Projektipäällikkö Janne Wikström: Porvoonjoentie siirtyy Patomäen tunnelin päälle elokuussa

Kuva: Porvoonjoentie siirtyy uudelle reitille elokuussa. (merkitty punaisella)


Lahden eteläinen kehätie aiheuttaa vielä yhden muutoksen vanhoihin tielinjauksiin Etelä-Lahdessa. Porvoonjoentien reitti siirtyy kulkemaan Patomäentunnelin päältä elokuussa. Tällä tieosuudella tehdään parhaillaan viimeistelytöitä ja rakennetaan muun muassa kevyenliikenteenväylä valmiiksi.
– Sen jälkeen, kun nykyinen linjaus suljetaan elokuussa, niin meidän täytyy rakentaa Lahden eteläistä kehätietä enää 100 metrin pätkä jätevedenpuhdistamon ja tunnelin välisellä alueella, projektipäällikkö Janne Wikström kertoo.

Elokuusta lähtien Porvoonjoentie kääntyy jätevedenpuhdistamon kohdalla kaupungista päin ajettaessa vasemmalle.
– Olemme rakentaneet ammattitaidolla uuden reitin lähelle tulevaa jalkapallokenttää. Uskon, että ihmiset ottavat uuden linjauksen ilolla vastaan.

Jätevedenpuhdistamolle rakennetaan tässä yhteydessä uusi tieliittymä.
– Kehätielle ei voi enää tämän jälkeen ajaa, koska vanhan tien katkaisee oja. Sen lisäksi uusi tielinjaus kulkee huomattavasti nykyistä tielinjausta korkeammalla.

Wikströmin mukaan uusi tieyhteys otetaan niin sanotusti lennossa käyttöön elokuun aikana, eikä alueelle tarvitse sen vuoksi enää tehdä merkittäviä poikkeusjärjestelyjä.

Jalkapallokenttä käyttöön vuonna 2022

Patomäen jalkapallokentän raakamuotoilu tehdään tämän kesän aikana. Ensi vuonna alueella on tarkoitus tehdä istutus- ja vihertyöt.
– Jalkapalloharrastajat pääsevät nauttimaan uudesta kenttäalueesta kesällä 2022.

Projektipäällikön mukaan kenttäalueen huoltorakennus ei kuulunut alkuperäiseen hankesuunnitelmaan.
– Mahdollisen huoltorakennuksen toteutus on Lahden kaupungin kustannusvastuulla, joten siitä päättää Lahden kaupunki.

Liikenne siirtyy takaisin Luhdantaustankadulle heinäkuun alussa.
– Tunnelialueella tehdään vielä viimeistelytöitä, mutta katu on mahdollista ottaa jo nyt käyttöön.

Lahden eteläisen kehätien alueella tehdään koko kesän ajan viimeistelytöitä.
– Kuorrutamme koko väylän alueen viherkerroksella, jotta tästä alueesta tulee myös kaunis kokonaisuus.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
ARKISTO