Hollywood-menestys oli lähellä, kun Quentin Tarantino halusi Laika & the Cosmonauts -yhtyeen kappaleita Pulp Fiction -soundtrackille, mutta levylle päätyivät lopulta toiset, musiikkituottaja Martti Heikkinen kertoo.

– Se oli sitä maksisinkkuaikaa, muistelee lahtelainen yrittäjä ja musiikkituottaja Martti Heikkinen.

Hän on yksi heistä, jotka rakensivat suomalaisen musiikkibisneksen pohjaa Lahdessa 1980- ja 1990-luvuilla.
Heikkisen ura alkoi jo 1980-luvun alussa levyjen postimyynnillä. Samaan aikaan hän teki pitkää päivää Keskolla kauppiasmyyjänä.
– Intohimo musiikkibisnekseen veti kuitenkin minua yhä vahvemmin.

Vuosikymmenen puolivälissä hän avasi Lahdessa Swingtown-levykaupan, josta tuli nopeasti paikallinen kohtauspaikka.
– Paikalliset dj:t pyörivät levykaupan tiskillä ja levyt vaihtoivat omistajaa. Markus Ollikainen ja Markku Hintsanen ehdottivat, että perustettaisiin levy-yhtiö. Emme tunteneet toisiamme kovin hyvin, mutta idea tuntui oikealta.

Vuonna 1987 Heikkinen otti ratkaisevan askeleen. Hän jätti myyntimiesuransa ja ryhtyi täysipäiväiseksi musiikkiyrittäjäksi.
– Silloin syntyi Power Records, jonka toimitilat sijaitsivat ensin Aleksanterinkadulla Swintownin yläkerrassa. Sen jälkeen Launeenkadulla ja myöhemmin Saksalan Nikulassa.

Power Recordsin kulta-aika

Power Records löysi nopeasti oman paikkansa suomalaisessa musiikkibisneksessä. Sen ensimmäiset isot menestykset tulivat Bat & Ryydin sekä Turo’s Heavy Geen kautta.
– Samalla levy-yhtiö hyppäsi kansainvälisiin kuvioihin, kun solmimme yhteistyön muun muassa hollantilaisen Arcade-yhtiön kanssa.

Cannesin Midem-messut vuonna 1988 jäivät Heikkisen mieleen ja sinne hän poikkesi interrail-matkan yhteydessä yhtiökumppani Ollikaisen kanssa.
– Meidät kutsuttiin hotellisviittiin, jossa Arcade esitteli uutta Synthesizer Hits -sarjaa. Norjalaiset kertoivat myyneensä 20 000 levyä. Suorasanainen yhtiökumppanini Ollikainen totesi, me myymme enemmän.

Power Records tilasi samalla 22 000 levyä, ja kampanja sisälsi MTV-mainoksen.
– Kun meidän interrail-matka oli ohi, niin levyt odottivat jo pihassa.

Heikkinen muistelee, että Ollikaisen arvio osui oikeaan ja levy myi lopulta 70 000 kappaletta.
– Laser-tekniikalla toteutettu tv-mainos teki vaikutuksen, ja syntikkaversioita kansainvälisistä hiteistä kuunneltiin kaikkialla.

Italodisco- ja Powermix-kokoelmat menestyivät

Uuden yrityksen menestys musiikkibisneksessä jatkui italodiscolla ja Powermix-kokoelmilla.
– Power Records eli kiihkeää nousukautta pari vuotta. Se oli paras aika perustaa levy-yhtiö. Usein piti maksaa käteisellä, mutta rahaa liikkui ja bisnes pyöri hyvin.

Vuonna 1989 Heikkisen perhe kasvoi, ja hän päätti myydä osuutensa.
– Tytär syntyi ja jäin isyyslomalle ja muutin Hollolaan. Juoksin Salpakankaan metsissä ja olin tytön kanssa kotona. Samaan aikaan Suomeen iski lama, ja musiikkibisneskin hiljeni.

Heikkinen sai kuukausittain myymästään yrityksestä kuitenkin tuloja, mutta se tyrehtyi, kun lama-aika iski Suomeen.
– Silloin oli pakko miettiä uudenlaisia kuvioita musiikkibisneksessä.

Amigo Music ja folk-yhteisön voima

Uusi alku löytyi jälleen Midem-messuilta.
– Ruotsalaisten kanssa syntyi idea, josta kasvoi Amigo Music Finland Oy.

Heikkinen omisti 15 prosenttia yhtiöstä ja johti sen toimintaa Suomessa.
– Toimisto avattiin Tuotekadulle Lahteen ja myöhemmin se siirtyi Helsinkiin.

Amigo Music toi markkinoille uuden polven suomalaista musiikkia.
– Helsingin muusikkopiireistä sain jatkuvasti demoja. Minulla oli mahdollisuus valikoida parhaat päältä.

