Maaliskuu on pyörähtänyt käyntiin ja kevät on taas askeleen lähempänä. MM-kisat toivat Lahden yöelämään vauhtia ja vaarallisia tilanteita, josta herääkin kysymys onko Lahdessa elämää MM-kisojen jälkeen? On sitä ja varsinkin Lahen ykkösklubeilla.

Mössö marssittaa maaliskuussa lavalleen muutaman Suomi-Rockin dinosauruksen, nimittäin vanhalla bensa-asemalla lavalle nousevat Miljoonasade ja Popeda, joten luvassa on hittiä hitin perään. Melkein samaan kastiin näiden kahden kanssa menee Karjalan Kandalfin Jouni Hynysen johtama aina rankka Kotiteolisuus. Takuuvarmoja nimiä siis kaikki kolme ja voidaankin hyvällä syyllä olettaa, että Mössö tulee olemaan loppuunmyyty jokaisena iltana. Harvinaisempaa herkkua on luvassa sen sijaan 25.3. kun Brother Firetribe saapuu Lahteen. Tämä Nightwish-kitaristi Emppu Vuorisen kakkosbändi on harvoin täällä nähty vieras, joten tätä keikkaa ei kannata missata.

Huhtikuukin alkaa kovalla kattauksella, kun Liittokanslerit 2017-kiertueellaan lahtelaisia saapuvat viihdyttämään kaksikko Eläkeläiset ja Stam1na. Aika jännän oloinen kaksikko, jolla ei tuntuisi olevan mitään musiikillista yhteyttä, joten kiertueen kantava voima piilleekin kenties ns. voimajuomissa sekä hulvattomissa välispiikeissä?

Finlandia Klubilla ei jäädä Mössöä huonommaksi. Kuukauden korkkaa kovassa suosiossa oleva Tuure Kilpeläinen, joka julkaisi loppuvuodesta uuden albuminsa ”Surusilmäinen kauneus”. Tuuren keikat ovat tupanneet olemaan viime vuosina loppuunmyytyjä, joten lipun hommaaminen etukäteen on lähes pakko. Loppukuusta Sibbetalolla nähdään monessa mukana oleva lahjakas Anna Puu sekä paluuta tekevä Poets Of The Fall, joten hittejä on luvassa vino pino myös näinä iltoina.

Huhtikuu polkaistaan Finlandia Klubilla käyntiin Pauli Hanhiniemen Retkueen avulla, joten taso ei laske tippaakaan ensi kuussakaan. Myös Hanhiniemi julkaisi uuden levyn ”Pölyä, hiuksia, risuja” loppuvuodesta. Bonuksena Paulin retkueessa basistin virkaa hoitaa muuten Ville Rauhala, jonka allekirjoittanut muistaa hyvin erinomaisesta neo/psychobilly-orkesterista The Stringbeans. Kaiken kaikkiaan Lahdessa nähdään ja koetaan siis harvinaisen kovatasoinen livekuukausi, mikä on meille musadiggareille silkkaa namiskuukkelia.

Ja muistathan, että musiikki on parasta livenä! Keikoille mars!

Kun ihmisellä tarmoa riittää, niin hän saa ihmeitä aikaiseksi, ja vielä on edessä muutama työn täyteinen vuosi ennen virallista eläkeikää. Kariston uudella omakotialueella, uudehkon vihreän talonsa ovella vastaanotti vanha tuttavani kotitalousopettaja Hilla S. Kakko minut ennen työpaikalle lähtöä Stadin ammattioppilaitokseen Helsinkiin.

Hillan opiskelupolku on aikuisopiskelijalle esimerkillinen työn ohessa tapahtunut kouluttautuminen uuteen ammattiin tai pitäisi sanoa uusiin ammatteihin. Peruslähtökohtana hänellä oli nuorena käyty ruokahuollon ammattikoulu. Hänen ensimmäinen pitkä työrupeamansa oli Valtion ravitsemuskeskuksessa Lahdessa. Siihen elämänvaiheeseen kuului nuori perhe, kunnallispolitiikan kiemuroissa mukana olo sekä opiskelu. Paljon myöhemmin 2000-luvun alkupuolella, kun uusi Kariston kaupunginosa itäiseen Lahteen hahmottui, päätti tämä puurtaja lähteä rakentamaan taloa vastakaavoitetulle neitseelliseen maastoon.

Lahdessa oli mahdollisuus suorittaa Helsingin yliopiston avoimen korkeakoulun perusopinnot sosiaalipolitiikasta ja sosiologiasta Aikuiskoulutuskeskus Wellamon tiloissa. Erityisopintoihin on kuulunut myös pedagogiikan opinnot. Hilla S. Kakon tavoite oli kotitalous ja ravintola-ala. Haaga instituutti oli vuorossa ja siellä hän suoritti ravintolapäällikön eli AMK- restomitutkinnon.

