Vuosi: 2012

Rakkauden kaksoiskäsky kuuluu: »Rakasta Herraa, Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.»

Voiko rakkautta käskeä? Käskyt, kuten vaikkapa ”Älä varasta!” on ehkä helpommin ymmärrettävissä ja hyväksyttävissä. Mutta voiko ihminen käskeä itseään rakastamaan? Vastaus tietenkin riippuu paljolti siitä, mitä ymmärrämme rakkaudella. Jos käsitämme sen vain tunteeksi, niin ymmärrämme, että niiden hallinta ei aina meiltä onnistu. Sen sijaan jos ymmärrämme rakkauden laajemmin niin, että se on asenne, tapa suhtautua toiseen, kyky asettua toisen asemaan, vastauksemme voi olla hieman toinen. Mutta eikö rakkaudessa ole juuri siitä kysymys, että tahtoo toiselle hyvää, hänen parastaan.

Toinen näkökulma asiaan: Rakkauden kaksoiskäskyn järjestys on se, että ensin on Jumala ja sitten on lähimmäinen (ja itse). Tämä järjestys ei ole merkityksetön asia. Raamattu todistaa, että Jumala on Rakkaus. Kun etsimme hänen kasvojaan ja saamme ottaa vastaan hänen rakkauttaan ja hyvyyttään, se vaikuttaa elämäämme. Hän tahtoo uudistaa ja parantaa meidät hänen kuvikseen. Voima rakastamiseen annetaan, sen Jumala antaa. Hän voi murtaa meissä olevaa epäluuloisuutta, kylmyyttä, katkeruutta, jopa vihaa. Rakkaus ei käytössä hupene vaan lisääntyy.

Tämä maailma tarvitsee rakkautta ja me tarvitsemme sitä. Jumalan rakkaus, jonka näemme kirkkaimmin Jeesuksen teoissa ja hänen ristissään, kuuluu kaikille. Kristuksessa sinä olet rakastettu! Saakoon hänen rakkautensa kantaa sinua!

Heikki Pelkonen
khra, Laune

Kenet sinä valitsisit suurimmaksi taivasten valtakunnassa? Ehdokkaita löytyy Raamatun sivuilta lukuisia. Apostoleja, profeettoja, Israelin kansan kantaisiä… Osuisiko valintasi Pietariin, kallioon, joka sai Jeesukselta taivasten valtakunnan avaimet? Vai olisiko valintasi ehkä apostoli Paavali, joka mm. kirjoitti ilokirjeen filippiläisille. Pyysi kirjeen lukijoitakin iloitsemaan kanssaan, vaikka oli kirjoittaessaan kahlehdittuna kylmään vankilan selliin. Yksi hyvä vaihtoehto olisi varmasti Abraham, joka olisi ollut valmis osoittamaan luottamuksensa Jumalaan vaikka poikansa uhraamalla. Entäpä sitten profeetat, jotka toivat sanomaa suoraan Jumalalta? Ennustivat etukäteen jopa Jeesuksen syntymän ja kuoleman. Vai valitsisitko jonkun kokonaan Raamatun ulkopuolisen henkilön?

Tätä kysymystä pohtivat myös Jeesuksen opetuslapset. ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa”, he kysyivät. Jeesuksen vastaus ei ollutkaan aivan ennalta-arvattava. Suurin onkin pieni lapsi. Kun taas aamulla herään pienen tyttäreni henkäykseen kasvoillani ja kuiskaukseen: ”Herää”, voin vain allekirjoittaa Jeesuksen sanat. Paras esimerkkini aidosta ja vilpittömästä elämänilosta ja -valosta.

Mira Vorne
seurakuntapastori
Launeen srk

”Herra, sinä valmistat meille rauhan.
Myös se on sinun tekoasi,
niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.”

