Vuosi: 2012

”Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahja
seimen luona annetaan.”

Ensimmäisen joulun olosuhteet olivat ankeat. Kaukana kotoa, eläinten suojassa Maria synnytti esikoisensa. Heille ei löytynyt parempaa paikkaa ja niin maailman Vapahtaja syntyy seimen oljille. Ehkäpä vaatimattomat olosuhteet johtuivat siitä, että ihmisiä oli paljon liikkeellä. Tai siitä, ettei hyvää tahtoa ollut ottaa kulkijoita sisälle taloon. Mutta ehkäpä tapahtumiin sisältyy myös Jumalan viisaus. Raamattu sanoo: ”Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.”

Jumalan rakkaus ja armo yltää alhaisimpaankin paikkaan. Jumalan poika ei ylenkatso vaatimattomintakaan sijaa. Siksi myös sinun ja minun sydämeni kelpaa Jeesukselle asuinsijaksi. Saahan hän sijan meidän kodissamme ja sydämissämme, sillä hän tahtoo tulla luoksemme ja tuoda joulun ilon ja joulun sanoman. Sitähän enkelitikin julistivat paimenille: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Koska meille on annettu Vapahtaja, saamme antaa hänelle kaikki taakkamme ja kuormamme, luottavaisesti jättää elämämme hänen hoitoonsa ja johdatukseensa. Hän on luvannut pitää meistä huolen.
Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa!

Heikki Pelkonen
khra, Laune

Vietämme nyt kolmannen adventin aikaa. Kolmatta adventtisunnuntaita kutsutaan hengen adventiksi ja Raamatun tekstit puhuvat Johannes Kastajasta, joka kehoitti kansaa katumukseen ja parannukseen. Molempiin suuriin kirkollisiin pyhiin, sekä pääsiäiseen että jouluun liittyy katumuksen aika. Suureen juhlaan pitää valmistautua ja kiinnittää huomio siihen, minkälaisiin pitoihin on oikein menossa. Jokainen tietää, että juhlan odottaminen on jo puolet huvista.

Kolmantena adventtisunnuntaina sytytetty kynttilä kuvaa joulurauhaa. Sitä monet suomalaiset hakevatkin menemällä kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja. Niiden laulaminen on myös eräänlaista odottamista. Se virittää meidät joulun tunnelmaan ja avaa korvamme joulun sanomalle. Joululaulut toivottavat sitä samaa sanomaa kuin Johannes Kastaja jo aikoinaan julisti. Messias, pelastaja on tulossa kansansa avuksi!

Mutta vaikka joulu on jo ihan kulman takana, niin maltetaan silti mielemme eikä mennä tämän pidemmälle. Nyt on odottamisen ja valmistautumisen aika.

Siunattua joulun aikaa!

Ville Hakulinen, seurakuntapastori

Taas on laulettu Hoosianna ja iloiten aloitettu joulun odotus. 1. adventti aloittaa uuden kirkkovuoden ja on kirkkovuoden iloinen juhla. On hienoa aloittaa uudessa seurakunnassa näin kirkkovuoden alussa. Aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä

Kokonaisuudessaan joulua edeltävä adventtiaika on paaston ja itsetutkiskelun aikaa. Adventtipaaston toteutus ei välttämättä ole helppoa, kun elämme keskellä kiireisintä pikkujoulu ja joulujuhlakautta. Ristiriita kirkkovuoden mukaan elämisen ja muun yhteiskunnan välillä tuntuu tavattoman suurelta.
Marraskuun viimeisenä päivänä vietettiin älä osta mitään – päivää. Päivän sijoittaminen juuri joulun odotuksen ja paaston aloittamisen läheisyyteen on loistava ajatus. Paasto ei nimittäin ole pelkästään jostain tietystä ruoasta pidättäytymistä, vaan enemmänkin ajatuksen kääntämistä pois omista tarpeista ja haluista.

2.adventtisunnuntain tekstitkin kehottavat meitä varautumaan Jeesuksen tulemiseen, pysymään valveilla ja vastustamaan erilaisia himoja. Miksi meitä sitten kehotetaan pysymään raittiina ja vastustamaan himoja? Ehkä on helpompi miettiä asiaa niin päin, että mitä jos seuraamme jokaista mielitekoamme. Mitä jos aina saamme kaiken mitä haluamme? Jos joka kerta kun näemme uuden tavaran tai asian, jonka haluamme, saamme sen? Olisimmeko iloisia ja onnellisia? Eikö ennemminkin käy niin, että hetken päästä näemme jälleen jotain uutta ja hienompaa? Tavaran määrän kasvaessa onnellisuutemme ei useinkaan lisäänny, ainoastaan tarpeettomaksi jääneen tavaran määrä kasvaa kaapeissa ja komeroissa.