Yksi tärkeimmistä Heikkisen löydöistä oli heinolalainen Timo Kiiskinen, jonka debyyttialbumi sisälsi muun muassa kappaleet Hullu Helena ja Suuret tunteet.
– Folkmusiikki oli minulle erityisen läheinen laji. Olin käynyt Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla jo 1970-luvulta.

Amigo music tuotti levyjä muun muassa Ottopasuunalle, jossa soittivat Kimmo Pohjonen, Petri Hakala, Kurt Lindblad sekä Kari Reiman. Ehdottomasti parhaita löytöjä oli nuori kaksirivinen haitarinsoittaja Veli-Matti Järvenpää.
– Särkijärven bolero -levyltä useammat biisit saivat paljon radiosoittoa.

Järvenpää oli itseoppinut huikea pelimanni.
– Hänen levyjään myytiin hyvin, ja niiden tuotot mahdollistivat seuraavia projekteja. Kansanmusiikki toi meille myös kansainvälisiä kontakteja.

Yksi kunnianhimoisimmista hankkeista oli Finnmex-projekti, jossa esiintyivät muun muassa Eero Raittinen, J. Karjalainen, Veli-Matti Järvenpää ja Timo Kiiskinen.
– Suomalaiset muusikot löysivät omaperäisen meiningin. Se oli visio, joka syntyi baaritiskillä, mutta se toteutettiin täydellä sydämellä.

Menetetty Hollywood-hetki

Amigo Music siirtyi kokonaan ruotsalaisen Bonnierin omistukseen 1990-luvun lopulla. Heikkinen myi osuutensa ja jatkoi vielä hetken yhtiössä töissä.
– Yksi yrityksen merkittävimmistä tarinoista liittyy Laika & The Cosmonauts -yhtyeeseen. Sen levyjä vietiin Yhdysvaltoihin, ja yhtye kiersi täysille saleille yliopistokaupungeissa.

Instrumentaalimusiikkia soittavan yhtyeen biisejä tarjottiin myös Quentin Tarantinon ohjaaman Pulp Fiction -elokuvan soundtrackille.
– Tarantino halusi kaksi Laika & the Cosmonauts -yhtyeen biisiä elokuvaansa. Universal julkaisi lopulta soundtrackin, mutta korvasi kappaleet omien bändiensä tuotannolla. Jos Laikan biisit olisivat olleet levyllä, olisimme kaikki hieman varakkaampia tänä päivänä, Heikkinen hymyilee.

Vaikka Hollywoodin jättihitti jäi vain kosketusetäisyydelle, Heikkinen näkee uransa antoisana. Hän loi Lahteen levykaupan, perusti levy-yhtiöitä, tuotti menestyslevyjä ja toi esiin uusia artisteja, joiden uraa kuullaan edelleen.
– Musiikkibisnes on aina ollut yhdistelmä kaupallista silmää ja luovaa intohimoa. Minulle se oli myös koulu ja samalla elämäntapa.

Petri Görman

Lahden kaupunginteatterin edessä oleva Kivettymä -työ oli kuvanveistäjä Olavi Lanun ensimmäinen julkinen betonityö.

Lahden Kariniemestä löytyy Lanu-puisto, jossa on lahtelaisen kuvanveistäjän Olavi Lanun (1925-2015) 12 betonista valmistettua veistosta. Tätä kokonaisuutta kuvataiteilija rakensi neljän vuoden ajan vuodesta 1988 lähtien.
– Hän oli taiteilija, joka ei koskaan halunnut nostaa itseään jalustalle, leski Tarja Lanu kertoo.

Leski muistelee, että arki taiteilijan rinnalla ei koskaan ollut tavallista.
– Olli oli taiteilija kaiken aikaa, aamusta iltaan ja myös vapaa-ajalla.

Lanun koti Patoniityssä oli kaikkea muuta kuin tavallinen perheasunto.
– Talossa oli kolme kerrosta. Sillä oli seitsemän metriä leveyttä ja kaksikymmentä metriä pituutta. Ylimmässä kerroksessa oli asunto. Keskikerros ja kasvihuoneet toimivat työhuoneina. Alakerrassa oli varastoja ja sauna.

Vain kolmannes talosta oli varsinaista kotia.
– Kaikki muu kodin kokonaispinta-alasta oli omistettu taiteelle.

Työpäivät olivat tiukasti rytmitettyjä.
– Kello seitsemältä syötiin puuro ja sen jälkeen siirryttiin tekemään töitä. Olli teki töitä joka päivä. Vain jouluna levättiin kunnolla.

