Vuosi: 2023

Useat talouden asiantuntijat ovat varoittaneet pitkin syksyä heikkenevistä talouden näkymistä. Olen ihmetellyt, miten Suomessa ollaan nyt vasta heräämässä, vaikka tälläkin palstalla olen asiasta kirjoittanut usein. Korkea korot, turvallisuuspoliittisen tilanteen luoma epävarmuus ja keskeisten vientimaidemme ja erityisesti Euroopan ongelmat ovat kaikki osaltaan iskeneet talouteen. Tämä on näkynyt konkurssien määrän kasvuna, lomautusten lisääntymisenä ja myös irtisanomisten kasvuna. Rakennustyömaat ovat nyt kirjaimellisesti jäässä.

Suomen talous ei elä joulua. Valtiovarainministeriön ennuste oli mielestäni edelleen liian optimistinen vuosille 2024 ja 2025. Mistä kasvu tulisi, jos kuluttajien ostovoima ei kasva, investointeja ei tehdä, vienti ei vedä ja korot ovat korkealla? Suomen Pankki julkisti uuden ennusteensa ja samalla tarkisti kasvuennustettaan alaspäin. Sen mukaan Suomi on luisunut jo taantumaan ja tänä vuonna taloutemme supistuu, minkä lisäksi pankki ennustaa vielä ensi vuoden osalta supistuvaa kehitystä.

Yhteistä molemmille ennusteille on talouden heikosta kehityksestä johtuva työttömyyden kasvu ja tätä kautta julkisen velkaantumisen jatkuminen. Vaikka hallitus toteuttaa mittavat pienituloisiin kohdistuvat leikkaukset, ei julkinen talous suurista puheista huolimatta vahvistu. Samalla hallitus on härkäpäisesti ideologisella politiikallaan ajamassa työmarkkinoita kaaokseen heikentämällä palkansaajien asemaa ja neuvotteluvoimaa.

Hallitus myös tietoisesti sulkee verotuksen pois talouden työkalupakista, paitsi hyvätuloisten veronkevennysten osalta. Politiikka siis lisää tuloeroja ja eriarvoisuutta, kun vaikeana aikana tarvitsimme juuri päinvastoin toimia, jotta kaikki voidaan pitää mukana. Sen sijaan hallitus toimillaan heikentää ihmisten toimeentuloa, arjen turvallisuutta ja työmarkkinoiden luottamusta sekä samalla myös julkisen talouden rahoituspohjaa.  Orpon hallituksen tulisi nyt keskittyä kansantuotteen kasvattamiseen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Ei vain ja ainoastaan julkisen talouden tasapainottamiseen.

Kuten Suomen Pankkikin peräänkuulutti, niin pitkässä juoksussa Suomen taloudellinen menestys nojaa koulutettuun työvoimaan ja tuottavuuden vahvistamiseen. Tarvitsemme nyt lukuisia talouden pidemmän aikavälin kasvupotentiaalia vahvistavia toimia, kuten panostukset investointeihin, koulutukseen, tutkimukseen, työvälitykseen sekä työperäiseen maahanmuuttoon. Lisäksi meidän tulee löytää yrityksien rahoitukseen ratkaisuja, kuten esimerkiksi Euroopan Investointipankin kanssa toteuttava ohjelma, joka edesauttaa yrityksiä saamaan paremmin rahoitusta. Näin teimme ESIR-ohjelman kanssa aiemminkin. Eikä edes Finnvera ei tee sitä työtä mitkä sille kuuluisi, vaan käyttäytyy kuten liikepankin ja on jopa kalliimpi kumppani yrittäjälle. Tarvitsemme noin 5-6 prosentin omapääomaehtoista sijoittajakuntaa koko Suomeen laukaisemaan esimerkiksi rakennusalan ahdingon. Suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt voisivat hyvin panostaa Suomeen ja saada varmaa ja pitkäaikaista tuottoa.

Julkista taloutta voidaan kestävästi vahvistaa, niin että jo ennestään heikossa asemassa olevilta ei tarvitse leikata. Kuten sekä Suomen Pankin että valtiovarainministeriön ennusteet osoittavat, niin ilman kasvua ja työllisyyden vahvistumista velkaantuminen tulee jatkumaan. Hallituksella on nyt näytön paikka, pystyykö se muuttamaan politiikansa suuntaa vai jäävätkö puheet velkaantumisen taittamisesta vain sanahelinäksi.

