Arkistot: Kolumnit

Nyt en puhu Hailin Antsasta (jota häntäkin voisin kehua) vaan koko kansan Antero Mertarannasta. Hän on saanut viime aikoina paljon kuraa selostuksistaan. En allekirjoita. Jaksa Antsa jatkaa, vielä se homma sujuu.

On se selvää, että kun ikää alkaa olla liki 70, kaikenlaisia lipsahduksia sattuu. Minusta Antsa kuuluu kuitenkin edelleen selostajiemme valiojoukkoon.

”Taivas varjele, mikä sieltä tulee! Löikö Mörkö sisään? Ihanaa Leijonat ihanaa! Hirveää pökköä pesään!” Näistä ja monista muista Antsa muistetaan. Intohimosta ja ammattitaidosta.

Mertsin haukkujille muistutan, että telkkarissa on nappi, josta saa toosan hiljaiseksi. Meillä ainakin on, siinä lukee mute ja osaan käyttää, kun Jantta Alkio aloittaa.

Pidän myös Mika Saukkosen tyylistä. Edelleen. Enkä puhu tanssimisesta.

On hienoa nähdä, että nuoresta selostajakaartista nousee uusia tähtiä. Mainitaan nyt monista vaikka Tomi Saukkola, Julius Sorjonen ja Sebastian Waheeb, kunhan lopettaa niin sanotun.

Liigastudioiden vetäjä Iiro Harjula on mies paikallaan. Ehdoton huippu ja huipulle on kipuamassa Radio Suomessa sujuvasti ilmaiseva Jesse Saarinen. Kyllä vahva pelitausta huokuu äänestä. Harjula on muuten tehnyt Pelsun A-nuorissa maalin, Jesse useamman.

Kuuntelin tässä kerran hetken Ili Varmavuota. Hän on Guru. Selostaa nopeammin ja paremmin kuin Pelicans pelaa! Ja Pelsuhan pelaa nykyisin hyvin.

Janne Ahosesta on kehkeytynyt vuosien saatossa pätevä kommentaattori. ”Mitä kovemmin hiihtää, sen paremmin pärjää!” MM-kisoissa on muuten loistava tiimi kertomassa tapahtumista.

Ai että tahtoisin, että Lahti Ringette pelaisi kullasta Nokialla, jossa on hauska selostaja. Kuuntele ite Ruudusta. Yleensä ottaen ihmettelen, että naisia on hyvin vähän selostushommissa. Minusta naisilla puhuminen on ihan verissä.

Oho. Alkaa tuntua siltä, että lahtelaiset menestyvät paljon paremmin selostushommissa kuin pelihommissa.

Raine Järvinen

Vision lisäksi uskottavuus ja ennustettavuus ovat kaikkein tärkeimpiä asioita johtamisessa. Etenkin yhteiskunnallisissa tehtävissä, koska seurauksia voivat olla pitkäaikaisia tai jopa peruttamattomia. Suomea on vuosikymmeniä kuvatta ja katsottu esimerkillisenä maana. Diplomaattisesti taitava pieni Suomi on ollut kokoaan suurempi, ratkaisukeskeinen ja luottamusyhteiskuntana esimerkki Pohjoismaana koko maailmalle. Työmarkkinoilla ymmärrettiin rakentaa ”kolmikanta”, jossa osapuolet itse sopivat ja sitoutuvat yhdessä yhteisiin pelisääntöihin. Teollisuudessa ja yrityksissä ymmärrettiin miten Suomessa voidaan tehdä suhteellista kilpailuetua sijainnilla (raaka-aineet), osaamisella ja teknologialla. Uskallettiin myös vaikeina aikoina ja köyhänä maana panostaa koulutukseen (esim. kouluruoka ja peruskoulu innovaatiot) tai sosiaali – terveydenhuoltoon sekä sosiaaliturvaan (lapsilisät ja tarveharkinta) sekä varautumiseen (huoltovarmuusjärjestelmä) ja puolustukseen (yleinen asevelvollisuus). Sitä kutsuttiin maailmalla pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi ja se oli meillä oikeasti olemassa. Kaikki lähti positiivisesta ilmapiiristä. Me osaamme, me pystymme – me kestämme koviakin iskuja.

