Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa

Nikkilän asukas- ja omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Anneli Peltokukka ihmettelee, miksi lahtelaiset virkamiehet ja poliitikot eivät ole kiinnostuneita nikkiläläisten mahdollisuuksista käyttää joukkoliikenteen palveluja.


Nikkilän asukas- ja omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Anneli Peltokukka ihmettelee, miksi lahtelaiset virkamiehet ja poliitikot eivät ole kiinnostuneita nikkiläläisten mahdollisuuksista käyttää joukkoliikenteen palveluja.
– Lohkokalliontien ja Metsä-Pekkalantien risteykseen eli Nikkilän itäosaan ei kulje linja-autoja enää kello 17 jälkeen arkipäivisin. viikonloppuisin linja-autovuoroja ei ajeta Nikkilän suuntaan ollenkaan, Peltokukka toteaa.

Renkomäestä tulevat bussit ajavat Ajokadun kautta.
– Niiden pitäisi koukata Orvokkitien kautta Metsä-Pekkalantielle ja kääntyä Lohkokalliontieltä samaa reittiä takaisin.

Kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelmaa valmistellaan parhaillaan ja sen tarkoituksena on säästää katutilaa ja ruuhkia.
– Se ei ole kaikille mahdollista Lahdessa. Nikkilän on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa.

Kestävä liikkumisella tarkoitetaan sujuvaa, turvallista, ympäristöystävällistä, terveellistä, taloudellista ja ympäristöä säästävää liikkumista.
– Sen tavoitteena on, että yhä useampi valitsisi kulkutavaksi muun kuin omalla autolla yksin ajamisen, Peltokukka kertoo.

Nikkilässä asuvat ruuhkavuosia elävät perheelliset joutuvat ostamaan jopa kaksi autoa, koska julkinen liikenne ei toimi.
– Tämä ei oikein ole kaupungin virkamiesten tavoitteiden mukaista?

Nikkilän voisi yhdistää Renkomäen reitille

Nikkilään on ollut huonot julkisen liikenteen yhteydet jo pitkään, vaikka asukas- ja omakotiyhdistys on ottanut asiaan kantaa useasti julkisesti.
– Minulle joukkoliikenne ei ole ollut vaihtoehto pitkään aikaan, koska sen varaan ei voi laskea.

Peltokukan mielestä seniori-ikäisille nikkiläläisille tulisi järjestää mahdollisuus matkustaa linja-autoilla ostoksille ja kulttuuririentoihin.
– Metsä-Pekkalantieltä on lähimmälle linja-autopysäkille kaksi kilometriä matkaa. Se on liian pitkä matka monelle seniorille.

Nikkilään on liikennöity Ämmäläntien kautta joskus, mutta se ei ole mahdollista tällä hetkellä, koska hiekkatie on huonossa kunnossa.
– Olen varma siitä, että nikkiläläiset käyttäisivät joukkoliikennettä aktiivisesti, jos meille järjestettäisiin asianmukaiset yhteydet.

Renkomäkeen suuntautuva linja-autoliikenne voisi kulkea Uudenmaankadun sijasta Nikkilän kautta.
– Toivomme, että ympäristökaupungissa herätään jo pikkuhiljaa siihen ongelmaan, että Lahdessa ei pääse julkisen liikenteen vuorolla jouhevasti ihan joka paikkaan. Mitä huonommat ovat julkisen liikenteen käyttömahdollisuudet, niin sitä enemmän ilmakehään pääsee hiilidioksidia.       

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
ARKISTO