Lahden kisapuisto sai vihdoin kauan odotetun tekojääradan, minkä puolesta tein valtuustoaloitteen vuonna 2013. Maksuttomat urheilumahdollisuudet ovat hyvinvoivan kaupungin se tärkein kulmakivi. Alkuvuodesta jääradalle lisätään myös lätkäkaukalo, minkä puuttuminen ihmetytti minua ja montaa muutakin.

Torin perinteinen joulukylä on jälleen onnistunut ja luo joulun tunnelmaa kaupunkiin. Vielä kun saisimme valkean lumipeitteen, että pääsisi Salpausselän upeille laduille.

Vuoden viimeisenä tilaisuutena kutsun Sinut joulupuurolle Lahden torille lauantaina 23.12. klo. 11-12.
Haluan toivottaa jokaiselle oikein hyvää ja rauhallista joulua ja parempaa maailmaa, Suomea ja Lahtea vuodelle 2024!

Ville Skinnari

Osallistuin tällä viikolla Suomen ja Eduskunnan edustajana Doha Forumiin Qatarissa. Tapahtuma kokoaa päättäjiä, yrityksiä, sijoittajia ja journalisteja ympäri maailmaa. Asialistalla on pääasiassa vain ja ainoastaan Gazan tilanne. Tunnelma oli huolestunut, mutta samalla vihainen. Miksi viattomia ihmisiä tapetaan ja tapetaan? Miksi kansainvälistä oikeutta ei kunnioiteta? Qatarin rooli välittäjänä on ollut keskeinen ja kiitin kollegoita Qatarin ulkoministeriössä ja parlamentissa aktiivisesta työstä tulitauon puolesta. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres puhui voimakkaasti avajaispuheessaan Gazan humanitäärisen tulitauon puolesta. YK:n turvaneuvoston tilanteesta huolimatta hän painotti, että ”ei luovuteta”. Tähän on helppo yhtyä.

Tapahtuma osoitti samalla sen, miten jakautunut maailma tällä hetkellä on. Paikalla oli enemmistö maailman maista, kun katsoo väkilukua, mutta Euroopasta ja Yhdysvalloista eli ”lännestä” osallistujia oli vain kourallinen itseni mukaan lukien. Tämä kertoo kaiken jakautuneesta maailmasta. Afrikkalainen katsoo esimerkiksi Ukrainan sotaa aivan eri lasein kuin me. Gaza on nyt kaikkien huulilla ja syystä, mutta Ukrainan tilanteesta puhuttiin vähemmän, Afganistanista ei enää ollenkaan, vaikka vielä pari vuotta sitten se oli pääuutinen. Afganistanissa naisten ja tyttöjen asema on edelleen erittäin haastava. Dohassa paikalla oli myös Taliban – liike, joka hallitsee Afganistania Yhdysvaltojen ja länsiliittouman vetäytymisen jälkeen. Suomi siirsi myös suurlähetystön Kabulista Dohaan ja lähettiläämme toimii nyt Dohasta käsin.

Osallistuin Doha Forumissa ajatushautomo Wilson Centerin vetämässä paneeliin Australian varaulkoministerin, Bosnia-Hertsegovinan ulkoministerin ja Kiinan globaalisaatiokeskuksen pääsihteerin kanssa. Aiheemme oli ”Kohti monikerroksista maailmaa”. Aihe on erittäin ajankohtainen, koska se yhteistyön ja sääntöpohjaisuuden maailma mikä toisen maailmansodan ja kylmän sodan jälkeen rakennettiin, on nyt rikki. Ja tähän ovat syyllisiä kaikki suurvallat. Enää maailma ei ole ”me”, vaan se on ”minä, minä” maailma. Ja me pienet maat, kun Suomi kärsimme tästä eniten. Kansainväliset toimijat ovat kriisiytyneet, kuten YK, ETYJ tai WTO. Mutta parempaakaan vaihtoehtoa meillä ei ole kuin yrittää löytää ratkaisuja nykyisillä foorumeilla. Tilanne ei paranisi uusia perustamalla. Siksi on tärkeää käydä keskustelua vaikeistakin asioista, joista olemme vaikka täysin erimielisiä. Tästä syystä Euroopan Unioni on kaikkine heikkouksineen meille niin tärkeä yhteinen alusta. Ja NATO:nkin riskit tulevaisuudesta pitää tunnistaa ja sen me olemme tehneet.

