Sunnuntaina Patoseudun Toimarin kesäjuhlissa makkara tuoksui ja musiikki raikasi.
Pitkän tauon jälkeen ensimmäisen kerran järjestetty kesäjuhla keräsi mukavasti väkeä viettämään aurinkoista kesäpäivää. Ohjelmassa oli esimerkiksi Gospel-kuoron esityksiä, ulkopelejä ja lapsille poniratsastusta.
Mira Korhonen, Pertti Vuolukivi ja Reijo Kivelä ottivat pihamaalla toisistaan mittaa petankkissa ja nauttivat tunnelmasta.
– Tällaiset kesäjuhlat keräävät hyvin paikallista väkeä yhteen. Tämä on erinomainen paikka tavata ystäviä ja harrastaa erilaisia aktiviteetteja, Korhonen sanoo.
Patoseudun asukkaat ovat ottaneet Toimarin omakseen. Toimarin toiminnasta vastaava Matti Hirvonen kertoo, että Toimarissa tapahtuu viikon jokaisena päivänä. Maanantaisin ja perjantaisin on ohjelmassa Toimarin lahjoituselintarvikejakelu, joka kerää viikosta toiseen paikalle runsaasti väkeä. Muina päivinä muun muassa pelaillaan erilaisia pelejä, jumpataan ja harrastetaan käsitöitä. Nuppupeittokerhossa valmistetaan peitteitä Päijät-Hämeen keskussairaalalle. Viikonloppuisin Toimarin tiloja vuokrataan syntymäpäivien, rippijuhlien tai muiden juhlapäivien viettoa varten. Hirvonen paljastaa, että tulevan syksyn haasteena on marttatoiminnan viritteleminen Toimarin ohjelmaan.
Kesäjuhla järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.
– Tapahtumalla halusimme osoittaa, että Toimari on toimiva Patoseudun keskus, jonne kaikki ovat tervetulleita, Hirvonen kiteyttää.
Toimarin tarkoituksena ei ole voiton tavoittelu, vaan lähiasukkaiden saaminen liikkeelle. Uusia kontakteja on tärkeä solmia, sillä niiden mukana mahdollisuudet erilaisten tapahtumien järjestämiseksi kasvavat. Hirvonen on mielissään, että Toimari on saanut uutta potkua tummahkojen vaiheiden jälkeen.
– Nuoret perheenäidit ovat tuoneet mukanaan toimintaamme uutta ilmettä ja uusia toimintamalleja.
Ympäristöneuvontaa aikuisille ja lapsille
Toimarin kesäjuhlassa oli paikalla myös Kestävän kehityksen ohjaaja Sari Knuuti Lahden seudun ympäristöpalveluista. Patoseudun asukkaille jaettiin vinkkejä siitä, miten omissa arjen toimissaan voisi suojella ympäristöä. Knuutin mukaan maksuton ympäristöneuvonta on kaupungin tehtävä.
– Jätelajittelu ja luontoasiat kiinnostavat ihmisiä. Myös ympäristötietämyksen määrä on lisääntynyt, mikä johtaa usein siihen, että myös luonnosta halutaan pitää parempaa huolta, Knuuti huomauttaa.
Lehmusreitin uusi kartta on ollut Knuutin mukaan suosittu alkukesästä.
– Uudessa kartassa on merkittynä reitit helposta haastavaan. Ihmiset voivat valita oman kuntonsa ja mielenkiintonsa mukaan kuinka haastavaa maastoa haluaa kulkea.
Toimarin kesäjuhlassa lapsille oli ohjelmassa neljän rastin luontopolku, jossa kuunneltiin luonnon ääniä ja tehtiin ympäristöstä erilaisia aistihavaintoja. Knuuti kertoo, että ympäristöneuvonnan tiloista lainattava luontopolku on suosittu paitsi monien kesätapahtumien, myös päiväkotien ohjelmassa.
– Elina Salomaa –