Vuosi: 2015

Adventista alkanut kirkkovuosi on ehtinyt viedä meidät joulun, pääsiäisen ja helluntain kautta Kolminaisuuden päivään. Nyt summataan kaikki edeltänyt ja puhutaan salatusta Jumalasta. Joku sanoo, ettei Jumalasta edes voi puhua, kun hän on niin suuri, ääretön ja kaukana. Mutta on meillä lupa puhua Jumalasta. Raamattu ja Jeesus opettavat meitä. Jumala on tullut Jeesuksessa ihmiseksi, meitä lähelle. Ihmisen sisimmässä on kaipuuta ja kysymistä Jumalan puoleen ja siihen kaipaukseen on myös vastaus.

Vanhan testamentin Mooses kohtasi Jumalan ja kysyi, mikä on sinun nimesi (2. Moos. 3:13-15). Silloin Jumala vastasi arvoituksellisesti, että hänen nimensä on ”Minä olen”. Juuri tuota heprean Jumala-sana ”Jahve” merkitsee. Jumala siis itse vastaa ihmisten kaikkein perustavimpaan kysymykseen: onko Jumalaa olemassa? Hän julistaa jo nimellään, että kyllä minä olen. Suomen sana Jumala ei meille tätä viestiä välitä, mutta Raamatun alkukielessä sanan merkitys tulee ilmi.

On jotenkin hienoa, että Jumala jo nimellään vastaa meille. Samalla, kun me ihmiset äänekkäästi julkisuudessa tai hiljaa oman mielen epäilyn hetkinä mietimme, mahtaako Jumalaa ollakaan, hän sanoo, että Olen!

Pyhän kolminaisuuden päivänä kirkossa puhutaan Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä – Jumalan moninaisesta työstä meidän ihmisten hyväksi. Mutta vielä puheita tärkeämpää on se, että me saamme rukoilla tätä salattua, mutta silti aivan lähelle tulevaa Jumalaa. Me kiitämme häntä, tunnustamme uskomme häneen yhdessä toisten kanssa. Jumalan siunauksen varassa lähdemme arkeen ja kesään. Jumala on ja hän rakastaa!

Riitta Särkiö

Olin viime viikolla katsomassa nuorten harrastajien tanssiesitystä Sibeliustalolla. Illan aikana esiintyi useita tanssiryhmiä, ja lavalla oli menoa ja meininkiä. Kaikki pienet ja vähän isommatkin tanssijat olivat täysillä mukana – ja esityksissä oli valtavasti iloa, riemua ja elämää. Lähdin kotiin hymy korvissa ja ilo jäi sydämeen pitkäksi aikaa.

Helluntai, joka usein sattuu kevään tai alkukesän vehreimpään aikaan, on Pyhän Hengen päivä. Ei ole ihan helppo ymmärtää sitä, mikä tuo Pyhä Henki oikein on. Jumala on kaiken Luoja, Isä, Kaikkivaltias. Jeesus on Jumalan Poika, maailman Pelastaja ja Vapahtaja. Mutta mikä tai kuka oikein on Pyhä Henki?

Jeesus puhui moneen otteeseen opetuslapsilleen ja seuraajilleen Pyhästä Hengestä. Pyhä Henki on Puolustaja, Virvoittaja, Lohduttaja. Pyhä Henki on se, joka vaikuttaa ihmisten keskellä, tuo ilon, antaa virvoituksen ja synnyttää uskon. Ja kaikkea sitä hyvää, mikä meissä on, kutsutaan Pyhän Hengen hedelmiksi.

Uskon, että Pyhä Henki on juuri se, joka oli läsnä myös Sibeliustalolla lasten ja nuorten tanssiesityksissä. Tanssiminen, rohkeus esiintyä ja ilmaista itseään on myös yksi Pyhän Hengen hedelmä. Pyhä Henki oli keskellämme, antoi iloa ja virvoitti väsynyttä mieltä.

Kelttiläisen rukouksen sanoin saamme pyytää Pyhän Hengen läsnäoloa itsellemme ja toinen toisillemme:

”Kun olen surullinen,
sinun ilosi tarttuu minuun.
Tule, Pyhä Henki,
kätke minut rakkauteen.

Kun olen yksin,
sinun läsnäolosi varjelee minua.
Tule, Pyhä Henki,
kätke minut rakkauteen.”

Pauliina Hatakka
Launeen seurakunta

Kun luemme Raamattua, niin huomaamme, että rukouksella oli keskeinen asema Jeesuksen elämässä, joka näkyy kaikissa neljässä evankeliumissa. Kun hän eli maan päällä, hän hoiti sisäistä yhteyttään Isään sekä antoi Jumalan ohjata itseään ja uudistaa voimaansa.

Jeesukselle oli erittäin tärkeää, ettei hän tekisi mitään oman tahtonsa perusteella, vaan etsi rukouksessa aina Jumalan tahtoa! Jeesus oli kaikessa riippuvainen Taivaallisesta Isästään ja rukous oli hänen toimintansa tärkein voimanlähde. Hän vetäytyi usein yksinäisyyteen rukoilemaan jopa kokonaisen yön ajaksi.

Jeesuksen elämässä näemme joitakin toimivan rukouselämän periaatteita:
Jeesus rukoili: kovien koettelemusten aikana (Tämä kertoo siitä, että Jumalaan saa ja pitää turvata vaikeina aikoina, koska niin Jeesuskin toimi), Jeesus rukoili myös kiitollisuudesta ja ilosta Jumalaa kohtaan. Itse olen huomannut, että kun alan kiittämään Jumalaa rukouksissani, niin se vapauttaa vihasta, katkeruudesta ja tuo kiitollisuuden tunnetta.
Jeesus myös rukoili ihmisten ja olosuhteiden puolesta, jonka seurauksina ihmisiä parani sairauksista ja myrskyt tyyntyivät. Eli Jeesus oli myös suuri ja merkittävä esirukoilija.

Esirukouksessa tuomme Jumalan eteen asioita, jotka painavat meidän mieltä. Esirukouksessa emme ole yksin, vaan me rukoilemme Jeesuksen kanssa jonkun henkilön, olosuhteen tai tarpeen puolesta. Raamatussa kehotetaan rukoilemaan ystävien, perheenjäsenten, kirkkojen ykseyden, valtion päättäjien, ja jopa vihamiesten puolesta!

Mielestäni tärkeimmät tekijät Jeesuksen rukouselämässä olivat säännöllisyys ja yksin hiljaisuudessa rukoileminen. Rukouksesta on hyvä tehdä jokapäiväinen tapa. On tärkeää, että luot itsellesi mahdollisuuden viettää vapaata aikaa Jumalan kanssa. Valitse ajankohta, joka sopii aikatauluusi ja jonka voit viettää rauhassa. Haluan kehottaa kaikkia hiljentymään rukoukseen kaiken kiireen keskellä, sillä Rukous ohjaa, siunaa ja varjelee uskovaisen elämää.

Jeesus opetti tämän päivän evankeliumi tekstissä: ”Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä LÖYTÄÄ ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan”

Jumala on rikas antaja. Herran on hopeat ja kullat. Hän tietää jokaisen meidän tarpeemme, ajatuksemme ja kaikki meidän unelmamme. Kun Jeesus rukoili, hän odotti Jumalan toimivan.

Hän tunsi Jumalan tahdon ja tiesi, että tämä vastaisi hänen rukoukseensa. Mekin saamme odottaa, että Jumala toimii kun rukoilemme uskossa, lainkaan epäilemättä, sillä uskosta vanhurskas saa elää.

Aleksi Varjola

Ei ole helppoa sanoa jäähyväisiä. Etenkään sellaiselle ihmiselle, joka on antanut toivoa ja merkitystä elämääsi. Usein emme kuitenkaan joudu jättämään lopullisia jäähyväisiä. Nykyteknologia takaa sen, että kauaskin muuttavan ystävän kanssa voi edelleen pitää yhteyttä. Olen kuullut, että parhaimpien ystävysten välillä tuntuu siltä, että juttu jatkuu samasta kohtaa kuin viimeksi nähtiin, vaikka vuosia olisi välissä useitakin. Sosiaalisten verkostojen kautta unohduksissakin olleet ystävyyssuhteet voi vuosikymmentenkin jälkeen palauttaa. Kunhan ehtii vain kirjoitella. Jos joskus mietit mitä vanhalle kesäheilallesi kuuluu, voit ”guuglettaa” hänen profiilinsa netistä.

Joskus tietää, että nämä jäähyväiset, jotka jätän jäävät viimeisiksi. Se on vaikea paikka ja usein kyynelten täyttämä. Tällaiseen tilanteeseen Jeesuksen opetuslapset joutuivat, kun Jeesus valmisti heitä lähtöönsä. Jeesus sanoi menevänsä Isän luokse. Tämä aiheutti opetuslapsissa pelkoa. Samoin tuntisimme me kaikki. Mitä tapahtuisi, kun Jeesus lähtee pois ja heidän ydinjoukkonsa hajaantuu?

Johannes joka on kirjoittanut evankeliuminsa joitakin vuosikymmeniä Jeesuksen kuoleman jälkeen, tahtoo rohkaista myös sen ajan seurakuntalaisia. Vaikka Jeesus on edelleen poissa, on kuitenkin uskottava ja etsittävä iloa. Jeesuksen vertaus odotuksesta ja riemusta on hyvin kuvaava: Samalla tavalla kuin synnyttävä nainen joutuu kokemaan tuskaa, on kerran vielä tapahtuva suuri ilo.

Sama lupaus kaikuu myös meillekin. Vaikka elämä on vaikeuksien, haasteiden ja kivun täyttämää, on odotettavassa kuitenkin iloa. Eikä iloa tarvitse odottaa koko elämää, vaan se on läsnä tässä ja nyt. Epätoivo laittaa silmiemme eteen kuin kankaan. Se vääristää todellisuuden. Jos epätoivo pääsee sydämeen, se muuttuu katkeruudeksi ja toivottomuudeksi.

Samalla tapaa kuin odottavan äidin tuska muuttuu iloksi, pieneksi lapseksi, niin se muuttuu myös ihmeeksi. Me kaikki olemme saaneet elämän ja elämme isoina ihmeinä. Meidät on valittu elämään. Kristitty saa aina elää ilman katkeruutta ja toivottomuutta sydämessään. Jeesus on kutsunut sinut iloitsemaan ja odottamaan. ​

Ville Hakulinen

”Synnin, syyllisyyden orjuudesta, epäilysten, pettymysten alta luottavasti käymme uuteen toivoon: Kristus on ylösnoussut!”

Virsi on 91 ja se on soinut päässäni pääsiäismaanantain virsilaulajaisista saakka. Vähän kuin kauneimmat joululaulut, mutta pääsiäisbiiseillä. Oli muuten tolkuttoman hyvä tilaisuus. Jos sellaiset ensi vuonnakin pidetään, kipitä kiireesti paikalle!

Virrestä nousi sana, jota olen pyöritellyt pääsiäisen jälkeisen ajan. Pettymys. Sanotaan, että pessimistit eivät pety. Pettyvät kyllä, pettymykseksi itselleen. Päijäthämäläisenä pessimistinä olen pettynyt elämässäni monta kertaa ja moneen ihmiseen ja asiaan. Kouluun, työhön, harrastuksiin, politiikkaan. Vanhempiin, sukulaisiin, ystäviin. Opettajiin, työtovereihin, pomoon. Lapsiin, nuoriin, aikuisiin, vanhuksiin. Itseeni. Elämään. Suomalaisiin ja ulkomaalaisiin, sukupuolesta ja uskontokunnasta riippumatta. Säähän, muotiin, ruokaan, juomaan, uneen. Kirjoihin, elokuviin ja tv-sarjoihin. Vain Jeesukseen en ole pettynyt koskaan.