Afganistanin tilanteeseen liittyy myös suuri riski uudesta pakolaisaallosta. Pakistan on palauttanut satoja tuhansia ihmisiä takaisin Afganistaniin. Mitä heille tapahtuu? Mitä, jos muuttoliike lähtee Keski-Aasiaan ja sitä kautta edelleen kohti pohjoista ja esimerkiksi Suomen rajoille saakka? Tämä riski tiedetään. Siksi on tärkeää, että yritämme kansainvälisen yhteisön kanssa auttaa ihmisiä paikan päällä edelleen Afganistanissa, jotta elämisen edellytykset olisivat edelleen olemassa.

Ville Skinnari

”Koska minä haluan!” Oletko törmännyt tähän iskulauseeseen, jota eräs firma tällä hetkellä kovasti mainoksissaan viljelee? Tuo mainos saa joka kerta niskavillani pystyyn, koska se heijastaa mielestäni vahvasti tietynlaista kulttuuria.

Toivon totisesti olevani väärässä, mutta viime aikoina olen huomannut tietynlaisen ”minäminä” -asenteen voimistuneen huomattavasti. Omien oikeuksien perään penätään hanakasti ja äänekkäästi, selfhelp-oppaat ja some-motot kehottavat asettamaan itsen etusijalle ja tekojen ja valintojen taustalla keskitytään vain siihen, mikä hyödyttää tai huvittaa itseä, unohtaen kaiken muun.

Tämä oli toki melko kärjistetysti sanoitettu. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että omien oikeuksien tiedostaminen ja itsestä huolehtiminen ovat sinällään todella hyviä ja tärkeitä asioita. Mutta unohtuuko oikeuksista puhuttaessa, että kolikon kääntöpuolelta löytyy yksilön vastuu? Unohdammeko, että lähes kaikki mitä teemme vaikuttaa suoraan tai välillisesti myös muihin ihmisiin?

Joulun sanomassa on kyse suurimmasta mahdollisesta rakkaudesta. Ja joulun ja adventin aika on myös ihmisten välisen rakkauden aikaa. Haluamme viettää aikaa läheistemme kanssa tai ainakin muistaa heitä jollain tavalla ja monella herää halu myös tehdä jotain hyvää heikompiosaisten eteen.

Mitä jos tänä vuonna ottaisimme haasteeksemme antaa joulun sanoman näkyä koko adventin ja joulun ajan kaikessa toiminnassamme. Sen sijaan, että jyräisimme eteenpäin ”minä”-asenteella, pyrkisimmekin toimimaan ”me”-ajatuksen pohjalta. Kenties innostuisimme jatkamaan samalla tavalla vielä joulun jälkeenkin.

Mari-Elena Ruuska

Viime sunnuntaina vietettiin 1. adventtia ja Launeen kirkossa juhlittiin samalla 70v täyttänyttä Launeen kirkkoa. Jumalanpalveluksessa ja sitä seuranneessa juhlassa oli paljon ihmisiä ja moni ihminen kertoi, miten Launeen kirkolla on aivan erityinen merkitys itselle. Launeen kirkkoa pidetään yleisesti ottaen tunnelmallisena ja intiiminä. Pieni tila pakottaa ihmiset lähelle toisiaan ja samalla tulee kohdatuksi ja myös itse kohdanneeksi toisia ihmisiä.

Puheenvuoroissa tuotiin esille, miten kirkon yksi tehtävä on olla merkkinä Jumalan todellisuudesta, pyhän läsnäolosta meidän elämässämme. Ihminen kaipaa kokemusta pyhästä, kaipaa yhteyttä Jumalaan, vaikka ei sitä aina edes tietoisesti ymmärrä eikä osaa sanoittaa. Pyhä on jotain sellaista, joka eroaa tavallisesta ja arkisesta.

2. adventtisunnuntain evankeliumissa Jeesus puhuu hieman arvoituksellisesti sanoen, että Jumalan valtakuntaa ei voi löytää tuolta tai täältä, koska se on jo meidän keskellämme, siis meissä. Mutta hieman myöhemmin hän toteaa, että Jumalan valtakunta toteutuu kokonaan vasta myöhemmin.