Työpaikka muuttui Luhangan kunnan ruokahuollon emännyyteen ja samoille vuosille mahtuivat restonomin jatko-opinnot Jyväskylässä. Niihin kuuluivat tuotekehittely ja markkinointi. Opintokokonaisuus oli aikuisopiskelijalla Haaga instituutin Ma RaTa eli matkailu- , ravitsemus ja talousala, mikä linjaus pätee myös talousopettajaksi myöhemmin valmistuneen Hillan nykyiseen opetusohjelmaan Stadin ammattioppilaitoksessa. Talousopettajaksi valmistumisen aikana hän oli Lahdessa alan opettajien viransijaisena Lahden yhteiskoulussa, Diakonia-laitoksen ammttiopisotssa Dilassa ja Kivimaan peruskoulussa.

Viimeiset opiskeluvuodet talousopettajatutkintoon Hilla suoritti Helsingin yliopiston opettajakorkeakoulussa Hämeenlinnassa. Työpaikat ja pitkäkestoinen sinnikäs opiskelu ovat antaneet valoisalla elämänasenteen omaavalla Hillalle erinomaiset valmiudet nykyisten monikansallisten oppilaiden opettamiseen. Oppilaita on Stadin ammattioppilaitoksen eri aloilla ja toimipisteessä yli 16 000. Hänen oppilaansa opiskelevat pääasiassa Roihuvuoressa ja Herttoniemessä, mutta opettaja käy opettamassa useimmissakin Stadin toimipisteissä.

Nykyiset oppilaat ovat 18-50 vuotiaita maahan pakolaisina tulleita naisia ja miehiä. Ryhmäkoko on alle 20 oppilaan. Opettaja toteaa hymy huulessa, että nuoret ja keski-ikäisyyden kynnyksellä olevat naiset haluavat oppia ja osaavat, mutta nuoriin miehiin on otettava vähän tiukempi ote. Kotitalousopinnoissa heitä kauhistuttaa laittaa suojaesiliina päälle, mutta hygieniapassi-koulutus on osa opiskelua. Osalle miehistä perheen naiset ovat tehneet kaikki kodissa, mutta usealla miehillä on useimmiten tavoitteena oma ruoka-alan yritys.

Hilla S. Kakon oppilaat muodustuvat monimuotokoulutusryhmistä. Juuri tänään he olivat vierailulla suuressa tukkuliikkeessä, mukana oli lähihoitaja-, autoasentaja ja talousalan opiskelijoita. Innostavaa, nauroi kotitalousopettaja puhelimessa.

Marja-Liisa Niuranen

Mikä olisi urheilijan kiusaus? Esimerkiksi se, kun palkinnon mennessä sivusuun alkaisi syytellä ja vihoitella armottomasti tapahtuman aiheuttaneelle kanssakilpailijalleen. Siihen kiusaukseen ei ainakaan viime viikonlopun suomalainen mieshiihtäjämme sortunut, vaikka sprinttihiihdon kulta muuttuikin ”kolaripronssiksi” toisen hiihtäjän virheen takia. Erään lehtijutun mukaan suomalaisen kerrotaan sanoneen törmäämisen aiheuttaneesta kilpakumppanistaan näin: ”Ihan ok kaveri, paiskattiin siinä kättä. Ei hän voi sille enää mitään.” Vihan sijasta löytyi armo!

Meille kaikille erilaiset kiusaukset ovat tuttu juttu. Kiusaus on jotain, mikä houkuttelee meitä pahan puolelle tai jättämään valitsematta hyvän. Ehkä se on myös ikään kuin tienhaarassa olemista: kumman suunnan valitsen. Raamatun mukaan Jumala ei kiusaa ketään. Hän kuitenkin sallii omiensa joutua kiusauksiin – niin kävi Jeesuksellekin. Tämän paastoajan ensimmäisen sunnuntain evankeliumi kertoo siitä, kuinka Jeesusta houkutellaan kääntymään pois omasta tehtävästään maailman Vapahtajana. Jeesus ei kuitenkaan antanut periksi vaan tiesi ja muisti kutsumuksensa. Mutta on jotenkin lohduttavaa tajuta, että Jeesustakin kiusattiin.

