Vuosi: 2022

Tällä viikolla on lapsen oikeuksien viikko. Tämän vuoden teema on turvallinen tulevaisuus. Turvallinen elämä on lapsen oikeus ja lapsia on kaikissa olosuhteissa suojeltava ensisijaisesti. Lasten ja nuorten turvallisuus muodostuu turvallisesta ympäristöstä, turvallisista ihmissuhteista ja omasta turvallisuuden kokemuksesta. Kaikkiin näihin voidaan vaikuttaa: turvallisuutta voidaan edistää esimerkiksi lainsäädännöllä, liikennesuunnittelulla, perheitä tukemalla ja syrjinnän vastaisella työllä. UNICEFin teettämän kyselyn mukaan lähes joka kolmas Suomessa asuva nuori kokee, ettei hyvästä tulevaisuudesta ole helppo unelmoida. Korona on myös tehnyt tässä osansa.

Moni lapsi pelkää kiusatuksi tulemista ja yksin jäämistä. Turvallinen koulupäivä on jokaisen lapsen oikeus. Aikuisen tulee aina puuttua kiusaamiseen. UNICEFin kysely kertoo karua faktaa; haastatteluun vastanneista lapsista 69 % oli kokenut kiusaamista tai väkivaltaa koulussa. Kouluväkivallasta kärsivät erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat lapset. Esimerkiksi ulkomaalaistaustaiset, toimintarajoitteiset ja lastensuojelun sijoittamat lapset tulevat muita useammin kiusatuiksi.

Lasten epätasa-arvoinen kohtelu ja hyväksikäyttö rikkovat lapsen oikeuksia. Lapset kohtaavat yhä stereotypioita ja syrjintää sukupuolen, ihonvärin tai vamman takia. Esimerkiksi tytöt ja vammaiset lapset jäävät todennäköisemmin koulutuksen ulkopuolelle. Lapset kohtaavat jokaisessa maassa myös väkivaltaa, riistoa ja hyväksikäyttöä – usein paikoissa, joissa lasten pitäisi olla eniten suojassa, kuten kotona ja koulussa.

Lapsi ei voi oppia, jos kasvuympäristö ei ole turvallinen. Heikoimmassa asemassa olevien lasten koulunkäynti on ilman väkivallan uhkaakin usein haastavaa. Meidän vanhempien rooli on keskeinen, mutta joskus hyväkin vanhempi on voimaton, jos lapsen tai nuoren mieli järkkyy. Siksi tukiverkoston ja palveluiden pitää toimia, oikea-aikaisesti ja nopeastikin.

Lahdessa järki voitti ja koulutuksesta ei leikattu, kuten suunniteltiin. Saan paljon huolestuttavia viestejä opettajilta jaksamisesta, mutta myös siitä että alan vaihto on käynyt mielessä, kun ei jaksa enää. Sosiaali – ja terveydenhuollon ammattilaiset ja heidän jaksaminen on varoittava esimerkki myös sivistystoimeen. Siksi henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen pitää tarkoittaa muutakin kuin valtuustostrategian kauniisti kirjoitettua otsikkoa. Ja siksi hallitus tuki kaupunkeja miljardeilla koronan aikana että koulutuksesta ei tingitä.

Ville Skinnari

Joko olet vaihtanut autoosi talvirenkaat?
Useamman kerran talven tulo on yllättänyt ja renkaat on joutunut vaihtamaan kovalla kiireellä lumituiskussa. Vaikka tiedämme talven tulevan, emme aina muista siihen varautua. Kesärenkailla ajaminen marraskuussa on arpapeliä, koko ajan joutuu olemaan vähän varuillaan.

Sunnuntain evankeliumissa Jeeus kertoo vertauksen odottamisesta, ja valmiina olemisesta. Vertaus päättyy kehotukseen: Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” (Matt. 25:13)
Jeesuksen vertauksen tarkoitus on herättää meidät välinpitämättömyyden unesta. Hän haluaa muistuttaa, että samoin kuin talvi tulee, myös jokaisen meidän elämä kerran päättyy.

