Ex-kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Ruletin peluu veroeuroilla tulee lopettaa


Ex-kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen (Pro Lahti) on ollut huolissaan jo pitkään siitä, että Lahti maksaa suuria summia sakkomaksuja valtiolle siitä, että se ei hoida pitkäaikaistyttömyyttään kuntoon. Uusiempien laskelmien mukaan nyt tämä maksuosuus on jo 20 miljoonaa euroa vuodessa. Jo edellisen kaupunginvaltuuston aikana Korhonen esitti huolen tästä asiasta, mutta mitään toimenpiteitä asiaan liittyen ei ole haluttu tehdä Lahdessa.

– Lahden massatyöttömyyden juuret ulottuvat vuosikymmenien taakse, mutta on ollut epäviisasta ulkoistaa kaupungin sellaisia toimintoja, kuten ateria- ja laitoshuoltopalvelut, kuntatekniikka ja työpajatoiminta, jotka ovat edistäneet ammatillista koulutusta ja työllistämistä. Tästä maksamme nyt kallista hintaa.

Kaupunginvaltuutettuna Korhonen esitti, että Lahdessa panostettaisiin palkkatukityöllistämiseen, jotta sakkomaksuja saataisiin pienemmiksi.
– En saanut toisilta valtuutetuilta ymmärrystä ja esitykset raukesivat jopa kannattamattomina. Minun yhdessä 32 muun valtuutetun kanssa esittämä köyhyydenpoisto-ohjelma olisi tarjonnut toteutuessaan ainakin mahdollisuuden laajapohjaiseen ideointiin muun muassa työllisyyden edistämisessä, mutta kaupunginhallitus pisti aloitteen kolmeksi vuodeksi naftaliiniin, eikä tuonut sitä lainkaan valtuustokäsittelyyn minun valtuustokaudellani.

Kokoomus kantaa suurimman vastuun tästä

– Kaupungin omat työllistämistoimet omien työpaikkojen alasajostakin johtuen ovat rajalliset, mutta esimerkiksi kolmannen sektorin mahdollisuuksia ei palkkatukityöllistämisessä ole riittävästi hyödynnetty, vaikka kaikki mahdollisuudet tähän olisi olemassa kääntämällä sakot saataviksi työllistymisen myötä verotulojen ja valtionosuuksien muodossa.

Korhosen mukaan kokoomus kantaa suurimman vastuun kaupungin omien työpaikkojen alasajosta ja toimintojen yksityistämisessä, mutta demarit ovat näennäisestä vastustuksesta huolimatta nostaneet kädet pystyyn.
– Sosialidemokraatit ovat viime kädessä edistäneet kaupungin ja hyvinvointiyhtymän perintätoimen, tietotekniikka-, ateria- ja laitoshuoltopalvelujen alasajoa.

Lahdessa on vielä Korhosen mielestä toivoa saada työttömyyttä inhimillisempiin lukemiin.
– Toivoa pitää olla, mutta ratkaisut eivät löydy liisuista, kymiringeistä tai sivistystoimen tappolinjasta. Korhonen itsekin kestävän kehityksen tuotteiden kehittämiseen aikanaan yrittäjänä panostaneena näkee lahtelaisten yritysten mahdollisuudet tällä uuden teknologian saralla.

Kaupungin uskottavuus koetuksella

– Kaupungin on huolehdittava yhteiskunnallisesta tehtävästään ja sen pitää kohentaa asukkaidensa toimeentulomahdollisuuksia, panostaa koulutukseen, kulttuuriin ja palveluihin. Tätä vaatii makeistehtaallekin annettujen lupausten lunastaminen.

Korhonen sanoo, että veroeuroilla ”ruletinpeluu” tulee lopettaa ja nyt on Lahdessa keskityttävä perusasioihin.
– Tämä olisi sitä aitoa elinvoimaa.

Lahden työn paikan lopettaminen oli Korhosen mielestä erittäin typerä ratkaisu monesta eri näkökulmasta ajatellen.
– Sillä oli erittäin kielteinen vaikutus työllistetyille ja heidän perheilleen, myös kaupungin toimien uskottavuuden ja eettisyyden kannalta.

Korhonen haluaa muistuttaa, että lopettamispäätös vielä yhdistyi ajallisesti ja taloudellisesti kymmenen miljoonaa euroa nielleeseen Kymiring-seikkailuun, niin vahinko on ollut vaikutuksillaan mittava.
– Tästä tunaroinnista vastuu on virka- ja kaupunginhallituksen luottamushenkilöjohdolla.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
Kirsikankukkajuhlasta on tarkoitus tehdä perinne
Opiskelija Nea Pellinen Juliste ei ole todellakaan heti valmis
FC Lahti uusien haasteiden edessä
Vanhempi konstaapeli Teppo Rainio: Poliisi haluaa läsnäolollaan vaikuttaa, että mopomiitit ovat rauhallisia
Liikunnanopettaja Pertti Vartiainen: Kisapuisto on ainutlaatuinen liikuntakeidas keskellä kaupunkia
Lähikuvassa: ”Demokratian terrieri” valtuutettu Pertti Arvaja
Jorma Ratian valtuustokysymyksen taustat
Kansanedustaja Mira Nieminen: Olen haaveillut kansanedustajan työstä pitkään
Matti Kataja ei lämpene Lahti Energian myynnille
Tutkintomestarit haluavat olla varmistamassa ammattiopetuksen laatua
Pääministeri Sanna Marin Lahdessa: Nyt teillä on mahdollisuus antaa tilinpäätös hallitukselle
Salpausselän kisat 100 vuotta: Yli tuhat vapaaehtoista mahdollistavat Salpausselän kisat
Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen: Nälkää on vielä jäljellä!
Nuoret yrittäjät perustivat yrityksen ja laajentavat toimintaansa Lahden alueelle
Eduskuntavaaliehdokas Tuija Saloranta: Ansiotulojen verotusta on vähitellen kevennettävä, jotta kulutusta saadaan kasvuun
Jorma Ratia: Tämä on puhtaasti noitavainoa muistuttava henkilökohtainen ajojahti
Marko Haavisto: Toivottavasti yhteiskeikasta muodostuu meille jokavuotinen perinne
Eduskuntavaaliehdokas Kari Kallio: Hyväksi koetut koulukäytännöt on unohdettu uudistustahdissa
Eduskuntavaaliehdokas Atte Savelainen: Suomessa valtion ydintehtävät tulee kirkastaa jokaiselle
ARKISTO