Kiusaaja on mestarillinen tuntemaan ihmisten heikkoudet. Hän osaa rakentaa jokaiselle sopivaa ansaa. Ja hyökätä myös oikealla hetkellä ja suunnalta, jota emme arvaa. Kun olemme joutumassa pahan ansaan ja huomaamme, että emme selviä omin voimin sieltä ulos, onneksemme peli ole vielä päättynyt siihen. On tärkeätä ymmärtää, että Jeesus voitti omat kiusauksensa, jotta voisi olla meidän kiusattujen ihmisten tuki ja turva. Jos sitten jotain pahaa tapahtuu, niin tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta sitä voi aina pyytää ja antaa anteeksi. Kristilliseen ilosanomaan kun kuuluu keskeisenä lupaus siitä, että meille kiusatuille ja langenneille ihmisille on aina uuden alun mahdollisuus.

Rakas Jumala,
sinä annoit Poikasi joutua kiusauksiin ja ahdistuksiin,
jotta hän voisi kiusattuja auttaa.
Vahvista meitä, niin että hänen avullaan
voittaisimme pahan hyökkäykset.

Aamen

Pastori Kati Saukkonen

Lahtelaiset perheet ja lastensuojelun ammattilaiset ovat olleet minuun yhteydessä pienten lasten hyvinvointiin liittyen. Heidän huolensa on koskenut erityisesti Pikkulastenkotia, joka on vastannut 0-6-vuotiaiden lasten kiireellisestä lastensuojelutarpeesta Lahdessa. Nyt on suunnitteilla uudistus, jonka myötä Pikkulastenkodin vastaanottotyö korvaantuisi lyhytaikaisilla perhehoitajilla ja kriisiperheillä. Pikkulastenkodissa on saamieni tietojen mukaan ollut noin 7-8 lasta kuukaudessa ja, että lyhytaikaisia perhehoitajia ja kriisiperheitä on tällä hetkellä vähän.

Viime vuonna uudistetussa perhehoitolaissa perhekodissa hoidettavien lasten enimmäismäärä nostettiin neljästä kuuteen. Hallitus halusi korvata kalliimman hoidon omais- ja perhehoidolla, jotta voitaisiin saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Arvioita muutoksen vaikutuksesta hoidettaviin, eli lapsiin ei mainittu. Lainsäädännön tulee mielestäni aina lähteä lasten edusta. Tein perhehoitolaista kirjallisen kysymyksen, jossa pyydän hallitusta kertomaan, miten lakimuutos on vaikuttanut lasten hyvinvointiin.

Lapsen ja nuoren sijoittaminen perhehoitoon on lastensuojelun erityisosaamista vaativa prosessi. Moniongelmaisuus näkyy lastensuojelussa koko ajan kasvavana teemana. Lyhytaikaisilla perhehoitajilla ja kriisiperheillä ei ole koulutuksen ja työkokemuksen tuomaa ammattitaitoa kohdata tai toimia arjessa haastavien ja oireilevien lasten kanssa. Alan ammattilaiset ovat huolissaan, että painopisteen voimakas siirtäminen omais- ja perhehoitoon heikentää lasten mahdollisuuksia saada tilanteessa tarvittavaa ammatillisen osaamisen kautta syntyvää tukea.

Olennaista on, että hoidettavien määrä on aina suhteutettu niin perhehoitajien lukumäärään kuin hoidettavien tarvitsemaan hoitoon ja kasvatukseen sekä toiminnan luonteeseen. Poliittisten päättäjien on seurattava tilannetta tarkasti ja muutoksissa sekä uudistuksissa tulee aina tehdä lapsivaikutusarviointi, jonka pohjalta lasten edun mukaisia päätöksiä voidaan tehdä.

Ville Skinnari,
kansanedustaja (sd.)

Härmän pojat yrittävät sinnitellä huippu-urheilussa maailman joukoissa hinnalla millä hyvänsä. Maanantain MOT:ssa arvosteltiin tätä toimintaa lähinnä kustannustehottomaksi, huonosti suunnitelluksi ja erittäin amatöörimäisesti johdetuksi puuhasteluksi, jota pyörittävät samat ”vekkulit” vuodesta toiseen.

Valtio syytää vuosittain 40 miljoona euroa tälle organisaatiolle, mutta tulostavoitteet ovat jääneet todellisuudessa onnettoman heikoiksi jääkiekkoa lukuun ottamatta. Suuri raha puhuu ja korruptio lisääntyy kaikissa urheilulajeissa ja kritiikille ja toisinajattelijiolle ei ole tässä ole tilaa.

Urheilujärjestöt ja median intressit tukevat toisiaan. Lajijärjestöt ja Suomen olympiakomitea pyrkii turvaamaan huippu-urheilun menestyksen ja media ylläpitää tätä uskoa ja kiinnostusta sairaalloisesti. Esimerkkejä löytyy runsaasti! Professori Kaarlo Hartiala hyllytettiin, koska hän kirjoitti oman tilityksensä ns. reilun pelin urheilusta ja sen johtajuudesta on karua luettavaa, jota suosittelen kaikille. ( Urheilun kahdet kasvot; Karprint 1997).