Kristityn valvominen ei kuitenkaan ole pelokasta varuillaan olemista, jatkuvaa tekemistä ja varmistelua, vaan rauhaa ja iloa. Valvominen on omien syntien anteeksi uskomista, Jumalan armon ja anteeksiantamuksen varassa elämistä. Kuolemaa ei tarvitse pelätä vaan saa turvata ikiaikojen Jumalaan. Kristus tuli maailmaan ja kuoli puolestamme, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä.

Hyvät talvirenkaat alla on mukava odottaa talven hiihtokelejä.

Janne Suomala

Joka kuukausi toteutuvat kansalaiskahvit polkaistiin käyntiin Lahdessa Mariankadun Sinuhessa. Tapaan kansalaisia kahvipöydän ääressä joka kuun ensimmäinen maanantai. Nämä ovat hienoja kohtaamisia, niin vanhojen kuin uusien tuttujen kanssa. Keskustelua riitti ja tunnelma oli mukava. Joku kutsuikin tätä myös ministerin kyselytunniksi, mutta kyllä se on enemmän tilaisuus keskustella aidosti.

Tällä viikolla vietetään miesten viikkoa. Etenkin miesten mielenterveyspalvelut ovat puhuttaneet viime vuosina. Lahdessakin esimerkiksi Faija – klubi on tehnyt hyvää työtä. Mielenterveyspalveluiden ja kriisiavun tarve on Suomessa lisääntynyt korona-ajan jälkeen kovalla vauhdilla. Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen soitetaan yhä useammin, mutta miesten osuus soittajista ei ole kasvanut samaan tahtiin. Miehet ovat aliedustettuina mielenterveyteen liittyvien palveluiden hakemisessa, heitä on vain noin kolmannes. Tähän johtaa usea tekijä, esimerkiksi valitettavan moni ei usko huoliensa olevan riittävän vakavia. Taustalla elää edelleen ajatus perinteisestä miehen mallista. Monelle palveluiden tuntemus on myös tekijä – auttavista tahoista ei ole viestitty tarpeeksi. Miestyön asiantuntijan Juho Heikan mukaan, miehille toimivat selkeästi nimenomaan heille suunnatut palvelut.

Miesten kynnystä hakeutua avun piiriin laskee maksuttomuus sekä anonymiteetti. Matala kynnys on ehdottoman tärkeä, liian varhain ei mieltä painavien asioiden kanssa voi olla liikkeellä. Mielenterveysongelmat voivat jo pienessä ajassa johtaa syrjäytymiseen. Syrjäytymistilastoissa miehet ovat myös valitettavan yliedustettuina.

Tietoisuuden lisääminen, matalan kynnyksen palvelut, sekä se miten miehet kohdataan yhteiskunnassamme, on avain tekijöitä. Pojista, jotka tulevat kuulluksi ja ymmärretyksi, kasvaa miehiä, jotka uskaltavat rohkeammin tuoda huolensa esiin ilman pelkoa tulla tuomituksi. Mielenterveyspalveluihin hakeutujalla onkin usein tarve tulla kuulluksi.

Nuorten ongelmien ymmärtäminen ei ole aina helppoa. Siksi kuunteleminen on tärkeää. Ratkaisuja ei aina heti löydy – tai sellaista palvelua ei ole mitä nuori todella tarvitsee – sekin on hyväksyttävä. Usein se ratkaisu on toimiva arki, ystävät, itseluottamus tai tärkeät läheiset. Siksi yhteisöllisyydellä on nyt vaikeina aikoina suurempi tarve kuin pitkään, pitkään aikaan.

Ville Skinnari

Marraskuun markkinapäivänä Lahden torilla oli keskiviikkona harmaasta säästä huolimatta lämmin tunnelma ja saimme hyvää keskustelu aikaan arjesta ja sen haasteista. Arjen asiat huolettavat lahtelaisia ja syystä: korot nousevat, sähkö on kallista, kouluissa on levotonta, monen eläkeläisen ja perheen toimeentulo on tiukassa, terveyspalveluissa on haasteita ja maailmalla myrskyää monella tavalla. Vaikka Lahdessa moni asia on hyvin, meillä on paljon parannettavaa. Hallituksen mittavista tukitoimista huolimatta moni on vaikeuksissa. Lisää ratkaisuja tarvitaan paikallisesti ja valtakunnan tasolla.

