
– Rakkaus vanhoihin tavaroihin ja vaatteisiin on ollut läsnä elämässäni teinivuosista lähtien. Se on ollut elämäntapa, josta en ole vieläkään luopunut, lahtelainen Mari Riikonen kertoo.
Vuosi sitten Riikonen lähti mukaan Pin Up-kuvioihin ja tämä harrastus on tempaissut hänet kokonaisvaltaisesti mukaan.
-Vintage-meininki on noussut suosioon monien suomalaisten arjessa esimerkiksi vaatteiden ja sisustuksen kautta. Uskon, että tämän vuoksi myös Pin Up -harrastus on kasvattanut suosiotaan niin valtavasti tällä vuosikymmenellä.
Ehkä suomalaiset naiset ovat myös Riikosen mukaan huomanneet, että heidän ei tarvitse enää olla jatkuvasti kotona perhettään hoitamassa.
– Se hetki, kun olet meikannut ja pukeutunut kauniisiin asuihin kuvauksia varten, on sinun hetkesi olla naisena. Silloin voit olla oma itsesi yhden päivän ajan ilman arjen huolia.
Pin up-ideologiaan kuuluu myös ajatus, että jokainen nainen on kaunis omana itsenään.
– Minkäänlaisia ulkonäkö- tai kokovaatimuksia ei ole tässä harrastuksessa olemassa. Me kannustamme aina kuvauksissa toisiamme, koska jokainen nainen on kaunis omalla tavallaan.
Kotiäideistä uranaisiin
Pin Up Petrols on yhteisö Facebookissa, jonka kautta on mahdollista liittyä joukkoon mukaan. Riikonen tunnetaan harrastepiirissä Lucil de Pearl-nimellä. Yhteisö järjestää jäsenilleen ammattikuvauksia, muotinäytöksiä sekä erilaisia tapahtumia.
– Olemme organisoimassa yhteistyökumppaneidemme kanssa Merikievari rockabilly cruising-tapahtumaa. Se järjestetään 9.9. ja ryhmämme on mukana muotinäytöksessä.
Merikarvian muotinäytöksestä voi löytää myös asukokonaisuuksia vintagesta pallomekkoihin.
– Tässä harrastuksessa luovuus ia soveltaminen ovat tärkeitä elementtejä. Voit saada pienellä tuunauksella upeita asukokonaisuuksia aikaiseksi.
Riikonen muistuttaa, naisella ei ole koskaan liikaa kenkiä, laukkuja tai mekkoja.
– Pin Up Petrols -ryhmässä on mukana joukko erilaisia ja eri elämäntilanteessa olevia naisia. Siellä on kotiäitejä, uranaisia, maatalon emäntiä ja sihteerejä. Tässä harrastuksessa tärkeintä on oikea asenne ei sosiaalinen status tai tittelit.
Harrastus on helppo aloittaa
– Monella on mielikuva, että vain kukka- ja pallomekot kuuluvat tähän harrastukseen.
Naiseuttaan on mahdollista Riikosen mukaan mahdollista hakea myös western- ja rocktyylin kautta.
– Tämä harrastus on paljon muutakin kuin 1950 -luvun amerikkalaisuutta.
Riikonen kuuntelee itse rockabilly-musiikin lisäksi muun muassa kotimaista 1950-luvun iskelmää.
– Omat vanhemmat ovat eläneet nuoruutensa 1950 -luvun Suomessa. Olen esimerkiksi saanut vahvoja vaikutteita kotimaisesta tanssimusiikista heidän kauttaan. Olavi Virta on edelleen sellainen artisti, jota kuuntelen paljon.
Mekkoja ja muita vaatteita löytyy Riikosen mukaan jokaiselta naiselta omasta vaatekaapista, jotka sopivat tämän harrastuksen genreen.
– Sen lisäksi kirpputoreilta on mahdollista tehdä päteviä löytöjä muutamalla eurolla.
Do it yourself eli DIY-ideologia on yksi osa tätä kokonaisuutta.
– Tuunaamalla ja vaihtamalla ala- ja yläosia on mahdollista saada vaatekokonaisuuksiin uutta ilmettä. Itse rakastan eniten aitoja vintage-vaatteita.
Petri Görman