Huippu-urheilusta on sitä suojaavan konsensuksen ansiosta kehittynyt maailmanliike, joka laajalla yleisönsuosiollaan ja arvokisojen mahtavuudella torjuu kaiken kriittisen tarkastelun. Tällöin arvokas kritiikkikin menettää merkityksensä ja hampaansa, sillä Suomen urheilusta on tullut meille suokuokan perillisille pyhä lehmä, jota palvotaan uskomattomalla viattomuudella ja kaikki rikollinen toiminta vaiennetaan ja pyritään unohtamaan mahdollisimman nopeasti, jotta sama mylly voi pyöriä ja pyöriä.

Jääkiekko on meillä Suomessa täysin käsittämättömästi yliarvostettu laji ja yleisöviihde. Säännöllisesti Yleisradiomme kertoo , kuinka poikamme ”Rapakon takana” ovat antaneet niin monta ja niin monta syöttöpistettä, mutta ei kerro maailman suosituimmasta ja katsotuimmasta lajista jalkapallosta juurikaan mitään. Jalkapallo-fanin on Suomessa pakko katsella lajiaan rahakanavilta.

Päättymättömään kilpailuun sisältyy aina rappeutumisen siemen. Lahti elää nyt kiihkeää aikaa ja Lahden MM- kisat ovat joillekin elämää suurempi asia. Todellisuudessa nämä marginaalilajit eivät kiinnosta eurooppalaista ihmistä juurikaan, sillä siellä jokaiseen jalkapallomatsiin tulee enemmän katsojia kuin Lahden kisojen avajaisiin. Ylihinnoitteluilla lipuilla yritetään luoda kisailmettä, joka on utopistinen ja naurettava. Media yrittää luoda jonkinlaista ”omiin samaistumista” ja jossain mielessä saattaa siinä onnistuakin, mutta mitäs sitten, jos haukataan ”paskaa” ja omat poikamme ja tyttömme jäävätkin vain pistesijoille. Silloin alkaa ennennäkemätön itseruoskinta ja itsesäälissä rypeminen. Päitä vaaditaan vadille, mutta hetken päästä kaikki unohtuu kuitenkin.

Veikkaukseni on, että Suomi saavuttaa kaksi pistesijaa ja mäkihypyssä yksi hyppääjää pääsee loppukilpailuun. Olen muutenkin ihmetellyt sitä uskomatonta höyryämistä näiden MM maastohiihtojen ympärillä. Eihän kukaan täysin järkevä katsele ladun varrelta 50 kilometrin hiihtoa, sillä suoraan televisiosta näkee saman paremmin.

Oppilaissani ei 30 vuodessa juuri kukaan hiihtänyt eikä hypännyt mäkeä, koska se vaikutti tyhmältä. Fiksuimmat pelasivat jalkapalloa ja jääkiekkoa, koska siitä saattoi saada jopa ammatin. Silti oppilaistani vain Lydman ylsi maajoukkueeseen ja teki ” hilloa”, mutta hän oli muutenkin helvetin fiksu!

Juhani Melanen

Pari viikkoa sitten järjestettiin Helsingissä mystiseksi luonnehdittu tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin Dingo-yhtyeen paluusta – ja vielä sen myyvimmällä kokoonpanolla. Siinä basisti Eve oli korvattu Pepe Laaksosella, joten heavy-terminologiassa puhuttaisiin Dingo Mark II:sta. Viittaan tällä siihen, miten lempiyhtyeeni Deep Purplen eri kokoonpanoja on tapana kutsua. Purplen miehityksestä ylivoimaisesti paras oli juuri Mark II, jossa oli mukana bändin kovin poppoo: Ian Gillan, Ritchie Blackmore, Jon Lord, Ian Paice ja Roger Glover.

Deep Purplen Mark II:n paluu lavoille olisi kova sana. Siinäkin mielessä, että se edellyttäisi kosketinsoittaja Jon Lordin nousemista haudasta. Vielä hurjempi juttu musiikkihistoriallisesti olisi Beatles Mark II:n comeback. Eroa Mark I:een oli siinä, että rumpali Pete Best korvattiin Ringo Starrilla. Tämänkin jumalallisen kokoonpanon saaminen lavalle vaatisi kahden soittajan palauttamista henkiin: John Lennonin ja George Harrisonin.

