Vuosi: 2011

Kyllä meidän tiimissä osataan! Työtoverini Tytin luvalla jalostan hänen pitämänsä hartauden kirjalliseksi.
”Kansa joka pimeydessä vaeltaa näkee suuren valon”, lupasi profeetta Jesaja. Sana tulee lähelle suomalaista, joka kahlaa syystalven harmaassa kaamoksessa. Se tulee lähelle myös jokaista, joka on tuntenut oman luontonsa todellisuuden. Pimeää on sielussa ihan riittämiin.

Tulee joulu, se ensimmäinen. Tähti valaisee tien Jumalan ihmeen äärelle. Tuosta ihmeestä kasvaa mies. Hän sanoo itsestään: ”Minä olen maailman valo. Joka seuraa minua ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo.” Ehtaa Jeesusta, Johanneksen mukaan.

Sanoi hän muutakin. Vuorisaarnasta, Matteusta siteerataksemme: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Ristillä valo tuntuu sammuvan, kituvan kuoliaaksi. Vaan pääsiäisaamuna se kirkastuu taas, ennennäkemättömällä tavalla, sammumatta enää koskaan. Jumalan valo, armon ja rakkauden valo, jota Jesaja julisti ja jonka Jeesus meille toi. Me olemme sen valon lähettiläät, aina ja kaikkialla.

Sytytä tänä jouluna kynttilä sille valolle ja lausu rukous tulevalle vuodelle. Että edelleen heijastaisit sitä valoa, että edelleen olisit rakkauden välikappale. Että edelleen eläisit iloksi toisille ja kunniaksi Jumalalle. Että kulkisit kohti valoa, välittämättä varjoista.
Joulun iloa ja valoa sinulle!

Anu Toivonen
Nuorisopappi ja valonkantaja

Adventtikynttilöissä on ideaa. On mukava rytmittää joulun odotusta sytyttämällä viikko viikolta lisää kynttilöitä. Ensimmäisenä adventtina sai sytyttää vasta yhden kynttilän. Kaikki muut kolme odottivat koskemattomina, juhlallisina vuoroaan. Kuitenkin jo ensimmäistä kynttilää siivitti laulun säe: Me odotamme Jeesusta seimessä nukkuvaa (Virsi 13:1).

Kohti joulua siis kuljetaan. Mieli kulkee silloin monessa tasossa: mitä ostan kummitytölle lahjaksi, milloin pesen saunan… miten erottaisin adventtiviikot kaikista muista viikoista, teenkö jonkin paastopäätöksen? Arki ja pyhä limittyvät ja niin pitää elämässä ollakin.

Yhtenä sunnuntaina oli jo aika sytyttää kolmas kynttilä, ja hätkähdin tätä ajan nopeaa kulkua. Olenko nyt valmistautunut jouluun niillä kaikilla eri tavoilla, joilla ”pitäisi”? Silloin rohkaisee kynttilävirren kolmas säkeistö: ”Oi, kohta meille kuningas jo syntyy tallissa.” Tästä asiasta ei siis ole epäilystä: Jeesus syntyy, vaikka olisin valmisteluissani puolitiessä. Hän tulee meitä lähelle, vaikka minä en tekisi mitään. Joulu ei ole meidän teoistamme kiinni.

Nyt olemme viimeisen adventtisunnuntain kynnyksellä. Kynttelikön ensimmäiset kynttilät ovat jo pätkiä, hoosianna-laulusta on kulunut aikaa. Joulu on ovella. Toivottavasti juhlaa ei ole kaluttu etukäteen niin, että laulut ja ruoat aivan kyllästyttävät. Toivottavasti aikuisenkin mielessä on vielä odotusta ja tekee mieli laulaa: ”Nyt syttyy neljäs kynttilä, jo joulu sarastaa. Me odotamme Jeesusta, hän kaikki pelastaa.” Odotan joulutunnelmaa, tuoksuja, läheisten ihmisten kiireetöntä yhdessä oloa ja paljon muuta hyvää. Mutta pohjimmiltani odotan Pelastajaa. Häntä tarvitsen vuoden jokaisena päivänä, sillä elämässäni paljon pahaa, siitä en itse selviä. Tarvitsen auttajaa. Tämä Jumala tiesi ja siksi hän lähetti meille suurimman joululahjamme: Jeesuksen.

