Petri Görman: Henkinen kotini on Liipolassa

KUVA: Toimittaja Petri Görman harvinaisesti kameran toisella puolella


Tällä hetkellä Ylen ajankohtais- ja uutistoimituksessa Helsingissä työskentelevä Petri Görman on monille lukijoillemme tuttu nimi lehtemme palstoilta ja jotkut ovat varmasti bonganneet miehen myös radioaalloilta lukemassa uutisia. Otimme Petrin piinapenkkiin ja selvitimme, mistä mies on Omalähiön sivuille tupsahtanut

– Alunperin olen Liipolan poikia. Muutimme sinne vuonna 1974, kun olin vasta 3-vuotias. Voisi sanoa, että henkinen kotini on Liipolassa. Itse asiassa olen asunut Etelä-Lahdessa liki koko elämäni. Tällä hetkellä asumme Kullankukkulan alueella Perhepuiston vieressä.

Görman on suorastaan rakastunut Launeen alueeseen.
– Onhan tämä nyt ihan mahtavaa seutua asua. Jalkarannassa hetken asuttuani tajusin, että täällä Etelä-Lahdessa meillä on kaikki mahdolliset palvelut ja kaupat todella lähellä ja töihin Helsinkiin pääsee helposti ja nopeasti.

Opiskelut veivät Görmanin 90-luvun loppupuolella Turkuun, jossa pääaineeksi valikoitui taloustiede.
– Se tosin vaihtui nopeasti poliittiseen historiaan, kun huomasin, ettei taloustiede ole minun juttuni. Toisaalta minulla on jo teini-iästä lähtien ollut haave päästä tekemään toimittajan työtä. Se toteutui kuitenkin vasta vuonna 2003, kun Kari Mustonen Hollolan Sanomista palkkasi minut avustajaksi lehteen. Sen jälkeen olen tehnyt freelancer-toimittajan töitä monissa eri lehdissä sekä markkinaviestinnän eetä tapahtumaviestinnän puolella.

Görmanilla on aina ollut läheinen suhde ilmaisjakelulehtiin.
– Silloin kun opiskelin Turussa, isäni säästi minulle aina kaikki Omalähiöt ja Uusi Lahdet , jotta saisin lukea ne. Saatoin käyttää pari tuntiakin niiden lukemiseen, sillä oman alueen identiteettiä ruokkiva lähiölehti on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin isot maakuntalehdet. Siksi olinkin heti enemmän kuin valmis kirjoittamaan juttuja Omalähiöön , kun kutsu tuli muistelee Görman

Silloin kun toimittajan töitä ei ole ollut tarjolla, on Görman tehnyt opettajan sijaisuuksia eri kouluissa. Görman itse on Salinkallion lukion kasvatteja.
– Salinkalliolla oli loistava yhteisöllinen meininki, jota en ole muualla kokenut. Opettajat kannustivat meitä hienosti eteenpäin kohti valkolakkia. Parhaat kaverinikin olen saanut Salinkalliolta. Opettajista varsinkin rehtori Leo Kohonen teki suuren vaikutuksen. Onnea muuten Leksalle tällä viikolla olleen 90-vuotissynttäreiden johdosta. Äidinkielen opettajalleni Sirkka-Liisa Toloselle myös kiitokset siitä, että tänä päivänä toimittajana toimin. Kannustus oli oikean suuntaista ja oikea-aikaista

Koulun lakkauttaminen muutama vuosi sitten ei saa mieheltä hyväksyntää.
– Lakkautus oli mielestäni perinteinen lahtelaisten valtuutettujen lyhytnäköinen ratkaisu. Koulun kohtalo harmittaa todella paljon, sillä koululle tulee olemaan Etelä-Lahdessa varmuudella käyttöä tulevaisuudessa. Hennalaan ollaan rakentamassa muutaman tuhannen ihmisen asuinaluetta ja Starkin alueelle on myös tulossa paljon lisää kerrostaloja, joten koululaisia alueella varmasti riittää.

Görmania huolestuttaa myös Lahden kaupungin suunnitelmat Jalkarannan kirjaston lopettamiseksi
– Tällaiset kirjastojen lopettamispäätökset kertovat yksinkertaisesti vain ja ainoastaan päättäjiemme sivistymättömyydestä ruoskii Görman päättäjiä.

Görman on mukana seurakuntavaaleissa. Miksi lähdit mukaan?
– Haluan vaikuttaa yhteiskunnassamme, mutta toimittajana en voi ottaa poliittista kantaa, joten poliittiset vaalit piti unohtaa. Olen enemmän tämmöinen ns. tapakristitty, joten agendanani onkin se, että kirkon pitäisi enemmän lähteä seinien sisältä ihmisten pariin. Miksei kirkolle hankittaisi vaikka joku oma pieni toimipiste johonkin kauppakeskukseen?

-Petri Salomaa-

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Petri Görman: Henkinen kotini on Liipolassa

  1. Hienoa, että välillä myös toimittajatkin pääset ”toiselle puolelle”. SItä en muistanutkaan, että Petri oli Holloan Sanomissa, mutta toki sen, että hän oli Hollolan Seudussa?!

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
ARKISTO