Neljänkaivonkatu jatkui vuosia sitten Jalkamiehenkatuna, mikä puolestaan yhtyi R – kioskin takana Vähätalon katuun. Läntinen koulu eli Länsiharjun koulu oli Jalkamiehenkadun talojen eteläpuolella. Kadusta ovat vain muistot jäljellä ja ehkä asemakaava kaupungin arkistossa. Ainoa pysyvä muistomerkki vanhasta Jalkamiehenkadun lasten kotikulmasta on kahdeksankymmenvuotiaan koulun päätyosa. Helsingintietä eikä kaupungin keskustaan johtavaa rautatiesiltaa ei silloin ollut. Asukkaita palvelevia kauppoja oli Vähätalonkadun ja Tornatorin välisellä alueella runsaasti viime sodan jälkeisillä kahdella vuosikymmenellä Kadun varrella 1940 -luvulla asuneista lapsista kokoontui pieni joukko Länsiharjunkadun laitaan pari viikkoa kotejaan muistelemaan.
Parhaiten Marja Salomaa, Heikki Laine, Hannu Antinniemi, Sirpa Salmela ja Irma Ahonen muistavat elintarvikekortit ja kaupat. Hannulla on kirvelevä muisto viimeisestä käynnistä Luukkaisen kaupassa. Äiti meni kauppaan ja pieni mies jäi odottelemaan ulkopuolelle. Oli talvipakkanen ja Hannu poika otti ja nuolaisi jäätyneitä maitojääpuikkoja portaikon vieressä olevasta tonkasta. Kieli tarttui rautatonkkaan kiinni. Tietysti kielestä lähti pieni pala pois, kun sitä irrotettiin ja kipeää teki.
-Lähempänä Jalkamiehenkadun läntistä kulmaa olivat Linoksen kivijalkakauppa ja Lehtosen kangaskauppa, mistä ostettiin mekkokankaat, muisteli Sirpa, jonka äiti hyvä ompelija. Tilkuista tytöt saivat nukeilleen monenlaisia vaatteita. Sirpa kävi äidin kanssa rautatieaseman takana Lahden meijeristä hakemassa kurria, nykyaikaista rasvatonta maitoa. Siellä oli jonossa samalla asialla monen muunkin perheen äiti. Kurrimaito oli kaiketi edullista juotavaa.
Perheissä ei tuhlattu. Erään perheen äiti oli säästänyt makaronipakettia jouluruokaa varten. Kun makaronilaatikon teko alkoi, olikin pussi täynnä toukkia! Sen sisään oli tihkunut kosteutta. Kasvi- ja perunamaat kuuluivat perheviljelyksiin tärkeinä ruoan lähteinä.
Heikki ja velipoika Hannu juoksivat Kullankukkulan välistä polkua alas ja hakivat maitoa Marolan iltalypsyltä. Muorinkujan ja Rahikankadun risteyksessä oli Ala – Osuuskauppa. Kodin lähistöllä muisteltiin olleen myös toisen osuuskaupan myymälä sekä Vähätalon kauppa sekä rakennus, mihin vietiin tyhjät pullot.
Laineen ja Saarnikosken poikien kotitalot olivat vastakkain. Poikien harrastukset vain poikkesivat toisistaan. Kun tulevat viulistit Veikko ja Risto Saarnikoski alkoivat harjoitella, lähtivät Lainen pojat pesäpallomailat kainalossaan Länsiharjun koulun kentälle. Laineet ovat olleet SM- sarjatason pesäpalloilijoita nykyisin jo toisessa polvessa.
Lentopalloseura Kimmokin sai alkunsa koulun kentältä, kun Kansakoulukadun ”miljoonakylän eli milkkien” pojat Aallosen, Kostensalon, Huotarisen ja Lahden veljekset aloittivat siellä tulevan huippuseuran harjoitukset. Hannu muistaa hiihtoharrastukset ja vertailut suksimerkeistä; ”Hilpisen hikilankut ja Järvisen lamellit”, viimeksi mainitut rapsahtivat poikki, kun tyhjän ojan päällä poika suksilla keinui.
Muistelijat ovat syntyneet ennen talvisotaa. Sodasta he muistavat koulun pommisuojaan juoksut, ilmahälytykset ja pommien ujellukset. Laineen talosta lensi ja särkyi peltikatto lähistölle. Koulun nykyisen Kasvihuonerakennuksen kohdalla oli suppa, mihin hukutettiin kissanpennut.
Traumaattisimmat muistot Jalkamiehenkadulla asumisesta oli Mäenpään kaksoissisarilla Marjalla ja jo edesmenneellä Ritvalla. Tytöt oli lähetetty viisivuotiaina sotaa pakoon Ruotsiin. He saapuivat sieltä äitinsä ja isänsä luokse kymmenvuotiaina ummikkoina suomen sanaa osaamattomina. Vanhemmat osasivat ainoastaan suomea. Asuntona vanhemmilla oli Aholan talon kivijalassa kamari ja keittiö. Ruotsissa he olivat asuneet suurissa maalaistaloissa. Pelottavinta oli lisäksi pitkä rivi ulkohuuseja ja naapuristossa kuulemma kummitteli. Risuisen kummun alla makasi kansalaissodan uhreja haudassaan.
Marja olisi halunnut lähteä takaisin Ruotsiin heti, mutta pienellä tytöllä siihen ei ollut mahdollisuutta. Ritva oli perheessä, joka halusi kurilla kasvattaa sotalasta, joten tämä ei takasin tohtinut lähteä. Kotiutumista hankaloitti lisäksi Länsiharjun koulun terveydenhoitaja, joka teki jostain syystä heidän kotiinsa erittäin usein tarkastuskäyntejä. Näillä käynneillä hän takavarikoi tytöille lähetetyt ruotsinkieliset kirjat ja lehdet, joten hän pakotti sisarukset ”suomettumaan”, niin hyvin, että myöhemmin tarpeellinen ruotsinkieli unohtui molemmilta.
Ystävyys on Jalkamiehenkadun lapsilla säilynyt. Sirpa kertoi olleensa aina iloinen, kun Irma palasi äitinsä luota Tammelasta Lahteen kauppakouluun. Irman mummo asui naapurissa, missä tämä vietti kaikki kesät ja koululomat.
Nykyisin ei Jalkamiehenkadusta ole muistona kuin muutamat valokuvat. Myöhemmin rakennettu Starckjohannin pääkonttori varastohalleineen on vielä olemassa, mutta uudella omistajalla.
– Marja-Liisa Niuranen-