Tammikuu on perinteisesti aikaa, jolloin ihmiset haluavat ottaa uuden startin elämälleen. Joulun mässäilyt näkyvät ikävästi vyötäröllä ja muutenkin pitäisi elämä laittaa uusille raiteille, kun vuosikin on taas vaihtunut. Tämä näkyy selkeästi myös kuntosalipuolella, sillä tulijoita on melkein enemmän kuin voidaan ottaa.
– Kyllä tammikuusta voidaan puhua eräänlaisena kultakautena kuntosaleille. Tammikuussa ihmiset ovat aktiivisemmin liikenteessä ja meilläkin on tähän varauduttu tuntitarjontaa lisäämällä. Lisäksi meille on tällä viikolla tulossa uusinta uutta olevia funktionaalisia kuntolaitteita, jollaisia ei ainakaan muualta Päijät-Hämeestä löydy. Näillä uusilla laitteilla saadaan paremmin koko kehon tukilihakset mukaan suorituksiin ja liikkeet ovat tehokkaampia kertoo Liikunta- ja hyvinvointikeskus Lumon toimitusjohtaja Juhani Lahti.

Vaikka tammikuussa kysyntä onkin kuntosaleilla kova, eivät suomalaiset sentään mitään himokuntoilijoita ole, ainakaan kuntosaleilla, sillä ainoastaan alle 10% suomalaisista kuntoilee salilla säännöllisesti.
– Monelle kynnys tulla kuntosalille on edelleen korkealla. Koetaan, että pitäisi olla oikeanlaiset vaatteet tai laitteet koetaan vaikeakäyttöisiksi ym. Lisäksi monella on mielessä kuva kylmästä ja kolkosta kellaritilasta, jossa nostellaan hiki hatussa painoja. Tätä rimaa olemme Lumossa tosissamme pyrkineet alentamaan ja haluamme motivoida ihmisiä liikkumaan iloisella mielellä. Monesti kuntoilu aloitetaan liian tosissaan ja liian kovalla tempolla. Niinpä jo parin kuukauden jälkeen monella kone alkaa piiputtaa niin fyysisesti kuin henkisestikin ja sen jälkeen moni lopettaakin harjoittelun. Minun visioni kuntosaliharjoittelusta on se, että sen pitäisi olla helppoa, hauskaa, mielekästä, motivoivaa ja virikkeellistä ja siihen me täällä Lumossa pyrimmekin. Ei tavallisen ihmisen tarvitse treenata kuin ammattilaisen. Olen useasti sanonutkin, että yksikin kerta viikossa on paljon enemmän kuin ei yhtään kertaa viikossa linjaa Lahti.
Lumossa on selkeästi onnistuttu luomaan Lahden toivomaa rentoa henkeä, joka houkuttelee ns. tavallisia kuntosalikävijöitä.
– Kyllä se rento asenne lähtee jo henkilökunnasta. Ei täällä tuijotella oikeanmerkkisten vaateiden tai tossujen perään. Kaikki ryppyotsaisuus loistaa poissaolollaan. Lisäksi meiltä löytyy niin televisiot kuin internetitkin, jos ei treenien jälkeen ole kiire kotiin. Voi vaikka juoda kupposen kahvia treenikavereiden kanssa. Meillä saa aina apua laitteiden käytössä, joten ensikertalaisenkin on helppo tänne tulla toteaa Lahti tyytyväisenä.
Kuntoilualalla koetaan usein monenlaisia trendejä, jotka tulevat ja menevät. Milloin on nosteltu hikisenä kahvakuulia, milloin taas tanssittu kiivaasti Zumbaa jne. Tällä hetkellä eniten liikkujia kiinnostaa kuitenkin kuntoilun ja oikean ruokavalion välisen tasapainon löytäminen. Moni on oivaltanut, että esim. painonpudotuksessa on kysymys muustakin kuin tiukasta hikitreenistä.
– Uudessa kampanjassamme on kakun kuva. Sillä haluamme tuoda esiin sen, että voi nauttia elämästä ja silti elää terveellisesti ja olla hyvässä kunnossa toteaa Lahti.
Ihmiset ovat nykypäivänä myös kovin kiireisiä. Niinpä yksi nykytrendeistä onkin lyhyemmät ryhmäliikuntatunnit ja ohjattu harjoittelu (personal training), sillä tuloksiakin halutaan nopeammalla syklillä kuin aikaisemmin. Siksi myös Lumossa on aloitettu viime syksynä pienryhmäharjoittelu , jossa ohjaaja eli Lumo Trainer voi paneutua ryhmän jäsenten harjoitteluun huomattavasti paremmin kuin isoissa ryhmissä. Pienryhmässä on yleensä kuusi treenaajaa kerralla.
– Suuri osa Lumo Trainereiden asiakkaista on tavallisia liikkujia, jotka haluavat saavuttaa tulokset varmemmin ja hyvällä motivaatiolla. Lumo Trainerin käyttö on yhä suositumpaa, koska se tuottaa tuloksia riippumatta kuntotasosta tai iästä. Seuraavat ryhmät alkavat meillä helmikuussa vinkkaa Lahti.
Lumossa on satsattu paljon myös senioreihin, joiden tunnit ovat niin suosittuja, ettei niille aina edes mahdu mukaan. Sen vuoksi Lumossa onkin tulossa senioreille jatkossa lisätilaa ja -aikaa.
– Seniorit ovat mielestäni sisäistäneet hyvin Lumon kuntoiluvision ytimen. Kuntoilu on heille osa elämää, ei sen tarvitse olla huippu-urheilua, joka vie kaiken ajan. Samalla se on sosiaalinen tapahtuma, jossa tavataan tuttuja ja vaihdetaan kuulumiset. Kroppa voi paremmin ja jo pienellä kuntoilulla jaksaa jokapäiväiväistä elämää paremmin. Voi jopa syödä sen kakkupalankin ihan hyvällä omallatunnolla. Toisin sanoen rentoa ja helppoa liikkumista elämän ehdoilla naulaa Lahti teesinsä lopuksi.
Petri Salomaa