Kestävän liikkumisen hankepäällikkö Anna Huttunen: Älypyörätielle asennettiin uudet infotaulut ja niitä lisätään eri puolille kaupunkia


Uudenmaankadulle Adventtikirkon läheisyyteen on pystytetty infotaulu, joka kertoo tällä hetkellä sen, kuinka paljon kävelijöitä tai pyöräilijöitä liikkuu siellä joka päivänä. Pohjoinen Liipolankatu on toinen infotaulun sijoituskohde. Ensi keväänä infotaulut välittävät tietoa esimerkiksi kaupunkipyörä Mankelista. Kaupunki haluaa, että kaikilla merkittävillä pyöräteillä kaupunkialueella olisi tulevaisuudessa laskurit, joista voi seurata liikennemääriä.

Miksi älypyörätielle asennettiin vasta nyt infotaulut?
– Koronapandemian vuoksi toimitusketjussa on ollut vaikeuksia ja siksi infotaulujen toimitukset ovat myöhästyneet. Älypyörätie on ollut vuoden valmiina ja onneksi saimme vihdoinkin nämä älytaulut käyttöön.

Missä nämä infotaulut on valmistettu?
– Ne on rakennettu Oulussa eli kotimainen tuote on kyseessä. Oulu Energialta on hankittu tämä tuote. Oulussa on pyöräbaanoilla jo yhdeksän infotaulua eri puolella kaupunkia. Sieltä saimme idean hankkia nämä Lahteen.

Millaista tietoa pyörätiellä liikkuja saa infotauluista?
– Tällä hetkellä laskurit laskevat kävelijöiden ja pyöräilijöiden määrän päiväkohtaisesti sekä koko laskentakauden ajalta. Lähitulevaisuudessa on tarkoitus tuoda myös uutta tietoa infotauluihin. Keväällä infotauluissa kerrottaneen esimerkiksi, missä päin on ajettu Mankeleilla eniten ja mistä päin kaupunkipyöriä on lainattu eniten. Myös säätietojaja reittejä on mahdollisuus lisätä sinne.

Kerääkö Lahden kaupunki dataa älypyörätiellä liikkujista?
– Kyllä. Kevyen liikenteen tarkoitettuja laskureita on jo asennettu eri puolille kaupunkia. Niitä on tarkoitus asentaa jatkossa lisää kaikille pääreiteille.

Mihin käytätte sitä?
– Kaupunki kerää dataa, koska se haluaa kehittää entistä parempia palveluja ihmisille. Se antaa hyvä pohjan suunnittelutyölle.

Onko älypyörätie nyt kokonaan valmis?
– CitICAP-hanke on päättynyt ja siltä osin eteläinen pyöräreitti on nyt kokonaan valmis Renkomäkeen saakka. Ajokadulla tehdään vielä parannustoimenpiteitä lähitulevaisuudessa.

Millainen talvikunnossapito on älypyörätiellä?
– CitiCAP-pyörätie on tehostetun talvikunnossapidon piirissä. Siellä tehdään aurausta ja harjausta mukaisesti. Liukkauden torjunnassa käytetään formiaattia, Meillä on kuitenkin tarkoitus vähentää kemikaalien käyttöä kunnossapidossa.

Millaiset terveiset haluat lähettää lahtelaisille liikuntaa harrastaville ihmisille?
– Liikkukaa mahdollisimman paljon kävellen tai pyöräillen. Arkiliikkuminen on hyvä ilmastoteko ja se on hyödyllistä omalle terveydelle!

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Kestävän liikkumisen hankepäällikkö Anna Huttunen: Älypyörätielle asennettiin uudet infotaulut ja niitä lisätään eri puolille kaupunkia

  1. Vihjatkaa myös Hämeenlinnan päättäjille, että tällainenkin on mahdollista, jos halutaan !

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO