
Pietari ei tänä päivänä ole varmastikaan se kaikkein houkuttelevin vaihtoehto suomalaisturistille. Länsimaiden talouspakotteet sekä Putinin ja EU:n kylmät välit eivät varsinaisesti houkuttele lähtemään itäiseen naapuriimme. Toisaalta kaupunki sijaitsee todella lähellä, sillä VR:n Allegro-juna puksuttaa lähimpään miljoona-metropoliin Lahdesta liki kolmessa tunnissa. Ainakin allekirjoittanutta houkutteli helppo matkustapa. Kunhan hoiti itsensä Lahden matkakeskukseen, niin juna hoitaa loput. Poissaolollaan loistivat kaikki esim. lentomatkustamiseen liittyvät pitkät odottamiset ja tarkat turvatarkastukset. Kaikki rajamuodollisuudet hoidetaan junassa. Kunhan muistaa istua omalla paikallaan, niin kaikki sujuu kuin rasvattu.
Ainoa miinus Venäjälle matkustamisessa on tietenkin viisumin hommaaminen, joka maksaa enemmän kuin itse junamatka. Juna noin 70 euroa ja viisumi 100 euron tienoilla matkatoimiston kautta. Olin aikaisemminkin vieraillut Pietarissa, mutta lähinnä työtehtävien merkeissä, joten varsinaiset turistikierrokset olivat jääneet tekemättä. Niinpä yllätyinkin, kuinka paljon kaupungista löytyy nähtävää ja koettavaa.
Kulkeminen Pietarissa kannattaa hoitaa metrolla. Se on erittäin halpaa ja metro asemineen olivat vastoin odotuksiani erittäin siistejä. Huomattavasti siistimpiä kuin esimerkiki New Yorkin metro. Kaupunki on yleisestikin ottaen erittäin siisti, eikä kerjäläisiä, joita maailman metropolien kadut ovat pullollaan, näy Pietarissa lainkaan. Minneköhän se Putin-setä ne on oikein roudannut?
Kolmen päivän aikana kiersimme kaikki Pietarin kuuluisimmat nähtävyydet. Talvipalatsi, Iisakin kirkko, Vaskiratsastaja, Pietari-Paavalin linnoitus, Verikirkko eli kirkko veren päällä ja tietenkin Pietarhovi tuli katsastettua kolmen päivän aikana. Jonot Talvipalatsiin olivat infernaaliset, joten sisälle emme menneet, koska jonottamiseen ei lomaansa viitsi tuhlata. Harmi sinänsä, sillä palatsi on varmasti näkemisen arvoinen sisältä.
Iisakin kirkko oli yllättäen koko kaupungin korkein rakennus, joten sen kupolilta oli hienot näkymät yli kaupungin. Ehdottomasti suositeltavaa on jokiajelu Moika ja Fontanka-joissa, jolloin näkee kaupunkia hieman eri näkövinkkelistä. Harmi vain, että meille osui kylmä ja sateinen päivä juuri jokiajelulle, mutta kolmen viltin ja sateenvarjon avulla siitäkin selvittiin liki kuivin jaloin. Neva-joen siltojen nostaminen yön ajaksi ylös näytti olevan niin turistien kuin paikallistenkin suosiossa, sillä siltojen nostoa juhli monisatapäinen joukko rannalla ja veneissä. Varomaton turisti voi tosin helposti jäädä väärälle puolelle siltaa ja sitten on vain odotettava klo 5 asti aamulla, että sillat taas lasketaan.
Jos kaupungissa viettää useamman päivän, kannattaa ehdottomasti käydä Pietarhovissa, joka sijaitsee noin 30 kilometriä kaupungin ulkopuolella. Kätevästi sinne pääsee hyppäämällä kantosiipialuksen kyytiin Neva-joen rannasta, Talvipalatsin edestä. Pietarhovia on monesti sanottu Venäjän Versaillesiksi ja totta tosiaan sellainen se onkin. Pietari I rakennutti Pietarhovin kesäpaikakseen 1700-luvulla. Rakennuksissa ja puistossa ei ole kultaa ja marmoria säästetty. Aikamme puistoa ihailtuamme saavuimme varsinaisen Pietarhovin päärakennuksen pihaan, jossa jono sisälle rakennukseen oli niin pitkä, että jäi sitten sekin talo tarkastamatta sisäpuolelta. Pitäisi ehkä olla hieman kärsivällisempi jonottamisen suhteen? Niinpä kiertelimme vain upeaa puistoa ja nautimme auringonpaisteesta. Ihan niinkuin tsaarit perheineen olivat pari vuosisataa paikassa tehneet.
Kaukana on muuten ne ajat, kun suomalaiset elivät herroiksi Leningradissa Neuvostoliiton aikana myymällä paikalliseille purukumia, sukkahousuja ja farkkuja. Tänä päivänä Pietarin pääkatu Nevski Prospektilta löytyy kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin huippumuotiliikkeet, jos vain kukkaro kestää. Ja aika monella venäläisellä muuten näyttää kestävän, toisin kuin meillä persaukisilla suomalaisturisteilla.
Yksi asia mihin Pietarissa kannattaa tutustua, on venäläinen keittiö ja loistavat ravintolat, joita kaupungissa riittää joka lähtöön. Varsinkin paikalliset keitot ovat toinen toistaan maukkaampia ja ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Täytyy myöntää, että allekirjoittaneen Pietari yllätti todellakin positiivisesti. Ainoa miinuspuoli oli se, että englantia puhuvia ihmisiä ja opaskylttejä oli yllättävän vähän. Onneksi tuli koulussa luettua venäjää sen verran, että kyrilliset aakkoset ovat tuttuja. Pectopah (=Restoran) on ravintola jne. Liekö sitten englanti tarpeenkaan, kun suurimmat turistimassat näyttivät tulevan Pietariin tällä hetkellä Japanista ja tietenkin oman maan sisältä.
Sellainen maku Pietarin matkasta jäi, että sinne voisi mennä toistekin, koska itse matkustaminen junalla oli niin helppoa ja vaivatonta. Ensi kerralla sitten oopperaa tai balettia katsomaan maailmankuuluun Mariinski-teatteriin tai jos vaikka jaksaisi jonottaa ensi kerralla sisään asti sinne Talvipalatsiin tai Pietarhoviin?
Teksti: Pete Salomaa
Kuva: Päivi Salomaa