Lanu ei koskaan hankkinut ajokorttia ja se teki työvälineiden ja materiaalien kuljettamisesta haastavaa.
– Ostimme Toyota Hiacen ja hoidin sillä kaikki tärkeät työhön liittyvät kuljetukset. Minä vein teoksia näyttelyihin ja hain materiaalit. Ne jäivät kuitenkin sodan vuoksi kesken.

Inspiraatioita pyöräretkiltä ja Punkaharjun luonnosta

Lanun arkeen kuului aina pyöräily.
– Sitä ei saanut koskaan suorittaa hikilenkkinä. Hidas luonnon tarkkailu oli pyörälenkkien tärkein asia.

Hartsia ja lasikuitua sisältävien töiden jälkeen Lanu totesi usein, että nyt on lähdettävä selvittämään omaa kurkkuansa.
– Silloin tiesin, että mies lähtee pyöräilemään.

Viimeisinä vuosinaan Lanu omisti kaksi polkupyörää.
– Hän nosti silloin pyöränsä ohjaustankoja ylemmäs, jotta voisi ajaa selkä suorana ja nähdä maiseman paremmin.

Toinen tärkeä ympäristö Lanulle oli Punkaharju.
– Perhe vietti kesät Kaitasuolla, ilman sähköä ja kaupunkielämän mukavuuksia. Siellä ei saanut olla yhtään kaupunkilaisia asioita, paitsi kamera.

Lanu käytti luontoa sekä inspiraationa että materiaalilähteenä.
– Kanaverkoista, sammaleesta ja savesta syntyi uusia muotoja, joista osa säilyi vain grafiikan kautta ja valokuvina.

Kuvanveistäjä Lanu suunnitteli Punkaharjulle veistoksia betonista, mutta hän päätti olla tekemättä niitä sinne.
– Olli ei halunnut rikkoa luonnon rauhaa kesäpaikassaan. ihmiset olisivat löytäneet silloin Kaitasuon silloin Punkaharjun kesäpaikassa ei olisi ollut enää rauhaa.

Raskaat materiaalit ja suuret ideat

Venetsian Biennalen menestyksen jälkeen Lanu alkoi tehdä teoksia, joissa luonnonmuotoja jäljiteltiin kestävämmillä aineilla.
– Ensimmäinen luonnonmateriaalia jäljittelevä lasikuitutyö syntyi juuri tuon näyttelyn jälkeen. Siitä tuli hänen tavaramerkkinsä.

Betonin pariin Lanu siirtyi samoihin aikoihin.
– Betonista hänellä oli kokemusta jo nuoruusvuosilta. Lanu koulutettiin betonilaborantiksi välirauhan aikana. Sen vuoksi hän osasi käsitellä materiaalia kuin ammattilainen.

Kuopion yliopistolle hän toteutti suuren punasavesta tehdyn tilaustyön, joka oli nimeltään Metamorphosis.
– Se koostui 20 männynrungosta ja niissä oli myös ihmishahmoja. Monet keraamikot epäilivät projektin onnistumista.

Lanu hallitsi kuitenkin materiaalien käyttäytymisen ja kuivumisen.
– Hänellä oli luovuutta myös teknisessä mielessä. Hän osasi ratkaista ongelmat, joita muut pitivät mahdottomina.

Suurten teosten toteuttaminen vaati aina työvoimaa ja työryhmän.
– Muotoiluinstituutin Taideinstituutin opiskelijoita oli aina mukana. Minä autoin myös aina, kun ehdin omilta töiltäni avuksi.

Tarja Lanu eli arkea myös miehensä töidensä kanssa.
– Olin apuna siirroissa ja kuljetuksissa. Se oli meidän yhteistä arkeamme.

Lanu-puisto oli neljän vuoden projekti

Kariniemen Lanu-puisto on tunnetuin osa kuvataiteilija Olavi Lanun elämäntyötä.
– Projekti alkoi vuonna 1988, kun Lahden kaupunki teki sopimuksen siitä. Neljän vuoden aikana valmistui kaksitoista suurta betoniteosta, jotka sulautuvat maisemaan kuin olisivat aina olleet siellä.

Patoniityn kotipihassa tehtiin muotit, ja valutyöt toteutettiin Renkomäen sorakuopalla yhteistyössä Ruduksen kanssa.
– Betonivalut tehtiin aina varhain aamulla, jotta väribetonit ehdittiin pestä pois autosta ennen kuin tavallisen betonin kuljetus alkoi klo 7 aamulla. Olli käyttämä betoni oli aina tasaisenväristä, kun se tuotiin sorakuopalle.

Jokaisesta työstä tehtiin erilaisia värimalleja.
– Olli käytti säkkikaupalla pigmenttejä etsiessään oikeaa sävyä.

Lanu halusi, että veistokset elävät luonnon kanssa.
– Siksi ne eivät ole vain kiveä tai betonia, vaan niissä on myös väriä, joka on vuorovaikutuksessa luonnonmaiseman kanssa.