Nyt tilanne on historiallisen vaikea. Presidentti Kekkonen pohdiskeli aikoinaan, että jos sisä – tai ulkopolitiikan pitää olla rempallaan niin olkoon se sitten sisäpolitiikka. Nyt molemmat ovat sekaisin ja se on ensimmäinen kerta sitten II maailmansodan. Ulkopolitiikan suuret ratkaisut eivät tosiasiallisesti ole omissa käsissä, joten puhutaan nyt sisäpolitiikasta.

Petteri Orpon ja Riikka Purran hallitus myi itsensä suomalaisille tiukan talouden ja talouskasvun tekijöinä. Takana oli poikkeuksellisten tapahtumien hallituskausi (korona ja Venäjän hyökkäyssota), jotka vaativat poikkeuksellisia panostuksia, kuten monissa muissakin maissa. Suomen investointilama piti selättää, koska ilman uusia suoria investointeja Suomi taantuisi ja talouskasvu laahaisi edelleen lähellä nollaa tai jopa miinuksella. Toisin kävi, hallitus ei halunnut nähdä tosiasioita edes kotimarkkinoilla. Rakennusalan liekki sammui, uudet investoinnit eivät lähteneet liikkeelle, ostovoimasta leikattiin heti ja kovaa ja Suomen talouskasvu painui miinukselle (vuonna 2024–0,2 prosenttia). Arjen kulutukseen ei ole rahaa, se näkyy ja tuntuu kodeissa eikä siihen nyt edes ekonomisteja tarvita.

Mitä kävi ennustettavuudelle? Alkoholilain uudistuksessa kohdeltiin yrityksiä epätasa-arvoisesti (lue Hartwall ja valmistusmenetelmät eli vahva lonkero). Se on pieni asia, mutta kertoo ymmärtämättömyydestä. Valituksia tulee ja EU – lainsäädäntö on tässä selkeä, kaikkia pitää kohdella tasavertaisesti. Samalla ilmoitettiin myös verouudistuksista, joita kukaan aiempi hallitus ei ollut halunnut edistää. Yksi sellainen oli makeisvaro, jolla sekoitettiin teollisuuden investointien tiekartta oikein kunnolla.

Tällä viikolla Orpon ja Purran hallitus ilmoitti, että suklaalle ja makeisille suunnitellusta verosta luovutaan viimein. Järki voitti. Mutta miksi vasta nyt? Asiantuntijat ovat sanoneet ja maallikkokin ymmärtää makeisveron olevan epätasa-arvoinen eri valmistajille. Nyt hallituspuolueet, kokoomus ja perussuomalaiset etunenässä, iloitsevat oman päätöksensä perumisesta ja kehuvat kilpaa tilannetta, jonka ovat itse aiheuttaneet. Näyttäneet keskisormea esimerkiksi juuri Lahden kannalta kriittiselle Fazerin investoinnille. Toivottavasti Fazerin johdossa ymmärretään hallituksen ymmärtämättömyyttä, mutta jotain kertoo valtiovaraisministeristä, että hän nyt kertoo asian olevan ”valitusherkkä”, ja siksi esittää verolinjauksen muutosta. Nytkö hän vasta ymmärsi asian? Makeisvaro oli myös meidän hallituksemme pöydällä 2019 (Rinne – Marin), mutta kukaan meistä ei ollut sitä siinä muodossa valmis viemään eteenpäin koska ymmärsimme siihen liittyvät ongelmat. Kysyin jo viime vuonna useaan otteeseen suunnitellun makeisveron ongelmista, mutta silloin hallitus ei ollut valmis muuttamaan linjaansa. Lahdessa kävi ministeri toisensa jälkeen, mutta mikään ei muuttunut.

Hallituksen toimista on seurannut jo merkittäviä haittoja. Elintarvikealan jätti-investointi Lahteen laitettiin jäihin hallituksen aiheuttamien epävarmuuksien vuoksi. Samalla työntekijät ovat joutuneet syvään epävarmuuteen, ja lomautukset sekä irtisanomiset pelottavat monia ja syystä.
Nyt Fazerin jätti-investointi Lahteen voi onneksi toteutua. Hyvä, että realistinen tilannekuva alkaa valjeta jo ministeritasolla kokoomukselle ja perussuomalaisillekin.