Joskus kuulee sen tapaisia kommentteja, kuten ”Omillani olen tullut toimeen” tai ”En ole apua keneltäkään tarvinnut”. On hienoa, jos elämässä ei ole joutunut liian tiukille. Mutta lauseissa on jotakin surullistakin. Ja mahtavatko ne olla edes totta? Eikö elämä ole jakamista, antamista ja saamista? Me olemme kyllä saaneet elämäämme monenlaista toisilta ihmisiltä. Sitä ovat antaneet vanhempamme, opettajamme, ystävämme, jne. Ja varmaan olen voinut myös antaa joillekin jotakin. Ehkä emme aina edes huomaa tätä saamista ja antamista.

On tärkeää, että itsekkyyden keskellä pidetään esillä jakamisen suurta merkitystä ja sen tuomaa siunausta. Edesmenneen runoilijan Anna-Maija Raittilan sanoin ”Elämän saan lahjaksi, jos sen annan alttiiksi.”

Tekemisessämme ja jakamisessamme on viime kädessä kysymys Jumalan lahjoista. Jo elämäni on lahjaa Jumalalta ja hänen lahjojaan on elämäni täynnä. Sen, mitä olen Jumalalta saanut aineellisesti, henkisesti ja hengellisesti, sen voin jakaa. Että voin tehdä työtä, se on mahdollista, jos olen terve. Opiskeluni on mahdollista vakaan yhteiskunnallisen tilanteen ansiosta.

Se miten näen asiat, vaikuttaa myös siihen, miten toimin. Jospa voisin nähdä uskon silmin Jumalan lahjoja elämässäni! Silloin katkeruus tai kateus eivät pääse myrkyttämään elämääni. Mutta kiitollisuutta tuntiessani haluan antaa kunnian Jumalalle ja laittaa hänen antamansa lahjat jakoon.

Heikki Pelkonen
khra Laune

Siis varallisuutta ja kulutuspotentiaalia.
Näin myös päättävien joukossa ajatellaan vähintään jossain määrin. Ja hallintoalamaisia – anteeksi- suvereeneja ja autonomisia kansalaisia stressataan. Vaikka meillä on enemmän kuin suurimmalla osalla maailman väestöstä, tuo materiaalinen hyvä ei ratkaise elämän arvoitusta. Kulutustason kohoaminen tälle tasolle on vaatinut kuria ja kurinalaisuutta sekä ihmisten sitoutumista yhteiseen hyvään.

Mutta: on hyvä katsoa valoisan asian varjopuolta. Kuluttaminen, rikkaus, oman lisääminen sitovat , joskus sairauteen asti. Täytyy keinolla millä hyvänsä varmistaa oma materiaalinen hyvinvointi ja lisätä sitä. Raha on hyödyllinen ja tarpeellinen, mutta ei takaa tässä elämässä muuta kuin sen, että sitä tulee ja menee. Oleellinen on siinä, missä minun sydämeni on, mihin se kiinnittyy. itselleen keräämisen ansa on itsensä ympärille käpertymisen ansa. Näkökyky ulospäin hämärtyy, anteliaisuus ja vieraanvaraisuus katoavat, yhteys toisiin vaurioituu ja rakkaus katoaa.

Tämän viikon viisaus ja toimintamalli: antaessaan ei koskaan köyhdy ja lähetetty leipä tulee moninkertaisesti takaisin.
Suosittelen jakamisen ja huolenpidon mallia.

Esa Kekki

Odotin kattilan vieressä kun vesi kiehuu. Kotioloissa välttelen moista koska silloin jompikumpi, mahdollisesti molemmat, kahdesta asiasta tapahtuu: aika kuluu hitaammin eikä vesi ala kiehua. Olin kuitenkin akuutisti kiireettömässä tilassa. Käsivarren Lappi kuuluu kokemukseni mukaan jonkinlaiseen hitaaseen aikavyöhykkeeseen eikä hötkyilylle ole siellä sijaa. Ikkunastakaan ei juuri sillä hetkellä näkynyt mitään aamuauringossa kylpevää tunturijärvimaisemaa erikoisempaa – 40 teinin leiri oli pakannut telttansa ja mennyt (se oli näky!) ja huoltohelikopteri tuli vasta vartin päästä (ei, se se vasta näky olikin).

Autiotuvan kirjahylly oli sisällöltään niukka mutta ”Uusi testamentti ja psalmit” on sen verran napakka paketti että sillä pärjää jo melko pitkälle. Poimin tikkuaskin kokoisen kirjan käteeni ja lueskelin hieman siinä odotellessa. Valinta kirvoitti kommentointia. Tuntematon kanssavaeltaja kysyi että eikös tuo ole aika raskasta luettavaa heti aamusta. Vakuutin hänelle, että ei syytä huoleen, tavallaan kuuluu taudin kuvaan tämä Raamatun lukeminen. Hän jatkoi rinkkansa pakkaamista, minä lukemista ja poreilun odottamista. Kysymyskin jäi kuplimaan.

Kannoin viikon ajan selässäni ruokaa, vaatteita ja majoitusta ja ehdin siinä kulkiessani pohtia kuormia, sitä mikä on raskasta ja mikä ei. Mietin mistä tulee se mielikuva, että Raamattu on raskas lukea. Minun Raamattuni ei ole raskas. Ajatukseeni Raamatusta ei liity ensinkään niitä elementtejä, jotka normaalisti kuormittavat: ei ole pakkoa, ei kiirettä, määriä, suorittamista, epäonnistumisen pelkoa. Vaeltajan sanoin Raamattu ei ole kuin selässä painava rinkka joka on lastattu täyteen elämiseen välttämätöntä tavaraa vaan ennemmin kuin hedelmäkori, josta saan poimia aina jotain uutta ja virkistyä. Eläisin ilmankin jos olisi pakko, mutta köyhempänä, ja kaipaisin.

Edellisellä vaelluksellani nuorten kanssa oli tapana lukea matkapsalmi, saatteeksi päivän taipaleelle. Kun meinasin unohtaa, tuli vaativa kysymys: ”Missä psalmi?”. Mieleeni on piirtynyt kuva meistä kodan hämärässä, sanan äärelle hiljentyneitä, päivän haasteet edessä. ”Aamen” sanoimme loppuun, näin on ja näin olkoon, ja heitimme kuorman selkään uusin voimin.

Viimeisimmällä matkallani luin autiotuvan vieraskirjaa. Siellä joku kulkija pohti, kuinka on sääli, ettei suurin osa suomalaisista koskaan pääse kokemaan käsivarren maisemia. Mietin näitä sanoja kun lounastin vapaana virtaavan joen varrella, Pihtsuskönkään putous selkäni takana. Lapoin pataruokaa kauhalla suoraan kattilasta ja elvytin yhdellä istumalla ruumiini ja sieluni.

Mietin kotiin tultuani onko Raamatun kanssa vähän sama juttu, mutta heitin ajatuksen sitten joutavana mielestäni. Tunturiin eivät kaikki kävele mutta Raamattu löytyy lähes joka huushollista, kirjastosta, netistä, aivan ulottuvilta. Turha surkutella, etteivät maanmiehet pääsisi käsiksi sen aarteisiin. Rohkeutta se vain vaatii, ja viitseliäisyyttä. Ja järkevän kohdan mistä aloittaa (ei alusta, kokeile vaikka Johanneksen evankeliumia tai Psalmeja).

Viikossa keveni kuorma kulkijan selässä ja päässä. Otin omakseni profeetan sanat: ”Herra, minun Jumalani, on voimani. Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille.” (Hab. 3:19). Jumalan kädestä saan lopulta jokapäiväisen (pata)ruokani, Hän antaa minulle kaiken kauniin, jonka äärellä levätä. Hän antaa minulle sanansa, jonka äärellä tulen uudeksi.

Katajaisen Kansan viisaus loppuun: ”Parasta meditaatioo, ainoota oikeeta hengellistä nautintoo, kuppi kahvia ja Raamattu kourassa, se on pala taivasta.”

Anu Toivonen
Nuoriso- ja rippikoulutyön pastori
Launeen srk

Suomen kielessä rakkauden kaksoiskäsky kuuluu tiivistettynä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Rakkauden toiseksi kohteeksi on mainittu lähimmäinen. Monessa muussa kielessä kehotetaan rakastamaan naapuria, mutta meillä tuo sana on vielä likempänä. Meidän tulee rakastaa toista ihmistä, häntäkin, joka on aivan kaikkein lähimpänä.