Projektin jälkeen taiteilija oli uupunut, mutta tyytyväinen.
– Hän sai toteuttaa yhden suuren haaveensa kotikaupunkiinsa. Se oli hänelle tärkeää. Samalla se jäi hänen viimeiseksi todella suureksi taiteelliseksi kokonaisuudeksi.

Vaatimattomuus oli kuvanveistäjän tavaramerkki

Kariniemeen valmistuneen Lanu-puiston jälkeen taiteilija siirtyi pienempiin teoksiin.
– Hän teki grafiikkaa, lasikuitutöitä ja pieniä betoniveistoksia.

Mukkulan Lehtiojan palvelutalon pihalle sijoitetut kolme veistosta jäivät Lanun viimeisiksi betonitöiksi.
– Samassa paikassa Lanu vietti elämänsä viimeiset kaksi kuukautta. Siinä on jotain symbolistista.

Lanu ei halunnut muistella menestystään, eikä hän koskaan nimennyt yhtään teosta tärkeimmäksi.
– Kiinnostavin työ on se viimeisin.

Loppuvuosina hän sanoi vain, ettei tee enää mitään.
– Hän halusi olla eläkkeellä ja katsella luontoa usein Toyota Hiacen kyydissä.

Petri Görman

Taisto Lehto muistaa työkaverinsa loputtoman luovuuden ja innon kokeilla uutta.
– Hän oli mahtava työkaveri. Lanulla ei ollut koskaan asiat huonosti. Hän oli aina tekemässä jotakin ja se jokin oli yleensä aivan ainutlaatuista.

Launeen yhteislyseossa ja Salinkallion koulussa aloitti yhtä aikaa kaksi hyvin erilaista mutta toisiaan täydentävää opettajaa1950-luvun lopulla. Kuvaamataidon tuntiopettaja Olavi Lanu ja teknisen työn lehtori Taisto Lehto. Olavi Lanu saavutti vuosia myöhemmin kansainvälistä mainetta taiteilijana. Hänet palkittiin mun muassa Venetsian Biennalessa vuonna 1978.

Lanun ja Lehdon yhteinen työura kesti lähes kaksi vuosikymmentä aina 1970-luvun lopulle saakka. Silloin Lanu siirtyi opettamaan Lahden muotoiluinstituuttiin.
– Lanun kuvaamataidonopetus oli kaikkea muuta kuin paikalleen jähmettynyttä piirustusta. Hän oli mahdoton ideanikkari, joka ei malttanut olla koskaan tekemättä jotain uutta.

Lehto muistelee, että piirustuspaperit eivät Lanun tunneilla paljoa kuluneet, vaan oppilaat oppivat valtavan kirjon erilaisia tekniikoita monin eri tavoin.
– Teknisen työn luokassa oli tilaa ja välineitä, ja sinne Lanu usein saapui nuorten kanssa työskentelemään. Siellä solmittiin verkkoja ja kokeiltiin erilaisia teknisiä apuvälineitä.

Lanun ja Lehdon yhteistyö syveni, kun 1970-luvun lopulla mukaan tuli uusi ja kiehtova materiaali eli lasikuitu.
– Minä toin Salinkalliolle optimistijollan muotin ja Lanu huomasi materiaalin mahdollisuudet.

Lanun johdolla oppilaat tekivät myös pieniä eläin- ja ihmishahmoja.
– Niitä muovailtiin muun muassa verkosta, sanomalehdestä ja liisteristä. Lanu kokeili päällystää niitä lasikuidulla. Kun kokeilu onnistui, niin siitä alkoi vuosikymmeniä kestänyt intohimo tähän materiaaliin.

Renkomäen ja Miekkiön metsät houkuttelivat
– Lanu ei juuri koskaan paljastanut kollegoilleen, mitä hänellä oli työn alla.

Hänen taiteellinen ilmaisunsa kulki vaiheesta toiseen.
– Uransa alussa aluksi hän maalasi herkkiä akvarelleja ja myöhemmin hän siirtyi öljyväreihin ja löysi niistä uusia ulottuvuuksia.

Sen jälkeen taiteilijan mielenkiinto kiinnittyi hiekkaan, jonka avulla hän loi kiehtovia hiekkapintaisia töitä.
– Puutikuista syntyi nyppylätyönä muotoiltuja pintoja, ja lopulta 1970-luvun lopussa Lanu löysi lasikuidun, josta tuli hänen uransa keskeinen materiaali.

Patomäen puutarhan kiinteistön ostettuaan Lanu sai tilaa ja rauhaa suuremmille kokeiluille.
– Maalaaminen jäi ja lasikuitu vei mennessään. Muotoiluinstituutin aikuisopiskelijat auttoivat taiteilijaa ateljeessa.

Renkomäen sorakuopalla taitelija Lanu ja hänen opiskelijansa laminoivat isoja teoksia.
– Näin syntyi lopulta myös Lanu-puisto, jossa teokset saavat taiteilijan mukaan sammaloitua ja sulautua luontoon.

Lehto kertoo, että Lanu liikkui paljon metsissä ja haki inspiraatiota luonnosta.
– Lanu unelmoi jo 1980-luvulla suurista veistoksista Miekkiön ja Renkomäen metsiin ennen kuin idea Lanu-puistosta oli edes olemassa.

Näytelmäkerhon väsymätön ohjaaja

Salinkallion koululla Lanu tunnettiin myös näytelmäkerhon ohjaajana.
– Se oli suosittu harrastus oppilaille ja näytelmäkerho keräsi kymmeniä oppilaita joka vuosi mukaansa.

Joulujuhlissa esitettiin muun muassa Lintu sininen ja Seitsemän veljestä -näytelmät.
– Lavasteet olivat suuria projekteja ja pojat tekivät pöytiä, torneja ja muita elementtejä näytelmiin. Niitä saatettiin työstää viikonloppuisinkin.

Lanun työtavoissa oli myös yllätyksellisyyttä.
– Kun Seitsemän veljekseen tehty pöytä oli hiottu täydellisen sileäksi, hän tarttui kirveeseen ja totesi, etteivät veljekset noin hienosta pöydästä olisi syöneet.

Pöydän pintaan tehtiin taiteilija Lanun vuoksi kolhuja ja siihen lisättiin rosoinen väritys.
– Oppilaat oppivat, että realismi voi olla näyttämöllä arvokkaampaa kuin kauneus tämän kokemuksen myötä.

Juhlanäyttely oli pettymys

– Olavi Lanun 100-vuotisjuhlanäyttely Malvassa herätti minussa ristiriitaisia tunteita.

Lehto muistuttaa, että kyse on tunnetun lahtelaisen taiteilijan merkkivuodesta ja esillä oli vain kahdeksan hänen teostaan.
– Se on ollut pettymys monelle, myös minulle. Odotin huomattavasti laajempaa
perspektiiviä taiteilijan monipuoliseen uraan.

Näyttelyn ensimmäinen huone oli kuin Lanun itsensä suunnittelema ja sisälsi tunnettuja taiteilijan teoksia.
– Sen jälkeen teosten määrä ja monipuolisuus jäivät ohueksi. Hiekkatöitä oli esillä vain yksi, vaikka Lahden kaupunki omistaa peräti 238 Lanun teosta. Moni jäi kaipaamaan juhlanäyttelyltä enemmän hänen taiteensa koko kaaren esittelyä. Niin minäkin.

Petri Görman

Lahden seudun liikenteen aikatauluissa sekä reiteissä tapahtui merkittäviä muutoksia 4. elokuuta alkaen. Joukkoliikennesuunnittelija Timo Varshukov kertoo, että erityisesti Launeen alueella reittejä on tarkistettuaikatauluhaasteiden, asiakaspalautteiden ja liikenteen sujuvuuden perusteella.
– Linja 2 on ollut melko mutkainen ja kiertänyt monia katuja ja se on aiheuttanut suuria aikatauluhaasteita. Nyt tämä reitti jaetaan kahdeksi erilliseksi linjaksi, jolloin linjan 2 reitti suoristuu ja poistuvaa reittiosuutta korvaa uusi linja 32.

Uusi reitti ei enää kulje aiempaa Kaarikadun ja Mäntsäläntien kautta Rastankadulle ja Porvoonjoentielle, vaan se kulkee suoremmin Launeenkadulta Patomäentielle ja Luhdantaustankadulle.
– Tämä reittimuutos tuo parannuksia erityisesti Launeenkadun eteläosaan, jossa bussiliikenne tihenee merkittävästi.

Samalla aiempi kiertävä linja jaetaan kahdeksi erilliseksi linjaksi.
– Uudistuksella tavoitellaan aikataulujen pitävyyttä ja työmatkaliikenteen parempaa sujuvuutta.

Etelätiellä ja Rastaankadulla on 30 km/h nopeusrajoitukset ja tasa-arvoisia risteyksiä ja se on tehnyt liikenteestä hidasta.
– Uusi reitti poistaa näitä pullonkauloja, Varshukov sanoo.

Uusi linja palvelee tuttuja alueita

Linja 32 ajaa täysin uutta reittiä, joka erkanee vanhasta linjasta ja se palvelee edelleen Kaarikadun, Mäntsäläntien ja Porvoonjoentien aluetta Patoniityssä.
– Käytännössä tämä tarkoittaa, että aiemmin yksi pitkä ja mutkikas linja korvataan kahdella suoremmalla ja nopeammalla vaihtoehdolla.

