Projektipäällikkö Anniina Torppavirta: Nuorisotyöttömyyden tilanteen kohentamiseksi tehdään jatkuvasti työtä


Uusimpien tilastojen mukaan Lahden työttömyysaste on yhä edelleen korkein, jos vertailukohtana ovat maan suurimmat kaupungit. Työllisyyden kuntakokeilu käynnistyi Lahdessa lähes kaksi vuotta sitten ja sen asiakkaiksi ohjataan kaikki alle 30-vuotiaat ja maahanmuuttajataustaiset työnhakijat sekä suurin osa aikuisista asiakkaista. Lahti maksaa pitkäaikaistyöttömyydestä johtuvia sakkomaksuja 20 miljoonaa euroa vuodessa.

Projektipäällikkö Anniina Torppavirta kertoo, että työllisyyden kuntakokeilussa toimiva Lahden työllisyyspalvelut palvelee laajasti lahtelaisia nuoria työllistymis- ja koulutussuuntaa tukevin toimenpitein.
– Nuoret voivat saada neuvoja ja tukea tulevaisuuden suunnitteluun Trion Palvelutorilla Ohjaamo-palvelussa livenä, etänä tai ajanvarauksella.

Ohjaamossa on saatavilla myös henkilökohtaista uraohjausta ja työhönvalmennusta, koulutusneuvontaa ja psykososiaalista tukea.
– Ohjaamon palvelu ei ole viranomaispalvelua eikä sen käyttö edellytä työttömyyttä, vaan on avoinna kaikille 15-29 -vuotiaille lahtelaisille.

Ennaltaehkäisevää toimintaa myös tarjolla

Työllisyyden edistämisen kuntakokeilussa on nuorten työttömien työnhakijoiden palveluun erikoistunut tiimi, joka on paneutunut nuorten työllistymiseen liittyviin asioihin.
– Nuorisotyöttömyyden tilanteen kohentamiseksi tehdään tiivistä ja hyvää yhteistyötä työllisyyspalveluiden, sivistyspalveluiden ja hyvinvointialueen toimijoiden kesken. Lahden työllisyyspalvelut noudattaa toukokuussa voimaan tullutta Pohjoismaista työllisyyspalvelumallia, jossa asiakas saa aiempaa henkilökohtaisempaa palvelua.

Projektipäällikön mielestä tämä hyödyttää varmasti myös nuoria työnhakijoita.
– Nuorille suunnattu ESR:n ja Lahden kaupungin rahoittama KUNTO-hanke kehittää ennaltaehkäiseviä palveluita nuorten työkyvyn arviointiin sekä työllistymisen edistämiseksi. Hankkeen työkykykoordinaattoreiden tarkoituksena on arvioida nuoren työ- ja toimintakykyä ja mahdollisuuksien mukaan luoda polkuja työelämään sekä muihin tarvittaviin palveluihin.

– KUNTO-hankkeen yrityskoordinaattorit työskentelevät yritysten ja työnhakija-asiakkaiden kanssa madaltaen kynnystä sekä työllistämiseen että työllistymiseen. Nuorisopalveluiden työ- ja valmennuspalveluiden toimialoilla nuori saa kokemusta työelämästä sekä pääsee kehittämään työnhaun taitojaan.

Omavalmentaja edistää asiakkaan työllistymistä

– Omavalmentaja edistää asiakkaan työllistymistä Lahden työllisyyspalveluissa. Hän rakentaa yhdessä kanssa asiakkaan työllistymistä edistävän suunnitelman, johon voi asiakkaan tilanteesta riippuen kuulua monipuolisesti toimenpiteitä ja palvelukokonaisuuksia asiakkaan työelämäsuunnan vahvistumiseksi.

Työllisyyspalveluissa on tuhansia asiakkaita, ja jokaisen tilanne on omannäköisensä.
– Tästä syystä myös omavalmentajan ja asiakkaan rakentamat suunnitelmat ovat yksilöllisiä.

Nuotti-valmennus on Kelalta haettava nuorten ammatillinen kuntoutuspalvelu.
– Se on tarkoitettu nuorelle, joilla toimintakyky on merkittävästi heikentynyt ja tämä tilanne aiheuttaa nuorelle hankaluuksia suunnitella tulevaisuutta ja vaikeuttaa koulutus- tai työpolulla etenemistä ja pysymistä.

Nuori voi hakea Nuotti-palveluun itse tai esimerkiksi yhteistyössä työllisyyspalveluiden omavalmentajansa kanssa.
– Nuotti-palveluun ei tarvita lääkärinlausuntoa tai kirjallista hakemusta, vaan hakeutuminen tapahtuu ottamalla yhteys Kelaan kuntoutuksen palvelunumeroon, jossa nuoren kanssa keskustellaan ja Kelan asiantuntija voi keskustelun perusteella ottaa vastaan suullisen hakemuksen Nuotti-palveluun.

Nuorisotyöttömyyteen vaikuttavat useat eri tekijät

Työllistymisen palvelut kokevat mullistuksen vuonna 2025, kun työllisyyden hoidon on tarkoitus siirtyä TE-toimistosta kuntien vastuulle.
– Tämä avaa erilaisia mahdollisuuksia kunnan sisäisten palveluiden kehittämiseen mahdollisimman ketteriksi ja vastaamaan vallitsevaa tilannetta. On vaikea ennakoida, millainen nuorisotyöttömyys Lahdessa on viiden vuoden päästä, koska työllisyystilanteeseen vaikuttaa monet ulkoiset tekijät, kuten yleinen talouden suhdannekehitys ja työmarkkinoilla tapahtuvat muutokset.

Projektipäällikön mukaan työllisyyspalveluiden tavoitteena on suhdanteista riippumatta luoda ennaltaehkäiseviä palveluita nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi ja torjua nuorten työttömyyden pitkittymistä.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Renkomäessä rakennetaan turvallisempia koulumatkoja lapsille
Kaustinen nostaa romanimusiikin esiin: Hilja Grönfors & Latšo Džinta valittiin Vuoden yhtyeeksi
”Meitä vaivaisia odotellessa bussit myöhästyvät” – lahtelainen Tero Jokinen kokee uuden maksun epäoikeudenmukaiseksi
Sysmässä kaikki tietävät, miltä hyvä sahti maistuu ja miksi 100 litraa ei riitä mihinkään
Ukrainalaiset tuovat joulun Lahteen – lasten juhlaa, perinteitä ja yhteisön voimaa sodan varjossa
Kun maailma tuntuu pimeältä, niin joulu kutsuu pysähtymään
Lotta Jensen: Joulu on meille vuoden kiireisintä aikaa, mutta myös kaikkein tärkeintä
Nuoret jäävät väliinputoajiksi, kun Lahti taistelee rakenteellisen työttömyyden varjoa vastaan Lahdessa
Salinkallion koulun tulevaisuus ratkeaa kaavoituksessa
Nuoriso-ohjaaja Jari Karjalainen: Pelaaminen ei itsessään ole ongelma, mutta balanssi voi joskus horjua
Lahtelainen kulttuurin moniottelija Markku Koski täytti 80 vuotta – ”Toimittajan uteliaisuus ei katoa koskaan”
Kaupunki istutti karppeja Launeen keskuspuiston Sorsalampeen – yhtään havaintoa ei ole tehty istutuksen jälkeen
Ikinuori Martta Korhonen täytti 100 vuotta – karjalanpiirakat ja positiivinen elämänasenne kantavat yhä
Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
ARKISTO