Joskus on helpompaa laittaa rahaa nimettömälle nälkäiselle Afrikkaan kuin auttaa tuttua, lähellä asuvaa ihmistä. Avun lähettäminen kauas on tärkeä osa lähimmäisenrakkautta, mutta arkiset käytännön teot odottavat meitä etenkin täällä kotinurkilla ja kotona. Rakkaus ei tarkoita tässä tapauksessa suurta romantiikkaa, vahvoja tunteita. Se on usein hyvin tavallista auttamista, toisen tilanteeseen asettumista, epäitsekkyyttä. Lähimmäisen rakkaus on avarasydämisyyttä ja toisesta välittämistä.

Kaikkein lähimpien ihmisten rakastaminen on vaikeaa, sillä yhteisessä arjessa tulee aina eteen ärsyyntymistä ja väsymistä. Töissä ja harrastuksissa vielä jaksamme pitää yllä hyvää käytöstä, mutta kotona päivän harmit purkautuvat hermostumisena. Oikeastaan tämä tuttu kuvio tuntuu hullulta: Etäisemmille ihmisille hymyilemme, heitä kestämme mallikelpoisesti, mutta sitten kotona kaikkein lähimmät, kaikkein rakkaimmat saattavat joutua kantamaan päivän taakkojen seuraukset. Kunpa silloin muistaisimme sanoa: ”Tämä oli raskas päivä, se tässä painaa. En ole teille kiukkuinen, vaikka
tässä tiuskin. Te olette rakkaita!”

Rakkauden kaksoiskäsky antaa meille tehtävän. Mutta onneksi Jumala antaa jotain muutakin. Hän on ensin rakastanut meitä, rakastanut aivan ehdoitta ja ilman vaatimuksia. Jeesus on merkki Jumalan rakkaudesta. Jeesus antaa itsensä meille lahjana. Hänen ansiostaan me saamme anteeksiannon lähellä ja kaukana tehdyistä synneistä ja laiminlyönneistä. Jumalan antamin voimin harjoittelemme rakastamista.

Riitta Särkiö

Ensi sunnuntain aiheena on Jeesuksen toimiminen parantajana. Ihmetekojen, tai tarkemmin tunnustekojen kautta Jeesus teki tunnetuksi Jumalan valtakuntaa, mutta myös auttoi ihmisiä heidän hädässään. Markuksen evankeliumi kertoo parannuskertomuksen Bartimaioksesta, joka oli sokea kerjäläinen. Vammansa takia hän kuului yhteiskunnan kaikkein heikoimpiin. Sairaus miellettiin tavallisesti Jumalan rangaistukseksi ja sen takia tällaisiin ”Jumalan kurittamiin” haluttiin pitää etäisyyttä. Ilman nykyaikaisia sosiaalisia turvaverkkoja hänen elämänsä oli täysin muiden varassa. Todennäköisesti vaatteet olivat Bartimaioksen koko omaisuus.

Kun Bartimaios oli kerjäämässä tien vieressä ja kuuli Jeesuksen kävelevän lähelle, hän alkoi huutaa. Huuto koveni: Daavidin Poika, armahda minua! Tuo Bartimaioksen huuto ei ollut mikä tahansa ilmaus, vaan sillä oli hyvin syvällinen merkitys. Daavidin Pojaksi kutsuttiin messiasta, häntä joka tulee pelastamaan kansan. Tällä huudolla Bartimaios halusi tunnustaa uskonsa Jeesukseen ja hänen tarjoamaan pelastukseen. Kun Jeesus kuuli huudon ja kutsui Bartimaioksen luokseen, Jeesus paransi hänet sanoen: ”Mene, uskosi on parantanut sinut”.

Bartimaioksen ja Jeesuksen kohtaaminen on kertomus uskosta ja ennen kaikkea luottamuksesta. Oman hauraan tilanteensa kanssa hän uskaltaa tulla lähelle Jeesusta. Oikea kohtaaminen ja luottamus syntyi heidän välilleen, kun Bartimaios lähestyi Jeesusta aidosti, oikean tilanteensa tunnustaen.

Jokaisen meistä tarvitsee uskaltaa luottaa, jotta elämä soljuu eteenpäin. Puhutaan myös perusluottamuksesta. Kaikki suhteetkin tarvitsevat luottamuksen ilmapiirin. Välillä on hyvä kysyä itseltä, kuka tai mikä on minun luottamukseni ydin?

Bartimaioksen luottamus Jeesukseen oli niin suurta, että hän sai kokea mullistavan muutoksen. Hän sai näkönsä ja samalla uuden elämän. Muutoksen myötä hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana.

Ville Hakulinen
Seurakuntapastori

Rakastamisen taito on vaikea laji. Se koskee niin Jumalan, lähimmäisen kuin itsensä rakastamista. Toisinaan ajatellaan, että Raamattu olisi jotenkin itsensä rakastamista vastaan. Puhuuhan se itsensä kieltämisestä tai elämänsä kadottamisesta. Mutta ehkäpä kysymys onkin siitä, mitä sillä itsensä rakastamisella oikein tarkoitetaan. Kaikki se, missä olemme itsellemme toiveillemme ja haluillemme mieliksi ei välttämättä ole oikeaa itsensä rakastamista. Tai kaikki itsensä toteuttaminen ei ole itselleni hyväksi puhumattakaan lähimmäisistäni.

Oikea itsensä rakastaminen voisi olla vaikkapa sitä, että voin elää sovinnossa ja rauhassa itseni ja lähimmäisteni kanssa ja Jumalan kanssa. Niinpä Jumalan tahdon etsiminen voi olla tie tähän rauhaan ja sovintoon. Se merkitsee armon varassa elämistä ja sitten armollisuuden osoittamista niin lähimmäiselle kuin itselleen. Joskus on lupa vaatia itseltä ja toisilta. Mutta on oltava lupa myös antaa anteeksi, myös itselle, niin kuin Jumala on anteeksi antanut Jeesuksessa.

Tai oikea itsensä rakastaminen voi olla sitä, että voin elää sellaista elämää, jota Jumala tahtoo minun elävän. Ja että voin tulla sellaiseksi ja olla sellainen kuin hän tahtoo minun olevan. Voiko Jumala tietää parhaiten mitä me tarvitsemme? Jos näin on, voin rukoilla: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi.”

Oikea itsensä rakastaminen ei myöskään voi olla toisten alistamista, painamista tai heidän yläpuolelleen asettumista. Rakkauden kaksoiskäsky kehottaa meitä ensiksi rakastamaan Jumalaa ja sitten lähimmäistä niin kuin itseään. Siis samalla tavalla kuin itseään. Ensi sunnuntain evankeliumissa Jeesus opettaa meitä: ”Te olette kaikki veljiä.” Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja toistemme kunnioittamienn lähtee oikeasta lähimmäisen ja itsensä rakastamisesta.

Heikki Pelkonen
khra, Laune

Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne. Heprealaiskirje 3:15

Sydämeen liittyvät asiat ovat kautta aikojen kiinnostaneet ihmisiä. Tänä päivänä sydämestä tiedetään aika paljon. Tiedetään mm. tarkkaan se, mikä on sydämen tehtävä ja miten sairastunut sydän vaikuttaa koko ihmiseen. Antiikin aikaan ajateltiin, että sydämessä asuivat ihmisen tunteet, järki ja sielu. Tieteen avulla tästä käsityksestä on luovuttu jo aikaa sitten. Kuitenkin, usein kun puhutaan tunteista, monien mielissä on juuri sydän. Puhutaan mm. kylmäsydämisistä tai lämminsydämisistä tai kovasydämisistä ihmisistä ja meillä monella on aika lailla samansuuntainen mielipide siitä, millaisia kyseiset henkilöt ovat. Nämä eivät tarvitse juurikaan selittelyä.