Nuorten ongelmista on puhuttu paljon. Koronan aikana harrastaminen vaikeutui paljon. Moni lopetti, moni ei koskaan edes aloittanut. Mutta mikä on harrastamisen hinta ja liikuntaan panostamisen hyödyt? Tai kulttuurin? Tai kirjaston? Nyt ainakin koripallon harrastamisen yhteiskunnallinen arvo on nyt laskettu. Lahti Basketball Junioreiden tuottama summa on huimat kahdeksan miljoonaa euroa. Tämän on laskettu EUFA SROI-mallinnuksen mukaan. Summa koostuu sosiaalisista hyödyistä, suorista taloudellisista hyödyistä sekä terveydellisistä hyödyistä. Mallinnus kertoo, miten tärkeää seuratoiminta on yhteiskunnallisesti ja että varsinkin lapsien ja nuorten toimintaa kannattaa tukea.

On hieno asia, että LaBa pääsi hankkeen pilottiin mukaan. Toiminnalla on valtava vaikutus Lahdessa nuorten urheilupiireissä. Urheilutoiminnalla on talouden ohella myös terveydellinen hyöty. Se ennaltaehkäisee vastaan tulevat sairastumiset, masentuminen, syrjäytyminen ja muut vastoinkäymiset, mitkä maksavat yhteiskunnalle tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa kunnalle säästöjä. Kunnan täytyykin tukea ja mahdollistaa tätä harrastustoimintaa.

Olen itse seurannut LaBan toimintaa yhden juniorin isänä. Arvostan tekemistä. Jokainen pelaaja on tärkeä. Jokainen seurassa harrastava tuottaa karkealla laskutoimituksella yhteiskunnalle tuloja n. 16.000 euroa per pelaaja. Myös muissa lajeissa tehdään hienoa työtä eikä lajeja pidä asetella ainakaan vastakkain. Lahti on urheilukaupunki, Lahti on kulttuurikaupunki, Lahti on hieno kaupunki elää ja asua. Siksi on tärkeää, että arvostamme arvokasta työtä mitä seuroissa talkoilla tehdään valmentajien, joukkueenjohtajien, huoltajien ja vanhempien toimesta.

Ville Skinnari

”Anteeksi!” pyytää keskustelukumppanini, kun kyyneleet alkavat vieriä tämän poskia pitkin. Hyvin usein reaktio yllättäen alkaneeseen itkuun on pahoitteleminen. Itkeminen on monesti jotain, mitä ei haluta muiden näkevän, ikään kuin siinä olisi jotain hävettävää. Toki itkeminen paljastaa muille palasen herkkyyttämme ja luo haavoittuvaisen olon ja onkin ymmärrettävää, että tuota puolta haluaa myös varjella muilta. Itkemisessä ei ole kuitenkaan mitään pahaa tai väärää, päinvastoin. Se on merkki siitä, että suree. Suru voi toki ilmetä myös muilla tavoin, olemme tässäkin asiassa yksilöitä. Joka tapauksessa suru on tärkeä vieras ottaa vastaan, vaikka sitä ei mielellään tekisikään, sillä vain suremisen kautta selviämme menetyksen pahimmasta tuskasta. Kyyneleet tai suru itsessään kertovat myös jostain kauniista. Ne kertovat siitä, kuinka paljon on toista rakastanut.

Ilta tummuu ja kaunis kynttilöiden synnyttämä valomeri täyttää maiseman. Pyhäinpäivä nostaa pinnalle niin tuoreen kuin vanhankin kaipauksen edesmenneitä rakkaita kohtaan. Ikävä on kova. Pyhäinpäivä saattaa tuntua synkältä ja ahdistavalta ajalta. Käydään hautausmailla ja puhutaan kuolemasta. Pyhäinpäivä tarjoaa kuitenkin aivan erityisen ajankohdan, jolloin elävät ja kuolleet saavat olla hetken jälleen ikään kuin rinnakkain. Voimme pysähtyä kaikkien niiden muistojen ääreen, joita olemme saaneet tallettaa sydämeemme. Saamme pienen eleen, kynttilän sytyttämisen kautta osoittaa, että muistamme yhä. Välitämme yhä.