Ehkäpä onkin juuri niin, että merkkejä Jumalan todellisuudesta, Pyhästä on jo täällä meidän keskellämme, jos vain olemme valmiita huomaamaan niitä. Launeen kirkko vilkkaan Tapparakadun varrella, perhepuiston vieressä on enemmän kuin paikka, jossa viettää perhejuhlia tai istua tunnelmallisessa iltakirkossa. Kirkko voi toimia myös muistutuksena Jumalan todellisuudesta, kun kuljemme oman arkemme keskellä. Paikkana, jossa hiljentyä ja kohdata Pyhä.

Hanna Rikkanen
kappalainen, Launeen srk

Keskiviikkona koko Suomi juhli itsenäisyyttä arvokkaasti, kuten pitääkin. Tasavallan Presidentin itsenäisyyden juhlavastaanotto oli perinteinen, mutta samalla luonnollisesti ainutkertainen, koska ensi vuonna meillä on uusi presidentti. Linnan juhlissa ei puhuta päivänpolitiikkaa, vaan juhlitaan aidosti Suomen kaikkein tärkeintä asiaa eli itsenäisyyttä. Juhliin valmistautuminen on sitten oma prosessinsa ja meilläkin tuli vaimon kanssa kova kiire ehtiä Lahdesta juhliin, kun niinkin tärkeä asia kuin koirien hoito piti saada vielä kuntoon.

Juhlimme itsenäisyyttä myös ensimmäisen kerran NATO-maana. Presidentti Niinistön kausi jää historiaan monella tavalla. Hänelle voi jo nyt antaa kiitettävän arvosanan työstään. Samoin koko hänen ammattitoiselle henkilöstölle, joiden nimet eivät loista julkisuudessa, mutta työn jälki on sitäkin parempaa. Niinistön yksi vahvuus on juuri oikean joukkueen rakentaminen. Presidentillä on tähän mahdollisuus, mutta ministerinä kuvio ei mene niin, vaan johtavat virkamiehet ovat ”valmiina”, kun ministeri aloittaa työnsä. Tässä on puolensa ja puolensa.

Paikalla oli sotiemme veteraanien lisäksi erinomainen otos erilaisia ja eritaustaisia suomalaisia, mutta myös ulkomaalaisia. Diplomaattikunta oli hyvin edustettuna ja lähettiläät eri puolilta maailmaa ihastelivat meidän suomalaisten tapaa viettää itsenäisyyspäivää. ”Tässä on jotain ainutlaatuista”, sanoi moni kokenut diplomaatti. Se on paljon sanottu, koska he ovat monet palvelleet eri puolilla maailmaa.

Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja mm. some-lääkäri Atte Virolaisen, valtamerisoutaja Jari Saarion ja rallin mestarikuski Kalle Rovanperän kanssa. Lääkäri-Atte tekee arvokasta työtä some-lääkärinä lasten ja nuorten parissa, mutta myös päihdealalla erittäin vaativissa olosuhteissa virkatyössä eli vankiloissa. Jari Saario taas on pysynyt siihen valtamerillä, mitä me muut näemme ehkä vain elokuvissa. Kalle Rovanperän katse ja olemus on nuoresta iästä huolimatta jo kokeneen mestarin näköistä tekemistä myös siviilissä. Silti kysytyin kuvattava Linnassa oli tänä vuonna Käärijä. En muuten tiennyt, että hänen äitinsä on asunut Nivalassa – samalta paikkakunnalta tulee myös vaimoni.

Torstaina edessä oli paluu arkeen, osallistuin Jutta Urpilaisen presidentinvaalikiertueelle Lahdessa Triossa. Perjantaina olemme menossa seuraamaan Kymenlaakson kansanedustajakollegan kanssa paikallistaistoa KooKoo – Pelicans.

Ensi viikon alussa osallistun Qatarissa Doha Forumiin, joka kokoaa päätöksentekijöitä ja vaikuttajia eri puolilta maailmaa keskustelemaan maailman kriiseistä, sodista, mutta myös ratkaisuista. Qatar on tehnyt hyvää työtä Lähi-Idän rauhanvälittäjänä. Tätä keskustelua nyt tarvitaan – enemmän kuin pitkään aikaan.

