Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tämänpäiväinen päätös on monella tavalla merkittävä. Silti pitää muistaa, että valiokunta teki vain normaalia työtään: Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on ollut – kuten aina – tulkita annettua hallituksen esitystä ja tässä tapauksessa erittäin laajaa lakiesitystä suhteessa valtiosääntöoikeuteen. Valiokunta teki omaa työtään, kuten sen pitääkin. Ilman hallitus – oppositio asetelmaa tai ulkopuolista painostusta.

Järjestelmävirhe vaatii korjauksia

Ehdotetun uudistuksen mittaluokka oli poikkeuksellisen suuri. Siksi sen vaikutusarvioissa esitettyihin riskeihin tuli suhtautua poikkeuksellisen vakavasti. Kyse ei ole mistä tahansa palvelutehtävästä vaan sellaisen palveluiden järjestämisestä, joissa on keskeisesti kyse julkiselle vallalle osoitetun viime kädessä oikeuteen elämään kiinnittyvien perusoikeuksien turvaamistehtävän toteuttamisesta. Ehdotettuun lainsäädäntöön sisältyi lyhyesti sanottuna rakenteellinen järjestelmävirhe, joka pitää korjata. Avainkysymykseksi nousi perustuslaillisessa tarkastelussa riittävien sosiaali – ja terveyspalveluiden turvaaminen: Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali – ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Yhtiöittäminen ei sinänsä ole perustuslainvastaista, mutta sen seuraukset ja vaikutukset olisivat sitä olleet.
Alueelliset erot olisivat kasvaneet. Oleellista ei ole vertailu nykytilaan, vaan hallituksen esityksen tosiasialliset vaikutukset. Hallituksen esittämässä mallissa alueelliset erot todennäköisesti tulisivat kasvamaan eikä pienenemään nykymalliin verrattuna.

Yhtiöittämisvelvoite poistuu

Yhtiöitettyyn palvelutuotantoon liittyy merkittäviä riskejä. Valiokunta piti välttämättömänä poistaa sosiaali – terveyspalveluita koskevan yhtiöittämisvelvollisuutta koskevan sääntelyn perusoikeuksien vaarantumiseen liittyvistä syistä. Hallituksen esityksessä jäi epäselväksi miten hallituksen esittämä (43 § HE 47/2017) menettely olisi voinut tosiasiallisesti turvata yhdenvertaiset palvelut. Pitää muistaa, että kuntiin verrattuna maakuntien itsehallinto on seitin ohutta. Rahoitus tulee valtiolta ja verotusoikeus puuttuu.

Suomen olosuhteisiin huonosti sopiva ja yksityiskohdissaan keskeneräinen valinnanvapausmalli olisi voinut heikentää väestöryhmien välistä yhdenvertaisuutta ja vaikeuttaa sosiaali – terveydenhuollon palveluiden saatavuutta ja sitä kautta myös kustannusten hillitsemistä. Yhtiöittämisvelvollisuuden poistamisesta seuraa merkittäviä muutoksia valinnanvapauslakiesitykseen.

Palveluiden tuotantokiellosta johtuen maakunnilla ei olisi ollut välitöntä henkilöstö – ja muita voimavaroja paikata puuttuvaa palvelutuotantoa markkinapuutetilanteessa. Maakunnat ovat esitetyssä mallissa käytännössä valtion rahoituksen armoilla ja siksi niiden kyky reagoida markkinapuutetilanteeseen on rajallinen. Oma tuotanto pitää siksi sallia maakunnille.

EU-oikeuden tulkinta tarkentui

Yhtiöittämiselle olisi ollut myös vaihtoehtoja. Se oli poliittinen valinta. Asiantuntijakuulemisissa tuli selväksi, että EU ei sitä olisi vaatinut. Julkisyhteisön lakisääteiselle sosiaali – ja terveyspalveluiden tarjoamisvelvollisuudelle tai ns. solidaarisuusperiaateelle ei annettu merkitystä hallituksen esityksessä. Valiokunnan selvityksen mukaan hallituksen esittämä tulkinta EU-oikeuden merkityksestä yhtiöittämisvelvollisuuden perustana valitussa valinnanvapausmallissa ei kuitenkaan ollut välttämättä perusteltu. Hallituksen esityksen mukaisen yhtiöittämismallin toteuttaminen olisi saattanut merkitä kansallisen päätösvallan oleellista kaventumista ja useita oikeusriitoja yksityisten terveyspalvelutuottajien riitauttaessa sellaiset lakimuutokset, jotka heikentäisivät heidän oikeuksia ja taloudellisia intressejä. Hyppy EU:n kilpailuoikeuden soveltamisalaan jäi nyt ottamatta ja hyvä niin. Se on Suomen etu.