Linjat 2 ja 32 kulkevat 30 minuutin vuorovälein aamusta iltaan, mikä muodostaa 15 minuutin vuorovälin linjojen yhteisellä osuudella. Aiemmin vuoroväli oli 30 minuuttia päivällä ja 20 minuuttia ruuhka-aikana.
– Tämä tuo lisää vaihtoehtoja etenkin työmatkaliikenteeseen.

Hiljaisempina aikoina liikennöidään linjaa 2K, joka kulkee vanhaa reittiä Kaarikadun ja Mäntsäläntien kautta Porvoonjoentielle ja Kärkkäisen alueelle.
– Tämä varmistaa, että entisen linjan 2 kysytyimmille osuuksille on edelleen laajat liikennöintiajat. Yöaikaan myös linjat 1Y ja 5Y palvelevat linjan 2 reittiosuuksia.

Liipolasta Uudenmaankadulle suoraan

Linja 1:n reitti muuttuu siten, että Liipolasta ajetaan suoraan Uudenmaankatua. Linja 13 saa Launeenkadulle tuekseen linjan 2, joka samalla korvaa linjan 1 palvelua Launeenkadun pohjoisosassa. Alueella liikennöi myös linja 3.
– Renkomäessä linjaa 3 ei enää ajeta, vaan sen korvaa linja 7, jonka vuoroväli ruuhka-aikana tihenee 20 minuuttiin. Myös viikonloppuliikennettä lisätään ja se parantaa alueen palvelua.

Syksyn aikana otetaan käyttöön uusia 15 metriä pitkiä linja-autoja, jotka tulevat liikennöimään erityisesti Nikkilän ja Renkomäen linjoilla.
– Näillä linjoilla ajetaan myös täyssähköbusseilla uuden liikennöintisopimuksen mukaisesti.

Metsä-Hennalan ja Jokimaan alueilla palvelutaso säilyy ennallaan.
– Osa Metsä-Hennalan alueelle tulevista vuoroista päättyy Kauppatorille ja ajetaan jatkossa tunnuksella 12B.

Asiakaspalautteet mukana suunnittelussa

Suunnittelussa on huomioitu laajasti asiakaspalautteita. Erityisesti Kaarikadun alueelta on tullut viestinnällisiä kysymyksiä Lahden kaupungin liikennesuunnitteluun, koska osa asukkaista luuli, että alueen bussiliikenne loppuu kokonaan.
– Olemme pyrkineet informoimaan muutoksista aktiivisesti, Varshukov painottaa.

Uudistuksen keskeinen tavoite on sujuvoittaa työmatkaliikennettä.
– Aikataulusuunnittelussa pyritään huomioimaan suurten työnantajien työaikoja, ja erityisesti iltavuorojen tarpeisiin on kiinnitetty huomiota.

Työvuorojen alku- ja loppuajat on otettu huomioon reittien suunnittelussa. Joukkoliikenteen yksi tärkeimmistä tehtävistä on mahdollistaa työntekoon pääsy ilman omaa autoa.
– Olemme sitoutuneet tekemään tästä toimivan ja arkea tukevan järjestelmän, Varshukov tiivistää.

Muistilista matkustajille
• Uudet reitit ja aikataulut voimaan 4.8.
• Tarkista oma linjasi ja mahdolliset muutokset osoitteessa: lsl.fi
• Palautetta voi edelleen antaa Lahden kaupungin liikennesuunnitteluun ja se huomioidaan suunnittelussa jatkossakin

Petri Görman

Rippipappi Riitta Särkiö, Kiti Vilén, Joona Haapalahti ja Nicolas Hälinen kehuivat yhdessä Siikaniemen uutta ilmettä.

Launeen seurakunnan pitkäaikainen pappi Riitta Särkiö on ollut mukana rippikoulutyössä vuosikymmeniä.
– Olen ollut pappina Launeella 36 vuotta. Rippikoulu on vuoden stressaavin, mutta samalla antoisa työtehtävä.

Särkiön mukaan rippikoulu tavoittaa enemmän nuoria kuin mikään muu kirkon toiminta.
– Ylen tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia nuorista käy rippikoulun.Tämä elämänvaiheeseen kuuluva perinne on säilynyt ja kantaa sukupolvelta toiselle.

Rippijuhlat ovat monelle tärkeä motivaattori, mutta silti nuoret tulevat mukaan ennen kaikkea siksi, että haluavat. Siikaniemen leirillä oli mukana 25 nuorta
– Leirillä rytmi rakentuu kahdesta parin tunnin työskentelystä päivässä, joita pidetään joko luokassa tai muissa tiloissa. Päivään kuuluu lisäksi useampi hartaus. Välissä on vapaata ja ohjattua vapaa-aikaa. Uidaan, veneillään, saunotaan ja syödään viidesti päivässä, Särkiö kertoo.