Nyt adventtiaikana meitä muistutetaan, ettemme pitäisi liian tärkeänä kaikkea sitä, mikä tuottaa hetkellistä mielihyvää. Meitä muistutetaan, että Jeesus syntyi ihmiseksi tuodakseen toivon ja valon kaikille ihmisille. Meitä muistutetaan, että Jeesuksen lahjoittama onnellisuus on pysyvää ja ikuista

Pastori Hanna Suominen
Launeen seurakunta

Adventtina Suomen kirkoissa kajahtaa Hoosianna-laulu. Se on kaikenikäisten ihmisten joulun odotuksen ja adventin alkamisen merkki. Aika pientenkin lasten mieleen jää soimaan hoosiannan riemullinen kertosäe.

Hoosianna merkitsee hepreaksi ”Oi, auta, pelasta!” Sisällöltään se ei siis aivan heti tunnu valtaisalta ylistyslaululta. Hoosiannaa laulettiin Jeesukselle, Jumalan lähettämällä messiaalle, sillä hän voi oikeasti auttaa ja pelastaa. Avunpyynnöstä tuli riemullinen laulu, koska ihmiset uskoivat Jeesuksen voimaan. Hän on Jumalan Poika ja pelastaja. Hänen puoleensa kannattaa kääntyä.

Jokaisessa messussa on mukana kiitosta ja avunpyyntöjä. Laulamme kiitosvirsiä ja kiitämme Jumalaa rukouksissa. Mutta kirkon penkeistä nousee Jumalan puoleen myös paljon rukouspyyntöjä ja hiljaisia huokauksia. Kirkko on rukouksen huone. Siellä saamme hiljentyä Jumalan eteen ja tuoda hänelle koko elämämme.

Meillä on kirkoissa laatikot esirukouspyyntöjä varten. Niihin jätetyt pyynnöt luetaan messussa. Syksyllä vietetyssä lähdemessussa seurakuntalaiset saivat esirukousosassa kirjoittaa lapuille omia pyyntöjään. Yllätyin ja ilahduin, kun näin, miten paljon noita lappuja kirjoitettiin. Ihmisillä on paljon huolia ja halua jakaa rukousaiheita. Kaikkien pyyntöjen puolesta rukoiltiin Launeen kirkon aamurukouksessa. Tässä onkin hyvä tapa aloittaa päivä: keskiviikkoisin yhdeksältä rukoillaan Launeen kirkossa yhteisten asioiden puolesta. Kerran kuussa klo 9 on samoin kaikille avoin rukoushetki laudes, joka aloittaa seurakunnan työntekijöiden kokouksen.

Rukous antaa hienon mahdollisuuden keventää taakkoja ja jättää asiat rakastavan Jumalan käsiin. Tätä mahdollisuutta kannattaa jokaisen meistä käyttää. Saamme tehdä sen kotona ja kirkossa, missä vain. Saamme rukoilla hiljaa, välillä rukouksemme soi toisten kanssa hoosianna-laulussa.

Riitta Särkiö

Siis retrospektiivisena esillepanona eli takautuvana katseluna? Ihanalta ja karmaisevalta. Ja jotain siltä väliltä.

Tässä viikonvaihteessa muistutus koskee tämän elämän päättymistä, maailman päättymistä ja sen jälkeisiä asioita.
Kaikki kuolleet kootaan yhteen ja kirjat avataan. Kaikki salaisuudet näkyvät, teot ja tekemättä jättämiset. Tuomiosunnuntai , tai kuten nykyisin painotetaan Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Hyvien ja pahojen tekojen tasapainoleikin voi unohtaa ja voi miettiä, mihin Jeesusta Kristusta tarvitaan.

Syyllisyys musertaa ja ahdistaa, tarvitsen armahdusta, muuten en selviä. En tässä ajassa enkä tuomion päivänä. Jos olen laittanut toivoni tuohon Jeesukseen, tuomari katsoo minua hänen sovitustyönsä läpi, eikä toteuta ansaitsemaani rangaistusta. Siis terve risti, ainut toivo, kuten monella tapaa outo kirjailija August Strindberg kirjoittaa ja moni ajattelee.
Mitään muuta taivaaseen asti kantavaa ei ole.

Esa Kekki

Kirkkovuosi alkaa käydä lopuilleen. Uusi kirkkovuosi alkaa adventista, joka suuntaa mieliämme jo kohti joulua. Mutta kirkkovuoden lopun ajatukset vievät meitä kohti aikojen loppua ja ajallisen elämän päätöstä. Samoinhan nimi marraskuu merkitsee kuoleman kuukautta .