Samalla tässä on viesti myös Lahden päättäjille. Ollaan rohkeita ja uskaltakaa visioita ja toteuttaa suuriakin asioita. Virheitäkin tulee, se kuuluu asiaan. Tuleva valtuusto ja etenkin kaupunginhallitus ovat toivottavasti edeltäjäänsä tarkempia ja uskaltavat kyseenalaistaa myös virkavalmistelun antamat budjettiluvut, jos ne ovat toistuvasti ennusteessa kymmeniä miljoonia väärässä. Vai oliko tämänkin taustalla vain tietyn ”klikin” suunnitelma päästä myymään Lahti Energia ainoana ratkaisuna taloustilanteeseen? Ottakaa valta takaisin konsulteilta, uskokaa itseenne ja haastakaa maan hallitusta rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti, on se sitten minkä värinen tahansa.

Ville Skinnari

Olen viime aikoina törmännyt somessa mainoksiin, joissa kehutaan pätkäpaaston hyviä vaikutuksia terveyteen. Ennen paaston aloittamista vaikuttaa olevan välttämätöntä selvittää, minkä tyyppinen pätkäpaasto sopisi juuri minulle parhaiten. Vaihtoehtoja tuntuu olevan varsin kattavasti ja väärän vaihtoehdon valitseminen ei ehkä takaa toivottuja vaikutuksia. En kuitenkaan lähtenyt selvittämään asiaa enkä näin ollen tiedä millaista pätkäpaastoa minun kannattaisi kokeilla.

Mainos sai kuitenkin miettimään paastoa varsinkin, kun kirkkovuodessa on juuri siirrytty paaston aikaan. Perinteisesti paasto on kuulunut kristillisyyteen tiettyinä kirkkovuoden aikoina. Käytännön tasolla, paasto on tarkoittanut joistakin ruoka-aineista luopumista. Paastoaminen on tuttua myös monissa muissa uskonnoissa ja sen tarkoituksena on auttaa ihmistä henkisessä ja hengellisessä kasvussa rajoittamalla ruumiin nautintoja.

Ero perinteisten uskonnollisten paastojen ja tämän päivän välillä on kuitenkin varsin suuri, vaikka käytännön tasolla paasto saattaakin näyttää samalta. Uskonnollisessa paastossa pyritään pääsemään lähemmäs Jumalaa, unohtamalla ruumiin tarpeet. Paastokuurit, joihin itsekin olen törmännyt pyrkivät puolestaan parantamaan kehon hyvinvointia ja terveyttä, jolloin funktio on ihmisessä itsessään ei Jumalassa.

Ajattelen, että molemmat paastot ovat ihan hyviä ja tärkeitä. Ihminen on kehollinen ja toimii kehossaan ja kehosta käsin, joten kehon hyvinvoinnilla on merkitystä. Jos kuitenkin keskittyy pelkästään kehon hyvinvointiin saattaa unohtua, että ihminen on paljon muutakin. Myös mieli tarvitsee paastoa, jotta ympärillä oleva hälinä voisi hiljentyä ja olisi mahdollista nähdä muut ihmiset ja kuulla Jumalan kutsu.

Näin paaston alkaessa voit ehkä miettiä omalta kohdalta, mihin sinä tarvitset paastoa tänä keväänä? Siunattua paaston aikaa!

Hanna Rikkanen
pappi, Launeen srk

Laskiaisella on pitkät ja vankat perinteet meidän suomalaisten talven vietossa. Silloin monet perheet suuntaavat pulkkamäkeen, syödään hernerokkaa ja laskiaispullaa. Lapsuudesta muistan, kuinka laskiessa huudettiin: ”Pitkiä pellavia!”

Eteläisessä Euroopassa ja latinalaisessa Amerikassa taas on vietetty karnevaaleja. Oikeastaan kyse on samasta juhlasta, mutta sen muodot vain ovat kulttuurisesti vaihdelleet. Sana karnevaali (it. carnevale) tulee latinan sanoista ”carnem levare” ja merkitsee lihan poistamista. Sana laskiainen ja karnevaali kuvaavat samaa asiaa: laskiainen muistuttaa paastoon laskeutumista ja karnevaali taas sitä, kuinka paasto on näkynyt myös syömisessä.