Tämä oli ajatus, jota piti oikein tutkia. Onko todella näin?

Jeesus lupasi antaa rauhan. ”En sellaista, minkä maailma antaa.” Maailman antama rauha on tyyntä myrskyn edellä. Jos juuri sillä hetkellä jotain kauheaa ei tapahdu, ihan kohta tapahtuu. Tyven on olemassa vain siksi, että ehdimme vetää henkeä, kunnes taas sukelletaan. Jeesus on rauhanruhtinas, mutta maailmanrauha on käsissä, joita tahraavat vallanhimo, itsekkyys, viha, oman edun tavoittelu ja epäluulo. Siis meidän ihmisten käsissä. ”Menkää ja tehkää” saa ihmisten käsissä irvokkaan muodon. ”Rakastakaa” on meille liian vaikeaa. Jeesuksen antama rauha on luonteeltaan syvää sydämen luottamusta, se on toiveiden ja haaveiden yläpuolella. Se on juurtumista totuuteen, joka ei ole riippuvainen suhdanteista tai saavutuksista eikä kiinnittynyt katoavaan. Sitä on hyvin vaikea sanoin kuvata mutta tietänet, mistä puhun. Se on rauhaa, joka kantaa myös kuoleman yli. Jeesus on voittanut minulle ikirauhan, en kanna huolta siitä.

”Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen.” Jeesuksen jäljiltä ei uusia tavaroita ole kotiini kantautunut, mutta enpä ole niitä häneltä osannut pyytääkään. Hän on jo sovittanut syntini – mitä muuta häneltä pyytäisin? Sen, mitä elääkseni tarvitsen, järjestän hänen kanssaan mutta en hänen kauttaan. Häneltä saan siihen voiman, yhdelle päivän matkalle kerrallaan.

Jeesus sanoi ristillä: ”Se on täytetty.” Tähän ei sisälly pikkupränttiä. Tämä ei ole liian hyvää ollakseen totta. Se on näin. Jeesuksen ristinkuolema riittää sovittamaan maailman synnin. Piste. Armo on tarkoitettu vastaanotettavaksi, ei lunastettavaksi. Minulla ei ole siihen mitään lisättävää eikä siitä pois otettavaa.

Toisen pääsiäisen jälkeisen sunnuntain lukukappale on Heprealaiskirjeen luvusta 13: ”Rauhan Jumala varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän itse tehköön meissä, hän ja Jeesus Kristus.” Aamen. Näillä menemme kohti helluntaita!

Anu Toivonen

Jo viikon alussa putosi postilaatikkoon tuore aikakauslehti. Siinä oli kauniita kuvia keittiöstä, jossa arki näytti sujuvan siistien pöytäliinojen ja puhtauttaan kiiltävän tiskipöydän äärellä. Aamu aurinko paistoi ikkunasta sisään. Kolme kouluikäistä lasta joi hymyillen aamukaakaoitaan, äiti selaili hyväntuulisena pöytätietokoneeltaan aamu-uutisia. Kaikilla tuntui olevan hyvä olo. Vähemmän näkee viikkolehdissä kuvia kotiarjesta, joka ei suju aurinkoisesti. Kun arjessa riidellään. Kun arjessa on rahat loppu. Kun arjessa on väsymystä, pettymystä, vastoinkäymisiä. Tälläinen arki pidetään piilossa.

Eräässä sunnuntain evankeliumitekstissä kerrotaan yllättävästä kohtaamisesta keskellä opetuslasten arkea, pitkän ja tuloksettoman kalastusyön jälkeen. Aamulla heille tuntematon mies saapuu rannalle. Miehen neuvojen avulla opetuslapset saavat verkkonsa täyteen kalaa. Vasta sitten opetuslapset tunnistavat miehen Jeesukseksi. Lopuksi miehet aterioivat yhdessä hiilloksen äärellä. Siinä on sellainen arjen kuva, joka puhuttelee. Jeesus saapui opetuslastensa luo juuri silloin, kun heidän arkinen aherruksensa oli ollut turhaa ja tuloksetonta.

