Näillä palkoilla ei makseta – naurua kyyneltakuulla
Dario Fo on oman teatterilajinsa ehdoton kuningas. Hänelle kansanomainen teatteri, joka käyttää Commedia del l`arten keinoja ja vapaata improvisaatiota on ominta omaa. Hän on huutava ääni kansan syvistä joukoista ja hän ei kaihda yhtä vähän paavin kuin muidenkin valtaapitävien arvostelemista. Hän uskaltaa avoimesti arvostella Italian valtaapitäviä, lahjontaa, korruptiota ja aborttipolitiikkaa.
Nobelin palkinnon hän sai vuonna 1997. Perusteluissa mainittiin että ”Fo” on tuonut keskiajan näyttämölle takaisin ja kurittaa vallanpitäjiä ja palauttaa arvon sorretuille.
Lahden kaupunginteatteri otti tämän farssin ohjelmaansa toisena. Ensimmäisenä sen teki Lauantainäyttämö tosi kelvollisesti. Farssin ja tragedian ero on häivähtävän pieni. Lahtelaisesitys on kelpo ”kamaa”, mutta jotain räväkkyyttä ja fomaista särmää jäi kaipaamaan. Mielestäni ohjaaja
ja sovittaja Kimmo Kahra pelasi liikaa varman päälle, sillä aitoa mieletöntä hulluttelua ei esityksestä nyt saatu kirveelläkään.
Barrikadeille ei kukaan tästä esityksestä ryntää, mutta hymyssä suin kuitenkin saattoi poistua. Fo tekstiin on piilotettu taitavasti eri asioita: sosiaalidemokraattien arvostelu, pätkätyöttömyys, irtisanomiset, rikollisuus , kapitalismin kyynisyys ja tietysti ruuan jatkuvan kallistuminen. Näillä aineksilla punotaan keitto, joka on vielä maustettu nopeilla ”gageilla” ja salamannopeilla siiroilla. Lahtelaisversiossa osataan kyseenalaistaa asioita oikein ja tyylillä, mutta pippuri jäi puuttumaan.
Teos on kuitenkin erittäin ajankohtainen. Teatterinjohtaja osaa lukea ajan henkeä! Mielestäni Juhani -näyttämö ei ollut oikea paikka tälle esitykselle. Eero olisi ollut parempi. Kulissimainen lavastus saattoi olla oikea ratkaisu, mutta tilan käyttöä ei ollut harkittu aivan loppuun. Näytelmää ei osattu
tiivistää oikeisiin mittoihin.
Ei makseta on täysin näyttelijöiden varassa
Kyllähän minä Ritva Sorvalin resurssit olen tiennyt, muuta silti hän yllätti minut riemukkaana ja hulvattomana tarinan ja valheen kehrääjänä, joka riepottelee ympärille keitosten keitoksen; sekamelskan. Hänessä asuu aito hullutteluriivaaja ja sekös tähän näytelmään sopii kuin paska kapitalistien pelolle. Näin on nähtävä.
Vierailija Jarkko Pajunen Ritvan miehenä osaa sanomisensa pelkistämisen ja kohdentamisen. Ajoitukset osuvat ja epäilys on aitoa. Näppärä työ.
Tämän näytelmän kuningas on silti kuuden roolin Mikko Jurkka, joka painaa menemään joka paikan höylänä ja Mikko Vilkastuksena. Hän on tavoittanut jokaiseen hahmoonsa sen oleellisimman. Ja se on paljon se. Hän raataa kuin kymmenottelija moukarin kanssa. Sälettä syntyy, mutta homma luistaa. Upea veto!
Myös Anna Vihanto ja Jari-Pekka Rautianen kantavat kortensa kekoon ja tukevat subrettiparia hienosti.Todellista hulvattomuutta en kokenut, kuten joskus Fon parhaissa paloissa, mutta mielihyväkeskus sai kuitenkin endorfiininsa ja hyvä näin. Mielestäni kapitalisti pääsi liian helpolla tässä esityksessä. Sovittaja – ohjaaja Kahra olisi voinut punnertaa dramaturgiaan enemmän groteskia temppuhenkeä ja saatanallisia säkeitä. Kapitalisti voi nukkua tämänkin jälkeen hyvin. Vahinko nyt olisi ollut ainesta, josta puristaa markkinaliberalismin epäonnistuttua.
– Juhani Melanen-
Nuoret ja Salainen puutarha Eerolla
On klassista kaunokirjallisuutta, joitten teksti taipuu näytelmäksi sadan vuoden takaa. Brittiläinen nuorten kirjailijaFrances Hodgson Burnett (1846 – 1924) julkaisi ensimmäisen nuorille tarkoitetun romaaninsa Pikku Lordin 1886 ja Salainen puutarha ilmestyi 1911. Se sai tänä syksynä näytelmäensi-iltansa kaupunginteatterin Eerolla. Ensimmäinen elokuva siitä on tehty jo 1949. Näytelmä on yhteinen elämys nuoruuden kirjallisuusmuistoja kertaaville isoäideille ja lapsenlapsille, jotka eivät vielä ole löytäneet klassikkojen aarteita.
