Vuosi: 2015

Lähestyvä sunnuntai puhuu Jumalan huolenpidosta. Siitä kirjoittaminen on itse asiassa melkoinen haaste. Mitä se tarkoittaa, kun luvataan, että Jumala pitää huolen? Vaarana voi olla, että pudotellaan lupauksia liian kevein perustein. Kyllähän Jumala huolen pitää, muttei se tarkoita sitä, ettei mitään pahaa voisi tapahtua. Elämässä on usein tuskaa ja kärsimystä. Silti yksi kristinuskon lohduttavimpia sanomia on se, että on Jumala, joka pitää luoduistaan huolen.

Evankeliumeissa Jeesus lähtee liikkeelle ihmisen arvosta. Jumalan luomuksena ihmisen koko elämä ja sen ylläpitäminen sekä varjeleminen ovat Jumalan varassa. Ja Jumala ei ole vain kerran luonut vaan pitää kaiken aikaa huolta luoduistaan ja on henkilökohtaisesti mukana luomakuntansa kaikissa yksityiskohdissa, myös ennen kaikkea ihmisen elämän. Painottaakseen sanomaansa Jeesus käytti havaintovälineenä kedon kukkia ja taivaan lintuja. Jos kerran niistäkin pidetään huolta, niin tottahan myös ihmisestä. Ajatus siitä, että Jumala on läsnä henkilökohtaisesti jokaisen ihmisen elämässä ja sen kaikissa vaiheissa on huikaiseva!

Jumalan huolenpidon ymmärtäminen johtaa ajatukseen, ettei kannata murehtia turhista. Usein käytämme paljon aikaa etukäteen murehtimiseen. Minä ainakin mietin, miten ehdin tehdä kaikki asiat, jotka pitäisi tehdä. Tai murehdin, onko läheisillä terveyttä vielä huomenna tai miten lasten käy? On vaikea päästää asioista irti, sitä sortuu ylisuojeluun ja -murehtimiseen.

Usko Jumalan huolenpitoon tuo kuitenkin elämään perusluottamusta. Se auttaa parhaimmillaan olemaan ajattelematta ennalta turhaan sitä, mitä voisi tapahtua. Ja vapaana turhasta murehtimisesta ihminen uskaltaa tarttua tähän päivään ja elää. Ei tälläinen ole mitään tyhmää ja turhaa pilvilinojen rakentamista vaan se on toivon tuomista elämään. Toivoa tarvitsee jokainen. Jos ja kun jotain tapahtuu jotain, mikä järisyttää elämää, sitä arvioidaan sitten siinä elämäntilanteessa – ja omistaan huolta pitävä Jumala on rinnalla kulkemassa.

Meitä ihmisiä myös kutsutaan Jumalan huolenpidon välikappaleiksi. Jumala auttaa ja hoitaa ennen kaikkea toisten ihmisten kautta. Sinä ja minä voimme välittää Jumalan huolenpitoa auttamalla hädässä olevia. Tämänpäivän maailmantilanteessa se voisi tarkoittaa kotinsa ja kotimaansa pakon edessä jättämään joutuneiden ihmisten auttamista. Ystävällisen ja vastaanottavan ilmapiirin luomista pakolaisille omalla kotiseudulla. Tai vaikkapa Kirkon Ulkomaanavun keräyksiin osallistumista.

Pastori Kati Saukkonen

Heinäkuinen viikko Saariselän kansallispuistossa oli monella tavalla hyvä juttu. Oli virkistävää riisua mielestä monet stressinaiheet ja ottaa selkään vain rinkka. Siellä kulki kaikki tarpeellinen – ja onneksi perheen miesväki jaksoi kantaa painavimmat tarpeelliset asiat! Vaelluksella keskitytään kulkemiseen, oikean reitin löytämiseen, ruokaan ja lepoon. Siinä kulkiessa luomakunta kaikkineen ehtii opettajaa patikoijaa.