Perustuslakivaliokunnan linjaus yhtiöittämisen EU-oikeudellisista perusteista on tulevaisuudelle tärkeä. Valtioneuvoston on jatkossa huolehdittava erityisen tarkasta lakiehdotusten EU-oikeudellisesta arviosta tarvittaessa yhdessä EU:n viranomaisten kanssa.

Miten tästä eteenpäin?

Hallituksen esitys maakuntien perustamisesta ja järjestämisen uudistamiseksi ja sitä täydentävien esitysten muutosten valmistelu voidaan tehdä mietintövaliokunnassa, mutta asian luonteen vuoksi mietintöluonnos on saatettava uudelleen perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.
Hallituksen valinnanvapausesityksen valmistelu osoitetaan valtioneuvoston tehtäväksi ottaen huomioon perustuslain lainsäädäntömenettelyä koskevat säännökset, hyvän lainsäädännön periaatteet ja lainsäädäntökokonaisuuden laajakantoisuuden. Valiokunta voi ottaa kantaa uuden esityksen vaikutuksiin perustuslain vasta sitten kun uusi esitys on eduskunnassa.Sen aikataulu on aikaisintaan ensi syksyllä.

Yhteenvetona voi sanoa, että suomalainen ja eurooppalaisesti varsin poikkeuksellinen yhtiöittämisvimma sai nyt suitset.
Mitä lainsäädännön uuteen valmisteluun tulee niin näiden kahden esitetyn kokonaisuuden (maakuntauudistus ja valinnanvapaus) kohtalonyhteys on meille epäselvä. Pallo tässäkin asiassa on nyt hallituksella.

Ville Skinnari
Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
Perustuslakivaliokunnan jäsen

Jäämme kaikki odottamaan, mitä tuleman pitää sote-lain toteutuessa. Sellaista ennustajaa ei Suomessa olekaan, kuka varmasti osaisi ennustaa, mitä on ”soteenkaaren päässä”?

Tämän soteaarteen arvo on vähintään 10 miljardia euroa ja kysymys kuuluukin, miten kakku jaetaan ja mitä tarkoittaa ”valinnanvapaus”? Monet aisantuntijat ovat arvostelleet sote-uudistusta, ja sen tiedetään tulevan kalliiksi veronmaksajille.

Uudistusten voittajaksi on usein mainittu suuret yksityiset terveyspelurit, kuten Mehiläinen, Attendo, Terveystalo- Diacor, Pihlajalinna ja PlusTerveys OY. Nämä isot terveystuottajat yrittävät kaapia kerman päältä ja ovat varautuneet uudistuksiin ostamalla pienempiä toimijoita pois markkinoilta samalla palauttaen asemiaan maakunnissa.

Pahin ongelma tässä kaikessa on näkyvyyden puute. Hallitus on edellyttänyt, että sote-kakulle pääseviltä yrityksiltä edellytetään maakohtaista veroraportointia ja verojen maksamista Suomeen. Viimeisimmässä laki esityksessä tämä on vesitetty.

Hyvinvointiyhteiskuntamme tärkeimpiä elementtejä ovat hoiva ja sen mielekkyyden perusta. Silti emme osaa puhua vanhusten hoidosta, vammaisuudesta, mielenterveydestä ja henkisestä hyvinvoinnista ilman normeja. Henkistä hyvinvointiamme ohjaavat tehokkuus, priorisointi ja taloudellisuus.

Suljetut ja pimeät alueet muodostavat hyvinvointi-Suomessa suuren sektorin, jonka sisältöön julkisesti harvoin puututaan. Turun vanhuuspsykiatrian osaston pahoinpitelyt, eristykset ja nöyryytykset vuosina 2009-2014 avasivat kuitenkin padon. Oikeustapausten käsittely on vielä kesken, mutta ongelmat kyllä jo tiedostetaan.

Heikommassa asemassa ovat eniten huolenpitoa tarvitsevat. Kuka sote-ratkaisussa kantaa huolen heistä? Kauhulla ajattelen, mitä tapahtuu psykiatrisilla osastoilla ja vanhusten kodeissa, jollei selkeitä kriteereitä määritellä näiden ryhmien hoidosta, kun uudistus toteutetaan vuonna 2019.

Laitokset on suunniteltu minimoimaan huolenpitoon menevät ”resurssit” siten, että hoivan voidaan sanoa jotenkin toimivan. Silti hoivan järjestämisen ongelmat on helppo sulkea mielestä periaatteella: poissa silmistä poissa mielistä. Ihminen kutistetaan näkymättömäksi.

Ihmiset kyllä pidetään laitoksissa elossa säällisen ajan, mutta jätetään heitteille sosiaalisesti ja psyykkisesti. Vanhusten Ihmisarvoa loukataan, koska keskustelua psyykkisestä hyvinvoinnista ja sosiaalisista tarpeista ei ole edes aloitettu. Keskustelu hoivalaitoksista muistuttaa keskustelua tuotantoeläimistä. Puhutaan kyllä hygieniasta, ravitsemuksesta ja vaipoista, mutta ei ihmisen elämän tärkeimmistä arvoista läsnäolon ja turvan tarpeesta. Kotihoitajat ovat uskomattoman kallisarvoisia yksilöitä yhteiskunnasamme!