Maailma on täynnä niin kovan luokan rock-kokoonpanoja, että niiden mahdollisen comebackin rinnalla Dingon paluu lavoille on lähinnä maakuntasarjan uutinen. Arto Nybergin haastattelussa yhtyeen rumpali, Juha Seittonen, taitelijanimeltään Keijo Q tai Quuppa kertoi, että oli käynyt pitkästä aikaa vanhassa kotikaupungissaan Porissa, jossa Dingo oli saanut alkunsa. Ankealta näytti, kuten aikaisemminkin, tai oikeastaan vieläkin ankeammalta, hän jotakuinkin puki tunnelmiaan sanoiksi. Työttömyyden kanssa kärvistelevän kaupungin tori oli tyhjä kuin autiotalo. Josko viisikon paluu antaisi siihenkin samanlaista virtaa kuin 1980-luvun alussa, jolloin Pori oli Suomen rock-musiikin pyhättö?

Samassa tiedotustilaisuudessa kerrottiin myös, että työn alla olisi kirja ja mahdollinen elokuva Dingosta. Varsinkin elokuvan, ja jopa ajan tasalle päivitetyn kirjankin vielä ymmärrän, mutta en comebackia. En ainakaan usko sellaisen kokoluokan paluuseen, josta kundit saisivat keikkailusta itselleen pysyvän rahapuun. Seittosen mukaan, ennen kuin juhannuksena tärähtää, pitää vielä treenata. Ja senkin jälkeen edelleen treenata, treenata ja treenata. Dingon jäsenistä Seittonen ja kosketinsoittaja Pete Nuotio olivatkin niitä, joilla oli suosion aikaan jalat tukevimmin maan pinnalla.

Ketkähän ensinnäkin olisivat keikkojen potentiaalia yleisöä? Entiset, nyt jo keski-ikään ehtineet Dingo-fanit? Heidän lapsensa, jotka ovat ihastuneet äitinsä lempimusiikkiin? Vai peräti lastenlapset? Kahdesta jälkimmäisestä ryhmästä saadaan tuskin halleja täyteen, ainakaan pitkässä juoksussa, ja epäilen, että äideillekin yksi yökerhokeikka per suurempi kaupunki taitaisi riittää.

Toinen avainkysymys kuuluu, missä mittakaavassa Dingo aikoo valloittaa Suomen uudelleen vai sortuuko se jälleen suuruudenhulluuteen kuten uransa loppuvaiheessa? Palaako manageriksi Lasse Norres vai onko tilalle mietittynä joku toinen henkilö? Norres paljasti muistelmissaan, Paavo Nurmen kirjoittamassa Kuunaama-teoksessa, menettäneensä päästään loputkin hiukset bändin vuoksi. Vai yrittävätkö jätkät setviä hommat omin päin? Siitäkään ei ole jäänyt muisteltavaksi hyviä kokemuksia.

Vastaukset saadaan viimeistään kesän jälkeen. Pahimmillaan voi käydä ainoastaan, kuten vanhaa parisuhdetta uudelleen lämmiteltäessä. Aluksi intohimoiselta tuntuvan kielarin jälkeen jää entistä pahempi maku suuhun.

Ilkka Isosaari

Niin siinä on käynyt, että vastahakoinenkin ihminen ryhtyy harkitsemaan atk- eli nykyaikaisen tietotekniikka-taitojen opettelua. Läppäriksi kutsuttu kannettava tietokone on jo monella kotona, mutta sen käyttöön tarvittavat taidot on omistajalla vähän hataralla pohjalla. Pöytätietokone ja siihen tarvittava laatikkomainen palvelinkin on saattanut olla kotona, mutta sitä käyttivät jo sieltä muualle muuttaneet lapset. He auttoivat perheenjäseniä tai naapurin tädin asioissa, kun tarve vaati.

Nuoret ja kauniit pankkien rouvat ja herrat päättivät vähentää asiakkaitten pankissa käynnit ja keksivät atk-eksperttien kanssa kaiken maailman verkkopalvelut. Niitten välityksellä omalta pankkitililtä voi pappa ja mummo kotoa käsin maksaa tietokoneella laskuja ja siirtää rahaa sukulaislapsen merkkipäivänä tämän pankkitilille. Tosiasia on, että sähköinen asiointi on tullut ihmisten jokapäiväiseen elämään

Tietokoneen käytön taitoihin on meidän kirjastolaitoksemme lähtenyt mukaan kirjastolainsäädännön ”monilukutaito”-pykälän mukaisesti. Kirjastotoimenjohtaja Marja Malminen kertoi, että Lahdessa opinhaluisille tietotekniikan opiskelijoille, on pääkirjastossa järjestetty jo useita kursseja tietokoneen, tabletin ja älypuhelimen käyttöön. Erityisiä määrärahoja ei kirjastohenkilöstön tietokonetaitojen opettajille ole, mutta omia kursseja virkailijoille on järjestetty ja nuorilla taloon tulleilla ovat nämä taidot jo olemassa. Nyt haetaan vertaisryhmään kirjastojen asiakkaista ohjaajia.