Ylhäällä Vuomapään rinteillä ja alempana polkujen varrella kasvoi vaikka mitä kauniita kukkia: sinirikot, lehtokanukat, sieliköt ja uuvanat kukkivat. Ne olivat siellä ihan itsekseen, ei sen tähden, että ihminen ne sinne halusi tai että ihminen ne löytäisi. Kaunis, suuri luonto kertoo Jumalasta Luojasta. Hän on luonut luonnon ihmeellisyyden ja kauneuden. Tunturi opetti kiitollisuutta ja Luojan kunnioitusta.

Tunturin huipulle kiipijä uuvahtaa helposti. Oletetun huipun jälkeen näkyykin uusi pikkulaakso ja uusi päämäärä. Tuntuu, että huippu siirtyy koko ajan kauemmas. Silloin pitää pysähtyä ja kääntää pää tulosuuntaan. Hei, mehän olemme tulleet jo noin pitkän matkan! Puuskutus ei ole ollut turhaa. Elämässä muun muassa erilaiset juhlat tarjoavat tällaisen pysähtymispaikan. Syntymäpäivänä tai hääpäivänä kiitetään menneestä taipaleesta ja nähdään, että kaikenlaisen läpi on selvitty. Ei kannata vain puskea eteenpäin, on hyvä pitää tauko ja iloita siitä, mitä on yhdessö koettu.

Kompassimme oikkuili koko vaelluksen ajan. Se tuntui kieppuvan, minne sattui. Viimeisen päivän reitti kulki ison suoalueen läpi. Epävarma kompassi huoletti, mahdammeko kulkea harhaan niin kuin ensimmäisenäkin päivänä. Tulimme viimeiselle autiotuvalle, ja mikä siellä odottikaan! Kämpän ikkunassa roikkui jonkun unohtama tai tarkoituksella sinne jättämä kompassi. Sen turvin pääsimme eksymättä läpi soiden.

Jumalan huolenpito näkyi tässä ja monessa muussa kohdassa elämää. Kunpa avaisimme silmämme niin, että näkisimme Jumalan johdatuksen muka-sattumien takana. Hän on Luoja, mutta hän on myös rakastava Isä, joka kulkee vierellä Lapissa ja Lahdessa. Risti on kristityn kompassi. Jeesuksen ristiin kannattaa katsoa, siihen suuntaan on hyvä vaeltajan kulkea.

Riitta Särkiö

On tämän viikon teema kirkkovuodessa. Kulkiessaan julkisen toimintansa aikana opetuslastensa kanssa Jeesus paransi ihmisiä. Häneltä suorastaan odotettiin ihmeitä, mutta erityisesti ihastuttiin hänen tapaansa kohdata hädässä olevia ihmisiä. Monet avun tarpeessa olleet olivat ympäristön ihmisten nujertamia. Lisäksi ajateltiin ja monet asianosaiset itsekin ajattelivat tilanteensa johtuvan jostain omasta tai vanhempien tekemästä synnistä.

Jeesuksen merkitys on myös siinä, että hän antaa ihmisille takaisin heidän ihmisarvonsa ja antaa myös Jumalan olla Jumala. Hänen tekemänsä ihme- ja parannusteot tuovat esiin sen, että hänessä Jumalan valtakunta on tullut lähelle, ja häneen uskovilla on jo osallisuus tuohon valtakuntaan.

Jumalan luomana ja lunastamana ihmisen perustehtävä on ylistää Luojaansa koko elämällään ja iloita elämän lahjasta. Jeesuksen teot todistavat Jumalan rakkaudesta ja voimasta auttaa hädässä olevia ihmisiä. Lopullinen päämäärä häämöttää Taivaan kotiin perille pääsemisessä. Kaikki eivät parane, kaikki eivät jaksa iloita, mutta Jeesus kuulee ja auttaa, vahvistaa ja vie viimein perille lopulliseen olotilaan. Häneen katsomalla mahdoton muuttuu mahdolliseksi.

Esa Kekki
Launeen srk

Itsensä tunteminen on taitolaji. Joku on sanonut, että jotka tuntevat itsensä aidosti ovat joko pahasti masentuneita tai mielisairaalassa. Itse en haluaisi maalata noin synkkää kuvaa. Mutta se on totta, että meistä jokaisesta löytyy niin kauniita ja hyviä asioita kuin myös pahuutta ja pimeyttä. Jospa osaisimme katsoa itseemme samalla kertaa rehellisesti ja armollisesti.