Juhani Melanen 

– Musiikkiani on käytetty paljon elokuvissa ja kaksi kertaa kesäteatterissa. Koskaan en ole kuitenkaan tehnyt varta vasten mihinkään mitään. Olen vain tehnyt koko ikäni lauluja, joista osa on sitten löytänyt tiensä milloin minnekin. Tilauksesta en ole tehnyt musiikkia juuri koskaan, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta lauluntekijä Marko Haavisto kertoo.

Honkalinnan kesäteatterissa esitetään Hollolasta Teksasiin -näytelmä, jonka musiikki on Haaviston käsialaa.
– Hollolasta Teksasiin-laulu on sävelletty alunperin aikuisten nukketeaterinesitykseen, jonka nimi oli Tyhjän päällä. Pari vuotta myöhemmin se oli Marko Haavisto Poutahaukat yhtyeen albumin nimi.

Ohjaaja on valinnut näytelmään erilaisia lauluja Haaviston muusikon uran varrelta.
– Muusikolle tällainen juttu tuntuu aina hyvältä ja kiitolliselta, kun musiikkia käytetään toisen taidemuodon yhteydessä.

Haavisto ei vielä ole nähnyt esitystä kokonaisuudessaan.
– Lopullisen version näen sitten ensi viikolla katsojana katsojien joukossa.

Pesäkallion kesäteatterin Tukkijoella -näytelmässä 10 vuotta sitten kuultiin myös Haaviston lauluja.
– Se on positiivinen juttu, kun laulut jatkavat elämää uudelleen teatterilavalla.

Poutahaukoilla vilkas keikkakesä

– Toukokuussa keikkailimme Itävallassa, Saksassa ja Sveitsissä. Viime viikonloppuna olimme Slovakiassa ja piipahdimme myös Moskovassa kesäkuun alussa ennen Sodankylän elokuvajuhlia.

Haavisto myöntää, että tuskin Poutahaukat olisi koskaan saanut ulkomaan keikkoja, jos he eivät olisi esiintyneet Aki Kaurismäen elokuvissa.
– Heinäkuun aikana olisi tarkoitus äänittää englanninkielistä materiaalia Poutahaukkojen kanssa Saksan markkinoita varten.

Muutamalla biisillä lähdetään Haaviston mukaan liikkeelle ja jos homma toimii, niin tarkoitus on tehdä levy.
– Vesa Haaja on tehnyt englanniksi musiikkia ja on henkilökohtainen sparraaja tässä projektissa minulle.

Haaviston oma musiikki on aina syntynyt suomeksi.
– Hermostuttaa hieman, että tuleeko uusista englannin kielisistä biiseistä luontevia.

Syksy on luovinta aikaa

– Perinteisesti syksyt ovat olleet aina minulle luovinta aikaa. Silloin syntyy sävellyksiä, kun on ilmassa tummempaa meininkiä ja tuulet puhaltaa nurkissa.

Säveltäminen ei kuitenkaan muusikon mukaan koskaan katso aikaa tai paikkaa.
– Sen olen huomannut, että hellekesät eivät ole ainakaan minulle niitä parhaita hetkiä sävellysrintamalla.
– En ole koskaan kokeillut sitä, että lähtisin esimerkiksi kuukaudeksi säveltämään musiikkia, johonkin Keski-Euroopan suurkaupunkiin. Voi olla, että se täytyy kokea jossain vaiheesa.

Petri Görman

Vieläkö joku väittää, että politiikka on tylsää, vaikka kansan kustannuksellahan tässä pelleillään. Jos saisin päättää, kuka saa seuraavan Jussi-palkinnon, eli Suomen elokuvamaailman Oscarin tämän vuoden parhaasta käsikirjoituksesta, jakaisin sen jo nyt Timo Soinille ja hänen taustajengilleen. Parhaan naispääosan esittäjän pystin saisi ilman muuta Kike Elomaa, joka on poukkoillut ympäriinsä, kuten vanhassa lastenlaulussa lauletaan: ”Katso kenguru loikkaa, mies on löytänyt sen.” Tällä kertaa tuo mies oli Jussi Halla-aho, jonka johtamiin perussuomalaisiin Kike loikkasi takaisin, hypättyään sieltä ensin pois. Arja Juvonen teki saman tempun myöhemmin.

Kike, oikealta etunimeltään Ritva, tunnetaan lähinnä kehonrakentajana ja iskelmälaulajana ennen kansanedustajan uraansa. Röntgen-hoitajan koulutuksen saanut nainen on voittanut kehonrakennuksessa muun muassa Ms. Olympia -tittelin, Euroopan mestaruuden sekä epävirallisen SM-kisan ja World Games -kilpailun. Hän pääsi lajin Hall of Fameen vuonna 2001. Kiken mies, Kimmo on taas istunut eduskuntasalin sijaan linnassa.