Riitta Särkiö

Odotuksia on monenlaisia. Joulun odotukseen kuuluu monenlaista ristiriitaistakin odotuksen sisältöä. Joku odottaa hyvää yhdessöoloa oman perheväen kanssa. Jollekin on tärkeää oma lepääminen, pieni tauko uurastuksen vuosikellossa ja hyvä joulupöytä. Moni odottaa saavansa hyviä rakkaudesta ja välittämisestä kertovia lahjoja. Jollekin avautuu jokin näistä, jollekin kaikki, jollekin ei mikään.

Kaikki jouluun liittyvä odotus kumpuaa aidosta ja oikeasta joulun sisällöstä. Maailmaan syntyi luvattu Messias, Herra, maailman Vapahtaja, valo kaikille kansoille. Siinä on odotusten täyttymys. Pieni lapsi, joka syntyy huomiota herättämättä vaatimattomiin oloihin arveluttaville vanhemmille.

Nyt mahdollisuutemme on mietiskellä ja katsella tätä tapahtumaa. Adventti tahtoo viitata Jeesukseen ja hänen tehtäväänsä. Siksi annan toimintaohjeen: Mene katsomaan Lahden ja ympäristön kirkkoihin seimiasetelmia, mene kuuntelemaan hyvää uutista ja mene olemaan yhdessä tuon joulun lapsen kanssa. Hän antaa, mitä lupaa. Hän ei kysy, oletko kypsä tai valmis, vanha tai nuori, rikas tai köyhä. Hän katsoo juuri sinua ja kysyy: ” Kuka minä olen? ”

Hänen luokseen tuleminen kannattaa ja antaa joulun sydämeen.
Silloin valmistelu ja odotukset saavat tarkoituksensa.

Esa Kekki

Vanha sanonta opettaa, että Ei pidä mennä merta edemmäs kalaan. Saatamme hakea asioita kaukaa, emmekä huomaa, että sen voisi löytää aivan läheltä. Näin voi olla jopa onnellisuuden ja tyytyväisyyden kanssa. ”Sitten kun pääsen irti arjesta, voin nauttia elämästäni.” Ehkäpä elämän pieniin asioihin sisältyykin ilo ja merkitys ja sitä kautta onni.

Myös hengellisissä asioissa ja uskon asioissa on vaara mennä merta edemmäs kalaan. Mielestäni se näkyy uudenlaisen hengellisyyden esiin tulossa. Mielikuvat uskosta ja kirkosta voivat olla pelkistäviä ja latistavia. Ja kuitenkin kristillinen traditiomme on rikas ja moni-ilmeinen. Sen syvyyksistä riittää ammennettavaa eri elämäntilanteisiin ja hyvinkin erilaisia uskon kokemuksia etsiville.

Jeesus sanoo (toisen adventin evankeliumissa): ”Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” Ehkäpä hän viittasi sillä itseensä, mutta tuo sana pitää sisällään paljon. Hän on nytkin meitä lähellä. Jumalan todellisuus, vaikka sitä ei voida nähdä, on läsnä elämässämme. Kun tätä pohtii, aukeaa eteemme huikeat, hienot ja turvalliset näkymät.

Aivan erityisellä tavalla tämä näkymätön, mutta todellinen ulottuvuus aukeaa hiljaisuudessa ja rukouksessa. Myös Raamatun sanan kautta kuulemme viestiä tästä Jumalan todellisuudesta. Kuulemmeko sitä?

Virren 600 sanoin rukoilemme: Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.

Heikki Pelkonen

Viime pyhän tuomiosunnuntai on jo menneen kirkkovuoden lumia ja on aika avata uusi kirkkovuosi vaikkapa hoosiannaa laulaen! Adventti tarkoittaa Herran saapumista ja siitä alkaa odottaminen ja valmistautuminen Vapahtajan tulemiseen.

Ennen jouluun valmistauduttiin katumalla, paastoamalla ja rankaisemalla makunystyröitä lipeäkalalla. Nykyään adventtiaika on enemmänkin iloista yhdessäolon aikaa, joka huipentuu joulun pyhiin. Vaikka moni asia kulttuurissamme muuttuu kovaa vauhtia, on tunnelmalliselle adventille ja hartaalle joululle edelleen tilausta. Tuskin meistä kukaan niin postmoderni haluaa olla, että joulun tahtoisi peruuttaa.

