Saksalan syystapahtuma sunnuntaina 4.9. pidettiin oikeastaan jonkinlaisen ”jälkikesän” merkeissä. Alkuiltapäivän tunteina aurinko porotti lämpimän kesäisesti ulkoilevalle väelle. Kirpputorilla myytiin villasukkia, lapasia, leluja ja erilaisia käsitöitä. Grillimakkarat maistuivat sekä tarjoamamme kahvi ja mehu kävivät hyvin kaupaksi.
Liipolalaiset olivat ottaneet haasteemme vastaan ja saapuivat peräti kolmen mölkkyjoukkueen kanssa haastamaamme otteluun. Saksalasta saatiin kasatuksi kaksi joukkuetta. Vuosi sitten Saksala voitti niukasti Liipolan ensimmäisessä haastekisassa. Kiertopokaali on sitten ollut Saksalassa vuoden ajan.
Liipolan ykkösjoukkueessa pelasivat Seppo, Anja L., Anja K. ja Vesa.
Saksalan ykkösjoukkueessa pelasivat taas Pekka, Jouni, Seppo Paulus ja Terttu.
Liipolan kakkosjoukkueessa pelasivat Jouni M., Orvokki, Jouni I. ja Maija
Liipolan kolmosjoukkueessa taas Hannu, Marjatta, Tepa ja Kari.
Saksalan kakkosjoukkueen pelaajat olivat Mara, Sulo, Vuokko ja Sirpa.
Mölkkyottelusta muodostuikin jännittävä. Saksalan ykkösjoukkue hävisi tiukassa ottelussa Liipolan ykkösjoukkueelle.
Saksalan kakkosjoukkue onnistui taas voittamaan sekä Liipolan kakkos- että kolmosjoukkueet. Lopuksi Liipolan ykkösjoukkue pelasi vielä Saksalan kakkosjoukkuetta vastaan.
Omaksi yllätykseksemmekin onnistuimme voittamaan molemmissa peleissä myös Liipolan ykkösjoukkueen! Joten saimmekin pitää kiertopokaalin edelleen Saksalassa.
Päivä jatkui vapaan pelin ja oleskelun merkeissä. Toivotamme liipolalaiset tervetulleiksi myös ensi vuoden tapahtumaan. Sekä Liipolan että Saksalan pelaajilla oli selvästi sellainen ote pelissään, että ennenkin on pelattu. Molemmissa kaupunginosissa lienee harjoiteltu pitkin kesää?
Maanantaina 5.9. pelattiin ainakin Saksalassa kauden viimeiset yhteiset mölkyt, mutta ensi keväänä on tarkoituksena jatkaa tätä useimmille sopivaa lajia.
Jatkamme Saksalan syksyä teatteriretken merkeissä 15.10. Kotkan kaupunginteatterin Luulosairaan liput menivätkin hyvin kaupaksi. Loppuvuodesta olemme suunnitelleet järjestävämme yhteisen joululauluillan Saksalassa. Tilaisuutemme ovat avoimena eri-ikäisille asukkaille. Näinhän me kaikki tutustumme paremmin toisiimme.
Mukavaa syksyä kaikille toivottaen
Vuokko Kautto