Kiken kaksinkertaisen loikkauksen jälkeen, persujen edeltäjäpuolueen, SMP:n puheenjohtaja ja kaksinkertainen ministeri, Pekka Vennamo ei malttanut pitää sanan säiläänsä piilossa. Hän ihmetteli somessa, piileeköhän taipumus moniloikkaukseen geeneissä: ”Kiken isä Arvo Robert Sainio, joka oli SMP:n kansanedustaja, loikkasi aikoinaan ensin SMP:stä irtautuneeseen SKYP:iin ja sieltä hetken harkinnan jälkeen takaisiin SMP:hen ja muutaman päivän jälkeen uudelleen SKYP:iin, jonne sitten jäi ja putosi eduskunnasta seuraavissa vaaleissa.”

Kommentillaan Vennamo viittaa vuoden 1972 tapahtumiin, jolloin hänen isänsä Veikko Vennamon johtama Suomen Maaseudun Puolue repesi perussuomalaisten tavoin kahtia ja diktatorisista otteista puheenjohtajaa syyttänyt puolueen enemmistösiipi perusti uuden, Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolueen.

Termi loikkari pitää sisällään halventavan leiman, ja entiset puoluetoverit pitävät häntä yleensä porukan petturina. Monet leiriä vaihtaneet poliitikot ovat ottaneet kunnolla turpaansa, joku on silti sinnitellyt eteenpäin. Kike Elomaa epäröikin jo 16.6. lähtemistään perussuomalaisista Facebook-sivuillaan ja kirjoitti: ”Haluan olla avoin äänestäjilleni ja kysynkin: Teinkö oikean valinnan?”

Viime vuosien tunnettuja loikkareita valtakunnan tasolla ovat muun muassa Maria Tolppanen (Perussuomalaisista demareihin 2016), Laila Koskela (Perussuomalaisista keskustaan 2014), Bjarne Kallis (Kristillisistä kokoomukseen2014), Toimi Kankaanniemi (Kristillisistä perussuomalaisiin 2013), Markku Uusipaavalniemi (Keskustasta perussuomalaisiin 2010), Merikukka Forsius (Vihreistä kokoomukseen 2003), Lyly Rajala (Kristillisistä kokoomukseen 2003), Eija-Riitta Korhola (Kristillisistä kokoomukseen 2003), Ulla Bogdanoff (SMP:stä POP:iin 1986), Eeva Kuuskoski (Kokoomuksesta keskustaan 1980) ja Pirkko Aro (Liberaaleista keskustaan 1980). Heidän lisäkseen puoluetta ovat vaihtaneet Jörn Donner (SKDL:stä ruotsalaisiin ja edelleen demareihin), Susanna Rahkonen (Demareista vihreisiin), Tarja Tallqvist (Kristillisistä demareihin), Toivo Pyörtänö ja Ahti M. Salonen (Demareista POP:iin), Risto Kuisma (Demareista nuorsuomalaisiin ja sitten perustamaansa Remonttiryhmän kautta takaisin SDP:hen) sekä Jyrki Kasvi (Nuorsuomalaisista vihreisiin).

Kaikesta huolimatta haluan kehottaa kaikkia Omalähiö-lehden lukijoita loikkaamaan hyvällä omallatunnolla kesälomalle. Hyvää ja helteistä heinäkuuta, vaikka tuosta jälkimmäisestä en voi mennä takuuseen.

Ilkka Isosaari

Launeen kirkkoherra Heikki Pelkonen rentoutuu kesällä luonnossa liikkuen ja iltarasteilla juosten. Kotona hän viihtyy myös puutarhassa.
– Suunnistus on kuitenkin kesän tärkein harrastus. Olen ollut mukana Jukolan viestissä 25 kertaa.

Kirkkoherra Pelkonen juoksi Jukolan viestin neljännen osuuden tänä vuonna nostaen Päijät-Rastin sijoitusta yli 50 pykälää ylöspäin.
– Perinteisesti olen juossut yöosuuksia, mutta olin sitä mieltä, että kunto ei anna myöten juosta pidempiä osuuksia.

Hälvälässä juostaan ensi vuonna Suomen arvostetuin suunnistusviesti ja Pelkonen vielä miettii, millä tavalla hän on mukana tapahtumassa.
– Rehellisesti sanoen en vielä tiedä, olenko juoksemassa vai talkoissa. Jukolassa on joka vuosi metsäkirkko ja sellainen on tarkoitus järjestää myös Hälvälään.
– Suunnistuksessa on parasta se, että tällainen keski-ikäinen mies voi nauttia luonnossaliikkuen liikuntasuorituksesta kuin pikkupoika.

Kirkkoherran saa kesällä parhaiten kiinni

– Kirkko ei nuku koskaan. Kesä on vilkasta leiriaikaa. Meillä on myös aktiivista diakoniatoimintaa kesällä ja jumalanpalvelukset pyörivät normaalisti. Kesähäät ja konfirmaatiot takaavat sen, että kesäaikana kirkollinen toiminta on aktiivista.

Kirkkoherralle kesäaika on hieman rauhallisempi ajankohta vuodenkierossa.
– Kesällä saa olla rauhassa ja tehdä rästiin jääneitä töitä rauhassa ajatuksen kanssa.

Talousarvion laatiminen alkaa jo elokuussa ja kirkkoherran työajastusta sen pohjustamiseen menee jo kesällä paljon aikaa.
– Luen jonkun verran kirjoja kesälomalla. Kirjailija Matti Röngän Eino oli hiljattain työn alla ja se oli meilenkiintoinen tarina. Myös Lahteen ja Launeen seurakuntaa liittyvä Operaatio hokki oli hyvä lukukokemus.

Kirkkoherran kasvihuoneessa kasvaa chiliä, kesäkurpitsaa, kurkkua, tomaattia ja viinirypälepensas on tämän kesän uusi tuttavuus.
– Marjastaminen on taas sellainen koko perheen yhteinen loppukesän juttu. Kun iltarasteilla löytää mielenkiinotiset marja- ja sieniapajat, niin seuraavana päivänä metsään voi mennä poimimaan hyvän sadon talteen.

Petri Görman

Kertomus tuhlaajapojasta on monelle tuttu, mutta silti ajankohtainen. Kertomuksen miehellä on kaksi poikaa. Toinen heistä pyytää ennakkoperintöä ja lähtee isän omaisuudesta osansa saatuaan maailmalle sitä tuhlaamaan. Toinen on isälle kuuliainen, kiltti ja uskollinen unelmapoika. Menetettyään kaiken tuhlaajapoika nöyrtyy ja ilmestyy häpeissään isänsä ovelle. Yllättäen isä riemuitsee poikansa paluusta ja järjestää suuret juhlat, mutta vanhempi veli katselee menoa kateellisena.

Tuhlaajapoikaa ei rangaista, vaan hänet otetaan vastaan iloiten. Hän oli pahasti kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt. Kertomusta lukiessa näyttää kuitenkin siltä, että vanhempi poika on aivan yhtä hukassa kuin veljensäkin. Hän kuvittelee, että isä rakastaa häntä vain hänen ahkeruutensa vuoksi, vaikka tämän rakkaus hänenkin kohdallaan on ehdotonta ja pysyvää, ansioista riippumatonta.

Jumalan oikeusjärjestelmä poikkeaa omastamme. Sen perustana on armo ja rajaton rakkaus, joka ylittää järjen. Siksi kertomuksen isän toiminta tuntuu vanhemmasta veljestä epäreilulta. Jumalan oikeussaleissa kaikuu vapaus, sillä hän on armollinen, rakastava ja anteeksiantava isä. Jokainen on tervetullut takaisin, jokainen on samalla viivalla ja kaikki rikkomukset ovat yhtä painavia.

Elämme armottomassa maailmassa, jossa hallitsevat kiireinen arki, start up -henki ja pyrkimys päästä mahdollisimman nopeasti mahdollisimman korkealle. Joskus tällaisen arjen keskellä meiltä hukkuu jotain tärkeää. Kun elämme elämäämme kiltisti, kuuliaisesti ja ahkerasti pyrkien hyvään, unohdamme, ettei tässä kaikessa ollutkaan kyse siitä, mihin me yritämme tai kuinka pitkälle pääsemme. Kyse on armosta, joka konkretisoituu vasta peilattuna meidän virheisiimme, epätäydellisyyteemme ja pystymättömyyteemme. Pyrkimys hyvään on tärkeä, mutta se ei määritä meitä ihmisinä. Ilman armoa kukaan meistä ei riittäisi.

Armo riittää, sinunkin kohdallasi.

Emilia Kallioniemi
kesäteologi, Launeen seurakunta

Tätä juhannusta olen odottanut. En ole koko kevään tai alkukesän aikana ehtinyt edes käymään kesäpaikassamme Padasjoen Virmailassa. Lapsetkin odottavat koko perheen juhannusta. Työ meillä kuitenkin jatkuu eduskunnassa vielä seuraavalla viikolla. Juhannustaikoja en osaa, mutta tyttäreni on toivonut sellaista. Yksi on varmaan, että isä olisi vähän enemmän kotona ja perheen kanssa.