Vaikka olisi helppo kritisoida joulun valmisteluun liittyvää kulutusjuhlaa ja joulustressiä, on mentävä pintaa syvemmälle. Kaiken tekokimalteen alta on edelleenkin löydettävissä kestävä ydin. Adventinajan sanoma on, että Kristus tahtoo edelleen saapua ihmisten sydämiin ja tuoda pelastuksen maailmaan. Kun antaa elämänsä ”Korkeimman käteen”, jaksaa elämän synkätkin ajat. Siksi on aihetta Hoosianna-huutoon. Sitä voi käyttää riemuhuutona ja kiitoksena kaikesta siitä hyvästä, mitä olemme saaneet.

Ville Hakulinen
Seurakuntapastori

Katselin kerran ikkunasta talven ensimmäistä, rauhallista, lumisadetta. Lumihiutaleet putosivat hiljalleen mustalle asfaltille, katujen varsille istutettujen puiden lehdettömille oksille sekä sinne tänne kiirehtivien autojen katoille ja ihmisten olkapäille. Äiti veti perässään pientä poikaa, joka kieli ulkona pyydysti suuria valkeita hiutaleita suuhunsa.

Äidillä taisi olla kiire, mutta se ei näyttänyt poikaa häiritsevän. Hän iloitsi jokaisesta kiinni saamastaan hiutaleesta ja laahusti hitain askelin eteenpäin, pyrähdellen välillä jonkin erityisesti houkuttelevan saaliin perään.

Pienen lapsen elämässä vanhempien tehtävänä on toimia paimenena. Joskus voi vastaan tulla muitakin, jotka hetkeksi täyttävät paimenen paikan. Löytyy ihmisiä, jotka osaavat ohjata vähän matkaa eteenpäin. Jeesus vertaa itseään hyvään paimeneen. Hän tuntee lampaat ja he tuntevat hänet. Kun kaipaamme johdatusta elämässämme, tarvitsemme paimenta, joka tietää millaisiksi ja mitä varten meidät on luotu.

Kerran koittaa se päivä, jolloin Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa. Hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle ja kaikki kansat kootaan hänen eteensä. Silloin kysytään, oletko sinä luottanut elämäsi hyvän paimenen johdettavaksi.

Havahduin ajatuksistani kadulta kuuluvaan roska-auton ryminään. Äitiä ja poikaa ei enää näkynyt. Hymyilin nurkan taakse hävinneen lapsen kyvylle iloita pienistä asioista, elää hetkessä, olla murehtimatta kiireestä, luottaa äidin talutukseen.

Mira Vorne
Seurakuntapastori

Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Mark 13:35

Tässä raamatuntekstissä puhutaan Kristuksen toisesta tulemisesta aikojen lopulla. Kun aika on täysi, Kristus tulee. Teksti saattaa tuntua kaukaiselta kuvakieleltä talon herroista ja kukonlauluista, mutta se on tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Jumala rakastaa meitä luotujaan ja tahtoo, että me olemme valmiita jo tänään. On suorastaan elintärkeää pyytää Jumalalta viisasta sydäntä ymmärtää asian tärkeys. Viisas sydän tietää, ettei aikaa ole loputtomasti. Aika on rajallinen, sitä ei voi saada millään konsteilla ja keinoilla lisää.

Voin kuolla huomenna tai voin kuolla jo tänään. Ihminen on hauras vaikka kuinka olisi viisas tai rikas tai kuuluisa tai mitä vaan.
Sairastumme, vammaudumme, epäonnistumme. Emme voi jatkuvasti hallita elämäämme. Voimme yrittää jonkin aikaa, mutta aina tulee raja vastaan.
Viisas sydän tietää, että ihminen on hauras ja haavoittuva.

Jumala on antanut meille jokaiselle tehtävän hänen valtakuntansa työssä. Aina emme kylläkään tiedosta sitä. Meillä on eri tehtävät, mutta kaikissa niissä palvellaan ja tavalla tai toisella puolustetaan oikeudenmukaisuutta.

