Pasi Kousa: Lahdessa tarvitaan edullisia vuokra-asuntoja


Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Pasi Kousa muistuttaa, että hänen edustamansa puolue ajaa kaikille lahtelaisille tasapuolisia palveluja. Kousan mielestä peruspalvelut tulisi olla kaikille ilmaisia. Työllisyyden hoidon lisäksi lasten ja nuorten asiat ovat puolueen prioriteetti numero yksi.

1. Millainen vaihtoehto puolueenne on äänestäjälle kuntavaaleissa?
– Vasemmistoliitto on hyvä ja turvallinen vaihtoehto äänestäjälle. Me ajamme tasapuolisia palveluja kaikille kuntalaisille ja sitä että peruspalvelut olisivat ilmaisia.

2. Onko korona vaikuttanut ehdokasasetteluun millään tavalla?
– Korona on vaikuttanut ehdokashankintaamme. Hankaloittava tekijä on ollut, ettei tapaamisia ja tilaisuuksia ole ollut mahdollisuus järjestää normaalisti.

3. Kerro lyhyesti kaksi tärkeintä asiaa, joita ryhmänne aikoo toteuttaa kaupunginvaltuustossa seuraavalla vaalikaudella?
– Lasten ja nuorten asiat ovat tärkeitä ja työllisyyden hoito. Myös terveys ja hyvinvointi siltä osin kuin siihen Lahti pystyy vaikuttamaan.

4. Miksi uudet ryhmät ja hieman epäpoliittisemmat vaihtoehdot ovat nyt suosiossa Lahdessa?
– Onko? Vaalit tulee sitten näyttämään jokaisen suosion, ennakkoon on turha veikkailla. Mikäli uusilla ryhmillä tarkoitetaan jo valtuustossa olevia ryhmiä, en pitäisi niitä epäpoliittisina.

5. Uskotko, että niin sanotut uudet vaihtoehtoiset ryhmät menestyvät nyt?
– Äänestäjät päättävät, ketä valtuustossa on ja valtuustokausi näyttää sitten menestyksen.

6. Kannatatteko te hallinnon avoimuutta ja toimitteko myös politiikassa näiden periaatteiden puolesta?
– Kyllä kannatamme, hallinnon kuuluu olla avointa ja päättäjien tulisi pystyä saamaan tietoa ja vaikuttamaan päätöksiin. Kaupungin toimintojen osakeyhtiöittäminen ei ole tätä edesauttanut, vaan vienyt siihen suuntaan, ettei kaikkia tietoja anneta ja voidaan vedota osakeyhtiölakiin. Tieto, miten kaupungin omaisuutta käytetään, kuuluu myös kaupunkilaisille.

7. Onko tämä vihreä ilmastopolitiikka, jonka Lahti on ottanut teemakseen tällä vaalikaudella oikea suunta?
– Ympäristölinjaukset ja ilmastopolitiikka on kaupungissa ollut esillä koko 2000 luvun. Mielestäni linjaus on ollut hyvä, mutta toivottavasti se tuo vielä lisää kaupungille. Toivon että jatkossa se toisi uusia työpaikkoja alueelle.

8. Millä tavalla houkuttelisimme Lahteen uusia yrityksiä?
– Jos todella tietäisin miten, en olisi nykyisessä työssäni. Mielestäni kuitenkin kaavoitus ja yritystonttien kaavoitus on yksi keino, tosin sitä on jo tehty. Kaupungin sijainti on myös hyvä. Kaupungin tulisi myös kasvaa, jotta sillä olisi myös vetovoimaa yritysten suuntaan. Hyvää työvoimaa varmasti lahtelaisista löytyy.

9. Millä tavalla aiotte panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin koronapandemian jälkeen?
– Perusopetuksen resurssia tulee parantaa suhteessa lapsimäärään niin, että lähtökohtaisesti ryhmäkoot ovat maltillisia. Oppilashuoltoa tulee vahvistaa, jotta ongelmiin päästään puuttumaan ajoissa. Toisen asteen opiskelijoiden jaksaminen on tutkitusti koetuksella. Tilannetta Lahdessa pahentaa opiskelijaterveydenhuollon siirto kaupunginsairaalalle ja psykologille pääsyn vaikeus. Lukion resursseista tulee huolehtia, jotta oppimiseen saa tukea, kurssien uusiminen onnistuu ja opiskelijoiden huolet tulevat kuulluksi. Perheille tarjottava tuki ja mielenterveyspalveluiden toimivuus, ovat ratkaisevia lasten ja nuorten kuormituksen purkamisessa.

10. Miten aiotte puuttua Lahden hurjaan päihdetilanteeseen, joka näkyy kadulla ja kauppakeskuksissa?
– On muistettava, että päihdehoidot ovat vapaaehtoisia. Päihdeongelmasta kärsiviä on autettava hoidoin, sekä tukien elämää ja elämän hallintaa. Asunto on myös perusedellytys elämän laadun parantamisessa. Vasemmistoliitto on myös monesti esittänyt rahoitusta ennaltaehkäisevään toimintaan.

11. Mitä mieltä olette, kohtaako asuntorakentaminen oikean asunnon tarpeen? Rakennetaanko Lahdessa liikaa asuntoja? Mistä asukkaita löytyy, kun ennustukset puhuvat toista?
– Vuokra-asuntojen pitää olla oikean kokoisia kotitalouteen nähden. Yhden hengen taloudet ovat Lahdessa yleisiä. Kaupungissa tarvitaan edullisia vuokra-asuntoja ja isoja asuntoja on tällä hetkellä enemmän kuin on tarvetta. Rakennusliikkeet rakentavat omaa tuotantoa kuitenkin sen mukaan, kun saa myydyksi. Kaupungilla tulee olla edellytykset kasvaa, joten en ole sitä mieltä, että Lahdessa rakennetaan liikaa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO