Olemme saaneet lukea huolestuttavia uutisia Lahden kouluverkon kehityksestä. Salinkallion koulun tulevaisuus on jälleen uhattuna!
Toimivaa, viihtyisää ja pääosin kunnossa olevaa koulua uhkaa lakkautus. Haluatko Sinä, että lapsemme joutuisivat käymään yläkoulun jossakin muualla, suurissa laitoksissa, jopa ongelmallisissa kouluissa?
Vielä viime vuonna Salinkallion oli suunniteltu jatkavan koulukäytössä yläkouluna. Nyt uuden selvityksen myötä Salinkallion koulun rakenteista on löydetty ongelmia, joiden vuoksi se vaatisi suuria remontteja. Miten on mahdollista, että Launeen kouluun, josta ei ole vielä edes päätöstä puretaanko, korjataanko vai korvataanko se, suunnitellaan siirrettävän Ydin- Launeen kaikki oppilaat?
Saadun tiedon mukaan Salinkallion koulurakennuksen ongelmat rajautuvat joihinkin kellaritiloihin ja eivät ole kovin merkittäviä. Ilmeisesti edes mitään oireita ei ole rakennuksen käyttäjillä esiintynyt. Uuden Kariston koulun sisäilmaongelmiin viitaten, miten uskotte Launeen koulun toimivan, rakennetaan se sitten uudestaan tai remontoidaan kauttaaltaan?
Salinkallion koulusta väistyi lukio vuosia sitten, joten siellä on erinomaiset tilat yläkoulutoiminnalle. Rakennus on remontoitu muutama vuosi sitten ja on nyt ryhdissä ja kuosissa. Koulu on niittänyt mainetta muun muassa hyvän yhteishengen ja yhdessä oppimisen saralla.
10. kesäkuuta kello 18.00 – 20.00 järjestetään Salinkallion koulun ruokalassa yleisötilaisuus, johon kutsutaan sekä viranhaltija, että sivistyslautakunnan jäsen kertomaan kouluverkkosuunnitelman tämän hetken tilanteesta ja sen jälkeen keskustellaan mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!
Jos yleisöä ei tule paikalle, on se selvä merkki koulun luovuttamisesta, muussa tapauksessa toivoa on vielä olemassa.
Hannu Mieskolainen