On hyvä, että osaamme elää tätä hetkeä, emme liikaa huolehdi tulevasta emmekä tartu menneeseen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tulevaisuutta kannattaisi miettiä ja siihen varautua. Erityisesti kuolema ja oman elämän rajallisuus tuntuvat vaikeilta asioilta kohdata. Siksi ne on helpompaa työntää sivuun ja syrjään. Kuitenkin vasta oman kuolevaisuuden ja rajallisuuden eteen pysähtyminen voi avata meille syvemmän merkityksen elämään.

Raamattu kehottaa meitä valvomaan. Se merkitsee elämistä niin, että olemme valmiit lähtemään, kun Jumala kutsuu. Valmiiksi elämä ei tule siinä mielessä, että aina jää asioita, jota olisi voinut tehdä, ja sanoja jota olisi voinut sanoa. Mutta valmiina oleminen merkitsee sitä, että elän sovinnossa Jumalan ja ihmisten kanssa. Tutussa psalmissa rukoillaan: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.” Valvominen voi olla turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen.

Kuoleman edessä voimme tunnustaa, ettei meillä ole lääkettä sitä vastaan. Mutta saamme muistaa häntä, joka on kuoleman voittaja. Jeesus Kristus on avannut meille tien kuolemasta elämään. Hänessä kuolema ei merkitse kaiken päätöstä, vaan se on portti toiseen elämään, jonka Jumala meille Vapahtajan kautta antaa.

Heikki Pelkonen

Pyhäinpäivä osuu vuodenkierrossa sopivaan kohtaan. Luonto on hiljentynyt, kuihtunut ja piiloutunut odottamaan uutta. Moni meistäkin siirtää elämän painopistettä sisätiloihin. Kesän pihatöiden ja ulkoilmaelämän jälkeen tuntuu hyvältä peittää perennat kuusenhavuilla ja siirtää kukkaruukut kellariin. Alkaa olla levon aika.

Ja juuri tähän aikaan syttyvät haudoille kynttilät. Vaikka olisi harmaata ja märkää, vaikka kylmä sade piiskaisi, siellä ne palavat. Kynttilät haudoilla kertovat toivosta. Niiden välityksellä osoitamme rakkautta ja vaalimme kuolleiden läheistemme muistoa. Matka hautausmaalle on muistelemista, kiittämistä, joskus myös vaikeiden asioiden kertailua. Kuolema on tuonut lopun tämän elämän vaivoihin, mutta samalla se on keskeyttänyt jotain. Menneiden on pakko antaa olla. Suru, pettymys ja kiitollisuus kulkevat usein vieretysten.

Kynttilä syttyy haudoille merkiksi Jeesuksesta. Hän sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo” (Joh. 8:12) Jeesus kuoli, jotta me saisimme syntimme anteeksi. Hän nousi ylös kuolleista, jotta taivaan ovi aukeaisi jokaiselle kolkuttajalle. Näistä ja kaikista Jeesuksen teoista loistaa valoa ja toivoa meidän elämäämme. Emme kulje yksin emmekä kompuroi pimeässä. Jeesus on kanssamme, hän vakuuttaa meitä rakkaudestaan myös vastoinkäymisten ja surun kohdatessa. Hän on itse kokenut ne eikä jätä meitä.
Rauhaa ja valoa kaikille pyhäinpäivän viettäjille!

Riitta Särkiö

Kunnallisvaalit ovat ovella. Moni on äänestänyt jo ennakkoon, moni vielä miettii ehdokastaan. Kuulun jälkimmäisiin. Mietin vielä. Pohdiskelen myös sitä, miten ehdokkaat mahtavat tehtävänsä kunnan- tai kaupunginvaltuutettuina mieltää.

Valta tulee meiltä, kuntalaisilta ja kaupunkilaisilta. Se velvoittaa. Mutta valta ei tule vain meiltä, vaan viime kädessä se tulee Jumalalta, sillä Raamatun mukaan kaikki esivalta on Jumalan asettamaa ja se toteuttaa Jumalan hyvää tahtoa maailmassa – ainakin silloin kun se toimii oikein.

Se velvoittaa vieläkin enemmän. Toivon, että myös rohkaisee. Ei vain valittuja, vaan myös meitä valitsijoita. Ensin käyttämään oikeuttamme valita edustajamme ja sitten kantamaan valittuja rukouksillamme.

Vaaleissa ja vaalien jälkeenkin voimme rukoilla esimerkiksi näin: ”Laupias ja armollinen Jumala. Sinä kutsut meitä palvelemaan toisiamme kunnassamme. Ohjaa valintojamme edessä olevissa kunnallisvaaleissa sinun kunniaksesi ja kuntamme parhaaksi. Anna luottamuksen ja rakkauden hengen kuljettaa meitä muutosten keskellä tulevaisuutta kohti. Lahjoita valituille palvelemisen ja alttiuden mieltä” (Kirkkokäsikirja).

