Tuulensuoja on paikka, jossa on mahdollisuus saada ote elämästä uudelleen

kuva: Tuulensuojassa päihdeongelmaisia lahtelaisia auttavat Tanja Hagert, Sari Launne, Antti Lahti ja Jorma Mäkelä.


Päiväkeskus Tuulensuoja on Lahden Sininauha ry:n hallinnoima kolmevuotinen hanke. Se tekee yhteistyötä Päijät-Soten kanssa.
– Etsimme toimipaikkaa varsin pitkään. Yksi paikka olisi ollut keskustan alueella, mutta se oli toisessa kerroksessa. Tällaisen matalan kynnyksen toimintaan suunnatun paikan pitää olla aina katutasossa, Sininauha ry:n toiminnanjohtaja Jorma Mäkelä sanoo.

Lahtelaisille päihdeongelmaisille suunnattu päiväkeskus Tuulensuoja avasi ovensa Launeenkadulla entisen terveysaseman tiloissa toukokuussa.
– Olen henkilökohtaisesti yllättynyt, kuinka paljon olemme tavoittaneet paikallisia päihdeongelmaisia jo muutaman viikon aikana.

Toiminnanjohtaja muistuttaa, että vastaavanlaista toimintaa ei ole aiemmin järjestetty päihdeongelmaisille ihmisille Lahdessa.
– Tähän mennessä emme ole saaneet lähialueen asukkailta negatiivista palautetta. Järjestimme myös keskustelutilaisuuden uudesta päivätoimintayksiköstä viikko sitten ja siihen osallistui 30 lähialueen asukasta.

Mäkelän mukaan toiminnalle oli olemassa suuri paikallinen tarve.
– Sen vuoksi onnistuimme saamaan hankkeelle myös kolmen vuoden rahoituksen.

Päihdeongelmien syitä ei erotella

– Olemme jalkautuneet keskusta-alueelle jo ennen kuin avasimme tämän yksiön. Meillä on siellä paljon potentiaalista asiakaskuntaa, hanketyöntekijä Antti Lahtinen kertoo.

Tuulensuoja-hankkeen työntekijät ovat vierailleet paikoissa, joissa heidän asiakasryhmänsä viettävät aikaa.
– Usein poliisi ja vartijat ohjaavat heitä pois näistä paikoista toisaalle. Kerroimme heille, että heille suunnattu paikka aukeaa ja kaikki ovat sinne tervetulleita.

Muutaman viikon aikana päihdeongelmaiset ovat olleet pois keskusta-alueen häiriötilanteista pois jo muutaman sadan tunnin ajan.
-Hanke on tarkoitettu päihdeongelmaisille, mutta kaikilla ei ole välttämättä päihdeongelmaa vaan elämänhallinta on hukassa. Asunnottomuus ja päihteet yhdessä ovat olleet kuitenkin usein vaikuttamassa, että tilanne on pahentunut.

Kaksi päihdeyksikköä toimii lähekkäin

Päihde- ja mielenterveystyöhön erikoistunut lähihoitaja Sari Launne on työskennellyt pitkään päihdeongelmaisten kanssa.
– On hyvä, että Launeella on kaksi päihdetyön yksikköä. Apilakadulta on helppo tulla meidän järjestämään päivätoimintaan, koska sieltä on lähdettävä pois jo kello 10 aamulla.

Tuulensuojassa voi syödä aamupalaa ja siellä on myös naisille sekä miehille erilliset lepohuoneet.
– Jokaisella on myös mahdollisuus käydä täällä suihkussa.

Hanketyöntekijät auttavat päihdeongelmaisia useissa elämänhallintaan liittyvissä perusasioissa.
– Otamme yhteyttä heidän kanssaan muun muassa sosiaalitoimistoon ja työvoimatoimistoon. Myös usealla heistä on perussairauksia, joita on hoidettava terveyskeskuksissa. Emme tyrkytä apua, jos ihminen ei halua ottaa sitä vastaan.

Kokenut päihdetyön ammattilainen muistuttaa, että Tuulensuojasta ei heitetä ketään ulos.
– Osattomuus on lisääntynyt paljon ja myös korona on lisännyt sitä. Sen vuoksi olen iloinen, että saimme tällaisen päihdeongelmaisille suunnatun päivätoimintayksikön Lahteen. Haluamme auttaa ihmisiä ja ratkoa heidän kanssaan yhdessä vaikeita ongelmatilanteita.

Kokemusasiantuntija tuntee tilanteet

Kokemusasiantuntija ja työkokeilija Tanja Hagert kertoo, että hän tuntee paikallisen päihdemaailman ja tietää, millä periaatteilla siellä toimitaan.
– Tuulensuoja on ehdottomasti hyvä paikka paikallisille päihdeongelmaisille ihmisille. Tämä ei kuitenkaan ole mikään hoitava yksikkö.

Kokemusasiantuntija Hagert muistuttaa, että päihdeongelmaisten keskuudessa on paljon hoitovastaisia ihmisiä.
– Täällä ihmiset saavat olla ja apua myös annetaan, jos sen haluaa ottaa vastaan.

Elämänhallinnan kanssa kamppailevat ihmiset eivät välttämättä tiedä, millaista apua voi saada.
– Oma kokemus auttaa minua tässä työssä. Täällä käy asunnottomia, mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä ja päihdeongelmaisia.

Hagert sanoo suoraan, että Suomessa on helppo syrjäytyä ja pudota tukiverkoston ulkopuolelle.
– Lahdessa käydään niin sanotusti hitailla näissä auttamisasioissa. Se on myös hyvä muistaa, että kuka tahansa voi kompastua päihteisiin.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Tuulensuoja on paikka, jossa on mahdollisuus saada ote elämästä uudelleen

  1. SAAKOHAN SINNE TULLA UTELIAISUUTTAAN KÄYMÄÄN. ITSE OEN OLE ALKOHOLIN TAI HUUMEIDEN KÄYTTÄJÄ.
    TUNNEN KYLLÄ MUUTAMIA JOITA LIIKKUU KAUPUNGILLA KAUPPOJEN KULMILLA.

    HARRI LAAKSONEN.

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
ARKISTO