Olemme vastuussa tehtävästämme Jumalalle. Raamatun mukaan hän kysyy tullessaan, miten olemme tehtävämme hoitaneet. Valveilla on siis syytä olla, jokaisen kristityn ja jokaisen seurakunnan, sillä Herran paluun hetkeä emme voi laskea emmekä tietää. Se hetki voi olla ensi vuosisadalla, ensi vuonna, ensi sunnuntaina tai tänään.

Meille on luvattu tulevaisuus ja toivo. Suuria asioita. Odottaminen ja toivominen kannattaa, ne palkitaan. Kun odotamme palvellen Kristusta lähimmäisissämme, kun pidämme oikeudenmukaisuuden puolta olemme valveilla.
Herra, opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.

Nina Tetri-Mustonen
Seurakuntapastori, Laune

Noidaksi pukeutuminen on yksi halloweenin perinteistä. Tapa on peräisin vanhasta kelttiläisestä uudenvuodenjuhlasta, joka sijoittui loka-marraskuun vaihteeseen. Luonnon kuihtuessa uskottiin rajan tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen maailman välillä häviävän. Ihmiset pelkäsivät, että pahat henget houkuttelisivat heidät tuonpuoleiseen. He suojautuivat naamioiden taakse, jotta henget eivät tunnistaisi heitä.

Kristityn ei tarvitse pelätä pahoja henkiä eikä hänen tarvitse naamioitua. Hän saa tulla Jumalan eteen sellaisena kuin on, ja Kristus peittää hänen syntinsä omalla puhtaudellaan. Pyhässä kasteessa Jumala pukee ihmisen Kristuksen pyhyyteen. Siitä meitä muistuttaa valkoinen kastemekko. Kristitty on pyhä, koska Kristus on pyhä.

Eräs toinen halloween-perinne liittyy kurpitsalyhtyyn. Irvistävän kurpitsan taustalta löytyy irlantilainen tarina juoposta Jackista, jolle paholainen tuli luvanneeksi, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Mutta eipä Jack-parka päässyt taivaaseenkaan. Silloin piru viskasi Jackille helvetistä hiilen, ja Jack teki siitä lyhdyn. Hän pani hiilen nauriin sisään, ja tämän pienen lyhdyn valossa Jackin sielu etsii ikuisesti itselleen lepopaikkaa. Amerikkalaisessa perinteessä nauriin sijaan on tullut kurpitsa.

Kristityn ei tarvitse etsiä lepopaikkaa pimeydessä, sillä hän on aina valossa ja vaikeuksienkin keskellä hän saa elää levollisin mielin. Kristus on hänen valonsa ja leponsa. Jeesus sanoi itsestään: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”

Kristityn ei tarvitse viettää pahainpäivää. Hän viettää pyhäinpäivää.

Leena Kukkonen

Saimme nuorteniltaan vieraita Brasiliasta. M18-evankelioimisryhmän porukkaa kävi kertomassa ja ennen kaikkea näyttämässä kuinka evankeliumia on mahdollista viedä eteenpäin musiikin, tanssin ja draaman kautta. Oma nuorisokin laittoi itsensä likoon ja tanssi itsensä hikeen – ja sanoi että lisää samanlaista jatkossa, kiitos.
Ryhmän nimi tulee Jeesuksen vertauksesta Matteuksen evankeliumin luvusta 18. Sadan lampaan omistaja lähtee etsimään sitä yhtä eksynyttä. Meidän taivaallinen isämme ei tahdo että yksikään joutuu hukkaan. M18-ryhmä vie evankeliumia eri keinoin niille, joita perinteinen puhuttu sana ei tavoita tai kiinnosta. Pohdin siinä iltapalaa tarjolle laittaessani että siitä tietää varmasti tulleensa täti-ikään, kun nuorten ihmisten innostus sulattaa sielun. Tein kuitenkin syvällisempiäkin löytöjä.

Yksi vierailevista tanssijoista puhui siitä, kuinka meidän omat lahjamme ovat tärkeitä. Kansainvälisyyden hengessä lainaan brittiläisen ruokaketjun slogania ”every little helps”, siis että vähäkin auttaa ja sillä on merkitys. Ei tarvitse olla paras. Tarvitsee vain olla rohkea. Tarvitsee uskaltaa laittaa itsensä likoon. Lahjojen antaja pitää lopusta huolen. Pienestäkin siemenestä Jumala kasvattaa suuren puun.

