Helsingin Sanomien (21.3.2011) tekemän kyselyn mukaan suuri osa suomalaisista, varsinkin nuoret, ovat autuaan tietämättömiä nykyisestä hallituksesta. Lisäksi suorastaan liekehtivänä käy keskustelu siitä, mikseivät nuoret äänestä. Yhdeksi syyksi voisi olettaa postmodernin nyky-yhteiskunnan sirpaleisuuden. Tietoa ehdokkaista ja puolueista on saatavilla ja sitä pitäisi periaatteessa olla helposti löydettävissä. Yksittäistä vaalikeskustelua katsoessa on kuitenkin vaikea tehdä minkäänlaisia päätelmiä ehdokkaiden kyvykkyydestä tai edes puolueiden kannasta esimerkiksi ydinvoimaloihin, kun keskustelut tuntuvat aina viittaavan johonkin edelliseen keskusteluun tai tehtyihin sopimuksiin.
Ehdokkaiden samankaltaisuus aiheuttaa myös päänvaivaa äänestäjille. Puolueet eivät erotu toisistaan tarpeeksi jyrkästi, jotta niiden haluama brändi pinttyisi suomalaisten mieliin. Ketä oikeastaan edes kiinnostaa poliitikkojen antama tekopyhä julkisuuskuva? Pinnallinen hymyilevä pärstä, joka tahtoo pelastaa maailman, parantaa koulutusta, poistaa köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden universumista. Poliitikkoja pidetään kaksinaamaisina hyväuskoisten petkuttajina. Tyhjien lupauksien kruunaamattomina kuninkaina. Ihmiset antavat äänensä aina lopulta tunteen perusteella. Jos järki ja tunne ovat ristiriidassa, tunne voittaa. Surkeitten järkeä korostavien mainoskampanjoiden sijaan kannattaisi siis keskittyä tunteisiin vetoaviin iskulauseisiin ja mainoksiin.
Matti Vanhanen on oiva esimerkki siitä, kuinka paljon lopulta poliitikko poliitikkona kiinnostaa. Seiskasta luetaan uusimmat salarakaspuinnit, mutta poliittisista mielipiteistä viis veisataan. Ihmiset tahtovat tietää henkilöistä julkisuuskuvan takana, tirkistellä yksityisyyttä. Tämän media on osittain ottanutkin huomioon: poliitikot vierailevat Krissen vaaligrillissä nöyryyttämässä itseään, uutisvuodossa osoittamassa huumorintajuaan ja Korkojen kera- talk showssa paljastamassa luurankojaan. Perinteisten ydinvoima- ja tukiväittelyjen tilalle on tullut sensaatiokeskustelut ehdokkaiden kannabiskokeiluista, töistä lintsaamisista ja lasten kurittamisista. Lisäksi julkaistaan tietoja nykyisen hallituksen hallitsevista horoskooppimerkeistä.
Ainoa, epäilemättä toimiva, vaihtoehto olisi sulkea ehdokkaat muutamaksi kuukaudeksi BB- taloon ja äänestää heistä viikoittain tylsin, absolutistein ja varatuin asukas ulos. Tai jakaa puolueet heimoihin ja viskata Selviytyjiksi autiolle saarelle. Tämä olisi helpoin tapa kärjistää puolueet äärimmilleen ja samalla saataisiin selkeitä yhteenottoja ilman toimittajan väliintuloa. Jos politiikka haluttaisiin välttämättä osaksi tosi tv:tä, voitaisiin luoda uusi formaatti ”Huippueduskunta haussa”. Joka tapauksessa katsojat tahtovat aitoja tunteita, lähikuvia ahdistuneesta Päivi Räsäsestä autiosaarella tai pettyneestä Timo Soinista BB-päiväkirjahuoneessa
Elina Salomaa