Ville Skinnari

Adventista alkaa aamujen lasku jouluun. Niin ainakin perinteisissä joulukalenterissa. Itse asiassa joulukatuja on jo avattu ja joulumusiikki on jo alkanut soida vieläkin aikaisemmin. Jouluhössötystä, mainontaa ja musiikkia saamme tämän tulevan kuukauden ajan niin paljon, että moni on sitä kurkkuaan myöten täynnä enne kuin joulu on todella edes alkanut. Ja kun ollaan joulupäivässä, varsinaisessa juhlassa, todetaan, että ”kyllähän tätä joulua on jo vietetty” ja ”saisi se jo loppua”.

Olemmeko me niin malttamattomia? Emmekö jaksa odottaa? Adventti on odottamisen aikaa. On hyvä opetella odottamaan. Kaiken ei tarvitse tapahtua heti, eikä meidän aikataulumme mukaan. Adventti on vanhastaan ollut – ja on sitä edelleen – paaston aikaa. Aikaa jolloin pysähdytään, hiljennytään ja rukoillaan. Tuntuu, että tämä pikkujoulujen aika on kaikkea muuta kuin hiljentymisen aikaa. Ja kuitenkin me tarvitsemme myös sitä.

Paasto merkitsee myös sitä, että mietin, onko elämässäni jotain, josta voin luopua. Tai onko elämässäni jokin sellainen asia, joka sitoo väärällä tavalla? Olenko valmis luopumaan, valmis jakamaan?

Pohtiessamme jakamisen ja luopumisen kysymystä, saamme muistaa Jumalan Poikaa, joka luopui oikeudestaan olla Jumalan kaltainen. Ja kuitenkin hän tekee meidät rikkaiksi.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra

Eduskunnassa on ollut vilkas viikko. Oppositio esitteli vaihtoehtobudjettinsa ja hallitus vastasi. Keskustelu oli sen verran karmeaa, että en kauaa viitsinyt sitä edes kuunnella. Kaikki oli huonosti ja kaikin puolen. Rakentavaa keskustelua mitä juuri nyt tarvittaisiin Suomessa ei syntynyt, vaikka jotkut jopa yrittivät. Kuuntelin kuitenkin tarkkaan puheenvuoroja (näkyvät televisioituna työhuoneeseen) ja palasinkin vielä saliin, koska sen verran repivää keskustelu oli. Valtiovarainministeri Purra kaivoi esiin Riikan, mikä on aika poikkeuksellista varapääministerin roolissa. Keskiviikkona puhuin kahdessa eri tilaisuudessa vielä iltapäivän ja illan aikana, joten työtä riittää, vaikka istuntosalissa ei aina olisikaan läsnä.

Itärajan tilanne on vienyt aivan oikein paljon huomiota, mutta paljon on muutakin ja aivan perustavan laatuisia asioita.

Perustuslakivaliokunnassa olemme urakoineet hallituksen esittämiä säästölakeja koskien mm. asumistukea, indeksileikkauksia ja työttömyysturvaa. Asiantuntijakuulemisissa hallituksen esityksiä kritisoitiin siitä, että niihin ei sisältynyt riittävää perus – ja ihmisoikeuksienvaikutusten arviointia eikä kaikilta osin kattavaa ja asianmukaista peruslainmukaisuuden arviointia. Toisin kuin perustuslakivaliokunnan enemmistä, me oppositiossa katsoimme, että epäselvyyksistä, huonosta lainvalmistelusta ja vaikutusarvioiden puutteesta johtuen emme voi hyväksyä esityksiä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Hallituspuolueilla (KOK, PS, RKP) on kuitenkin enemmistö kaikissa valiokunnissa ja he veivät asiat läpi. Siksi asian uutisointi oli vähintäänkin omituista, koska julkisuuteen kerrottiin PeV:n hyväksyneet hallituksen esitykset sosiaaliturvan leikkauksista. Ei sitä, että asiasta äänestettiin äänin 11-6. Eli kyse on siitä mitä leikkaukset kokonaisuudessaan ja yhteisvaikutuksiltaan tarkoittava esimerkiksi lapsiperheelle, joka saa kyseisiä tukia ja tarvitsee niitä? Miten he selviävät tästä eteenpäin? Työttömyysturvan lapsikorotukset tästä yksi esimerkki.

