Vuonna 85-musikaali on kerännyt Tampereella kuuden vuoden aikana uskomattomasti liki 300 000 katsojaa. Niinpä elokuvan tekeminen musikaalista oli vain ajan kysymys. Haasteeseen tarttuivat ohjaajat Timo Koivusaloja Riku Suokas. Suokashan oli mukana jo musikaaliversiossa yhtenä käsikirjoittajana. Elokuva ei ole kuitenkaan musikaali, vaikka toki siinäkin isossa osassa ovat Eppu Normaalin, Popedan ja Juice Leskisen kasarihitit.
– Halusimme tehdä aiheesta kepeän romanttisen komedian, jonka jälkeen yleisö lähtisi koteihinsa suupielet ylöspäin sojottaen linjaa ohjaaja Timo Koivusalo elokuvaversiota suositusta musikaalista.
Itse elokuvan juoni on yksinkertainen ja hieman jopa naiivi, mikä ei ole suuri ihme, kun muistetaan, että kyseessä on alunperin musikaali. Kyse on nuoresta lemmestä (tietenkin!), kun elokuvan päätähti Tommi Turmiola ( Reino Nordin ) rakastuu palavasti ihanaan liftarityttöön Karoliinaan ( Malla Malmivaara ). Kuten arvata saattaa, matkalla on monta mutkaa ennen onnellista loppua ja kaiken kohelluksen kruunaa aito ja oikea kasarimeininki.
Elokuvan lavastuksessa oli nähty kiitettävästi vaivaa etsimällä käsiin varmasti kaikki mahdollinen tavara, mitä 80-lukuun kuului, niin vaatteet, autot, kännykät kuin bänditkin. Koivusalon mukaan vaikein löydettävä tavara oli aito 80-luvun puhelinkoppi.
Koska elokuvaa mainostetaan komediana, oli hieman huolestuttavaa se, etten kertaakaan nauranut elokuvan aikana. En vaikka Heikki Silvennoisen, Jussi Lammen ja Jari Salmen näyttelemä Lokomon kostea humukolmikko parhaansa yrittikin.
Ei mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin, sillä kaiken kaikkiaan kyseessä on kuitenkin erittäin hyväntuulinen elokuva. Vaikkei pitäisikään Eppujen, Popedan ja Juicen musiikista, niin ainakin meikäläisen ikäiselle ”ikuiselle nuorelle” tuli elokuvasta hyvin nostalginen olotila.
”Voiko tuosta vuodesta tosiaankin olla jo 28 vuotta, vastahan tässä ajeltiiin Lahden katuja Fiat 127:lla ja huudatettiin stereoista Popedaa…?” huomasin itsekseni hymyillen miettiväni.
En ole nähnyt alkuperäistä musikaaliversiota, joten en osaa verrata sitä elokuvaan. Se oli ainakin plussaa, ettei kyseessä ollut valkokangasmusikaali, joka lienee maailman ärsyttävin elokuvamuoto.
Elokuva kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, jos omaat vähänkin kasarinostalgiaa ja pidät Manserockista. Tiedän, että Suomi on täynnä Eppujen, Popedan ja Juicen faneja ja kasarinostalgiahan puree aina, joten on selvää, että tämä elokuva tulee olemaan yksi tämän vuoden elokuvahiteistä. Elokuvalliset ja juonelliset ansiot ovat kohtuullisen mitättömät, mutta nostalgia-arvo varmasti hipoo kymppiä.
Elokuvan kovista ennakko-odotuksista Koivusalo heitti vielä loppuun hänelle sopivan koiranleukamaisen heiton:
– Kunhan molemmat katsojat ovat tyytyväisiä…
Pete Salomaa
INFO: Vuonna 85, Ensi-ilta perjantaina 25.1.2013