Koko kevään jo kuukausia eduskunnan käsittelyssä ollut maakunta – ja SOTE uudistus on työllistänyt paljon. Ensi viikolla on tavoite saada lausunto ulos meiltä perustuslakivaliokunnasta. Muitakin suuria lakikokonaisuuksia on menossa. Ammatillista koulutusta uudistetaan suurella kädellä ja se on jäänyt julkisuudessa liian vähälle huomiolle. Uudistusta tarvitaan, mutta aiemmin toteutetut massiiviset leikkaukset uhkaavat vesittää tarpeellisen uudistuksen tavoitteet. Opiskelijoiden oikeus laadukkaaseen lähiopetukseen, opettajien oikeus opettaa ja työelämän tarpeet ovat unohtuneet.

Suomen oppilaitoksista vähennetään noin 2000 opettajaa, joka tarkoittaa sitä, että oppilaitoksessa tulee olemaan vähemmän ammattilaisia, joiden puoleen nuori voi kääntyä. Näyttää siltä, että hallitus uskoo sokeasti, että kaikki 16-18-vuotiaat ammatillisessa koulutuksessa olevat nuoret ovat itseohjautuvia ja hyvin pärjääviä. Totuus on kuitenkin se, että monet nuoret kaipaavat tukea ja turvaa vielä toisen asteen koulutuksessa. Vastuu nuorten tulevaisuudesta siirretään nuorille itselleen ja työpaikoille.

Työelämälähtöisyys on ammatillisen koulutuksen keskeinen tavoite. Uudistuksen laajenevan työssäoppimisen aikaansaamiseksi olisi pitänyt toteuttaa uudistus, jossa myös työpaikat ovat keskeisesti mukana. Erityisesti työpaikkaohjaajien koulutukseen ja työpaikkojen taloudellisiin resursseihin pitäisi panostaa. Nyt vaarana on, että opiskelija jää työpaikalla ilman tarvittavaa ohjausta ja laadukasta arviointia.

Suurin osa ammatillisen koulutuksen oppilaista menee pieniin- ja keskisuuriin yrityksiin työssäoppimiseen. Näillä työpaikoilla ei useinkaan ole resursseja tai mahdollisuuksia ottaa ylleen nuorten kasvatustehtäviä. Tämä näyttää kuitenkin olevan hallituksen tarkoitus. Miten vastuun siirtäminen nuorille ja kiireiselle työelämälle tulee vaikuttamaan nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksiin?

Suurena yhteiskunnallisena kysymyksenä on jatkossakin, miten kaikki perusasteen päättävät nuoret saataisiin jatkamaan toisen asteen koulutukseen perusasteen jälkeen. Tämä kysymys ei ole ratkaistavissa pelkästään ammatillisen koulutuksen kysymyksenä, vaan vaatii toimenpiteitä niin perusopetukselta kuin nivelvaiheen ohjaukseltakin. Ammatillisen koulutuksen valmistavan koulutuksen, kymppiluokkien sekä Ohjaamopalveluiden välisen yhteyden tiivistäminen on hyvä asia. Parhaimmillaan työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja yksilöllisempien opintopolkujen mahdollistaminen voi auttaa niitä nuoria, joille koulumainen opiskelu sopii huonosti, pääsemään toisen asteen koulutuksen piiriin ja ehkäistä syrjäytymistä ja koulupudokkuutta. Kuitenkin yhdistettynä poikkeuksellisen mittaviin leikkauksiin on vaarana, että reformi päinvastoin johtaa keskeytysten ja vailla toisen asteen tutkintoa jäävien nuorten määrän kasvuun.

Tämä lainsäädäntötyö on työtä siinä missä muutkin työt. Oppositiosta pitää toivoa, että meitäkin kuunneltaisiin. Usein se jää vain toiveeksi. Siihen ei taikatemput auta.

Kaikesta huolimatta hyvää, rauhallista ja turvallista juhannusta kaikille!

Ville Skinnari

Ranskalainen Alain Badiou kuvaa kirjassaan ”Our Wound IS Not Recent” maailmaa, jossa valtioiden tilalla on anarkia ja epätoivo, jotka johtavat maapallon ihmiset äärimmäisiin tekoihin. Tämän uusmaolaisen vasemmistolaisen kirjoittaman pamfletin huomioita ei kannata kuitenkaan jättää pelkäksi viisasteluksi ja yliopistojen kampuspuheiksi, sillä siksi teräviä huomioita siinä esitetään.

Se puhuu juuri tällä hetkellä maailman tärkeimmistä ja suurimmasta asioista: globaalista kapitalismista, fasismista, islamismista ja terroristista. Teos on vahva science fiction-visio kapitalismin viimeisistä vaiheista, joka ei tavallisten tieteistarinoiden mukaan tapahdu tulevaisuudessa, vaan tänään ja huomenna. Suomeksi teos voidaan suomentaa muotoon ”Haavamme ei ole tuore”.

