Kuva: Nummisuutareiden pääroolissa Eskona loistaa Tuomas Korkia-Aho (kuva: Tuomo Mattila)
Nummisuutarit on ylivoimaisesti Suomen eniten esitetty komedia. Itse olen nähnyt sen yli 10 kertaa, ja kas kummaa aina siitä löytyy jotain uutta ja virkistävää. Lahden esitys oli tämän syksyn ehdoton piristysruiske arjen harmauteen: suoranainen ruskapläjäys!
Ohjaaja Samuli Reunasen tarkastelukulma Nummisuutareissa on nyt yksilössä ja hänen yrityksessään nousta aikuisuuteen. Kiven komedia muuttuu oudon julmaksi naamioleikiksi ja saa traagisia, rajuja jopa julmiakin piirteitä tässä”Lahen” nykyversiossa. On mielenkiintoista havaita, kuinka Kiven verevä teksti toimii upeasti myös nykyaikaan siirretyssä tarinassa. Aika muuttuu, muuttuuko ihminen? Siinä omaan aikaamme siirretyn Nummisuutarit tarinan tärkeimmät haasteet.
Esitys on vaikuttava ja eräänlainen meluisa retriitti, niin Eskon mielenmaisemaan, kuin tarkka kuvaus yhteisön odotuksista ja paineista, ihmisen ahneudesta, mutta myös lopun anteeksiannosta. Reunanen painaa kaasua koko ajan harkiten juuri oikeissa paikoissa ja antaa suvantovaiheissa meille aikaa miettiä Nummisuutarin Eskoa nykyajassa. Kysymys kuuluukin:Paljonko meillä on näitä eksentrisiä Eskoja ja mahdollisia ”pudokkaita” nytkin keskuudessamme? Löytävätkö he elämänkumppanin ja tarkoituksen elämälleen vai päätyvätkö he yhteiskuntaamme eläteiksi tai vaikkapa huumeiden väärinkäyttäjiksi?
Ohjaaja Reunanen on saanut Lahdesta näytelmäänsä huippujengin, jonka varaan hän on kyennyt rakentamaan huiman tarinansa kaikilla musteilla. Esitys on aika ajoin vimmainen rutistus ja samalla päähenkilö Eskon eli loistavan Tuomas Korkia-Ahon verbaaliakrobatianäytös elämän trapetsilla. Korkia-Aho tekee Eskostaan vahvasti tuntevan ja sielukkaan naivin Pelle Pelottoman, joka haluaa naimalupansa puumerkin ahteriinsa, mihinkäs muuallekaan? Korkia-Aho saa Eskostaan esiin kaikki tunnerekisterin eri vivahteet. Monista Eskoista poiketen Korkia-Ahon Esko on vikkelä kärppä eikä hidas jurrikka.Hän riisuu Eskonsa alastomaksi ihmisten pilkan kohteeksi, joka lopulta hyväksyy kohtalonsa: naimisiin en koskaan mene. No woman, no cry!
Lahen Nummisuutarit on lavastanut ja puvustanut taas kerran ”Hollywood lavastajamme” Minna Välimäki, joka saa Juhani- näyttämön elämään tummilla ja mielikuvituksellisilla keksinöillään. On näpsäkkä suutarin mökki, ”hawaijilainen” häähuone, synkän metsän autiutta ja valoa. Laaja näyttämö on taas kokonaisvaltaisessa käytössä ja siinä temmellettiinkin sellaisella upealla osaamistasolla, joka ei jättänyt nyt Lahdessa ketään katsojaa kylmäksi.
Myös Välimäen puvustus toimii kaikilla tasoilla. Niissä on retroa viehkeyttä ja yksilöllistä pikanttia ilmettä. Esityksen musiikin oli säveltänyt Altti Uhlenius taiten ja harkiten . Hänen sävellyksensä toivat tähän ”tummaan” Kiven uuteen versioon mukavan lisäfiiliksen. Ilman Ari Nummisen koreografiaa, Harri Peltosen valosuunnittelua ja Tatu Virtamon äänisuunnittelua Lahen esitys ei olisi toiminut sillä teholla kuin se nyt toimii, vahvana ihmiskuvana ja ikkunana ihmismielen outoihin syövereihin.
Kaikki lahtelaisnäyttelijät ovat taas koko sielullaan täysillä mukana Nummisuutareissa. He ovat ammattinäyttelijöitä ja myös näyttävät sen toteen. Mikko Jurkka on oiva nahjusmainen Topias, Laura Huhtamaa mainio ahne riivinrauta Martta, Liisa Vuori kunnon vastuunpakoilija ja juonikas Mikko Vilkastus, Tomi Enbuska on sisäistänyt juopporoolinsa täysin, Nenna Tyni loistaa Jaanana ja Kreetana ja Tapani Kalliomäki vetää niin ikään tyylillä Karrin ja Nikon roolit.
Tästä näytelmästä voi olla montaa mieltä, niin kuin pitääkin. Minusta se oli ehdoton tämän syksyn MUST! Nyt kannattaa kiiruhtaa omaan teatteriimme nauttimaan upeasta lahtelaisesta teatteritaiteesta!
Juhani Melanen