Liipolaan suunnitteilla kaksi tornitaloa jo ensi vuosikymmenellä

Kuva: Liipolan Onnissa keskiviikko-iltana järjestetty eteläisen Lahden asukasilta keräsi suuren yleisön, joita lähiympäristön tulevaisuus kiinnosti


Liipolan Ostoskadulle on tulossa suuria muutoksia. Uuden monitoimitalon ohella kaksi uutta tornitaloa uudistaisi vanhan lähiön yleisilmettä melkoisesti.
Toinen vanhoista liikerakennuksista puretaan ja tilalle rakennetaan hoivakoti ja kaksi tornitaloa. Suunnitelmien mukaan kahteen tornitaloon on tulossa jopa 12 kerrosta. Tällä hetkellä Liipolassa ei ole yhtään näin korkeaa kerrostaloa.
Purku-uhan alla on liikekeskus, jossa toimi 1980 -luvulla K-market Suihko sekä T-ryhmän Markku Market.

– Liikekeskus on tällä hetkellä yksityisessä omistuksessa. Kiinteistön omistaja on hakenut Lahden kaupungilta kaavamuutosta. Tyhjillään oleva rakennus olisi tarkoitus purkaa.

Kaavoitusarkkitehti Lehmuskoski kertoo, että kiinteistön omistaja on esittänyt tontille kahta korkeampaa torniosaa.

– Kiinteistön omistaja haluaisi rakentaa nykyisen liikerakennuksen tilalle kaksi tornitaloa. Matalampaan osaan olisi tarkoitus sijoittaa hoivapalveluasumista.

Sen lisäksi kiinteistön omistaja on varannut Lehmuskosken mukaan kahvila- ja ravintolatoiminnalle tiloja matalammasta rakennuksesta.

– Suunnitelmien mukaan matalampaan rakennukseen olisi tarkoitus tulla myös liiketilaa. Kokonaisrakennusoikeus tällä alueella olisi noin 10 000 kerrosneliömetriä.

Kaavoitustyö on alussa

– Nyt on oikea aika vaikuttaa kaavatyöhön. Kaavoitustyö on aivan alkutekijöissään. Liikekeskuksen purkaminen on mahdollista ilman uutta kaavoitusta.

Uudet rakennukset vaativat kaavamuutoksen.
– Kaavavaiheessa on kuultava naapureita ja muita Ostoskadun alueen käyttäjiä. Myös museon näkemykset on huomioitava, koska Liipola on kulttuurihistoriallisesti merkittävä lähiö.

Lehmuskoski muistuttaa, että tornitalot eivät kuitenkaan nouse Liipolan mäen laen korkeudelle.
– Ostoskadun uudet rakennussuunnitelmat ovat jo Lahden kaupungin kaavoitusohjelmassa. Kaavaluonnos valmistunee jo syksyyn mennessä, Lehmuskoski sanoo.

Kaavoitusarkkitehdin mukaan uusi kaava olisi lainvoimainen tämän vuoden loppuun mennessä ja sen vuoksi rakentaminen voisi alkaa vasta seuraavalla vuosikymmenellä.

– Jos kaavasta ei valiteta, niin purkutyöt rakennustyöt olisi mahdollista aloittaa jo tämän vuoden lopulla Ostoskadulla.

Kiinteistön omistajan päätettävissä on se, tuleeko alueelle vuokra- vai omistusasuntoja.

– Luulen, että emme määrää kaavalla tämä alueen asumismuotoa.

Arkkitehdin mukaan uudisrakennukset muuttavat Liipolan sekä Ostoskadun yleisilmettä melkoisesti.

– Nyt on mahdollisuus rakentaa Liipolaan modernia ja uutta ympäristöä. Tiedän, että uudet tornitalot istuvat hyvin esimerkiksi uusi rakentaminen istuisi hyvin Monitoimitalo Onnin välittömään läheisyyteen.

– Tornitaloista on tulossa Liipolan uusi maamerkki, jos ne vain toteutuvat.

Asukkailta sen sijaan tuli palautetta, että tornitalot ovat liian korkeita ja niiden sijaintia pitäisi suunnitella uudelleen.

– Tilaisuudessa meille tuli selkeä viesti siitä, että esitetty suunnitelma ei sellaisenaan ole hyväksyttävissä. Uutta rakentamista ja alueen ilmeen kohentumista ei sinänsä pidetty huonona asiana toteaa kaavoitusarkkitehti Markus Lehmuskoski.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO