Saksala-Seura vastustaa periaatepäätöksestä lakkauttaa Saksalan uimahalli vuonna 2028, kerää nimiä kansalaisadressiin

Kuva: Saksala-Seura aikoo taistella Saksalan uimahallin puolesta lupaa seuran puheenjohtaja Kimi Uosukainen


Lahden kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantain kokouksessaan liikuntapaikkasuunnitelman vuosille 2025-2035. Osana suunnitelmaa kaupunginvaltuusto hyväksyi periaatepäätöksen Saksalan uimahallin lakkauttamisesta vuonna 2028, kun uuden vesiliikuntakeskuksen on tarkoitus valmistua. Saksala-Seura tyrmistyi lakkautusaikeista ja kerää nimiä Saksalan uimahallia puolustavaan kansalaisadressiin. Adressin voi allekirjoittaa K-Market Saksalan aulassa.

– Saksalan uimahallin lakkauttaminen olisi yksi Lahden kaupungin typerimmistä päätöksistä – ellei typerin, Saksala-Seura puheenjohtaja Kimi Uosukainen kommentoi kaupunginvaltuuston päätöstä.

Hän kertoo Seuran vastustavan lähiöuimahallin lakkauttamista ja uimahallien keskittämistä keskustaan ja Nastolaan. Uosukainen pitää valtuuston tekemää periaatepäätöstä ennen kaikkea saavutettavan, tasapuolisen ja matalan kynnyksen kansanliikunnan vastaisena.

– On huono arvovalinta rikkoa olemassa olevaa ja siirtää niin omatoiminen kuin ohjattu uimaharrastus useamman lahtelaisen saavuttamattomiin. Eivät kaikki etelälahtelaiset tuosta noin vain kävele kilometrejä tai käytä useita eri bussilinjoja päästäkseen suunniteltuun isoon vesiliikuntakeskukseen, puheenjohtaja Uosukainen puolustaa eri puolella kaupunkia olevia liikuntamahdollisuuksia.

Uosukainen myös korostaa, että useille lahtelaisille vesiliikunta on ainoita, ellei jopa ainoa, tapa pitää yllä toimintakykyään.
– Ei pidä myöskään unohtaa uimahallin yhteydessä toimivaa kuntosalia, joka palvelee kaiken ikäisiä ja kuntoisia kaupunkilaisia edullisesti, hän huomauttaa.

Uimahallisuunnitelmat epäselviä

Uuden vesiliikuntakeskuksen on suunnitelman mukaan tarkoitus valmistua vuonna 2028, jolloin myös Saksalan ja Lahden uimahallit lakkaisivat ja Nastolan uimahallin aukioloajat suppenisivat. Saksala-Seuran puheenjohtaja pitää aikataulua naurettavana.
– Uudelle vesiliikuntakeskukselle ei ole tonttia saatikka hankesuunnitelmaa. Siitä huolimatta Saksalan uimahallin tulisi valmistautua sulkemaan ovensa jo muutaman vuoden kuluttua, Uosukainen puuskahtaa.

Uosukainen kritisoi myös asian valmistelua ja siitä päättämistä.
– Liikuntapaikkasuunnitelmassa on ilmeisesti kuultu vain urheiluseuroja, mutta liikuntapaikkojen laajemmat merkitykset eri kaupunginosien kehitykselle ja asuinalueiden eriytymiselle on jätetty huomiotta. Saimme Seurana lukea asiasta lehdestä, Saksala-Seuran puheenjohtaja harmittelee. Uosukainen myös arvostelee asiasta päättämisen aikataulua.
– Aikaa todelliselle kansalaiskeskustelulle ja päätettävän suunnitelman arjen vaikutusten arvioinnille ei ollut, hän toteaa.

Uosukainen ei myöskään anna pisteitä asiasta päättämiselle maanantain kaupunginvaltuustossa.
– Se, että valtuusto päätti olla palaamatta uimahalleja koskeviin linjauksiin mahdollisesta vesiliikuntakeskuksesta päättämisen jälkeen, on silkkaa typeryyttä. Valitettavasti samalla kaupungin ylimmät päättäjät antoivat osaltaan kuoliniskun Saksalan uimahallille, hän kertoo harmistuneena.

Kaupunginvaltuusto hylkäsi äänin 39 vastaan, 19 puolesta ja yksi tyhjä valtuutettu Siru Heromaa-Karjalaisen (sd.) esittämän toivomusponnen palata uimahalleja koskeviin periaatelinjauksiin myöhemmin. Asiaan palaamisen puolesta äänestivät 15 SDP:n, kolme Vasemmistoliiton ja yksi RKP:n sekä Liikutamme -ryhmän valtuutettu.

Seura kerää kansalaisadressia

Saksala-Seura ei ole kuitenkaan toivoton ikävässä tilanteessa.
– Ainoa mahdollisuutemme on kerätä laaja kansalaisadressi Saksalan uimahallin puolesta ja valita ensi kevään vaaleissa saavutettavia, matalan kynnyksen liikuntapaikkoja puolustavia valtuutettuja, Seuran puheenjohtaja Kimi Uosukainen kertoo.

Saksala-Seuran kansalaisadressi on syksyn ajan allekirjoitettavana K-Marketin Saksalan aulassa.
– Tulemme aikanaan luovuttamaan adressin Lahden kaupungille ja vetoamaan katastrofaalisen virheen välttämiseksi. Taistelemme loppuun saakka, Uosukainen päättää.

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
Jukka Ihalainen: On tärkeää olla toiselle enkeli arjessa
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
ARKISTO