Mutta laskiaisesta alkaen kirkon elämässä on alettu seurata Jeesuksen kärsimystietä kohti Jerusalemia, Getsemanea, Golgataa ja lopulta pääsiäisen voittoa. Mutta tämä seuraaminen on merkinnyt myös omassa elämässä kilvoittelemista, ristin ottamista ja Vapahtajan tahdon kyselyä. Siksi seuraavat seitsemän viikkoa on haluttu viettää paastoten ja rukoillen.

Hengellinen paasto on hyväksi myös meille, sillä se auttaa meitä keskittymään siihen, mikä elämässä on tärkeää ja laittamaan pois sen, mikä rikkoo ihmissuhteitamme ja yhteyttämme Jumalaan. Siksi tänä laskiaisena kutsun ja haastan sinut mukaan laskeutumaan paastoon, hiljaisuuteen ja rauhoittumiseen. Ehkäpä Jumala näin voi avata elämääsi jotain uutta ja siunauksellista.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tila on puhuttanut jo pitkään. Eduskunnassa käsiteltiin tällä viikolla välikysymystä hallituksen politiikan vaikutuksista.

Vanhempi sukupolvi on antanut vuosikymmenet työelämälle, perheelle ja yhteiskunnalle. He ansaitsevat kiitoksien lisäksi hyvät palvelut ja turvallisen elämän. Kunnioittava, yksilöllinen ja kiireetön hoito pitäisi olla itsestään selviä arvoja hoivatyössä.

Nykyinen hallituksen sosiaali- ja terveyspolitiikka on kuitenkin johtanut palveluiden leikkauksiin, asiakasmaksujen korotuksiin ja hoidon ja koko hoiva-alan heikentymiseen. Esimerkiksi terveyskeskuksilta leikattiin 121 miljoonaa euroa, sairaaloiden päivystyksiä karsitaan ja hoivakotien henkilöstöä vähennetään.

Eduskunnassa kysyttiin ja painotettiin oppositiosta aivan oikeita asioita. Terveyskeskusleikkaukset on peruttava, jotta jonot lyhenevät ja omalääkäri- sekä omahoitajajärjestelmä voidaan ottaa käyttöön. Hoitopaikkojen määrä on turvattava, ja hoitohenkilöstön on oltava riittävä kaikissa työvuoroissa. Kotihoitoa on vahvistettava lisäämällä työntekijöitä ja varmistamalla heidän riittävä kielitaitonsa. Omaishoitajille on taattava riittävät vapaapäivät ja monipuoliset tukipalvelut. Digitalisaation rinnalla on aina oltava mahdollisuus saada palveluita myös kasvokkain.

Muistan hyvin, kun isäni Jouko sanoi minulle kauan sitten, että hänen aloittaessaan politiikassa ja ensin virkamiehenä 1970-luvulla, otettiin tavoitteeksi suomalaisen naisen ja etenkin miehen elinajan pidentäminen ja hyvinvointi. Silloin tehtiin merkittävää lainsäädäntö tähän liittyen. Tässä tavoitteessa onnistuttiin. Suomi loi hyvinvointivaltion ja meillä oli varaa siihen. Hän painotti minulle, että on tulevien sukupolvien tehtävä pitää tästä tavoitteesta kiinni. Tässä emme ole onnistuneet. Päinvastoin.

Siksi on tärkeää, että pidämme esillä palveluiden tilaa ja parannuskeinoja myös Lahdessa sekä Päijät-Hämeessä. Toivottavasti ratkaisukeskeisiä päättäjiä valitaan aluevaltuustoon palveluita puolustamaan kevään vaaleissa.

Ville Skinnari

USA ja Kanada aloittivat jääkiekkopelin erikoisesti. Kolme tappelua yhdeksässä sekunnissa.

Tappelut kiekossa ovat puhuttaneet, ainakin minua. Olen kartoittanut ihmisten mielipiteitä ja tullut siihen tulokseen, että iäkkäät henkilöt tuomitsevat tappelut herkemmin kuin nuoret.

Omaa mielipidettäni en ihan tiedä. Luolamies minussa sanoo, että pienet nahinat tuovat tapahtumaan väriä.

Jos ajattelen järkevästi, en hyväksy. Tappelu on väkivaltaa ja väkivalta pois kaikissa muodoissaan!

Todelliset pelimiehet eivät tappele. Todelliset pelimiehet osaavat pelata.