Jeesuksesta Raamattu sanoo, että hän on täynnä armoa ja totuutta. Hän katsoo meitä rakkaudella ja hän näkee meidät sellaisina kuin olemme. Jospa Jeesuksen kanssa voisimme katsoa itseemme samoin: armollisesti ja totuudellisesti. Silloin voimme nähdä itsemme Jumalan luomina äärettömän arvokkaana yksilönä. Silloin näemme itsemme tasavertaisena kaikkien muiden kanssa. Rakastettavana, Jumalan rakastamana.

Silloin voimme tunnustaa myös oman vajavuutemme. Ja sen, että olen erehtyvä, niin kuin kaikki muutkin. Mutta sen tunnustaminen ei merkitse hylätyksi tulemista tai rakkauden menettämistä. Juuri siksihän Jeesus tuli maailmaan, että me monella tavalla heikot ja erehtyvät ihmiset saisimme tuntea Jumalan rakkauden ja saisimme elää hänen lähellään ja yhteydessään. Siksi Jeesus sovitti meidän syntimme.

Armollisuus itseä ja toisia kohtaan ei merkitse vääryyksien kieltämistä vaan anteeksi antamista ja -saamista. Niin kuin minut on armahdettu, voin olla armollinen itseäni kohtaan ja toisia kohtaan. Sellaisessa ilmapiirissä on lupa epäonnistua ja aloittaa uudelleen.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Seuraava pyhäpäivä kutsuu minut matkan tekoon. Lähdemme nimittäin pienellä porukalla viikoksi Taizé-yhteisöön Ranskaan. Taizé on tullut meille suomalaisille tutuksi ennen kaikkea Anna-Maija Raittilan kautta, joka on kääntänyt koskettavia Taizén rukouslauluja suomeksi.

Yhteisössä asuu yli sata veljeä eri kristillisistä suuntauksista. Yhteisö kutsuu joka vuosi kymmeniä tuhansia nuoria eri maanosista tutustumaan hiljaisuuteen, solidaarisuuteen ja jakamaan kokemuksia omasta uskostaan. Ensi viikoksi odotetaan jopa 8000 nuorta aikuista, sillä yhteisö viettää perustajansa muistopäivää. Meillä onkin mahdollisuus nähdä joku kardinaaleista tai piispoista, sillä monet kristilliset kirkot ja järjestöt haluavat tulla kunnioittamaan yhteisön perustajaa.

Mitä me Taizéstä etsimme? Kaipaamme rauhaa kiireen keskelle. Työn, opiskelun ja äitiyden haasteiden keskelle. Perusarki saa jumalasuhteen välillä näivettymään. Taizé on yksi tapa virkistää ja herätellä sitä eloon. Myös yhteiselo ja tutustuminen maailman eri ihmisiin ovat meille tärkeitä. Viikko Taizéssä antaa kokemuksia, joita ei voi unohtaa.

Virkistävää kesän jatkoa!

Ville Hakulinen
Launeen seurakunta

Ensi sunnuntain Raamatun tekstit kertovat apostoleista ja apostoliksi kutsumisesta. He olivat Jeesuksen elämän ja opetusten todistajia. He saivat tehtävän viedä sanomaa Kristuksesta kaikkeen maailmaan. Myös muita, jotka kertovat uskon sanomaa Jeesuksesta, voisi sanoa apostoleiksi.

Pohdin illan lämmössä, ketkä voisivat olla tämän päivän apostoleja. Mieleeni nousevat kesän kaikki sadat rippikoulut ja tuhannet rippikoululaiset. Leirien isoset, ohjaajat ja opettajat voivat parhaimmillaan toimia apostoleina rippileiriläisille. He saavat opetuksen ja oman persoonansa myötä toimia uskon esikuvana niin, että luottamuksellinen suhde syntyy. Ehkä aiempi mielikuva uskovasta ihmisestä muuttuu niin, että usko ei olekaan pelkkää ”jäykistelyä” vaan olennainen osa elämää.