Pääsiäisen jälkeen palataan arkeen. Ihan samalla tavalla kuin Jeesus saapui opetuslastensa luo, hän tahtoo saapua meidän arkeemme. Erityisesti niihin hetkiin, jotka eivät välttämättä ole niin kuvaamiskelpoisia. Yksikään hetkemme ei ole koskaan piilossa emmekä me vailla turvaa: Jumala on meidän kanssamme.

Kati Saukkonen
seurakuntapastori
Launeen seurakunta

Viimeksi kun kirjoitin, olimme aloittamassa matkaa. Olimme paastonajan alussa. Onko jokin muuttunut? Onko suhteesi Jumalaan tai lähimmäiseen syventynyt? Monet meistä joutuvat vastaamaan, että paasto jäi. Sille ei ollut aikaa tai hyvä pyrkimys jäi arjen jalkoihin. Ehkä onnistujiakin löytyy. Mutta voiko paastossa onnistua? Jos voi, niin kuka tekee arvioinnin tai jakaa palkinnot?

Usein me itse annamme kritiikin ja tuomion itsellemme. Jaamme itsemme ja toinen toisemme onnistujiin ja epäonnistujiin. Olipa kyse sitten paastosta, urasta tai elämästä. Jumalan silmissä huonoinkaan paastoaja ei koskaan epäonnistu. Hän katsoo meitä rakastaen.

Juuri rakkaudesta on kyse pääsiäisessäkin. Jeesus kokee olevansa hylätty ristille, mutta Jumala osoittaakin rakkautensa ja lempeytensä. Poikaansa kohtaan ja samalla meitä kaikkia kohtaan. Hylkäämisestä tuleekin sovinto. Siitä nousee koko pääsiäisen riemu.
Myös pääsiäisen jälkeenkin saamme kulkea sovinnossa. Siitä nousee luottamus, joka kantaa meitä koko elämän.

Riemuisaa pääsiäistä!

Ville Hakulinen
seurakuntapastori

Mitä kaikkea tarvitaan, kun ollaan matkalla? Ainakin hyvät eväät, riittävästi ruokaa ja juotavaa, ettei nälkä ja jano yllätä kesken matkan. Usein varaan itselleni matkan ajaksi hyvää lukemista. Mukanani kulkee myös joku soittopeli, jolla voin kuunnella lempimusiikkiani. Kaikkein mukavimmin matka taittuu yhdessä jonkun kanssa. Kun on juttuseuraa, ajan kulua ei huomaa ja matka taittuu nopeammin.

Jeesus joutui elämänsä aikana matkustamaan paljon. Ehkä hänelläkin oli mukanaan hyvät matkaeväät ja varusteet matkantekoa varten. Mukana matkalla kulki opetuslapsia, Jeesuksen ystäviä ja lähimpiä. Jeesuksella oli aina mukana matkaseuraa, eikä hänen tarvinnut tehdä matkaa yksin.

Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkoi matkan raskain osa. Sillä matkalla Jeesus oli yksin. Edessä olevan kuoleman, tuskan ja pelon keskellä hän rukoili Isää, Jumalaa: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.”

Palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko, jonka aikana seuraamme hetki hetkeltä Jeesuksen kärsimystietä. Hiljainen viikko huipentuu pääsiäisen ilosanomaan: Jeesus on noussut kuolleista ja voittanut kuoleman vallan!

Siksi matka jatkuu yhä edelleen. Meidän ei tarvitse olla matkalla yksin: kanssamme kulkee Jeesus, ylösnoussut Vapahtaja. Saamme riemuiten laulaa virren sanoin:

”Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka.
Ja nyt hän meille kaikille
On elämä ja autuus.”