Leena Kukkonen

Launeen kuninkaalliset nuoret pistivät tavan mukaan kiinni syksyisen Heinäsaaren. Jotakin sykähdyttävää on siinä ajatuksessa, että meidän jälkeemme sinne tulee vain talvi. Tähän eroon on kuitenkin kirjoitettuna uuden alun lupaus. Tiedämme, että uusi leirikausi käynnistyy reilun puolen vuoden päästä ja saamme jälleen palata saareen uusien ystävien kanssa.

Puhuimme viikonlopun ajan uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Yhteenvetona: kristityn vakio on risti, yksi ja kaksi.

Me uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan, jonka usein parhaiten ymmärrämme ristin miehen, Jeesuksen, kautta. Hänessä Jumala näyttäytyy meille tavalla, johon silmämme voi kiinnittyä ja jota järkemme voi käsitellä. Risti ei suotta ole uskomme symboli. Siinä vertikaalinen kohtaa horisontaalisen, pystysuora vaakasuoran, iankaikkinen katoavaisen, Jumala ihmisen. Katso, ihminen, sanoi Pilatus palatsin pihalla vankiaan esitellessään. Katsopas vaan, se ei ollutkaan koko totuus, sanottiin tyhjän haudan suulla muutamaa päivää myöhemmin. Jumala ei taivu kuoleman edessä.

Tämä on se yksi toivo, johon meidät on kutsuttu. Toivo on jotakin muuta kuin meidän odotuksemme tulevaisuudesta, syvempää kuin meidän halumme saada tai tavoittaa. Ne ovat enemmänkin toiveita ja niiden täyttymättä jääminen ei vielä vie elämältä suuntaa ja merkitystä. Toivon katoaminen sen sijaan lyö meidät irti elämästä. Siksi toivon merkkinä on ankkuri. Se kiinnittää meidät uskon perustaan, Jumalaan ja lupaukseen armosta, joka meidän syntisten osaksi tulee. Silloinkin, kun maailma palaa ympärillä ja myrskyt pyyhkivät meidän ylitsemme, toivo pitää meitä paikallamme ja auttaa eteenpäin sitten kun elämän keli paranee. Hyvästellessäkin toivo kannattelee meitä: eromme on vain väliaikaista.

Mistä pääsemmekin rakkauteen. Rakkaus kutsuu meitä kahdenväliseen vuoropuheluun ja vaikuttamiseen. Rakkautta meillä toivottavasti on eri muodoissaan annettavaksi useammallekin mutta jokaisessa ihmissuhteessa meitä on aina kaksi, minä ja hän. Näin on myös meidän hengellisen elämämme laita, sanoisi työtoveri tapansa mukaan, ja on siinä aivan oikeassa. Jumala tahtoo olla molemminpuolisessa rakkaussuhteessa meihin. Ei siis vain niin että me olemme Jumalasta säteilevän rakkauden vastaanottajia vaan myös niin, että meidän rakkautemme Jumalaa kohtaan saa ottaa muodon. Rakkauden kaksoiskäsky kutsuu rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä. Ensimmäistä rakastamme kai parhaiten rakastamalla jälkimmäistä. Raamatun lukemisen ja rukouksen kautta hengellinen elämämme myös säilyttää kahdenvälisen luonteensa ja rakkaus pysyy liikkeessä.

Niin pysyvät nämä kolme, siksi tämä rivi toimii.

Anu Toivonen
Launeen srk

Siis Jeesuksesta. Profeetta, Messias, Daavidin jälkeläinen, beetlehemiläinen, ihmeidentekijä vai tekikö edes mitään:
Näin siis ennen Jeesuksen seuraajien organisoitumista yhdeksi joukoksi. Ja kirkon synnyn jälkeen kiistely jatkuu.

Ei ole yksinkertaista ja helppoa olla jotakin mieltä Jeesuksesta. Hän ei alistu toiveiden täyttäjäksi tai hyväksi kaveriksi tai päiväkahviseuralaiseksi. Jeesuksen aikana fariseukset, teologian ammattilaiset, pitivät lisäksi tavallista rahvasta mielipiteineen kirottuna ymmärtämättömien joukkona. Ihan niin kuin nykypäivän poliittinen pyrkyri.

Miten selviän kannanoton tuskassa?
Annan vihjeen: katso Jeesusta. Miten ja mitä hän puhuu, mitä tekee, miten kohtaa ihmisiä ja mitä saa aikaan. Ja huipennukseksi: mitä hänen kuolemansa ristillä ja ylösnousemisensa haudasta voisivat tarkoittaa.

Sittenkin on merkitystä vain sillä, mitä hän on, ei sillä, mitä luulen hänen olevan.
Älä siis juutu kiistelemään ja inttämään, vaan tule kohtaamaan Vapahtajaa yhteiseen messuun. Vaikkapa omaan kotikirkkoosi.

Esa Kekki