Keväiseksi perinteeksi muodostunut Mäkilähtö kesään-tapahtuma järjestettiin jälleen Liipolan seurakuntakeskuksella viime lauantaina. Tarjolla oli edellisvuosien tapaan ohjelmaa koko perheelle aina poniratsastuksesta ja kasvomaalauksesta monenlaisiin myyntipöytien herkkuihin ja muihin tuotteisiin. Tapahtuman järjestivät Launeen seurakunta ja Liipolan aluetyöryhmä.

– Tarkoituksenamme on ennen kaikkea koota liipolalaisia yhteen viettämään aikaa, kertoo Launeen seurakunnan diakonissa Tarja Vilkman.
Vilkmanin mukaan paikalla oli tänä vuonna ihmisiä suurin piirtein saman verran kuin vuosi sitten.
– Tämänlaisen pienen tapahtuman suosio on vahvasti sidottu säähän ja kaupungin muihin tapahtumiin.
Liipolan liikkuva kirjasto esiteltiin
Liipolan alueella loppukesästä kierroksensa aloittava kirjastoauto Pegasos oli myös tapahtumassa esitteillä lauantaina. Kirjastonhoitaja Suvi Haikolan mukaan kirjastoauton aikataulut lyödään lukkoon vasta 1.8., mutta Liipolan alueella tulee olemaan kaksi pysäkkiä.
– Ihmisiä kirjastoauto tuntuu vielä hieman mietityttävän verrattuna tavalliseen kirjastoon, Haikola pohtii.
Kirjastoauton palveluvalikoima ei aivan vastaa peruskirjastoa.
– Esimerkiksi tietokoneella asiointimahdollisuutta ei ole, vaikka muut peruskirjastopalvelut pystymmekin tarjoamaan.
Haikola uskoo kuitenkin, että ajan kanssa myös kirjastoauto löytää omat asiakkaansa, vaikka se onkin eräänlainen väliaikaisratkaisu. Vuonna 2015 Liipolaan on määrä valmistua uusi monitoimikeskus, joka tulee pitämään sisällään uuden kirjaston lisäksi koulun ja päiväkodin.
Mikko Blomberg