Lahjojensa käyttötarkoitusta puntaroidessa on hyvä pitää mielessä Jeesuksen meille antama tehtävä. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Saman voi sanoa toisinkin: Jumalaa voi rakastaa siten, että antaa itsensä toisten ihmisten käyttöön. Rakkaus on lopulta palvelutehtävä.
Meidän oma elämämme on esimerkki kaikille muille maailman ihmisille. Sillä mitä teemme ja miten elämme, on suunnaton merkitys. Ehkä joku joskus tulee kysymään, että mikä meitä motivoi tekemään hyvää ja toimimaan oikein lähimmäisenrakkauden hengessä. Silloin on mahdollista sanoa, että sitä antaa siitä mitä itselle on annettu. Rakastan, koska minua on rakastettu. Ja vaikkei kukaan koskaan kysyisikään mitään, hyvän kylväminen ympärilleen ei koskaan ole turhaa. Se kasvattaa lisää hyvää.

Kävimme illan päätteeksi uusien ystäviemme kanssa yhteiseen iltapalapöytään, me eri kansallisuuksista tulevat Jumalan lapset. Keskustelu kävi sujuvasti englanniksi ja koimme olevamme yhtä perhettä. Kristus itse tekee hengessään meidän yhdeksi ja liittää meidän itseensä kuin oksat elämänpuuhun. Elimme todeksi sitä, mistä iltahartaudessa myöhemmin lauloimme: ”Monin kielin keskeltämme nousee kiitos Kristuksen. Yhteen Herraan uskallamme, määränpää on yhteinen. Luokoon keskellemme hän ykseyden näkyvän” (virrestä 449).

Anu Toivonen
(Täti-ikäinen) nuorisopappi

Parivuotias tyttö oli Launeen kirkon avoimen päiväkerhon vakituinen kävijä. Perjantaiaamun kirkkohetkessä hän oppi laulamaan aamenet ja osallistumaan kaikkeen muuhunkin. Hän seurasi silmä tarkkana, kun pappi kertoi päivän raamatunkertomuksen milloin nukeilla, milloin piirtämällä. Jeesus tuli hänelle tutuksi. Hän oppi, että Jeesus auttaa, parantaa ja pelastaa. Pienen jumalanpalveluksen jälkeen maistui mehu ja voileipä. Sitten olikin jo aika askarrella, leikkiä ja laulaa.

Kun tämä tyttö näkee auton ikkunasta tai lastenrattaiden istuimelta Launeen kirkon, hän huudahtaa: tuolla on meidän kirkko. Lapsi osuu oikeaan! Oman seurakunnan kirkko on meidän kaikkien kirkko.

Seurakunta ja sen kirkkorakennukset eivät ole vain joitain harvoja varten. Kirkko ei ole aktiivisten jäsenten, työntekijöiden tai luottamushenkilöiden kirkko. Se on Jumalan perheen kokoontumispaikka, ja perheeseen kuuluu jokainen seurakunnan jäsen. Tässäkään perheessä ei ole täydellistä eivätkä sen jäsenet aina toteuta ihanteita. Mutta silti se on Jumalan perhe, jossa kaikilla on sama Taivaallinen Isä.

Jollekin on tärkeää käydä kirkossa, hän saa jumalanpalveluksesta ja muista tilaisuuksista voimaa ja siunausta elämäänsä. Hän saa rohkaisua uskolleen, kun kirkossa julistetaan armoa. Hän tarvitsee ehtoollista, yhteyden ja anteeksiannon ateriaa. Joku toinen ei usein käy kirkossa, mutta voi olla, että tuo rakennus on silti hänelle tärkeä. Hän tietää, että siellä rukoillaan meidän ja koko maailman puolesta. Tuntuu hyvältä, että siellä muistetaan kastettuja lapsia, avioon aikovia pareja ja tästä elämästä lähteneitä kuolleita. Kirkossa autetaan hädässä olevia.

Toivon, että mahdollisimman moni voisi Launeella tuntea pienen tytön tavoin: Tuolla on meidän kirkko. Siihen kokemukseen voi päästä monella eri tavalla. Löydä oma tapasi.

Riitta Särkiö