Isoset vetävät pienryhmiä ja niin sanottuja Raamis-ryhmiä.
– Yhteislaulu on tärkeä osa rippikoulua. Tänä vuonna on mukana useampi kitaristi, ja leirinuotioilta on odotettu hetki.

Ennen leiriä ryhmällä oli seitsemän tapaamista, joista ensimmäinen järjestettiin jo helmikuussa.
– Meillä on ollut nuorteniltoja, messuja ja muuta ohjelmaa, mutta vasta leiri hitsaa porukan kunnolla yhteen.

Nauru ja ystävyyssuhteet tekevät leiristä ikimuistoisen
– Ei ole mitään yksittäistä hetkeä, jonka voisin nimetä parhaaksi, mutta paljon olemme nauraneet yhdessä, kertoo Kiti Vilén.

Vapaa-ajalla on pelattu biljardia ja koottu palapeliä.
– Koko ajan on ollut jotain tekemistä. Täällä ei ole ollut tylsää.

Reipas rippikoululainen kuvailee itseään sosiaaliseksi ihmiseksi, jolle porukassa oleminen on luontevaa ja mukavaa.
– Rippikoulun isossa ryhmässä on ollut helppo olla oma itsensä. Tuntuu kuin olisi oman luokan kanssa jossain. Meitä on iso porukka, mutta monikaan ei tunne toisiaan entuudestaan. On ollut hienoa seurata, kuinka porukka hitsaantuu yhteen.

Yhteisöllisyys on kantanut leirillä alusta asti.
– Positiivinen ilmapiiri ja toimiva arki ovat syntyneet sekä muiden leiriläisten että ohjaajien ja isosten ansiosta. Ohjaajat ja isoset ovat vaikuttaneet todella paljon siihen, miten kivaa täällä on ollut. Toivottavasti näen joitakin heistä myös leirin jälkeen.

Yhteisöllisyyttä ja pohdintaa

Joona Haapalahti kertoo lähteneensä rippikouluun osin kavereiden perässä, mutta myös omasta vakaumuksesta.
– Uskonasiat ovat olleet elämässäni läsnä, joten rippikouluun osallistuminen oli minulle itsestään selvää. Täällä on ollut mahtavaa olla ja kaikkien kanssa tulen hyvin juttuun.

Nuorimies kiittelee erityisesti leirikeskus Siikaniemen uutta ilmettä.
– Remontin jälkeen paikka on hänen mielestään todella hieno. Jokaisessa huoneessa on oma vessa, ja alueen yleisilme on kaunis ja viihtyisä. On ollut mukavaa tehdä asioita ulkona, ja erityisesti iltahartaudet ovat jääneet mieleen.

Isosten erilaiset elämäntarinat ovat herättäneet rippileiriläisissä ajatuksia.
– Olen pohtinut monia rippikouluun liittyviä teemoja leirin aikana. En vielä tiedä, haluanko itse joskus isoseksi, mutta jatkoriparille lähden kyllä. Toivottavasti muistan rippileiriltä kaikki mukavat ihmiset.

Iltahartaudet jättävät jäljen

Myös Nicolas Hälinen viettää yhdeksän päivää Siikaniemen leirillä ja kertoo viihtyneensä hyvin.
– Kaverit ovat olleet todella upeita ja ulkona on ollut kiva tehdä kaikkea. Luonto on täällä hieno.

Hälinen on ollut useasti ennen rippikoululeiriä Siikaniemessä, mutta leirikeskuksen uusi ilme on hänen mielestään upea.
– Siikaniemen kirkon peruskallioseinä on myös kaunis. Minulle iltahartaudet ovat olleet erityisen vaikuttavia hetkiä. Niissä kokoontuu iso ryhmä yhteen. On ollut hienoa kuunnella ohjaajien ja isosten puheita. He ovat mukavia tyyppejä, joille voi puhua mistä vain.

Hälinen uskoo, että ainakin rippijuhlat jäävät mieleen.
– Ehkä myös leirin tärkeät keskustelut ja tunnelmat säilyvät muistoissa pitkään.

Teksti: Petri Görman
Kuva:Vilho Lappi

Lanun veistokset sulautuvat osaksi metsää kuin olisivat aina olleet siellä. Jokainen vuodenaika paljastaa teoksista uuden puolen, Lahti-opas Inga Blomqvist kertoo.