Lahden pääkirjastossa on mediaohjaaja Sirpa Saarekkeen opastuksella järjestetty noin viikon mittaisia kursseja. Työkäytössä on kannettavan tietokone eli läppäri. Kurssit ovat järjestetty valtiovallan ”digiloikka-teeman” suuntaisesti. Kirjastoissa neuvotaan kaiken ikäisiä kuntalaisia tietokoneen, tabletin ja älypuhelintenkin peruskäytössä, mutta muutaman päivän pituisia kursseja on järjestetty ainoastaan pääkirjastossa. Muutamien kurssien kohderyhmänä ovat olleet seniori-ikäiset. Harvalla esimerkiksi yli 65-vuotiaalla on työelämässä ollut tietokoneet käytössä. Kurssilaisista Teuvo Häyrinen kertoi, että kotona on vaimon kanssa harjoiteltu tietokoneen käyttöä. Hän on tullut kurssille, kun tietokannassa olevat ohjelmat vaativat opiskelua. Samalla ohjaajalta saa tietoa painetuista tietokoneitten käyttöön liittyvistä oppikirjoista.

Pankkien verkkopalveluihin siirtyminen antoi sysäyksen viime viikolla kurssilla olleilla henkilöillä. Heillä kaikilla kannettava tietokone on ollut jo montakin vuotta kotona lähes käyttämättömänä, mutta sysäyksen kurssille tulolle olivat antaneet pankit, mistä erikseen mainittiin Nordea. Laskujen maksu on asiakkaalle pankin konttorissa käydessä ylettömän kallista verrattuna laskujen maksuun kotikoneella.

Vaikka tietokoneen käyttö tuntuu näppäimistön ja hiiren kera monimutkaiselta ensin alkuun, on siitä opiskelijalle myös se ilo, että salapoliisihahmo Hercule Poiroitin lausahdusta mukaellen; ”harmaat aivosolut saavat työtä!”, ja virkistyvät. Vastaavat kirjastonhoitajat Jenni Laine Launeelta ja Johanna Nurminen Renkomäeltä kertovat, että kirjastoissa opastetaan asiakkaita heidän omien laitteittensa käytössä yksilöllisesti. Renkomäen kirjastossa on käynyt oppia saamassa myös perhepäivähoitaja-ryhmä.

Peruskäytön lisäksi mediaohjaaja Marita Nuto Liipolan kirjastosta pitää tärkeänä opastaa tietoa haluavaa asiakasta myös tulostuslaitteen, internetin ja sähköpostin käytössä sekä sähköisten kirjojen lukutaitoa. Kevyempi vaihtoehto sähköisistä välineistä ovat tabletit, jos henkilöllä ei ole tarvetta kirjoittaa pitkiä kirjeitä tai esimerkiksi opinnäytteitä. Nuto toteaakin, että nykyisin radio- ja televisio-ohjelmiakin voi katsella ja kuunnella näillä välineillä. Nämä sähköiset jo nykyisin jokaisen saatavilla olevat kojeet auttavat kirjaston asiakastakin löytämään tietolähteet tietokannoista.

Marja-Liisa Niuranen

Tämän viikon pyhäpäivänä vietetään laskiaissunnuntaita. Toiselle laskiaisesta tulee mieleen rasvainen hernekeitto, kun taas toinen pyörittelee mielessään jo pullaa kermavaahtotäytteellä. Jos omakohtainen mäenlasku vielä mietityttää, niin tänä vuonna siihen löytyy ainutkertainen ratkaisu. Oman kaupungin MM-kisat tarjoavat mahdollisuuden seurata, miten huippu-urheilijat mäenlaskun hoitavat. Hyppyristä tullaan kovaa ja korkealta!

Luterilaisille paastoperinne ei ole kovin vahva, vaikka paastonaika kirkkovuoteen olennaisesti kuuluukin. Joka vuosi pyörittelen mielessäni mihin paasto minua tänä vuonna kutsuu. Onko aika keventää ruokavaliota ja tehdä lisää reikiä vyöhön? Vai onko pinnan alla jotakin tärkeämpää, mikä on kuluneen vuoden aikana päässyt unohtumaan?