Kirjailija Burnett oli itse lähtöisin köyhästä perheestä Englannista Manchesterin teollisuuskaupungista. Hän oli oppinut lukemaan ja kirjoittamaan jo varhain ja hänen lähes lapsena tekemiään kirjoituksiaan julkaistiin paikallisissa lehdissä. Perheen muutettua isän kuoleman jälkeen Yhdysvaltoihin Tennesseehen kirjailija oli suomalaisittain rippikouluikäinen ja alkoi tosissaan kirjoittaa. Hän eli lähes 80 vuotiaaksi ja kirjoitti puolisataa kirjaa, joista suurin osa on suunnattu lapsille ja nuorille, ne kuuluivat Suomessakin nykyisten mummojen ja heitä nuorempien rakkaisiin kirja aarteisiin.
Niin Salainen puutarha kuin useat muut F.H. Burnettin nuorisoromaaneista käsittelevät köyhissä tai köyhtyneissä oloissa eläviä ja positiivisesti kehittyviä nuoria ihmisiä. Eero-näyttämöllä tavataan Intiassa elävä, upseeriperheen hemmoteltu tyttö, joka on palvelijoille äreä, oman arvonsa tunteva, mutta vanhempiensa rakastama lapsi Mery Lennox, Liisa Loponen. Äiti ja isä Lennox kuolevat maanjäristyksessä ollessaan palamaassa juhlasta. Heidän ainokaisensa jää orvoksi ja lähetetään Englantiin, synkän, suruunsa sulkeutuneen sukulaissedän lordi Archibald Graven, Jorma Helminen, kartanoon. Siitä alkaa tyttösen elämän koulu synkähkössä, mutta turvallisessa ympäristössä.
Kolme pientä ystävääni seurasivat kiinteästi näyttämön tapahtumia. Siinä mummo sai kuiskia vastauksia kysymyksiin, ”mitäs suomenkieltä noi toiset puhuvat?” No murteita puhuivat niin iloinen palvelustyttö Martha, Lumikki Kouki, (myös Meryn äiti), kuin palvelija Meldock, Leena Kokko – Saukkonen, (myös intialainen Aya-palvelija). Seuraava kysymys ekaluokkalaiselta kuiskattiin: Mummo, miksi tuolla miehellä on lapio, mutta eihän siellä ole yhtään kukkasta?, Kuule, missä se lintu laulaa,.. onks toi pöllö, joka huhuaa?. Tää musiikki on hyvää!(Tatu Virtamo). Kato mummo, näyttämölle tuli keinu, mistä se tuli? Mistä se savu tulee, palaako näyttämöllä? Mihin se keinu nousi? ” Ja jälleen kysyvä kuiskaus, miks toi poika Colin Crave, Jari-Pekka Rautiainen, istuu ihme tuolissa? Oliko se toi poika eikä pöllö, joka huusi? Minkä tähden se on aina sängyssä? Minkä tähden sen isä lähti pois?”
Väliajalla mukelot ja mummo söivät pöytään varatut leivokset ja joivat mehut ja kahvin. Samalla tutkittiin käsiohjelmaa, mistä selvisi, että ystävällinen puutarhuri oli Ben, Aki Raiskio sama kuin englannin armeija upseeri. Kiva kaveri Dickon oli Teemu Palosaari. Näyttämön tekniikka kiinnosti edelleen jo usean teatteriesityksen nähneitä nuoria katsojia, mutta mummoa otti niin sanotusti päähän näytelmän karu lavastus. Oliko se ohjaaja Tommi Erkon ja puvut ja lavastuksen suunnittelija Tarja Lapintien yhteinen idea vai onko teatterin määrärahat niin lopussa, että näyttämön täytyy olla puutarhan osalta yhtä harmaa kuin mustavalko-elokuvassa Ryysyrannan Joosepin mökki?
Katsomossa lapset osasivat kysyä näytelmän juonesta hyvin osuvia asioita. Jäin miettimään olisiko pitänyt kertoa näytelmän juoni jo etukäteen lapsille tarkasti vai pääpiirteittäin, kuten oli tehty. Kotimatkalla vielä selvitettiin kaksoisroolien käyttö näytelmässä. Toinen tytöistä oli aidosti loukkaantunut, kun Meryn äiti ja palvelija eivät olleet kumartamassa näytelmän lopussa. Siitäkö syystä, että Mery käyttäytyi huonosti!? Vanhin, kolmasluokkalainen, ei pitänyt esityksen alusta. Se oli ikävä alku, mutta tulipa selväksi, että maanjäristyksiä on ollut jo vuosisatojen aikana useita.
Lopuksi on sanottava, että Salainen puutarha herätti keskustelun mukeloitten ja mummon välillä. Mukeloita kiinnosti tapahtumat ja juoni, yhteisinä terveisinä päätettiin kertoa lehden lukijoille, että Eerolle kannattaa hankkia liput Salaiseen puutarhaan vaikka etukäteis-joululahjaksi seiskavuotiaille ja heitä vanhemmille nuorille ja aikuisille.
Teatteriterveisin Joni, Olivia, Sara ja Mummo