Pauliina Hatakka
seurakuntapastori
Launeen seurakunta

Oli nuori ja elämänkokemusta rajallisesti saanut nainen. Hän oli tärkeässä elämänvaiheessa solmimassa avioliittoa ja silloin tapahtuu odottamatonta. Joosef saa taivaallisen ilmoituksen asioiden käänteestä ja samoin käy Marialle. Enkeli ilmoitusluontoisesti suorittaa saamansa tehtävän ja kumpikin henkilö jää kypsyttelemään kuulemaansa. ”Älä pelkää” tarttui kuuleviin korviin. Syntymään on vielä aikaa ja paljon ehtii tapahtua sitä ennen.

Jumala ei sallinut tehdä suunnitelmastaan ihmisen toiveiden mukaista mallia vaan toimi juuri haluamallaan tavalla. Puhtaalla järjellä Jumalan tekemiset eivät ole tavoitettavissa tai ymmärrettävissä tai selitettävissä.

Monenlaisia paradokseja tarjoutuu ajattelulle: Jumala valitsi hullulta näyttävän saattaakseen viisaat häpeään. Nikä näyttää heikolta, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään voimakkaan. Jumala valitsi sellaisen, joka ei ole yhtään mitään tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Jumalan viisaus ja armo näyttävät kätkeytyvän selitryksiltä ja syväymmärtämisen tuskalta.

Marian linja oli lähteä mukaan Jumalan käytettäväksi pelonsekaisin ihmettelevin mielin.Ihmettely ja sisäinen tutkiskelu avasivat uskon siihen, että Jumala on paljon enemmän, eikä sellaiselle ole mikään mahdotonta.
Kaikki hulluus ei ole Jumalan ihmettelemisestä johtuvaa eikä kaikki uskominen johonkin Jumalan toiminnasta johtuvaa. Mutta meitä kutsutaan olemaan ihmettelijän paikalla kiittämässä siitä, kuinka Jumala toimii.

Esa Kekki

Ensi sunnuntai on saanut mukavan nimen ”Leipäsunnuntai”. Isä meidän -rukouksessa pyydämme: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.” Leipää maailmassa on tarpeeksi, että sitä riittäisi kaikille. Kuitenkin elämän hyvä jakaantuu kovin epätasaisesti. Samalla kun ylipaino ja elintasosairaudet yleistyvät jossakin toisaalla kuollaan nälkään ja aliravitsemuksen mukanaan tuomiin sairauksiin. Siksi Isä meidän -rukouksen pyynnössä me pyydämmekin sitä, mitä me tänään tarvitsemme, emme enempää, emme vähempää.

Kun pyydämme jokapäiväistä leipää, tulee meidän muistaa kaksi asiaa. Ensiksi sitä, että tuo leipä jakaantuisi oikeudenmukaisesti. Mekin voimme vaikuttaa siihen. Ja sellaista maailmaa meidän tulee yhdessä rakentaa, jossa jokaisella on oikeus ruokaan, toimeentuloon ja ihmisarvoiseen elämään.

Toiseksi on syytä muistaa, että tuo aineellinen ei ole ainoa asia, jota tulee tavoitella. ”Ihminen ei elä ainoastaan leivästä.” Vaurautta tavoitellessamme asiat saattavat mennä väärään järjestykseen. Silloin elämän todellinen rikkaus ja onni jäävät saavuttamatta. Perhe ja ystävät ovat myös sitä leipää, jota tarvitsemme, joka ravitsee meitä ja antaa voimaa arjen elämään.

Kun Jeesus sanoo, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, hän jatkaa: ”vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Myös sielumme tarvitsee ravintoa, Jumalan sanaa. Sieltä Raamatusta nousee niin oikeat neuvot kuin lohdutus, joita molempia me tarvitsemme. Raamatun ydin ja keskus on evankeliumi Jeesuksesta, Vapahtajasta. Jeesus itse sanoo: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään.”

Heikki Pelkonen
kirkkoherra