Pelkkä ryhtiliike, siis lupaus tehdä kaikki tehokkaammin ja paremmin, ei mielestäni palvele minun paastoani. Epäilen myös hahmotelmiani siitä, että sisäinen orjapiiskurini vaatisi minua syömään 40 päivää terveellisemmin ja remmillä motivoisi minua liikkumaan enemmän. Tällaiset pohdinnat kuulostavat aivan nurkkaan heitetyiltä uudenvuodenlupauksilta, enkä halua paastota epäonnistumisen pelossa, saati sitten syyllisyyden vallassa. Viimeiseksi, eikä varmaankaan huonoimmaksi vaihtoehdoksi jää kuoren alle kurkistaminen.

Haikeus ja kaiho ovat sanoja, joita nykyään käytetään hyvin harvoin. Niitä on hankala määritellä. Emme aina pysty osoittamaan sormella mitä on kaiho tai haikeus. Voisiko näihin sanoihin liittyvät mielikuvat auttaa, samalla kun etsit oman paastosi sisältöä. Molemmat, sekä kaiho, että haikeus muistuttavat jostakin sellaisesta, joka on ollut merkityksellistä mutta joka on jäänyt jostakin syystä taakse. Jättäen kuitenkin kauniit muistot. Kyse voi olla myös jostakin hyvästä asiasta, jonka arasti toivoisi toteutuvan.

Tuleeko mieleesi haikeus jostakin pyhästä kokemuksesta tai pohditko haikeudella vuosia, jolloin olit aktiivisesti seurakunnan toiminnassa? Onko olemassa rauhan ja levon paikka, jonka vain kaihoinen mieli tavoittaa? Laskiaisriehan jälkeen tuhkakeskiviikkona voit lähteä löytöretkelle. Lähde tutkimaan niitä asioita, joita kaihon ja haikeuden tunteet sinulle osoittavat. Vietä tämä paasto näiden asioiden keskellä. Paaston jälkeen arvosta löytöjäsi. Saattaahan olla, että samasta aihepiiristä löytyy vielä lisää ammennettavaa. Ehkä tämän vuoden paasto voi antaa sinulle kauniin kokemuksen, jota sitten tulevissa paastoissa voit kaiholla muistella. Muista silloin hymyillä leveästi.

Siunattua paastonaikaa,
Ville Hakulinen

Elinkeinoelämän keskusliiton keskiviikkoinen ilmoitus yli 20 keskusjärjestösopimuksen irtisanomisesta oli odotettu, mutta valitettava päätös. Keskusjärjestösopimuksissa turvataan muun muassa luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen asemaa. Suomen työmarkkinoiden vakaus ja ennustettavuus on pohjautunut sopimiseen jo vuosikymmeniä. Nyt sopimusyhteiskunta halutaan purkaa. Sipilän hallitus synnyttää omalla toiminnallaan työmarkkinoille epäluottamusta. Se luo työmarkkinoille väkisin jännitteitä, jotka tulevat purkautumaan tavalla tai toisella.

Kilpailukykysopimuksessa (Kiky) tehtiin paljon vaikeita kompromisseja – työntekijäpuoli tuli vastaan monessa asiassa. Työajan pidennys oli yksi niistä. Tähän liittyy ongelmia, mitkä ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Pienten lasten vanhemmille Kikyn vaikutukset ovat tulleet yllätyksenä. Monet huolestuneet vanhemmat ovat olleet minuun yhteydessä osittaiseen hoitorahaan liittyen.

Tässä eräs esimerkkitapaus: Toimihenkilön viikkotyöaika oli ennen kikyä 37.5 tuntia. Tästä laskettuna osittaisen hoitovapaan työaika on 0.8 x 37.5 = 30. Kikyn myötä vuosittaista työaikaa pidennettiin 24 tunnilla. Tällöin viikkotyöaika nousee yli 30 tunnin. Työnantaja kylläkin tarjosi vaihtoehtoisen järjestelyn, joka on seuraava: helatorstai on työpäivä, ja sen lisäksi 16 tunnin palkkaa vastaava määrä vähennetään lomarahoista. Tätä vaihtoehtoa suositeltiin niille, jotka ovat osittaisella hoitovapaalla. Muilla siis oli vapaus valita, mutta osittaisella hoitovapaalla olijan oli suostuttava palkan alennukseen varmistaakseen Kelan osittaisen hoitotuen saaminen.

Ministeri vastasi kirjalliseen kysymykseeni aiheesta. Kysyin, mitä hallitus aikoo tehdä varmistaakseen, etteivät monet vanhemmat menetä kilpailukykysopimuksen työajanpidennyksen myötä osittaista hoitorahaa. Ministeri toteaa vastauksessa, että ongelmaa ilmenee joissakin tapauksissa, mutta ratkaisuja asiaan hän ei valitettavasti esittänyt. Kilpailukykysopimuksessa ei ole huomioitu tämän ihmisryhmän tilannetta. Vaihtoehtoina heillä on hoitorahan menetys tai palkan menetys.