Badioun mukaan suunnilleen puolet maapallomme asukkaista elää täydellisen globaalin kapitalismin ulkopuolella. Muutama miljardi ihmistä ei ole työvoimaa eikä kulutusvoimaa: he eivät ole mitään. Globaali kapitalismi vaatii koko ajan kasvua ja uusia markkinoita ja ennen muuta se elää pääoman käyttämästä työvoimasta ja tuotteiden kulutuksesta. Tästä näkökulmasta puolet maailman ihmisistä elää joutavaa elämää joutomailla. He eivät muodosta mitään todellista uhkaa sille muutamalle prosentille, joka omistaa suurimman osan ihmiskunnan varallisuudesta.

Sen sijaan itsestään ylpeä keskiluokka näkee uhan ja elää hälytystilassa: vaara tulee jostakin idästä ja etelästä, ja se uhkaa läntisiä arvojamme. Se tulee kapitalismin palvelukseen asettuneen demokratian ja markkinoiden ulkopuolelta; noilta joutomailta; ja se vaanii meitä radikaalin islamin ja terrorismin muodossa! Badioun mukaan islam ei ole syy, vaan seuraus. Se on motiiviperusta traumoille, jotka lähtevät globaalin kapitalismin toimien seurauksista. En suoraan allekirjoita Badioun mielipiteitä, mutta arvostan sen teesiä. On täysin totta, että kapitalismi ja liberaali markkinatalous etenee halvan työvoiman, lisääntyvän diigitalisaation ja robotiikan ehdoilla ja pyyhkii keskiluokan syrjään päätöksenteoista.

Badioun mukaan kapitalismin päämääränä on valtioiden purkaminen ja niistä vapaiden anarkististen alueiden luominen. Hän antaa tälle globaalin anarkian tilalle nimen ”zoning”. Anarkian alueilla kauppaa ei käydä valtioiden, vaan aseistettujen jengien ja armeijoiden kanssa. Keskiluokan maailmankuvaa hallitsevat torjunta, vieraan pelko ja rasismi. Kapitalismi nostaa pintaan populistisia ja rasistisia liikkeitä. Se ei niinkään halua kurittaa omistavaa luokkaa, vaan heiluttaa kirvestä kaikkea muutosta vastaan.

Nouseeko fasismi taas keskiluokasta? Ihmiset ajatuksineen ovat tärkeitä tämän maailman tuotteita. Ymmärtääkö keskiluokka roolinsa? Ongelmat ovat olemassa ja ne ovat syvästi yhteiskunnallisia ja taloudellisia eivätkä ideologisia. Onko väkivalta ainoa vaihtoehto niille, joilla ei ole mitään menetettävää? Suomi ei ole mikään paratiisimainen lintukoto. Meillä on omat persumme ja Sisumme!

Juhani Melanen

– Yhteen vuosikymmeneen on mahtunut paljon erilaisia kokemuksia. Sateella olemme laulaneet Salinkallion koulun katoksen suojissa ja muutaman kerran olemme saaneet jännittää sadetta tummien pilvien varjossa taivasalla. Nyt meille paistaa lämmin kesäaurinko, jota viilentää kevyt tuuli. Tähän saamme olla tänään tyytyväisiä, kirkkoherra Heikki Pelkonen totesi Salinkallion yhteislauluillan avajaissanoissaan.

Yhteislauluillan organisoinnista vastasivat Launeen seurakunnan aikuistyö sekä miestenpiiri.
– Monelle kesä alkaa siitä, kun suvivirsi soi ensimmäisen kerran keväällä. Tiesittekö, että suvivirsi on alun perin Ruotsista, josta se on kulkeutunut Suomeen, kirkkoherra kertoi juontaessaan ensimmäistä yhteislaulua alkavaksi.

Ensimmäisen puoliajan aluksi kuuliin Suvivirren lisäksi muun muassa Kotimaani ompi Suomi, Oi herra suuri -virsi, Satumaa -tango sekä Oi muistatko vielä sen virren.
– Tämä ei ole virsikirjan virsi, vaikka siinä on tuttu sävellaji.

Lämminhenkisen yhteislauluillan säestyksestä vastasi Lahden seurakuntien puhallinorkesteri, joka oli asettunut tuulelta suojaan Salinkallion mäen kuusten ja mäntyjen suojaan.
– Täällä on ihan mukava määrä ihmisiä, ehkä noin 50, arveli talkoolainen Veijo Vierumäki.

Yhteislauluillat kuuluvat kesään

Yhteislauluilta tuo minulle kesäfiiliksen ja hyvän mielen. Sen lisäksi täällä tapaa aina tuttuja, Kalevi Karhestosanoo.

Hän kertoo olleensa Salpausselän kirkkokuoro Laulamattomien jäsen aivan sen perustamishetkestä saakka.
– Tämä harrastus kuuluu aina minun kesäohjelmaan.

Sirkka-Liisa Kinnusen mielestä yhdessä oleminen muiden laulusta kiinnostuneiden ihmisten kanssa on tärkeintä.
– Odotan, että laulamme tänään sekä virsiä että kotimaisia klassikkoja. Olisi ihana laulaa Myrskyn jälkeen-laulu kaikkien kanssa yhdessä. Se on kaunis laulu.