Lahdessa kuuma kysymys on Lahti Energian tulevaisuus. Ihmettelin kovasti Lahti Energian toimitusjohtajan kommentteja, jossa hän monopoliyhtiön toimitusjohtajana ylpeänä kertoi pystyneensä siirtämään hintojen nousun (lue hankinnat) suoraan kuluttajille eli meille lahtelaisille. Mitä ihmettä? Kuinka vaikeaa se monopoliyhtiössä (ei siis ole yhtään kilpailijaa) pitäisi sitten olla. Palaan tähän Lahti Energia – aiheeseen vielä moneen kertaan, koska sen verran omituisesti nyt käydään julkista keskustelua ja julkisuuden kautta yhtiön ”pakko” myynnistä, eikä se ole ensimmäinen kerta.

Onneksi olkoon vielä upea Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva vuoden 2023 kulttuuriteko-palkinnosta!

Ville Skinnari

Palasin alkuviikosta Armeniasta ETYJ-kokouksesta. ETYJ eli Eurooopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö, jossa on jäseninä 57 valtiota Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se perustuu vuonna 1975 Helsingissä järjestetylle Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferessille (ETYK), josta muodostui vuonna 1994 pysyvä kansainvälinen järjestö. ETYJ on kriisissä Euroopan turvallisuustilanteen muututtua dramaattisesti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Suomen rooli ETYJ:ssä on keskeinen sitten vuoden 1975. Nyt Suomesta on tulossa puheenjohtaja vuonna 2025 erittäin vaikeassa kansainvälispoliittisessa tilanteessa. Jerevanissa oli mielenkiintoista seurata myös Venäjän uutiskanavia. Suomen ja Venäjän rajan ongelmat käännetään nyt Venäjän mediassa taitavasti meidän niskaamme. Suomen hallitus on toiminut jämäkästi ja oikein, kunnioittaen samalla kansainvälisiä sopimuksia. Tästä Orpon hallitukselle tunnustusta.

Jerevanissa halusin selvittää myös Neuvostoajan Radio Jerevanin legendaa, mistä todella oli kyse, koska lapsuudesta se on jotenkin jäänyt mieleen. Oliko se vain kuvitteellinen eli vain poliittista huumoria? Vitsit menivät niin, että ”täällä radio Jerevan, meiltä on kysytty, me vastaamme”. Yhden muistan vielä. Kysymys: ”Mikä on pysyvää Neuvostoliitossa? Vastaus: ”Tilapäiset vaikeudet”. Jerevanissa kun nyt kysyin yhden mielestä radio oli oikeasti olemassa, toisen mielestä ei, eli legenda eläisi. Mutta kyllä radio oikeasti oli olemassa. Näin uskon.

Sitten takaisin varmasti todelliseen totuuteen. Parlamentaarista kokousta johti kollegani Suomesta Pia Kauma (kok.) ja teki sen erinomaisesti. Jerevanin kokouksessa tunnelma oli kosketeltavan kireä. Paikalla oli suurvalloista Yhdysvallat, Venäjä ei paikalle saapunut, mutta Valko-Venäjä kyllä. Eurooppalaisista Ranska ja Saksa olivat aktiivisia, kuten aina. Samoin me suomalaiset. Me suomalaiset puhuimme myös rauhan ja vakauden rakentamisesta. Eli siitä miksi ETYJ on ylipäänsä perustettu keskelle kylmää sotaa. Armenian ja Azerbaitzanin kiristynyt tilanne näkyy ja tuntuu koko alueella. Lähes Lahden asukasluvun verran ihmisiä – noin 100 000 – on joutunut jättämään kotinsa Vuoristo-Karabahissa. Lähi-idän tilanne sekä Ukraina nousivat myös luonnollisesti esiin. Omassa puheenvuorossani korostin sitä, että monenkeskinen maailma on todella kriisissä, koska kansainvälistä oikeutta rikotaan ja kaikkien maailman maiden tulisi sitä noudattaa. Aivan kaikkien. ETYJ voi olla ratkaisemassa maailman kriisejä, mutta ei voi tehdä sitä yksin. Ja jos ETYJ:iä ei olisi, sellainen varmaan tulisi perustaa uudelleen?