Lahden keskustan kainalossa, Kariniemen metsän siimeksessä kohoaa ainutlaatuinen taidepuisto, jossa taide ei hallitse maisemaa, vaan se elää sen kanssa. Lanu-puistossa voi pysähtyä, hiljentyä ja nähdä, miten luonto ja taide sulautuvat toisiinsa. Heinäkuussa vietettiin lahtelaisen kuvanveistäjän, Olavi Lanun (1925–2015) syntymän 100-vuotisjuhlaa. Lanu tunnetaan ympäristötaiteen uranuurtajana ja tinkimättömänä kokeilijana, jonka kädenjälki näkyy yhä elävästi Lahden katukuvassa, erityisesti hänen suurimmassa taideteoksessaan Lanu-puistossa.

– Tervetuloa Lanu-puistoon! Tiesittekö, että tänään tulee kuluneeksi sata vuotta Olavi Lanun syntymästä? Mikä olisikaan parempi paikka puhua hänen elämästään ja taiteestaan kuin tämä puisto, jossa luonto ja veistokset kulkevat käsi kädessä, Lahti-opas Inga Blomqvist sanoo.

Lahti-opas Blomqvist muistuttaa, että Lanun taide ei huuda.
– Se kuiskaa ja juuri sitä Lanu halusikin. Hänen mukaansa veistosten pitää nousta esiin luonnosta yllättäen, kuin ne olisivat aina kuuluneet tänne.

Lanu oli ennen kaikkea taiteilija, joka teki tilaa luonnolle.
– Hän ei halunnut kaataa puita, ei siirtää kiviä pois tieltä, vaan asetteli teokset siihen, missä luonto oli jo valmiina.

Taiteilijalta se vaati Lahti-oppaan mukaan herkkyyttä ja nöyryyttä.
– Se vaati myös ennen kaikkea rohkeutta. Hän oli ympäristötaiteen pioneeri aikana, jolloin koko termiä ei juuri tunnettu.

Paikalliset löytävät puiston uudelleen

– Lanu-puisto on elävä ympäristö, joka vaihtaa muotoaan vuodenaikojen mukaan. Valon ja varjojen leikissä veistokset muuttuvat ja joskus ne melkein katoavat maisemaan.

Lahti-opas Blomqvistin mukaan Lanun teokset tekevät hyvää ihmiselle.
– Ne eivät opeta tai vaadi, vaan ne antavat tilaa olla ja katsoa. Tänne tulee usein lahtelaisia, jotka sanovat, etteivät ole koskaan ennen käyneet täällä, vaikka asuvat ihan lähellä. Sitten he palaavat uudestaan ja uudestaan puistoon ihailemaan Lanun taideteoksia.

Ympäristötaiteilijan juuret olivat Lahdessa, mutta hänen katseensa oli aina kauempana, maailmalla.
– Hän opiskeli taidetta muun muassa Pariisissa ja sai kansainvälistä tunnustusta, kuten palkinnon Venetsian Biennalessa vuonna 1978. Siitä alkoi hänen matkansa kohti suurinta teostaan eli tätä Lanu-puistoa. Nyt seisomme kaupungin sydämessä, keskellä hänen suurinta työtään, Blomqvist sanoo pysähtyen sammalpeitteisen ihmishahmon äärelle.

Kierroksilla ihmiset kyselevät usein Blomqvistin omaa suosikkiteosta.
– Oikeastaan kaikki Lanun teokset ovat kuin ystäviä. Ne eivät puhu kovaan ääneen, mutta jos kuuntelee, ne kertovat paljon.

Puisto muuttuu vuodenaikojen mukana ja kesällä valo paljastaa yksityiskohdat.
– Syksyllä lehdet tekevät teoksista osan maata ja talvella lumi hiljentää. Keväällä kaikki herää taas uudelleen. Lanun taide kasvaa, muuttuu ja hengittää luonnon mukana.

Lanun perintö elää
– Lanu-puisto on paikka, jossa hänen taiteensa hengittää vapaasti. Puistossa kulkija saa etuoikeuden nähdä, miten hiljainen taide voi puhutella vahvemmin kuin äänekäs julistus.

Lahti-opas Blomqvistin mielestä Lanun teokset eivät ole vain veistoksia.
– Ne ovat tiloja, joissa sielu voi levätä. Lanun 100-vuotisjuhlavuosi muistuttaa meitä hänen merkityksestään suomalaiselle taiteelle ja luonnon arvostukselle.
– Hän ei rakentanut taloja, vaan hän rakensi hiljaisuuden ja kauneuden täyttämiä hetkiä. Jos kaipaat pysähtymistä, niin se käy Lanu-puistossa. Ehkä jokin veistos siellä kuiskaa sinullekin jotain.

Lahti-opas kertoo, että Lanu aloitti kuvataiteilijana.
– Hän piirsi ja maalasi, mutta pian veistokset veivät mukanaan. Lanua ei kiinnostanut ideologia, vaan tekemisen ilo. Betoni, lumi, multa ja pajut olivat materiaaleja, joista Lanu oli eniten kiinnostunut.

Petri Görman