Pyhäinpäivän sanoma muistuttaa surun keskellä myös toivon sanomasta. Kristittyinä me saamme toivoa siihen, että vaikka maanpäällinen elämämme päättyisikin, se ei ole kaiken loppu.
”Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla
on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä.” 2.Kor. 5:1

Mari-Elena Ruuska

Muistan aina erään keskustelun, jonka kävin ystäväni kanssa useita vuosia sitten. Hän ei itse kokenut olevansa kristitty, mutta mielellään vietti aikaa kristittyjen kanssa ja mietti jopa seurakunnan toimintaan osallistumista. ”Teidän kanssanne on hyvä olla”, hän sanoi, ”on helppo tulla mukaan ja olla hyväksytty”.

Meidät kaikki kristityt on kutsuttu Jumalan omiksi ja samalla lähetetty kertomaan hänestä myös muille. Jeesus on antanut meille kaste- ja lähetyskäskyn, jota opetellaan ja eletään todeksi muun muassa rippikoulussa. Ajattelen, että on tärkeää, ettei lähetyskäskyn kehotus: menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, jäisi ainoastaan riparille tai jossain kaukana työtään tekevien lähetystyöntekijöiden tehtäväksi.

Meitä kutsutaan siihen, että kristittyinä kerromme Jeesuksesta sanoin ja teoin omassa arjessamme. Joskus ajattelen, että on jopa tärkeämpää olla kuin puhua. Enkä tarkoita sitä, että jotenkin ulkokultaisesti esittäisimme olevamme hyviä ihmisiä, vaan että toimisimme niin, että meistä ja meidän teoistamme näkyisi Jumalan armo, rakkaus ja hyväksyntä. Jumala on rakastanut meitä niin paljon ja sitä rakkautta riittää aina jaettavaksi myös toinen toisillemme.

Maija-Reetta Katajisto

Kotimaisen ruoantuotannon ja maaseutuyrittäjyyden tukeminen näinä aikoina on entistäkin tärkeämpää.

Vierailin viime viikolla Niipalan tilan upeissa puitteissa Hollolan perinnemaisemissa. Isäntä Mikko Niipala esitteli tilan ja avasi sen toimintaa, sekä tulevaisuuskuvia. Paikka on tuttu, koska Kinnarin tila ja Hollolan Hirvi ovat naapureina. Ja me Skinnarit ja Kinnarit olemme sukulaisia. Keskustelimme Hollolassa lähiruokatuotannosta, maaseutuasumisesta, sekä tilan uusista kehitteillä olevista palveluista.

Niipalan monimuotoinen luomutila tarjoaa vihannestuotantoa ja matkailupalveluita, sekä toimintamahdollisuuksia maaseutuyrityksille. Tila haluaa mahdollistaa uudenlaisia, ihmisläheisiä ja hyvinvointia lisääviä maaseutukokemuksia. Maatila kehittää toimintaansa palvelemaan laajempaa joukkoa yrityksiä, sekä luo uudenlaista kyläyhteisöä Hollolaan. Iso kysymys on, miten tästä tehdään myös kannattavaa liiketoimintaa? Tähänkin saimme vastauksia. Visiona ruoka – ja matkailukokonaisuus, joka palvelee kauas ja lähelle. Majoitustakin tarvitaan. Asiakas voi saada monipuolisesti kotimaista ruokaa noutaen, verkosta tai Lahden toimipisteestä.

