreign Policy- lehden kirjoituksessaan 8.7.2021. Niinistön mukaan
ihmisvelvollisuuksiin kuuluvat mm. ilmastomuutoksen torjunta, kyky vastata pandemioihin,
sodan ja rauhan kysymykset sekä ihmisoikeuksien ylläpito. Niinistö näkee ihmisvelvollisuudet
yläkäsitteenä, joka sisältää laajat ihmisoikeudet.

Hän uskaltaa rohkeasti kytkeä velvollisuudet ja oikeudet toisiinsa. Hän ei sanatarkasti määrittele
tarkoitaako hän, että velvollisuudet ovat oikeutuksia tärkeämpiä. Mielestäni hän tarkoittaa sitä, että
meidän, länsimaisina ja demokratiaan luottavina kansalaisina, on velvollisuus ottaa laajemmin
ihmisoikeudet länsimaiseen mukaan poliitiseen agendamme.

Moni kriitikko saattaa ajatella, että oikeudet ovat oikeuksia ja velvollisuudet velvollisuuksia.
Me suomalaisetkin olemme velvollisia noudattamaan YK:n yleismaailmallisia ihmisoikeuksia liittyessämme vuonna 1955 YK:hon. Nuo velvollisuudet perustuvat siihen, että vain yhteiskunnan jäsenenä yksilö voi kehittyä vapaasti ja käyttää kaikkia lahjojaan edistämään olemassaolo-oikeuttaan.
Niinistön ehdotuksessa näkyy selvästi sivistynyt velvollisuusetikkaan eli deontoloogiseen etiikkaan
perehtyneen kantilaisen suuntauksen vaikutus. Tässä suuntauksessa nähdään siis hyvä oikeiden velvollisuuksien tai periaatteiden kunnioittamisena. Tiivistäen: teko on oikein, jos se voi esiintyä rinnakkain kaikkien ihmisten vapauden kanssa.

Erityisen tärkeitä ihmisvelvollisuudet ovat nyt, koska yhteiskuntamme polarisaatioilmiöt ovat lisääntyneet. Meidän olisi päästävä pois mustavalkoajattelusta, jossa vain oman ryhmän faktat toimivat bensana erilaisen ajattelun tuomitsemisena. Ääriajattelu lisääntyy koko ajan myös
demokratioissa. USA:ssa äärikristilliset järjestöt haluavat ”Jumalan johtavan” Amerikkaa. Monet
vannovat Trumpin nimeen ja ovat valmiita jopa sisällissotaan.

Tämän ääriajattelun vastapainoksi tarvitsemme juuri nyt todellisen ”tolkun ihmisten” , kuten Niinistön puheenvuoron, kertomaan niistä vaikeuksista, joita demokratiamme saattaa kohdata
juuri tänään Europassa.

Juhani Melanen

Lahti näytti osaamistaan, Ukraina tarvitsee meitä

Täällä viikolla SDP:n puoluejohto kokoontui Lahteen kesäkokoukseen. Ministerit ja kansanedustajat vierailivat eri kohteissa. Lahden tori oli täynnä. Vierailin Lahden yliopistokampuksella. LUT-yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu esittelivät osaamistaan, samoin Fazer ja Kempower. Paljon syntyy nyt uutta ja noin pitääkin. Muistamme hyvin esimerkiksi sen, miten Scanian toimintojen lakkautus Lahdessa iski kovaa ja sattui. Vaikean tilanteen keskellä tehtiin juuri kuin pitääkin: katsoimme eteenpäin ja lähdimme hakemaan uusia ratkaisuja ja työpaikkoja. Valittamalla niitä ei synny, vaan uusia siltoja rakentamalla Suomessa ja kansainvälisesti.

Puhuin tällä viikolla myös Helsingissä suurlähettiläspäivillä. Tapahtuma on erittäin tärkeä koska tasavallan presidentin, pääministerin, ja meidän ministereiden puheita kuunnellaan tarkkaan. Käsittelin puheenvuorossani sitä toimintaympäristön muutosta, mikä Suomea ja meitä kaikki on nyt kohdannut. Maailmassa on nyt kriisejä enemmän kuin koskaan. Vapaa demokratia on ahtaalla, hinnat nousukiidossa ja uusia ratkaisuja tarvitaan, uudessa maailman tilanteessa. Putinin aloittama sota iskee nyt myös jokaisen kukkaroon, ja sen seuraukset on kestettävä ja ratkaisut löydettävä.

