Nikkilä

Jani Oravala: Nikkilä on yhä edelleen julkisen liikenteen motissa

Kuva: Jani ja Maija Oravala eivät ole tyytyväisiä Nikkilän joukkoliikenteeseen


Lahden seudun liikenne sekä kaupungin virkamiehet ovat suunnitelleet uutta linja-autoliikenteen runkoverkostoa Lahdessa. Parhaillaan eri kaupunginosien omakotiyhdistykset antavat asiasta heille palautetta ja kertovat omat mielipiteensä uudesta runkoverkosta.
– Uusi runkolinjaverkosto ei ainakaan paranna linja-autoyhteyksiä Etelä-Lahdessa. Olemme edelleen julkisen liikenteen motissa esimerkiksi Nikkilässä, Jani Oravala sanoo.

Omakotiyhdistysaktiivin mukaan Ajokadun kautta kulkeva linja siirtyy Uudenmaankadulle ja muutamia pysäkkejä on pudotettu pois uudesta suunnitelmasta.
– Päivällä vuorovälit ovat Nikkilässäkin siedettäviä, mutta iltapäivästä lähtien vuorovälit vähenevät ja viiden aikaan yksikään linja-auto ei kulje Nikkilästä keskustaan.

Viikonloppuisin linja-autovuoroja ei ajeta Nikkilästä ollenkaan.
– Omakotialueen ikääntyvä väestö ei pääse asioille kaupunkiin ja lapsiperheet joutuvat operoimaan pääsääntöisesti kahdella autolla.

Oravala tunnustaa, että hän odotti hieman enemmän runkolinjauudistukselta.
– Ympäristökaupungissa tulee olla toimiva julkinen liikenne. Nuorten on päästävä linja-autolla kouluihin ja autottomien työpaikoilleen.

Opeta nyt lapset sitten hiilineutraaleiksi

– Tämä uudistus ei oikein istu ympäristökaupungin imagoon. Opeta nyt lapset sitten hiilineutraaleiksi kansalaisiksi, kun linja-autot eivät kulje säännöllisesti omalta omakotialueelta, sanoo Maija Oravala.

Työmatkaliikenne on hankalaa, jos se tapahtuu niin sanotun virka-ajan ulkopuolella.
– Elokuviin Lahden keskustaan on aina mentävä omalla autolla, koska iltaisin ja viikonloppuisin vuoroja ei ajeta.

Lapset on myös kuljetettava harrastuksiin omalla autolla iltaisin.
– Olemme ehdottaneet ilta ja viikonloppu aikana Ajokadun kautta Orimattilaan suuntautuva liikenne kulkisi esimerkiksi Nikkilän läheltä.

Pienten lasten äiti Maija Oravalan mukaan liikennesuunnittelijoiden perustelut ontuvat, kun he aina vetoavat siihen, että linjoilla ei ole tarpeeksi asiakkaita.
– Haluaisimme aidosti toimivan joukkoliikenteen Etelä-Lahden alueelle ja myös Nikkilään. Kehätien rakentamisen aloittamisen jälkeen poistettuja linjoja ei ole palautettu uudelleen käyttöön.

Kiitos älypyörätiestä

– Kiitos siitä, että meidät on huomioitu älypyörätiesuunnitelmissa. Se ei kuitenkaan paranna nikkiläläisten liikkumisongelmia.

Nikkiläläiset haluavat enemmän omakotialueelleen suuntautuvaa julkista linja-autoliikennettä ja sen vuoksi omakotiyhdistys kirjasi palautteen ylös.
– Aiomme olla kaikissa linja-autoliikenteen runkoverkkoon liittyvissä edunvalvontatilaisuuksissa mukana.

Omakotiyhdistyksen sihteeri Jani Oravalasta tuntuu, että heidän omakotialueen ihmisiä ei oikein arvosteta. Tosin Venetsian ja Renkomäen asukkaat kärsivät samoista asioista.
– Uskon, että kunnon tarvekartoituksella tämäkin lopputulos olisi ollut paljon parempi, kun nyt julkaistu malli.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
ARKISTO