Niipalan tavoitteena on kehittää co-working-toimintaa maatilalle. Kumppanuustalous on toimintamalli, jossa paikallinen ruoantuotanto pohjautuu tuottajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen. Kuluttaja tilaa tuottajalta sato-osuuden ennakkoon, useimmiten jo varhain keväällä. Viljelijä sitoutuu sen hänelle kasvattamaan ja saa samalla sato-osuusmaksuista vuotuisen budjetin, jolla hankkii tuotantopanokset ja toteuttaa kasvatuksen. Toimintamalli on myös ratkaisevan tärkeää pienviljelijälle. Viljelijä saa suoran korvauksen sadostaan ilman välikäsiä, eikä kiireisen satokauden aikana tarvitse keskittyä markkinointiin, vaan aikaa jää olennaisimpaan – laadukkaan sadon kasvattamiseen. Sopimuspohjainen tuotanto myös varmistaa, ettei satoa päädy hävikkiin. Tämä on kestävää, tulevaisuuden ruoantuotantoa.
Maailmalta lähtöisin oleva ”agrihood” konsepti madaltaa kynnystä maaseutuasumiseen. Pienen kylän tapainen yhteisöllinen asumismuoto mahdollistaa ja rohkaisee matalan kynnyksen yrittäjyyteen, yhdessä tekemiseen, sekä omavaraisuuteen. Aina ei tarvita isoa, vaan omia paikallisia ratkaisuja. Yhteisössä on mahdollista toteuttaa lähiruokaviljelyä lannoitteista lähtien ruokalautaselle asti.

Ville Skinnari

Lapsena kävin innokkaasti pyhäkoulussa, jota pidettiin kotini vieressä sijainneessa päiväkodissa viikonloppuisin. Pyhäkoulussa oli monta jännittävää ja ihmeellistä asiaa. Ensinnäkin pyhäkouluohjaajan tapa aloittaa pyhäkouluhetki. Ensin joku isommista lapsista sai sytyttää kynttilät ja sitten joku onnekas pääsi soittamaan triangelilla kirkonkelloja. Jos valinta sattui omalle kohdalle, niin tuntui tavattoman hienolta päästä niin tärkeään tehtävään, mutta kyllä se myös jännitti, selviänkö varmasti tehtävästä. Pyhäkouluhetken päätös oli vähintään yhtä jännittävä kuin aloitus, kuka saisi sammuttaa kynttilät, soittaa triangelia tai minkä tarran juuri sillä kertaa saisi omaan pyhäkouluvihkoon.

Kaikista ihmeellisin ja mieleenpainuvin asia pyhäkoulussa oli kuitenkin hetki, kun pyhäkouluopettaja alkoi kertoa Raamatun kertomusta. Ensin hän avasi suuren kankaisen taulun, joka oli tyhjä ja aloitti kertomuksen. Tarinan edetessä tauluun ilmestyi erilaisia hahmoja, kuvia ihmisistä ja paikoista. Eräs tällainen tarina on jäänyt erityisen hyvin mieleeni. Siinä kerrottiin, miten Jeesus oli kotona, kun suuri joukko ihmisiä tuli hänen luokseen kuulemaan ja pyytämään, että Jeesus parantaisi. Ihmisiä oli niin paljon, että eräs halvaantunut, joka ehdottomasti halusi kohdata Jeesuksen ei millään päässyt tungoksen läpi. Silloin halvaantuneen ystävät keksivät tehdä kattoon reiän ja laskea hänet Jeesuksen luokse katon läpi.

Melkoinen tarina suuresta uskosta. Muistan kuitenkin, miten tarinaa kuunnellessani eniten epäuskoa ja suurta hämmästystä tuotti pyhäkouluopettajan laittamien kuvien pysyminen taulussa, ilman mitään näkyvää kiinnitystä. Ja ehkä onkin niin, että usko tai epäusko kulkevat monta kertaa käsikkäin. Joskus on vaikea uskoa, vaikka näkee. Loppujen lopuksi sillä ei kuitenkaan ole onneksi niin suurta merkitystä, kuinka paljon minä itse osaan tai jaksan uskoa. Riittää, että Jumala on luvannut pysyä minun kanssani myös silloin kun en itse jaksa uskoa. Kasteessa meihin piirretty merkki pysyy vielä paljon paremmin kuin pyhäkouluopettajan laittama kuva Jeesuksesta flanellotaulussa.