Jaakko Iskanius on myös kokenut kirkkokuorolainen, jolle yhteislauluillat ovat tärkeitä.
– Yhteislauluja on kiva laulaa ja tämän Salinkallion metsän reunake on luonnonkaunis kesäiselle lauluillalle.

Petri Görman

Mikä oli pääministeri Juha Sipilän useimmin lausuma termi, kun hän kuuli Jussi Halla-ahon voittaneen perussuomalaisten puheenjohtajakisan ja halusi puolueen ulos hallituksesta? Se oli tietysti arvopohja. Sipilä hoki sanaa mantran tavoin selvittämättä, mitä se tarkoin pitää sisällään. Sinänsä keskustelu arvopohjasta, mitä se oikeasti tarkoittaa, olisi mitä loistavin aihe sata vuotta täyttävän Suomen teemaksi. Samalla kenties selviäsi, mihin pääministerin omat arvot nojaavat. Tämä puhdistaisi ilmaa poliittisessa kentässä, jossa keskeisimmäksi pyrkimykseksi, varsinkin hallituspuolueissa, on tullut oman edun tavoittelu.

Onko hallituksen arvopohja ensinnäkin sama kuin Suomen Keskustan, kuten nyt vaikuttaisi olevan? Orpon johtama kokoomus on niellyt kaiken, mitä toinen porvaripuolue on syöttänyt agendaksi, ja nyt samaan ansaan tulee lankeamaan niin sanottu Uusi vaihtoehto -ryhmittymä. Mikä ihmeen Uusi vaihtoehto? Ryhmäähän pidetään mukana hallituksessa täysin vanhoilla ehdoilla. Tällainen epämääräinen ryhmittymä, josta joka neljäs jäsen kantaa ministerin salkkua, tottelee talutushihnassa taatusti Sipilän käskyjä.

Anteeksi vain, mutta Sipilän arvopohjasta tulee mieleen kirjailija Jari Tervon ja muiden teräväkielisten visionäärien lanseeraama heitto: ”Kepu pettää aina!” Sipilän johtama hallitus on pyrkinyt romuttamaan johdonmukaisesti kaikkia niitä pohjoismaisen hyvinvointivaltion vaalimia saavutuksia, joista me olemme saaneet tähän asti olla ylpeitä ja joista ei tulisi esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa mieleen edes keskustella.

Näitä ylpeyden aiheita ovat olleet muun muassa lapsiperheistä ja eläkeläisistä huolehtiminen, korkea koulutuksellinen sivistystaso ja kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet opiskeluun sekä skandinaaviseen tapaan korkea sosiaaliturva ja rajoittamaton sananvapaus. Pohja Sipilän hallituksen arvomallille löytyykin tällä hetkellä Trumpin Yhdysvalloista ja Putinin Venäjältä, joissa kuilu Suomen tapaan ökyrikkaiden sekä köyhien välillä syvenee. Samaan aikaan alemman keskiluokan tulotaso on romahtanut.

Suomen nykyisen hallituksen koostumus on demokratian totaalinen irvikuva. Konkreettinen ja anteeksiantamaton todistus äänestäjien häpeämättömästä sumuttamisesta. Siitä, mitä puoluepolitiikka voi olla räikeimmillään. Haastattelin Seuran reportterina SMP:n perustajaa, Veikko Vennamoa, jonka perintöä persut ovat vaihtelevalla menestyksellä jatkaneet, vanhoilla päivillä hänen kotonaan, Helsingin Munkkiniemessä. Yksi Vennamon lempilausahduksista oli:”Pitikö minun tämäkin vielä nähdä?!” Uskon, että tämä olisi kuultu jälleen moneen otteeseen, jos mies eläisi.

En sitä paitsi tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun luin joidenkin persuloikkarien pelänneen jo turvallisuutensa puolesta. Saavatpahan ainakin tuntea nahoissaan, millaisessa ahdasmielisessä ilmapiirissä osa ihmisistä joutuu vielä nykypäivän Suomessa elämään. Sitä saa, mitä tilaa – vai, miten se menikään – ja laskun maksaa tilaaja.

Esitettyä taustaa vasten uudet eduskuntavaalit olisivat olleet ainoa oikea ratkaisu tulehtuneeseen tilanteeseen. Jotkut – etupäässä perussuomalaisten kannattajat, tai entiset sellaiset tai, miksi heitä jatkossa nimitetäänkään – ovat puolueensa kannatuslukemien romahtamisen pelossa muistuttaneet, että vaalien järjestäminen maksaa. He unohtavat vain sen tosiseikan, että nykyhallituksen päätökset ovat tulleet Suomen kansalle jo paljon kalliimmaksi.

Ilkka Isosaari