Taklaukset eivät ole väkivaltaa paitsi raukkamaiset jalkataklaukset. Sen sijaan vihellyksen jälkeen mailalla munille ja muualle koukkivat pitää heittää saman tien ulos kera pelikiellon.

Joku vähättelee ja sanoo, ettei pieni paini mitään haittaa. Pieni paini kun hakataan toista paljain nyrkein päähän?

Joku sanoo, että tappelu kuuluu kiekkoon, koska kiekkoilu on showta. Kysyn vaan, että jos tappelu kuuluu kiekkoon, niin miksi sitten tappeluista rangaistaan?

Kuten muistatte, olen nykyisin positiivinen. Siksi en hauku pataluhaksi Bartosakia Jyväskylän tempustaan. Ajatelkaa nyt. Kuuden pinnan peli lähestyy ratkaisuaan. Pelsun avainmies takoo itsensä suihkuun. Jos olisi pysynyt nahoissaan ja kaukalossa, olisi Pelsu voittanut. Luulen.

Ja tappelijat puhuvat joukkueen edusta, joukkue ensin. Näen ristiriitaa sanoissa ja teoissa.

Jääkiekko on elämän pieni sivuasia. Minun puolestani tapelkaa, voin vaihtaa kanavaa.

”Spontaanit tappelut ok, vitonen molemmille ja takaisin kaukaloon. Showtappelut niin ja näin. Jos yleisö tykkää ja kyse viihdebisneksestä, niin ymmärrän. Aito on aitoa ja feikki feikkiä.” Siinä nuorehkon miehen näkemys asiasta.

Täytyy kummipojan kanssa vielä aiheesta keskustella…

Nyt nauttimaan hiihtokisoista ja laskiaispullista. Niskaset ja kumppanit eivät tappele! Ja pullista puheenollen, sain torilla parhaan laihdutusohjeen ikinä. ”Pidä suus kii!”

Raine Järvinen

Kirjoitan tätä kolumnia Wienissä Itävallassa ETYJ:n parlamentaarikkojen kokouksesta. Maailma on mullistuksessa ja ETYJ:n rooli on toivottavasti edelleen olemassa, kun kestävää rauhaa Eurooppaan rakennetaan. Ulkopolitiikan viikko on ollut ennätysvilkas. Täällä on kuullaan yli 50 maan kantoja maailman ja Euroopan tilanteeseen. Mutta maailma ei ole meidän. Eurooppa ei ole enää vahva, vaan meidän yli kävellään nyt idästä ja lännestä. Tosiasioiden tunnustaminen on edelleen paras tapa lähteä eteenpäin. Nyt on viimeinen hetki tehdä oma ”pelikirja” ja luottaa vain kaikkein parhaimpiin ystäviin.

Puhumme paljon nyt turvallisuudesta, panostuksista sotilaalliseen suorituskykyyn erityisesti. Mutta mitä turvallisuuteen kuuluu myös ja etenkin tässä maailmantilanteessa? Korona opetti, että terveys ja lääkehuolto on erittäin kriittinen turvallisuuden tekijä. Jos Eurooppa on heikko yhteisen puolustuksen toteuttajana niin miten sitten lääketuotannossa? Muistan, että pandemian aikana Itävallassa oltiin sulkemassa Euroopan ainutta penisiliinitehdasta. Mitä jos meillä ei ole kavereita lännessä eikä idässä? Mistä ne lääkkeet sitten tulevat?

Jätin eduskunnassa kirjallisen kysymyksen tällä viikolla koskien lääkkeiden saatavuuden turvaamista ja lääkehoidon toiminnallisuutta. Globaali pandemia ja Venäjän hyökkäyssota ovat korostaneet huoltovarmuuden merkitystä, erityisesti lääkkeiden saatavuuden osalta. Suomen lääketeollisuus on pieni, joten yhteinen varautuminen ja kehittäminen ovat välttämättömiä. Euroopan on pikkuhiljaa vähennettävä riippuvuuttaan (tai pyrittävä omavaraisuuteen) Kiinasta ja Intiasta varmistaakseen keskeisten lääkkeiden tuotannon. Siksi EU:n, Pohjoismaiden ja Suomen on kyettävä tuottamaan kriittisiä lääkkeitä itse, jotta väestön terveys voidaan turvata.