Hanna Rikkanen
pappi, Launeen srk

Meille suomalaisille kouluruoka on itsestään selvä osa lasten koulupäivää, sillä se on meidän oma, vuosikymmeniä sitten kehitetty sosiaalinen innovaatio. Suomessa on maailman pisimpään – lähes 80 vuotta – yhtäjaksoisesti toiminut maksuton kouluruokajärjestelmä.

Näin ei kuitenkaan ole etenkään kaikkein hauraimmissa maissa. Siksi Maailman ruokaohjelma WFP:n nimittämänä kouluruokalähettiläänä vastaanotin tällä viikolla ilolla WFP:n pääjohtaja David Beasleyn sekä ministerikollegani ympäri maailmaa ensimmäiseen kansainväliseen kouluruokakoalition kokoukseen Jätkäsaaren peruskouluun. Inspiroivan keskustelun lisäksi vieraat nauttivat koulussa oppilaiden suosikeiksi äänestämiään koululounaita.

Yhdessä WFP:n ja Ranskan kanssa Suomi pyrkii kannustamaan kaikkia maailman maita yhteiseen tavoitteeseemme: vuoteen 2030 mennessä haluamme, että jokainen koululainen maailmassa saa koulussa ravitsevan aterian. Tavoitteen taustalla toimii hallitusten ja yhteistyökumppaneiden koalitio, joka kannustaa maiden hallituksia pitämään kiinni kouluruokailun rahoitusta, laajentamaan kouluruokaohjelmiaan ja jatkamaan sen varmistamista, että nälän ja menetettyjen oppimismahdollisuuksien välinen yhteys pysyy kansainvälisen asialistan etusijalla. Suomi on kouluruokailun edelläkävijämaa ja olemme valmiita jakamaan oppejamme muille maille suomalaisten innovaatioiden sekä yksityissektorin ja tutkimuslaitosten toiminnan kautta.

Ratkaiseva tärkeää nyt, kun akuuttia nälkää näkevistä 345 miljoonasta ihmisestä 153 miljoonaa, eli lähes puolet, on alle 18-vuotiaita. Ruokakriisi ajoittuu siis hetkeen, kun pienet oppilaat ovat vasta palanneet takaisin luokkahuoneisiin ja opetuksen pariin. Nälkä uhkaa pahentaa näin myös koulutuskriisiä.

Kouluruoka edistää tutkitusti oppimistuloksia ja vähentää koulupudokkuutta. Koulussa tarjottu ateria lisää tyttöjen osallistumista opetukseen ja edistää tasa-arvoa. Oikein koostettu kouluruoka parantaa lasten terveyttä, ravitsemusta sekä tekee yhteisöistä vastustuskykyisempiä.
Aloitteen puitteissa on jo nyt saavutettu hienoja tuloksia. Esimerkiksi Ruandassa kouluruokaa saavien lasten määrä on kasvanut 600 000:sta kolmeen miljoonaan. Vaihtamalla jalostetun maissin täysjyvään, lapset saavat ravintorikkaampaa ruokaa ja pienviljelijät hyötyvät.

Kouluruoka on paljon enemmän kuin pelkkä ruokalautanen, se on olla polku yhteiskuntien omavaraisuuteen. Kouluruokaohjelmien kautta voimme edistää paikallista ruoantuotantoa, luoda työpaikkoja ja kasvattaa investointeja. Jokainen kouluruokaan sijoitettu dollari tuottaa yhdeksän lisää, mutta se edellyttää logistiikan, energian ja ruoantuotannon kokonaisratkaisuja. Kouluruoan avulla emme ruoki vain oppilaita, vaan koko talouskasvua.

Hyvän kouluruoan eteen pitää tehdä työtä myös Suomessa ja Lahdessa. Laatu on meilläkin monen mielestä kärsinyt välillä liikaa. Korona opetti, että perheille tämä on tärkeää ja siksi vetoan paikallisiin päättäjiin, että laadukkaasta kouluruoasta ei tingitä.

Ville Skinnari