Toimitilajohtaja Jouni Arola: Kaupunki on yrittänyt myydä Launeen päiväkotia

kuva: Launeen päiväkotiin kohdistuva ilkivalta maksaa kaupungille 20000 euroa vuodessa.


Launeen päiväkoti on suojeltu kaavassa ja sen purkaminen ei ole mahdollista. Julkisten lähipalvelurakennusten korttelialueelle on tiukka kaavamääräys ja se ei salli kuin julkisia toimintoja rakennukseen.
– Kiinteistön ylläpitokustannukset ovat vuodessa 80000 euroa. Kohteen ylläpitokustannuksissa neljännes menee ilkivallan korjaustoimenpiteisiin. Ilkivallan vähentämiseksi on tehty paljon toimenpiteitä ja se on vähentynyt jonkin verran, toimitilajohtaja Jouni Arola kertoo.

Arolan mukaan päiväkodin korjaaminen on mahdollista ja olisi ollut mahdollista.
– Tilakeskus esitti hankesuunnitelmaan liittyvässä päätöksenteossa Launeen päiväkodin perusparannusta vuoden 2022 lopulla, mutta konserni- ja tilajaosto päätti, että valmistelua jatketaan Hennalan uudisrakennusvaihtoehdolla.

Toiminta päättyi kohteen huonon kunnon ja koettujen sisäilmaoireilujen takia neljä vuotta sitten.
– Rakennus ei ole käyttökiellossa.

Vaikea myyntikohde

Arolan mukaan kaupunki on yrittänyt myydä kohdetta ja myy kohteen, jos sille löytyy ostaja.
– Kohteen korjaustarpeet ja kaavamerkintä vaikeuttaa kuitenkin myyntiä huomattavasti.

Launeen päiväkoti on kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokas kohde ja sen ominaispiirteet tulee säilyttää korjaus- ja muutostöissä.
– Kaupunginmuseolle on varattava korjaus- ja muutostöissä tilaisuus lausunnon antamiseen. Sen lisäksi kaikki rakennusta entisöivät muutokset ovat suositeltavia kohteessa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Toimitilajohtaja Jouni Arola: Kaupunki on yrittänyt myydä Launeen päiväkotia

  1. Miksiköhän päättäjät hylkäsivät rakennuksen? Tähän löytynee varmasti jokin hyvä perustelu koska eihän tässä muuten mitään järkeä ole.

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
ARKISTO