Kuka sinulle voisi toimia uskon esikuvana tai kenen sanomaan sinä voisit luottaa? On hyvä pitää mielessä, että Jeesus ei valinnut apostoleiksi pappeja, julkkiksia tai varakkaita. He olivat tavallisia ihmisiä tavallisissa ammateissaan. Raamattu kuvaa Jeesuksen opetuslapset hyvin aidon tuntuisesti. Välillä he epäilevät, kyselevät ja nukahtelevat. Heihin on helppo samaistua.

Ehkä me kaikki voimme toimia uskon esikuvana toisillemme. Kaikki lähtee omasta, aidosta persoonasta. Rippileiriläistenkään keskuudessa ei voi esittää muuta, kuin mitä oikeasti on, sillä varsinkin nuoret aistivat tarkasti onko oman asiansa takana vai ei. Nykyajan apostoliksi ei kelpaa feikki.

Hyvää kesää,
Ville Hakulinen

Tämän sunnuntain otsikko sopii kesälomakauteen. Lehdissä on keväästä alkaen muistuteltu levon ja rentouden tarpeesta: Älä ohjelmoi lomaasi liian täyteen! Älä vaadi itseltäsi (eikä puolisolta eikä lapsilta) liikoja! Muista sammuttaa työpuhelin! Kaikissa näissä ohjeissa kaikuu tavallaan pohjasävelenä tuo Raamatun neuvo: Armahtakaa!

Mutta pyhän aihe on vielä paljon laajempi ja syvempi kuin muodikas ajatus vaatimusten höllentämisestä ja itsensä armahtamisesta. Jeesus sanoi: Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita…Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan.” (Luuk. 6: 36-38)

Jeesus tietää, että itsemme armahtaminen on meille yleensä helpompaa kuin toisen ihmisen armahtaminen. Omia virheitä katsomme sormien läpi, säälimme ja ymmärrämme itseämme helpommin kuin lähimmäistä. Toki joskus on toisinkin, ja silloin helpotusta omaan häpeään tai syyllisyyteen löydy. Mulla yleensä käymme toistemme kimppuun herkemmin kuin itsemme. Siksi tarvitsemme Jeesuksen opetusta armollisuudesta.

Kaiken pohjana on se, että Jumala antaa meille Jeesuksen tähden, armosta anteeksi kaikki synnit. Taivaallinen Isä armahtaa meitä, kun tunnustamme hänelle syntimme, sen millä olemme rikkoneet Jumalaa tai lähimmäistä vastaan. Ensin on suuri armahduksen kokemus. Sen jälkeen tulee tämän armahduksen jakaminen eteenpäin ihmisten kesken. Kun Jumala on armahtanut meitä, olemme mekin velvollisia ja kykeneviä armahtamaan toisiamme. Emme olekaan virheettömiä tuomareita eikä päällepäsmäreitä. Olemme jok’ikinen vain armahdettuja syntisiä, jotka saavat Jumalalta voimaa keskinäiseen anteeksiantoon, uuteen alkuun.

Jumalan armo on hieno lahja kesään ja koko elämään!

Riitta Särkiö

Tiesitkö, mistä tulee nimi kesäjuhlallemme juhannukselle? Juhlan nimitys tulee erisnimestä Johannes. Tällä nimellä on aikanaan ollut useita erilaisia muotoja. Kuuluisin Johannes on Johannes Kastaja, joka Raamatun mukaan syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta; juhannus on siis hänen syntymäpäiväjuhlansa.

Johannes Kastajan persoona on mielenkiintoinen. Hän kulki autiomaassa ja Jordan-virran rantamailla saarnaamassa. Hän pukeutui kamelinkarvavaatteeseen ja nahkavyöhön, söi heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa. Hän julisti rohkeasti Jumalan hyvyydestä, pelastuksesta ja syntien anteeksiantamisesta.

