Työt käynnistyvät koko Lahden uuden eteläisen kehätien linjalla

Kuva: Launeen parakkikoulu jää pahasti puristuksiin, kun kehätien rakentaminen starttaa alueella. Kuva Sokeritopalta kohti Liipolan tunnelin suuta, jossa kauhakuormaaja jo työskentelee


Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen kehätieosuuden rakentaminen lähtee käyntiin lähiviikkojen kuluessa koko tielinjalla. Hollolan päässä alkaa tapahtua erityisesti Patiokallion paikkeilla ja Soramäen tulevan eritasoliittymän alueella. Lahden puolella aletaan rakentaa Okeroisten eritasoliittymää ja myös Liipolan tutkimustunneleiden louhinta käynnistyy.

Okeroisissa aloitetaan paalutustyöt heti pääsiäisen jälkeen

Kehätien Hollolan pään lukuisista siltakohteista ensimmäisenä aletaan rakentaa Ala-Okeroisten siltaa. Työt käynnistyvät kesäkuussa.
Melua aiheuttavia työvaiheita ovat muun muassa paalutustyöt Okeroisissa ja Patiokallion itäpuolella sekä louhinnat ja kiviaineksen murskaus Patiokalliossa ja Soramäessä.

Tulossa uusia liikennejärjestelyitä

Ensimmäisiä liikennejärjestelyitä on jo otettu käyttöön Ala-Okeroistentiellä, ja uusia on tulossa heti pääsiäisen jälkeen Soramäen eritasoliittymän läheisyyteen Riihimäentielle ja Hämeenlinnantielle sekä Nostavantielle. Liikennejärjestelyt tarkoittavat aluksi alennettuja nopeusrajoituksia sekä ajoittaisia, louhinnoista johtuvia liikenteen pysäytyksiä. Myöhemmin rakennustöiden edetessä otetaan käyttöön kiertotiejärjestelyitä, joista tiedotetaan erikseen.

Työmaateiden rakentaminen ja tutkimustunneleiden louhinta käynnistyy Liipolassa

Kehätien Lahden pään urakkaan sisältyvän Liipolan tulevan tunnelin alueella aloitettiin valmistelevat työt, kuten työmaan aitaaminen, puuston poisto ja työmaateiden rakentaminen, jo pari viikkoa sitten. Maatyöt tutkimustunneleiden suuaukkojen edustalla käynnistyvät viikolla 13 ja varsinainen louhinta alkaa viikon 15 aikana.
Louhittavia tutkimustunneleita on kaksi. Niiden avulla saadaan tarkempaa tietoa kallion ominaisuuksista ja tärinän johtavuudesta varsinaisen tunnelin louhintaa varten.
Liipolan varsinaisen tunnelin louhiminen alkaa kesäkuussa. Tämä mahdollistaa myös tienrakennustyöt, sillä tunnelilouhinnasta saadaan louhetta tierakenteisiin. Työmaaliikenne vilkastuu louhinnan myötä, mutta koska kasvava liikenne suuntautuu pääasiassa työmaateihin, jäävät häiriöt yleisiä teitä käyttävälle liikenteelle vähäisiksi.

Louhintatyöstä aiheutuu melua ja tärinää

Louhintatyöstä aiheutuu aina melua, pölyä ja tärinää. Liipolan tunnelityömaan lähialueella on tehty huoneistojen ennakkokatselmukset ja määritelty rakennuskohtaiset raja-arvot tärinälle. Louhinnan päätyttyä suoritetaan jälkikatselmukset samassa laajuudessa. Lisäksi tärinämittausta tehdään työmaan lähellä sijaitsevissa rakennuksissa koko louhintatyön ajan useiden etävalvottavien tärinämittareiden avulla. Hankkeessa myös tehdään pölynsidontaa tarvittaessa.

Melua aiheuttavaa louhinta- ja räjäytystyötä tehdään näissä kohteissa pääosin arkipäivisin kello 7 ja 22 välisenä aikana, sekä tarvittaessa lauantaisin kello 8 ja 20 välillä ja sunnuntaisin kello 10 ja 18 välillä. Lisäksi louheen lastaus- ja kuljetustyötä on mahdollista tehdä arkipäivisin kello 22 ja 7 välillä sekä viikonloppuisin kello 22 ja 10 välillä hiljaisen liikenteen aikaan. Työt pyritään kuitenkin tekemään mahdollisuuksien mukaan arkipäivisin.

Muutoksia tulossa Liipolan alueen ulkoilureitteihin

Viikolla 13 latuyhteys Nikkilästä Liipolaan katkeaa, ja ulkoilureitti yhdistetään Liipolassa lenkiksi. Yhteys Jyrkänkadulta Nikkilään säilyy ja työmaatien kohdalle rakennetaan alikulku. Maastoon myös sijoitetaan opasteita, joissa kerrotaan rakentamisen aikaisista muutoksista, jolloin ulkoilijoiden on helpompi suunnitella liikkumistaan alueella.

Nikulan eritasoliittymän tiesuunnitelmamuutos on hyväksytty

Liikennevirasto on hyväksynyt Nikulan eritasoliittymän tiesuunnitelmamuutoksen, mikä mahdollistaa liittymän toteuttamisen. Hyväksymispäätös tullaan asettamaan maantielain mukaisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Työt tulevan eritasoliittymän alueella alkavat heti pääsiäisen jälkeen, jolloin ramppien rakentamisen vaatimat puustonpoistotyöt käynnistyvät Porvoonjoen ja Helsingintien välisellä osuudella.

Työt käynnistyvät koulujen kesäloman alettua Launeen tulevan eritasoliittymän alueella

Monet huoltajat ja koulun edustajat ovat ilmaisseet huolensa Launeen koulun oppilaiden koulunkäynnin häiriintymisestä ja koulutien turvallisuudesta Launeen eritasoliittymän rakentamiseen liittyen. Tielläliikkujien turvallisuus on aina Liikenneviraston hankkeissa ykkösprioriteetti, ja erityisen huolella siihen paneudutaan alueilla, joiden läheisyydessä on esimerkiksi kouluja.

Launeella rakentamisesta aiheutuvaa häiriötä pyritään mahdollisuuksien mukaan rajoittamaan muun muassa ajoittamalla pääosa töistä loma-aikaan. Työt aloitetaan kesäkuussa heti koulujen loputtua ja ne viedään mahdollisimman pitkälle kesän aikana siten, että suurin osa melua ja haittaa aiheuttavista työvaiheista on tehty ennen syksyä ja koulun alkamista. Tavoite on, että tämän vuoden lopussa työt Launeen koulun kohdalla olisivat jo hyvin pitkällä katuverkon töiden osalta.

Koululaisille ja heidän huoltajilleen sekä muille alueella liikkuville kerrotaan aktiivisesti ja ennakoivasti liikennejärjestelyistä ja muista rakentamisen vaikutuksista vielä keväällä ennen koulujen loppumista. Ensi syksynä koulujen alkaessa työmaan ajankohtaisesta tilanteesta tiedotetaan erikseen.

Rakentamisen aikaiset liikennejärjestelyt varmistavat turvallisen kulun kouluun ja sieltä pois

Autoliikenne Lahden suuntaan kulkee Uudenmaankatua pitkin. Linja-autoyhteys Nikkilästä muuttuu rakentamisen käynnistyttyä, ja uusi reitti kulkee Aukeankadun kautta Uudenmaankadulle. Reittimuutoksista tiedotetaan tarkemmin erikseen.

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 thoughts on “Työt käynnistyvät koko Lahden uuden eteläisen kehätien linjalla

  1. Miten kaukana talojen tärinä kattselmuksetvtehdää ja miten pitkälle se vaikuttaa ?

  2. Noista Ajokadun reittimuutoksista voisi toukokuussa julkaista lehdessä sitten tarkemman kartan ja kulkuohjeistuksen jk/pp/la-auto/ha – kulkumuodoille

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
ARKISTO