Kuvataide on laji, mihin ihminen tarvitsee taidon sommitella aiheidea tauluksi. Idea, väripaletti väreineen, sivellin, paperi tai kangas ovat taulujen tekijän tarveaineet ja aiheet. Sisarukset Matti Hytti Thaimaalta ja Eila JokinenLahden Liipolasta ovat saaneet lahjakseen piirustustaidon ja siveltimen käytön. Siskolla ja sen veljellä on molemmilla pitkä työura takanaan ja keski – iän kynnyksellä suoritetut uudet opinnot.
Eläkepäivinään he ovat uusinet vanhan harrastuksensa kuvataiteen tekemiseen. Eila on osallistunut usean vuoden ajan Harjulan kansalaisopiston kuvataidekursseille. Pehmeät pastilliliidut ja vesivärit olivat hänen ensimmäiset työvälineensä lyijykynän jälkeen. Nykyisin hän käyttää taitavasti myös piirustushiiltä.
-Pastilliliiduilla saa ihan oikeasti vähän sutata, vaikka äiti sanoikin lapsuuden kodissa Tornatorilla, että täytyy olla siisti, nauraa Eila Jokinen kodissaan taulujen keskellä. Hän on hakenut Liipolan kirjaston näyttelytilasta pois toukokuussa siellä olleet työnsä ja miettii niille sijoituspaikkoja kodin seinillä.
Paletti kovalla P:llä on taikasana ja -esine, minkä maallikko kuvittelee lähes heti kuvantekijän käteen, kun taulujen maalauksesta puhutaan. Kyllä toki sellainen väritarjotin on oleellinen osa maalarin työvälineitä, kun ryhdytään luomaan taulua öljy – tai akryyliväreillä. Eila näyttää kansiota, jonka paperit muistuttavat ohutta kalvoa. Niitä käytetään väripaletin pohjana. Ilkikurisesti virnistäen hän toteaa, että värien sekoituksen pohjaksi käy vaikka leivinpaperi, jos kesken pullan paiston kuolematon idea ja luovuus yllättävät ”taulumaakarin”. Useimmiten harrastajat käyttävät paletin pohjana puulevyä tai kaakelia. Tätä voisi sanoa myös ”väreillä lutraamiseksi”, kun tekijä etsii oikeaa värisävyä työhönsä.
Siveltimien valinta on taiteen laji, mistä aiheeseen vihkiytymätön ei ymmärrä mitään. Hienoa jälkeä tuottavat ainakin näädän- ja kamelinkarvasiveltimet! Televisiossa taidemaalari näytti haastattelupäivän iltana mallia maisemamaalauksen tekemisestä, missä hän käytti yhtenä työvälineenä kaiketi lakanan kulmasta repäistyä kankaan palaa.
Eila Jokinen kertoo kadehtivansa veljeään Mattia vihreän värisävyjen käsittelyn taidossa öljyväritöissä. Hänen omat lempivärinsä vaihtelevat kausiluontoisesti. Aviopuoliso Jaakon kuoleman jälkeisessä surutyössä oli osana taulujen maalaus, mutta värit olivat tummia. Ne valikoituivat kankaalle kuin tuntemattoman taustavoiman ohjaamina. Sitten alkoi hiljalleen töihin tulla pieniä oranssin häivähdyksiä, kuvaa Eila ihmisen sisimmän reagointia suruun. Seuraavaksi hän haluaa kehittää värisävyjä valkoisesta harmaan sävyjen kautta mustaan jossakin taulussaan. Harmaa on värinä pehmeä ja kaunis.
Matti Hytti kertoo kirjeessään, että hän haluaa tuoda töillään esiin kulttuurihistoriallisen Thaimaan, mitä turistit eivät Pattayalla käydessään löydä. Uudessa asuinmaassa on luonnonvalo, päivän tuoma valkeus, lämpö ja hehkuva kuumuus sekä valon kirkkaus, mitkä hän haluaa vangita kankaalle värisävyinä.
Marja-Liisa Niuranen