Meillä Suomessa ja Lahdessa moni asia on hyvin. Lähes samalla etäisyydellä, kun Utsjoki on Lahdesta, siviilit joutuvat tälläkin hetkellä kärsimään sodan jaloissa. Tämän viikon keskiviikkona vietettiin Ukrainassa maan itsenäisyyspäivää. 31 vuotta sitten Ukraina julistautui itsenäiseksi valtioksi. Nyt, ukrainalaiset joutuvat jo kuudetta kuukautta kamppailemaan vapaudestaan ja alueellisesta itsemääräämisoikeudestaan. Suomi on osoittanut tukensa Ukrainalle ja tämän tuen on jatkuttava. Suomi on tukenut Ukrainaa merkittävästi eri keinoin. Olemme valmistelleet ulkoministeriössä uutta pakettia, jossa mukana on myös akuutin humanitäärisen avun lisäksi asuntoja hädässä oleville perheille. Suunnittelin matkaa Kiovaan nyt alkusyksyyn, mutta se siirtyy todennäköisesti nyt myöhempään ajankohtaan.

Myös Lahdessa on tehty paljon ukrainalaisten pakolaisten kotiutumisen eteen ja iso kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana. Inspis ry on hyvä esimerkki siitä, miten pieni yhdistys voi tehdä vaikuttavaa työtä pienillä resursseilla. Toisaalta, vaativan ja vastuullisen työn kuormittaminen näin suurilta osin vapaaehtoispohjalle ei ole kestävä ratkaisu ja siksi Lahden kaupungin tulee jatkossa luoda paremmat prosessit ja ratkaisut, koska varautuminen on viisasta aina tehdä etukäteen. Ei vasta sitten, kun tilanne on päällä.

Ville Skinnari

Anteeksipyytämisellä mieli kevenee

Jokaisen jumalanpalveluksen alkupuolella on synnintunnustus. Joku on hämmästellen kysellyt, että miksi niistä synneistä pitää aina puhua, pitääkö niissä joka kerta möyhiä. Minusta on tosi hyvä ja vapauttavaa, että saan aloittaa messun anteeksipyytämisellä ja anteeksisaamisella. Siinä mieli kevenee ja olo helpottuu.

Eihän kukaan marssi kuraisilla kengilläkään suoraan olohuoneeseen … tai no, joku kyllä yrittää, mutta kyllä siitä tulee sanomista. Meillä Suomessa on tapana riisua kengät tai vähintäänkin pyyhkiä ne putipuhtaaksi, ennen kuin astumme matolle ja käymme peremmälle.

Synnintunnustuksessa on kyse vähän samasta asiasta. Kun astumme Jumalan kotiin hänen eteensä, jätämme ”likaiset kengät”, pahat sanat ja teot, laiminlyönnit ja synnit eteiseen. Pyydämme niitä anteeksi ja saamme kuulla synninpäästön. Jumala antaa Jeesuksen tähden meille anteeksi.

Jumalan rajaton armo ja rakkaus herättää meissä helpotuksen, kiitoksen ja toivottavasti myös halun armahtaa muita. Koko elämämme on anteeksiannon varassa. Tarvitsemme sitä joka päivä. Jokainen tekee virheitä, asiat eivät osu maaliin. Yksi synti-sanan alkuperäinen merkitys kreikan kielessä onkin harhaan osuminen. Pitäisi tehdä oikein ja hyvin, mutta teemmekin pahasti, rikomme yhteyden, käännämme selkämme Jumalan hyvälle tahdolle.

Tikka ei osu kymppiin, ei päädy aina edes tauluun.Siksi on niin hyvä kääntyä Jumalan puoleen kirkossa ja missä vain. Voi tutkia itseään, tunnustaa synnit ja jatkaa armahdettuna eteenpäin.


Riitta Särkiö

Jeesus itkee

Jeesus tuli maailmaan ihmiseksi ja eli ihmisenä meidän keskellämme. Jeesus koki ihmisenä myös koko tunteiden kirjon. Sunnuntaina kirkoissamme saarnataan Luukaan evankeliumin 19 luvusta, jossa kuvataan Jeesuksen saapumista Juutalaisten pyhän kaupungin temppeliin. Kertomus on harvinainen kuvaus Jeesuksesta siksi että Luukas kuvaa itkevää ja suuttuvaa, jopa vihaisena Jerusalemin temppelissä riehuvaa Jeesusta. On lohdullista, että Jeesus on todella ollut ihminen ja kokenut kaikki samat tunteet kuin mekin.

Kun pyhiinvaeltajat saapuivat Jerusalemiin ja näkivät sen temppelin ensimmäisen kerran, he puhkesivat usein ylistyslauluun. Jeesus kuitenkin puhkeaa itkuun sen vuoksi, että kaupunki ja sen asukkaat olivat hänelle rakkaita, mutta nämä eivät ymmärtäneet sitä, missä heidän turvansa on. Jeesus näki tuon hänelle rakkaan kaupungin tuhoutuvan, koska tämä ei tajunnut etsikkoaikaansa, sitä, että Jumala lähestyi heitä Jeesuksessa. Etsikkoaika on Raamatusta peräisin oleva käsite, sillä kuvataan aikaa, jolloin Jumala erityisesti etsii meitä, puhuttelee ja vetää puoleensa.

