Nimi: Urho Kaleva Kekkonen. Syntymäpäivä: 3.9.1900. Kuolinpäivä: 31.8.1986. Ammatti: Suomen tasavallan presidentti. Siinäpä se. Siinä tärkeimmät. Kekkonen tulee! ei ole elokuva Kekkosesta, se on kertomus kekkoshypetyksestä.
Marja Pyykön ohjaama ja Elias Koskimiehen käsikirjoittama elokuva sijoittuu 70-luvun Lappiin, jossa piskuinen kyläpahanen sekoaa huhusta, jonka mukaan itse Herra Presidentti, Suomen isä, naisten ja karhujen kaataja, saapuu vierailulle paikalliseen Allin baariin. Suurmiehen vierailuun valmistaudutaan paitsi laihduttamalla pontikkapömppikset, myös kilpailemalla siitä, kuka saa kestitä arvovierasta. Taistelukehässä pöhöttynyttä juoppojen juottajaa vastaan asettuu itsemurhaa suunnitteleva hienostomuikkeli.
Elokuvan lähtökohtana on suomalaiskomedioille tyypillinen suomalaisen stereotypian korostaminen. Tällä kertaa nauretaan lappalaisille. Yksinkertaiset pohjoissuomalaiset ovat paitsi juroja ja tyhmiä, myös tunteettomia. Elämä on kauppaa, jossa seksi vaihtuu dynamiittiin ilman sen suurempaa numeroa. It’s not a big deal. Suuria tunteita näyttää kokevan ainoastaan miehensä varjossa elävä cocktail-rouva Maija, jonka kekkosrakkaus yltää jumalallisiin mittasuhteisiin. Kekkonen on Jeesus, Kekkonen on Jumala, Kekkonen on uskonto.
Kekkonen tulee! pohjautuu Pia Pesosen novellikokoelmaan Urho Kekkonen Straβe. Kirjassa kekkosmaniaa kuvataan monelta eri kantilta, useasta eri näkökulmasta. Elokuvaan on otettu mukaan herkullisimmat kertomukset ja hulluimmat henkilöhahmot, joita katsojalle esittää päähenkilönä ja kertojana toimiva Sylvi (Wilma Rosenqvist). Sylvi on kaikkea vihaava teini, jonka ainoa toive on päästä pois siitä saaterin tuppukylästä. Myös muut tärkeimmät henkilöhahmot ovat naisia. Kipakan baarinpitäjän (Merja Larivaara) ja hienostorouvan (Marjaana Maijala) lisäksi kylällä pyörii ylityöllistetty terveydenhoitaja (Miina Turunen), jota myös kuolemanlotaksi kutsutaan. Lisätään varmuuden vuoksi soppaan vielä yksi sonetteja harrastava homopari (Aake Kalliala ja Jukka Puotila), niin eiköhän siitä yksi komedia aikaiseksi saada.
Elokuvassa häiritsee näyttelijöiden yliteatraalisuus, joka tekee huumorista paikoitellen turhan alleviivattua. Naurakaa jo. Erillisiä novellikertomuksia ei ole osattu parhaalla tavalla yhdistää, jolloin elokuvan henkilöhahmot ja tilanteet jäävät irrallisiksi vitseiksi, jotka toistuvat läpi elokuvan. Toisaalta tarkoituksena ei ehkä olekaan kuvata henkilöhahmojen kehitystä, vaan tarjota katsojalle tirkistysikkuna johonkin isompaan ilmiöön. Kekkonen tulee! ei ole parasta viihdettä tai suurinta taidetta, mutta se on kelpo kuvaus suurmiehen aiheuttamasta massakiihkosta.
Elina Salomaa