Esimerkiksi yhden yksittäisen tärkeän raaka-aineen saatavuuden rajoittuminen tai rajoittaminen voi johtaa normaalioloissa, mutta etenkin kriisiaikoina saatavuuden kannalta mahdottomaan tilanteeseen. Siksi meillä tulee olla kyky tuottaa itse EU / Pohjoismaat / Suomi tasolla yksinkertaisia lääkkeitä esimerkiksi ilman kaupallista ”brändiä” ja ylimääräisiä apuaineita eri sairauteen tai potilasryhmään. Esimerkiksi verenpainelääkityksen käyttäjiä on 1,5 miljoonaa suomalaista ja aiemmin on arvioitu, että 43 prosenttia suomalaisista ko. lääkityksen käyttäjistä vaatisi sairaalahoitoa, jos lääkettä ei olisi saatavilla.
Miten sitten lääkkeiden käyttö? Lääkehoito on tärkeä osa sairauksien hoitoa, mutta vain 57 prosenttia toteutuu hoitosuunnitelman mukaisesti. Vastuu potilaan lääkehoidosta on hajautunut, mikä heikentää hoidon tehokkuutta ja potilasturvallisuutta. Väärin toteutettu lääkehoito aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ja voi johtaa tarpeettomiin sairaalahoitoihin. Suomessa vuonna 2021 kirjoitetuista 72 miljoonasta reseptistä vain kolmannes käytettiin suunnitellusti, mikä osoittaa tehostamisen tarpeen. Ikääntyvän väestön myötä lääkehoidon kustannukset kasvavat entisestään, mikä korostaa järjestelmän kehittämisen tärkeyttä. Tässä on myös satojen miljoonien fiksu säästöpotentiaali julkisista menoista.

Suuri persoona on poissa. Marja Salomaa on ollut Omalähiön sielu ja sydän. Olen saanut jo toisessa polvessa kunnian kirjoittaa Etelä-Lahden ”pikkujättiläiseen” yli 12 vuotta. Isäni Jouko oli mukana Etelä-Lahden asioissa jo 1970-luvulta saakka, kun aloitti valtuustotyön 1977 ja kansanedustajana 1980. Asuimme lapsuuteni Korsitiellä Ali-Juhakkalassa ja Patomäen 10 tuli tutuksi monella tavalla. Muistot elävät – syvä osanottoni perheelle ja läheisille.

Ville Skinnari

”Sivilisaatioiden konflikti lähestyy. USA ja Venäjä näyttävät neuvottelevan rauhasta eurooppalaisten päiden yli. Euroopan johtajat hätäkokoukseen. Venäjä lisää läsnäoloaan itä-rajalla.” Nämä otsikot ovat viime päivien sanomalehdistä. Historianopettajan roolissani miettisin todennäköisesti sitä, miten nämä uutisotsikot rinnastuvat vuoden 1939 otsikoihin. Toki maailman tilanteessa on nyt oleellisesti erilaista kuin vuonna 1939, mutta hiukan pelottavalta tälläinen uutisointi voi tuntua. Siksi on hyvä muistaa, että uutismedia antaa usein maailmasta yksipuolisen ja negatiivisen kuvan.

Uutisjuttujen rinnalla olen lukenut hollantilaisen historioitsijan Rutger Bregmanin teosta ”Hyvän historia”. Kirjassa Bregman muistuttaa, että lukuisien selvitysten ja tilastojen mukaan elämme kuitenkin paremmin kuin koskaan aiemmin. Tauteja on vähemmän, ihmisten varallisuus on kasvanut, elämme pitempään ja elämämme on lähes kaikilla mittareilla parempaa kuin menneinä vuosikymmeninä. Kirjailija myös muistuttaa, että ihmisten kannattaa uskoa toisten ihmisten hyvyyteen. Hyvää jakamalla ihmisten välinen luottamus lisääntyy. Vaikka tälläiset ajatukset voivat tuntua tässä ajassa hiukan epäuskottavilta, niin silti mietin, ettei kannata antaa diilipolitikointiin hurahtaneiden ja häikäilemättömien valtiojohtajien masentaa mielenmaisemiamme.

