Pasi Tuomaila ja Jari Pykäläinen: Lahtelaisten nuorten päihdeongelma voidaan vielä ratkaista, jos halutaan

kuva: Kaupunginvaltuutettuina Pasi Tuomaila ja Jari Pykäläinen ovat tehneet jo valtuustoaloitteen, jotta päihdeongelmaisten asemaa voitaisiin parantaa Lahdessa.
– Nuorille on löydettävä oikeaa tekemistä. Kauppakeskusten parkkihallit ja eteisaulat eivät ole niitä paikkoja, joissa vietetään vapaa-aikaa.


Avoiminne päihdeklinikoiden vastaava ohjaaja Pasi Tuomaila käy useamman kerran viikossa iltaisin ostoksilla Launeella. Liian usein nuorten käytös työllistää kauppojen vartijoita Tuomailan mukaan. Asiakkaita häiritään ja heille huudellaan.
– Todella usein nuorisojoukko päivystää kahvilassa tai parkkihallissa. Näkemykseni mukaan osa nuorista hengailevat siellä alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena.

Kaupunginvaltuutetun ja päihdetyöntekijän mielestä Etelä-Lahdessa tilanne pahenee koko ajan ja sille on ummistettu silmät jo liian pitkään.
– Kun ongelmat kielletään, niin asiat yleensä pahenevat.

Tällä hetkellä Lahdessa on paljon alaikäisiä päihderiippuvaisia nuoria ja siksi nyt olisi oikea aika panostaa korjaavaan päihdetyöhön.
– Korjaavaan sekä laadukkaaseen päihdetyöhön pitäisi panostaa enemmän.

Tuomaila muistuttaa, että kun asia ei kohdistu omaan lähipiiriin tai perheeseen, niin se on helppo kieltää.
– Kun epäkohdat otetaan esiin, niin usein syytetään ylireagoinnista.

Aika usein nuoren päihdeongelmat ovat jo liian pitkällä, kun ne havaitaan.
– Silloin tarvitaan ammattilaisten apua, jotta päihdekierre voidaan katkaista.

Epäilykseen puututtava heti

– Muualla Suomessa painotetaan ennaltaehkäisevää otetta päihdetyössä, mutta me emme ole saaneet esimerkiksi kutsua lahtelaisiin kouluihin kertomaan päihteistä ja niiden väärinkäytöstä.

Tuomaila raitistui vuonna 2012 ja hänen mukaansa nuorten päihteiden käyttö Lahdessa on kasvanut voimakkaasti vuodesta 2014 lähtien.
– Ne ihmiset, joilla on auktoriteettia nuoriin olisi hyvä saada mukaan päihdetyöhön. Muutenkin ennaltaehkäisevää ja korjaavaa päihdetyötä tulisi tehdä yli hallintorajojen.

Helsingissä tehdään nuorten parissa hyvää jalkautuvaa päihdetyötä.
– Miksi tämä ei onnistuisi myös Lahdessa?

Viranomaisten pitäisi olla enemmän läsnä

Kaupunginvaltuutettu ja vanhempi konstaapeli Jari Pykäläinen seuraa ammatillisin silmin päihdetilannetta Lahdessa. Hän työskentelee poliisin virassa pääkaupunkiseudulla.
– Yhä nuoremmat jäävät kiinni huumeista ja oheisrikollisuudesta.

Sama kehityssuunta on nähtävissä Lahdessa kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.
– Nuoret kokoontuvat paikkoihin, jotka eivät ole kaikkien mielestä sopivia. Tämä johtuu siitä, että sopivia kokoontumispaikkoja ei ole tarpeeksi.

Launeelle oli sovittu joukkotappelu viime kesän lopuksi ja tämä tieto levisi nopeasti nuorten keskuudessa eri sosiaalisten median kanavien kautta.
– Moni nuori lähteen mukaan myös katsomaan, mitä tapahtuu ilman aikomusta, että itse pitäisi osallistua siihen.

Pykäläisen mukaan poliisin ja nuorisotyön pitäisi olla läsnä siellä, missä ongelmanuoriso kokoontuu.
– Poliisilla ja nuorisotyöllä tulisi olla enemmän resursseja olla siellä, missä nuoret kokoontuvat.