Työtätekevät lapsiperheet ovat muutenkin jo tarpeeksi kovilla päivähoitomaksujen ja jatkuvasti nousevien asumis- ja elinkustannusten keskellä. Siksi osittaiseen hoitorahaan liittyvät ongelmat tulee korjata. SDP:n esittämä maksuton varhaiskasvatus on saanut tukea jo hallituspuolueilta. Hyvä niin. Päivähoidon maksullisuus on nykyisin yksi usein kuultu syy kieltäytyä työpaikasta. Lapsen edun lisäksi kyse on samalla työllisyyden kehittymisestä.

Ville Skinnari
kansanedustaja (sd.)

Lueskelin viime syksynä facebookissa ja mediassa levinnyttä En olisi tässä” -kampanjaa, jonka ideana oli osoittaa aitoa rakkautta valtioita kohtaan kertomalla tuesta, jota valtio ja yhteiskunta on tarjonnut meille suomalaisille näin 100-vuotisjuhlien kunniaksi.

Valtio nähdään helposti kaiken huolenpidon ja hyvinvoinnin ehtymättömänä lähteenä, jota on kieli ruskeana pakko kehua ja ylistää. Kuitenkin valtion yhteiskuntarauha ja rahoitus on sidottu ainaiseen talouskasvuun, joka osaltaan kuluttaa ja kuumentaa ilmakehää, hävittää eliölajeja, pilaa ympäristöämme. Kuluta, kuluta tai muuten et ole mitään.

Suomen ja muiden pohjoismaisten ns. hyvinvointivaltioiden vauraus perustuu siihen, että kaikki työkykyiset elävät tehokkaiden palkkamarkkinoiden ehdoilla. Järjestelmän ehtona selvä kaksinjako, jossa työkykyiset vapautetaan (tai pakotetaan) irti niistä, jotka ovat vähemmän työkykyisiä ja tarvitsevat paljon apua. Kaiken ideana on kontrolli, jota valvoo poliisi, armeija, koululaitos ja erilaiset virastot. Erityisen kontrollin pauloissa ovat työttömät, sairaat, vangit ja huostaan otetut.

Me maksamme veroja täällä varsin paljon ja terveydenhoitomme on erittäin hyvin järjestetty. Todellisia hyvinvointiyhteiskuntamme sankareita ovat sotaveteraanit, jotka meille tämän maan lunastivat ja pelastivat demokratian. Yhteisvastuu syntyy koettelemuksista ja solidaarisuudesta. Ja tämä on juuri se hyvinvointivaltio- Suomen suuri tarina, joka tahtoo unohtua. Moraalinen vastuu toisistamme ja usko siihen, että me suomalaiset kykenemme huolehtimaan myös heikommin toimeentulevista kanssaveljistämme.

Liian suuri nationalismi on aina huolestuttavaa, sillä se tuijottaa liiaksi omaan napaansa ja muuttuu helposti rasistiseksi ja leimaavaksi. Tämä kansa on vahva keitos erilaisista ihmisistä, jotka sadan vuoden aikana on lunastanut paikkansa kansakuntien joukossa lakkoilemalla, marssimalla, äänestämällä , kapinoimalla, sotimalla ja lakeja säätämällä. Samalla on uskallettu puolustaa demokratiaa sellaisina aikoina, jolloin sitä uhkasivat niin lapuanliike kuin kommunismikin. Talvisodassa myös vasemmisto onnistuttiin sitomaan kansallisvaltioon, jossa oikeisto sosiaalidemokraatit Tannerin johdolla pelastivat demokratian Suomeen. Ilman järjestäytynyttä työväenliikettä monet tärkeät uudistukset yhteiskunnasamme olisivat jääneet  tekemättä.

Tilanne tänään on totaalisesti toinen kuin sata vuotta sitten. Digitalisaatio ja robotit vievät nyt työpaikat ja jäljelle jäävät prekariaattien töitä ja siivousta. Työväen puolueet ovat jähmettyneet koloihinsa eivätkä ymmärrä joustavien työmarkkinoiden ideaa. Työt vain karkaavat halvan työkustannusten maihin. Päivän nimi on populismi! Euroopan populistiset puolueet yrittävät nousta valtaan. Tämä on yritettävä estää demokraattisilla keinoilla ja valistettava myös suomalaisia siihen, että vaikeisiin kysymyksiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja tai vastauksia.

Juhani Melanen