”Kunpa sinä tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on!” ( Luuk.19:41) Näin Jeesus sanoi Jerusalemin asukkaille ja meillekin tänään. Hän neuvoo meitä käyttämään oikein etsikkoaikamme. Jumala on meitä kohtaan armollinen. Jeesus oli erityisesti syntisten ystävä, hän antoi meidän puolestamme henkensä, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Saamme ottaa hänet vastaan ja uskoa sellaisena kuin olemme. Jeesus itkee, jos me torjumme hänet, mutta taivaassa iloitaan ”yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen” (Luuk. 15:10). Parannus, omien syntien anteeksi uskominen saa aikaan rauhan ja ilon. Ennen kaikkea Jeesus sydämessä ei tarvitse pelätä edes kuolemaa.


Janne Suomala

Peruskoulusta ja opettajista on pidettävä parempaa huolta

Matkaviikkoni alkoi tällä kertaa Lappeenrannasta, jossa tapasin tiistaina kaupunginjohtoa ja SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkasen sekä juttelin paikallisten kanssa torikahveilla. Sieltä jatkoin SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokoukseen Kuopioon, jossa ihmisiä puhutti erityisesti hintojen nousu, työpaikat ja koulutuksen tulevaisuus. Tätä kirjoitan matkalla Nivalaan yrittäjien paneeliin. Ensi viikko alkaa ulkoministeriön kolmipäiväisellä, Suomen suurlähettiläät ja ulkopoliittisen johdon yhteen tuovalla suurlähettiläskokouksella, jossa puhun yhdessä ulkoministeri Haaviston ja tasavallan presidentti Niinistön kanssa.

Tällä vaalikaudella on tehty isoja päätöksiä lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen. Olemme palauttaneet jokaisen lapsen oikeuden laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, pienentäneet ryhmäkokoja, laajentaneet oppivelvollisuutta ja toteuttaneet jatkuvan oppimisen uudistuksen. Samalla olemme lisänneet koulutuksen rahoitusta kaikilla koulutusasteilla.

Tämä ei kuitenkaan riitä. On ikävä tosiasia, että suomalainen peruskoulu ei ole enää maailman ykkönen. Oppimiserot ovat kasvaneet eri alueiden välillä. Erityisesti poikien pärjääminen koulussa on heikentynyt. Tämä näkyy myös Lahdessa. Siksi Lahdessakaan ei saa leikata koulutuksesta. Viesti koulutuskentältä ei ole rohkaiseva. Moni nuori tarvitsee nyt aivan erityisellä tavalla tukea. Lasten ja nuorten liikunta kärsi koronasta, eikä Lahdessa vieläkään ole päästy aiempaan normaaliin.

Korona-aikana kertyi hyvinvointi- ja osaamisvajetta, joka vaikuttaa myös opettajien jaksamiseen. OAJ:n viime syksynä tekemän kyselyn mukaan jopa 57 prosenttia opettajista kertoi harkinneensa alanvaihtoa viimeisen vuoden aikana. Jatkossa jokaisesta opettajastakin on pidettävä huolta jokaisen oppilaan tavoin.

SDP julkisti kesäkokouksessa Kuopiossa kolme peruskoulun parantamiseen liittyvää tavoitetta tulevalle vaalikaudelle. Peruskoulun rahoitusta ja lainsäädäntöä on ensinnäkin parannettava niin, että jokaisessa koulussa ja luokassa voidaan keskittyä niihin perusasioihin, joita jokainen lapsi ja nuori tulevaisuudessa tarvitsee. Ensi hallituksen on otettava vastuulle perusopetuslain kokonaisuudistus, jolla tähän tavoitteeseen päästään.

SDP esittää myös esiopetuksen laajentamista kaksivuotiseksi. Nyt käynnissä olevat kokeilut kaksivuotisesta esiopetuksesta ovat olleet lupaavia. Se sekä vahvistaa lasten oppimismahdollisuuksia että tukee kaikkien koulupolun yhdenvertaisuutta. Kolmantena toimenpiteenä on kehitettävä oppimisen tukea kattamaan koko koulupolku varhaiskasvatuksesta aina korkeakoulutukseen asti. Tämä tarkoittaa lisäresursseja muun muassa erityisopettajien, psykologien ja koulukuraattorien työhön.

Tulevaisuustekojen on jatkuttava tältä vaalikaudelta seuraavalle. Nyt on korkea aika palauttaa Suomi koulutuksen kärkimaaksi.

Ville Skinnari

KOLUMNIT -arkisto

huhtikuu 2026

maaliskuu 2026

helmikuu 2026

tammikuu 2026

joulukuu 2025

marraskuu 2025

lokakuu 2025

syyskuu 2025

elokuu 2025

kesäkuu 2025

toukokuu 2025

huhtikuu 2025

maaliskuu 2025

helmikuu 2025

tammikuu 2025

joulukuu 2024

marraskuu 2024

lokakuu 2024

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011