Raamatussa puhutaan paljon sydämestä, jossa katsottiin tapahtuvan paljon muutakin tärkeää kuin veren pumppaaminen. Raamatun mukaan sydän tuo esiin ihmisen asenteet ja todelliset motiivit. Raamattu myös sanoo, että Jumala näkee ihmisen sydämen. Hän näkee, mitä meidän sydämessämme on, antiikin käsityksen mukaan siis mitä ajattelemme, mikä on asenteemme siihen ja siihen ja myös miksi näin on. Hän näkee ja tietää, jos sydämeemme on kertynyt ylimääräistä lastia, jolla on vaara sairastuttaa meidän koko kehomme ja jopa mielemme.

Lihasydämemme sairastuu kovettuvista rasvoista, transrasvoista, etenkin jos ne on teollisesti tuotettuja. Me voimme itse tuottaa transrasvoja, jotka kovettavat meidän hengellistä sydäntä, sitä, jossa tunteemme, järkemme ja sielumme asuu. Hengellisesti kovettunut tai paatunut sydän ei osaa olla empaattinen, eikä sitä kiinnosta muiden hyvä. Jumala haluaa luoduilleen hyvää, hän toivoo että kuuntelisimme häntä ja ottaisimme vastaan hänen tarjoamansa rakkauden ja armon. Kovettunut sydän ei osaa ottaa tätä vastaan.

Jumala rakkaudessaan on aina valmis auttamaan meidän sydäntämme muuttumaan, vain hän voi muuttaa kovettavat transrasvamme ravitseviksi elämän rasvoiksi. Profeetta Hesekielin kirjan mukaan hän sanoo: ’Minä annan teille uuden sydämen ja sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.´

Nina Tetri-Mustonen
seurakuntapastori

Jumala on antanut meille ajallisia, että iankaikkisia lahjoja. Kaikki Jumalan antamat lahjat voimme ottaa ilolla vastaan. Mitä nämä lahjat sitten oikeastaan ovat? Tätä kysymystä pohti aikoinaan myös Martti Luther. Hänen mukaansa kaikki tavallinen hyvä on Jumalan lahjoittavan rakkauden ilmentymää. Konkreettisesti lahjaksi saamamme hyvä on ruokaa, juomaa vaatetusta, perhettä, ystäviä, työtä ja toimeentuloa. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin, mutta jo tämä luettelo muistuttaa meille Jumalan lahjojen olemassaolosta. Iankaikkiset lahjat ovat puolestaan Jumalan sana ja sakramentit.

Meillä jokaisella on siis Jumalan antamia lahjoja, joita Hän odottaa meidän käyttävän siten, että ne koituvat myös lähimmäisemme hyväksi. Tästä asetelmasta katsoen meillä jokaisella on myös ikään kuin virka, jota meidän tulee uskollisesti hoitaa. Isän, äidin tai ystävän virka on todella tärkeä tehtävä, jonka hoitamisessa meidän tulee olla Jumalalle uskollisia. Samoin työnantajan tai työntekijän virka, koska työpaikkakin on Jumalan antama lahja. Työnantajan virkatehtävään kuuluu huolehtia työntekijästä siten, että hän voi kokea onnistuneensa tehtävässään. Työntekijän tulee puolestaan tehdä työnsä niin hyvin kuin osaa. Isä ja äiti hoitavat virkaansa antamalla toisilleen ja lapsilleen aikaansa, maksamalla kunniallisesti verot, vesi- ja sähkölaskut. Nämä kaikki ilmaisevat uskollisuutta Jumalan lahjojen hoidossa. Arkiset asiat saavat näin aivan uuden merkityksen ja ulottuvuuden.

Iankaikkisten lahjojen uskollinen hoitaminen on yksikertaisesti näiden lahjojen ahkera käyttäminen. Raamattua voimme lukea melkein missä tahansa, vaikkapa omasta älypuhelimesta. Ehtoollisen sakramenttia voimme nauttia sunnuntaisin messussa. Uskonelämän vahvistamiseksi myös tämän lahjan käytöstä on pidettävä uskollisesti huolta.

Kari Eskelinen
seurakuntapastori