Tällä viikolla hallitus vastasi myös välikysymykseen nuorten asemasta. Ilman mitään edes poliittisia laseja on osa nuorista nyt putoamassa kokonaan kelkasta ja siksi välikysymys oli aiheellinen ja ajankohtainen.
Keskiviikkona vierailin Kotkassa Kotkan kaupungin ja Kotkan ja Haminan kehittämisyhtiö Cursorin järjestämässä seminaarissa. Aiheena oli Kaakkois- ja Itä-Suomelle enemmän kuin ajankohtainen: mistä uusia työpaikkoja ja investointeja, kun ikävät uutiset ovat viemässä toimeentulon liian monelta. Kotkassa tavoitteena on saada jätti-investointeja akkuteollisuudessa ja sitä kautta satoja uusia työpaikkoja. Keskustelimme myös Kiinaan liittyvistä riskeistä investointien osalta. Mineraaleissa niin kuin esimerkiksi lääkkeissäkin koko maailma on Kiina- riippuvainen eikä sellaista riippuvuutta saada pois edes Yhdysvaltojen jättimäisillä tukipaketeilla. Omassa alustuksessani keskityin juuri Euroopan ja Suomenkin kykyyn tuottaa kriittisiä ja huoltovarmuuden kannalta tärkeimpiä raaka-aineita samoin kuin puolustustarvikkeita. Nyt emme ole edes Eurooppana turvassa ja töitä on tehtävä, jotta monipuolistamme tuotantoketjuja, mutta samalla yhteistyötä on tehtävä niin Kiinan kuin Intiakin kanssa.

Kotimaassa UPM synkät uutiset eivät ainakaan paranna tunnelmaa Suomessa. Kysyntä markkinoilla näyttää olevan vaisua vielä pitkään. Kotkassa oli kuitenkin olemassa se kaikkien tärkein eli usko tulevaisuuteen.

Ville Skinnari

PS. Ensilumen latu on saatu Lahdessa auki, mikä on aivan mahtavaa. Nähdään viimeistään viikonloppuna ladulla!

Muistatko, miten joskus koulussa liikuntatunnilla jaettiin joukkueisiin. Sai jännittää jääkö viimeiseksi valituksi. Tuomiosunnuntai saa meidät miettimään, missä joukossa seisomme. Jeesus vertaa viimeistä tuomiota paimeneen, joka erottaa illan tullen lampaat vuohista omiin tarhoihinsa. Jeesus selittää, että taivaaseen pääsevät ne, jotka ovat auttaneet toisia ihmisiä. He ovat tietämättään auttaneet Jeesusta. Mutta miten tämä käy yksiin sen kanssa, että pelastumme yksin uskosta?

Lähestytäänpä asiaa vähän eri suunnalta. Jos meitä kohtaan on toimittu väärin, haluamme, että asia oikaistaan ja meiltä pyydetään anteeksi. Jos minulta varastettaisiin auto, haluaisin sen tietenkin takaisin ja varkaan kiinni vastaamaan teoistaan. Siksi meillä on oikeuslaitos, jotta vääryydet oikaistaisiin. Tieto tuomiosta on hyvä uutinen paljon vääryyttä kokeneelle. Viimeisellä tuomiolla Jumala oikaisee asiat. Tuomio on siis pohjimmiltaan Jumalan rakkauden ja hyvyyden voitto.

Ja tuolla tuomiolla on tuomarina Vapahtaja. Tuomion on tultava, jotta asiat tulevat oikeaan järjestykseen, mutta rangaistuksia ei tule Jeesuksen ristinkuoleman tähden. Emme kykene noudattamaan 10 käskyä täydellisesti. Kun on joutunut katsomaan omaan kyvyttömyyteensä ja pimeyteensä ja joutunut tunnustamaan Jumalan tuomion oikeaksi, silloin siirrytään uskon alueelle. Uskossa voimme ottaa vastaan Jumalan meille lahjoittaman syntien anteeksiantamuksen. Vasta se, joka on kokenut anteeksiannon, oppii elämään laupeudesta ja kohtaamaan toisetkin anteeksiantaen.

Usko kulkee käsi kädessä välittämisen kanssa. Jumala tarvitsee meitä hänen käsikseen auttamaan. Ratkaisevaa on suhteemme Jeesukseen. Kun uskomme häneen, se saa meidät pitämään huolta myös heikommassa asemassa olevista. Uskovan kannalta tuomiosunnuntai on ilon aihe. Se tuomio, jonka Jeesukseen uskova saa, ei ole rangaistus, vaan se on vapautus kaikesta pahasta. Se on siis vapautustuomio.

Sanna Alanen