Nyrkit viuhuvat Launeen koululla viikonloppuna

Launeen koululla järjestetään lauantaina ja sunnuntaina nyrkkeilyn miesten avoin TUL-turnaus. Mukaan on ilmoittautunut jo kuutisenkymmentä iskijää, joista Roni Reimi (60kg), Safeen Akreyi (75kg) sekä Suomen kärki-iskijä Ville Hukkanen (91kg) edustavat Lahden Kalevaa.

Kalevan puheenjohtaja ja Lahden Liikunnalla Työhön ry:n projektipäällikkö Jarmo Heino kuuluu viikonlopun turnauksen järjestäjiin.
– Viime vuoden SM-turnauksessa Lahden Urheilutalolla oli 500 – 600 katsojaa. Launeen koulun tilat huomioon ottaen odotan paikalle ainakin finaalien aikaan noin kolmeasataa katsojaa. Nyrkkeilyn ystävät ovat lajiuskollista väkeä, Heino kertoo.

Toisaalta myös vähemmän nyrkkeilyä seuraavat katsojat ovat tapahtumaan enemmän kuin tervetulleita.
– Launeen koulu on uuttakin katsojaryhmää ajatellen hyvä tapahtumapaikka, sillä kaikki katsojat pääsevät lähelle kehän tapahtumia, Heino toteaa.

Nyrkkeily on lähivuosina kärsinyt maailmanlaajuisesti valovoimaisimpien tähtien puutteesta. Lahden Kalevassa lajin tilanne on hyvin tiedossa.
– Tällä hetkellä myös toiset, muodikkaammat kamppailulajit vievät meiltä harrastajia. Mikäli uusia harrastajia ei valu enää saleihin vanhaan malliin, tulee meidän reagoida nopeasti tilanteeseen, Heino kertoo.

Lahden Kaleva pyrkiikin vastaamaan harrastajien houkuttelemisen asettamaan haasteeseen pitämällä harrastukseen kuluvat kausikustannukset mahdollisimman matalina. Lisäksi Kalevalaiset ovat suunnitelleet esimerkiksi näytösotteluita, joiden ohessa lajista kiinnostuneet voisivat ilmoittautua nyrkkeilykursseille.
– Uskomme pystyvämme tarjoamaan nuorille liikunnan ilon lisäksi hyvän porukan ja osaltamme terveen kasvuympäristön. Vaikka nyrkkeily on yksilölaji, toimimme käytännössä vahvasti sitoutuneena joukkueena.

Kuvassa sinisessä asussa nyrkkeilevä Kalevan Ville Hukkanen avaa kilpailukautensa viikonlopun TUL-turnauksessa.

Ville Hukkanen haluaa aloittaa kilpailukautensa voitolla

Viikonlopun turnaus toimii monelle nyrkkeilijälle hyvänä valmistautumisena helmikuun loppupuolella järjestettäviin nyrkkeilyn SM-kisoihin. Oman painoluokkansa ehdottoman ennakkosuosikin, Lahden oman pojan Ville Hukkasen ainoa tavoite on voittaa viikonlopun turnaus. Kisat toimivat samalla Hukkasen kilpailukauden avauksena.
– Viikonlopun turnaus toimii minulle ponnahduslautana helmikuussa käytäviin SM-kisoihin ja samalla myös kovaan kansainväliseen turnaukseen Unkarissa, johon osallistun helmikuun alkupuolella, Hukkanen kertoo.

Kovana lyöjänä tunnetun Hukkasen kädet ovat olleet lähivuosina kovilla ja mies pääsikin takaisin ottelemisen makuun vasta viime vuonna. Nyt loukkaantumiset ovat kuitenkin jääneet taakse ja nuoren iskijän kilpailukunto alkaa olla jo herkistelyä vailla valmis. Hukkanen ei suostu myöntämään, että ottelu kotikentällä toisi hänelle lisäpaineita.
– Kaverien ja sukulaisten kannustuksesta saa valtavasti lisäpuhtia, Hukkanen toteaa.

Hukkanen toivoo, että kaikki vähänkin lajista kiinnostuneet tulisivat jännittämään otteluita Launeelle:
– Tervetuloa nauttimaan suomalaisesta nyrkkeilystä viikonloppuna. Turnauksen matsit tulevat takuulla olemaan sekä korkeatasoisia että tasaväkisiä.

– Mikko Blomberg-

Miesten nyrkkeilyn TUL-turnaus/ Launeen koulu
Lauantaina 26.1. 
klo 13.00 alkuottelut
klo 17.00 semifinaalit
Sunnuntaina 27.1.
klo 11.00 finaalit.

AJANKOHTAISTA -arkisto

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011