Kaupunginvaltuutettu muistuttaa, että erityisesti Lahden keskustassa näkee jatkuvasti päihdeongelmaisia nuoria aikuisia.
– Nuorimmat huumeidenkäyttäjät, jotka olen päivätyössäni nähnyt, ovat olleet 10-12 -vuotiaita. Vapaa-ajallakin tulee kiinnitetttyä huomiota nuorten käytökseen ja niihin merkkeihin, jotka viittaavat huumeiden käyttöön.

Pykäläisen mielestä Lahteen pitäisi järjestää enemmän matalan kynnyksen harrastustoimintaa myös niille lapsille ja nuorille, joilla ei ole mahdollista osallistua vanhempien tulotason vuoksi urheiluharrastuksiin.
– Ohjatussa toiminnassa kaupungin pitäisi olla aktiivinen. Tätä toimintaa voisi järjestää aktiivisesti myös esimerkiksi seurakunnat ja yhdistykset. Pääasia on kuitenkin se, että tekeminen painottuu lapsille ja nuorille mieleiseen toimintaan.

Ankkuri-toiminta on hyvä asia

Ankkuri-malli perustuu moniviranomaisyhteistyöhön, jossa eri viranomaiset työskentelevät yhdessä poliisiasemalla .Tämän toiminnan tarkoituksena on puuttua varhaisessa vaiheessa lasten ja nuorten rikollisuuteen sekä tehdä ehkäisevää työtä.
– Huumeiden nettimyynti on yleistä. Yhä useamman nuoren huumekokeilun ensimmäinen aine on kannabis.

Nettimyynnissä on Pykäläisen havaintojen mukaan nostanut suosiotaan nuorten keskuudessa. Huumeista ei pysty koskaan varmuudella sanomaan, mitä ne sisältävät.
– Poliisi ei ehdi enää tekemään valistustyötä niin paljon kuin aiemmin.

Poliisin kouluvierailuja olisi hyvä järjestää silloin, kun nuori siirtyy opiskelemaan yläkoulun puolelle.
– Kyllä sillä on aina vaikutusta, kun poliisi käy kouluvierailulla puhumassa tärkeistä nuorten elämään liittyvistä asioista.

Pykäläinen muistuttaa, että asennemuutos muita kanssaihmisiä kohtaan tapahtuu aina omien vanhempien myötävaikutuksella.
– Porukassa esitetään usein kavereille kovempaa, mitä oikeasti ollaan. Nuorten on muistettava, että heillä on oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia, joita tulee noudattaa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
Kirsikankukkajuhlasta on tarkoitus tehdä perinne
Opiskelija Nea Pellinen Juliste ei ole todellakaan heti valmis
FC Lahti uusien haasteiden edessä
Vanhempi konstaapeli Teppo Rainio: Poliisi haluaa läsnäolollaan vaikuttaa, että mopomiitit ovat rauhallisia
Liikunnanopettaja Pertti Vartiainen: Kisapuisto on ainutlaatuinen liikuntakeidas keskellä kaupunkia
Lähikuvassa: ”Demokratian terrieri” valtuutettu Pertti Arvaja
Jorma Ratian valtuustokysymyksen taustat
Kansanedustaja Mira Nieminen: Olen haaveillut kansanedustajan työstä pitkään
Matti Kataja ei lämpene Lahti Energian myynnille
Tutkintomestarit haluavat olla varmistamassa ammattiopetuksen laatua
Pääministeri Sanna Marin Lahdessa: Nyt teillä on mahdollisuus antaa tilinpäätös hallitukselle
Salpausselän kisat 100 vuotta: Yli tuhat vapaaehtoista mahdollistavat Salpausselän kisat
Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen: Nälkää on vielä jäljellä!
Nuoret yrittäjät perustivat yrityksen ja laajentavat toimintaansa Lahden alueelle
Eduskuntavaaliehdokas Tuija Saloranta: Ansiotulojen verotusta on vähitellen kevennettävä, jotta kulutusta saadaan kasvuun
Jorma Ratia: Tämä on puhtaasti noitavainoa muistuttava henkilökohtainen ajojahti
Marko Haavisto: Toivottavasti yhteiskeikasta muodostuu meille jokavuotinen perinne
Eduskuntavaaliehdokas Kari Kallio: Hyväksi koetut koulukäytännöt on unohdettu uudistustahdissa
Eduskuntavaaliehdokas Atte Savelainen: Suomessa valtion ydintehtävät tulee kirkastaa jokaiselle
ARKISTO