Tulevan sunnuntain evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen kylväjästä. Siitä, kuinka uskon siementen itämiselle ja kasvulle on erilaisia maaperiä. Jumala lämmittää maaperää, antaa kasvun ja tuottaa hyvän sadon. Jokaisessa, joka haluaa kuulla hyvän sanoman ja haluaa sitä kertoa eteenpäin. Etenkään nyt ei ole hyvä kylvää epätoivon ja vihan siemeniä, niitä on aivan riittämiin. Nyt on kylvettävä toivon siemeniä. Ahkerasti, jotta jaksamme luottaa Hyvyyden voimaan pahan tuhotöistä riippumatta.

Virrestä 600:
Suo Herra, toivon kynttilöiden loistaa. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

Pastori Kati Saukkonen

Portaat 2023, viime vuonna museot. Tuli käytyä 69 eri museota, käyntikertoja 84. Usko tai älä.

Tälle vuodelle ovat ehdolla patsaat tai kirkot, koska pubit rouva tyrmäsi oitis. Neuvottelematta. Vuotemme alkaa maaliskuussa.

Kyllä museokäynti kannattaa. Pitää olla avoin mieli, vaikka aina ei taidetta ymmärrä. Esimerkiksi Sara Hildenissä luulin, että on remontti kesken, kun keskellä lattiaa lojuivat tikapuut. Se olikin taidetta.

Valkeakoskella meinasin mennä korjaamaan kohonnutta maton reunaa. Ei, ei! Se kuului teokseen.

Oli helppoa tehdä TOP 3. Ei ollut! Ykkösenä monipuolinen Vapriikki, tokana Tamminiemi. Historian havinaa Urkin haamun pilkottaessa mielikuvituksissa. Loistava opas juttuineen täydensi kokemuksen.

Kolmoseksi nostan Radiomäen Mastolan. Siinä vedän härskisti kotiin, onhan Ratikka minulle aina rakas. Historiallisen museon saumat pilaa näkymä Kisapuistoon.

Jalkapallomuseo on loistava, mutta sinne ei tarvita korttia, eikä siis lasketa mukaan. TOP kärkeen kuuluvat lisäksi Ateneum ja Hämeenlinnan vankilamuseo, joka herätti tunteita ja kysymyksiä.

Ei museohullutus tähän jää, vähenee kyllä. Tulen taas Malvaan, jonka kehitystä odotan sekä Lempisen Ossin kotimuseoon, jonne luultavasti kelpaa vanhentunutkin kortti.

Määrittelin taiteen ihan ite. Taide on ihastusta, vihastusta, ihmetystä. Taide on katsojan silmissä, päässä, sisimmässä. Taide on.

Kiekkomuseossa on myös kosolti lahtelaisia kasvoja kuten Kari Eloranta, jonka kuva on komeasti Teemu Hiltusen vieressä. Piri on syntynyt 29.2.1956. Koska tänä vuonna helmikuussa on vain 28 päivää, mies ei siis vanhene? Lämpimät onnet kuitenkin.

Raine Järvinen

Olin opiskeluaikoina tieteellisen kirjoittamisen kurssilla. Meille kaikille oli annettu tehtäväksi kirjoittaa pieni tutkielma tiettyyn päivämäärään mennessä. Kaikki palauttivat tutkielman ajallaan, paitsi yksi opiskelija, joka toimitti oman tehtävänsä vasta useita viikkoja myöhemmin sovitusta. Kurssin vastuuopettaja totesi raamatullisesti, että täällä teologisessa tiedekunnassa viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.

Tuota opettajan ratkaisua voi tarkastella monin eri tavoin. Miksi yksi sai palauttaa tehtävänsä myöhässä, vaikka muut olivat ajallaan? Eivätkö säännöt olleetkaan kaikille samat. Hän, joka palautti tehtävän myöhässä, sai taas kohdata opettajan lempeämielisyyden. Opettaja antoi hänelle armon käydä oikeudesta, kuten sananlasku sanoo.

Me tiedämme, että maailmassa oikeudenmukaisuus ei aina toteudu. Väärintekijää ei rangaista eikä uhri saa oikeutta. Kuitenkin suomalaiset pitävät arvossa oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja rakastavaa käytöstä toisia kohtaan.

Viikon sunnuntain raamatunteksteissä pohditaan juuri näitä samoja asioita. Jumalan armoa ei ansaita. Hänen hyvyytensä on sama meitä kaikkia kohtaan. Siihen voimme kaikki tänään luottaa.

Ville Hakulinen