Mutta mitä Johannes Kastaja tarjoaa erityisesti meille juhannusta ihan kohta viettäville? Mitä näkökulmia elämään hän antaa lomansa aloittaville, työssä vielä puurtaville tai muuten vaan kesää viettäville?

Johanneksen viesti on ytimekäs. Se on itse asiassa itse Kastajan nimessä. Nimi Johannes tarkoittaa ”Jumala on armollinen”. Armollisuus eli hyväksyvä ja rakastava suhtautuminen voisi siis kuulua meidän juhannukseen ja elämään sen jälkeenkin. Se, että päästää irti turhista paineista ja vaatimuksista ja hyväksyy omat ja toisten puutteet.

Iankaikkinen Jumala on meille armollinen vuoden jokaisena päivänä. Juhannuksena Johannes muistuttaa meitä erityisesti tästä suuresta Jumalan rakkaudesta. Jumalan armo vaikuttaa sieluun ja sydämeen samalla tavalla kuin kesän lämpö ja valo luontoon. Armon säteet sulattavat ja avaavat jotain sisällämme. Saamme pyytää Jumalalta, että hänen armonsa saisi elämämme kukkimaan ja kukoistamaan, ja että Jumalan armo tavoittaisi jokaisen juhannuksen viettäjän!
Armorikasta juhannusta!

Kati Saukkonen

Kesän keskellä kuuluu kutsuääni Jeesuksen seuraamiseen. Kutsu Jumalan valtakuntaan saadaan kasteessa. Sen jälkeen kaikki uskonelämä on vastaamista tai kuuntelemista. Kutsu on, mitä kuuluu, miten vastaan?
Mihin ajatukset ja arvot elämässäni pohjaavat, mitä haluan ja mihin olen matkalla?

Jos sydän käpertyy elämän taloudellisen turvallisuuden varmistamisen ja itselleen keräämisen ympärille, silloin iskee sokeus ja kuurous. Miksi pitäisi jotain jakaa omastaan? Kaiken olen itse omalla työlläni raapinut kokoon. Ja niin edelleen. Toiset ovat uhka ja kilpailija.
Kuinka paljosta ja mistä olisin valmis luopumaan, kun kutsu seurata Jeesusta kuuluu voimakkaana? En anna esimerkkiä enkä kerro omista asioistani, vaan koetapa ajatella ihan itse.

Vielä tärkeämpää on tarkastella, mihin mieleni suuntautuu. Mitä todella haluan, mihin haluan asettaa päämäärän vai onko se jo asetettu suuremmalla foorumilla?
Elämässä ja siis myös kristittynä elämisessä on kyse valintojen tekemisestä. Mitä haluan, miksi haluan, mitä ovia suljen, mitä ovia avaan, mitä reittiä haluan kulkea ja mihin?

Olisiko mahdollista iloita itse elämästä, Jumalan läsnäolosta kaikessa ja katkelmallisesta lähimmäisenrakkauden esiin putkahtamisesta? Samalla tulisi seuranneeksi Jeesusta.

Esa Kekki
Launeen seurakunta

Jeesus sanoo: ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”
Mikä paradoksi! Ja kuitenkin totta. Aikaamme leimaa voimakas yksilökeskeisyys. Sen seurauksena oman edun tavoittelu ja itsekkyys ovat lisääntyneet ja tätä kautta ihmisten pahoinvointi näkyy selkeästi yhteiskunnassamme. Me haluamme olla hyväksyttyjä, rakastettuja, suosittuja arvostettuja… Eikä siinä ole mitään pahaa, päinvastoin. Ilman rakkautta emme jaksa. Mutta ongelma ei olekaan tässä kaipauksessa, vaan siinä, missä huomiomme on. Kun elämämme käpertyy itsemme ympärille, me kadotamme sen. Siksi Jeesus tahtookin kutsua meitä tielleen, tielle joka on katsomista häneen ja toisiin, lähimmäisiin. Hän kutsuu meitä ottamaan vastaan lahjansa ja rakkautensa ja jakamaan sitä.

Franciscus Assisilaisen rukous opettaa meille juuri tätä:
Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,
toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.
Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune