Markku Karjula: Lahden vahvuutena on se, että täällä on tapahtumia ympäri vuoden

Tapahtumateollisuus ry järjesti kuntavaalitentin lahtelaisille ehdokkaille, jossa keskusteltiin muun muassa paikallisesta matkailusta ja tapahtumatuotannosta. Puheenjohtajana tilaisuudessa toimi Tapahtumateollisuus ry:n johtaja Maria Sahlstedt. Lahtelaisista kuntavaaliehdokkaista mukana olivat Elisa Lientola (vas.), Pekka Komu (sd.), Sonja Falk (kd.), Riina Puusaari (vihr.), Markku Karjula (kesk.), Toni Putula (kok.) ja Martti Mäkelä (ps.).

Ehdokkailta kysyttiin, kuinka Lahti erottautuu muista Suomen kaupungeista tapahtumatuotannon kautta.
– Lahden vahvuutena on se, että täällä on tapahtumia ympäri vuoden. Olemme olleet pitkään talvikisakaupunki, mutta ajat ovat muuttuneet, kaupunginvaltuutettu Markku Karjula totesi.

Kaupunginvaltuutettu Putula muistutti, että Lahti on muuttunut urheilukaupungista kulttuurikaupungiksi.
– Se voi olla, että tuore yliopisto ja sen opiskelijat ovat vaikuttaneet asiaan. Kaupungin äänet ja muut musiikkitapahtumat, kuten Sibelius-festivaali, vaikuttavat siihen, että kaupunki sykkii tapahtumia koko vuoden ympäri.

Kaupunginhallituksen jäsen Falkin mukaan Lahden vahvuus tapahtumatuotannoissa on se, että täällä on pitkä perinne vapaaehtoistyössä.
– Tavalliset lahtelaiset ovat tottuneet olemaan mukana järjestämässä tapahtumia.

Lahtelaisissa tapahtumissa on vasemmistoliiton Elisa Lientolan mukaan hienoa se, että ne ovat ainutlaatuisia.
– Joskus ne ovat todella omintakeisia. Ne voivat olla isoja tai pieniä tapahtumia. Toivoisin, että kaikkea lahtelaista tapahtumatuotantoa leimaisi vastuullisuus ja ympäristökestävyys.

Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Martti Mäkelä totesi, että Lahti sijaitsee maantieteellisesti sellaisessa kohdassa Suomea, että täällä on mahdollisuus järjestää erilaisia ja monipuolisia tapahtumia.
– Voimme olla vielä parempia tapahtumatuottajia, jos kehitämme niitä alueita, joissa tapahtumia halutaan järjestää.

Sosialidemokraattien Pekka Komun mielestä Lahdessa tehdään avoimesti ja rehellisesti tapahtumia.
– Asiat sujuvat ja hommat toimivat. Tällaisesta tapahtumasta on hyvä esimerkki Finlandiahiihto.

Vihreiden Riina Puusaari muistutti, että Lahdessa järjestetään paljon hyviä ruohonjuuritason tapahtumia.
– Anttilanmäen kyläjuhlat ja Kesannon erilaiset tapahtumat ovat matalan kynnyksen tapahtumia, joihin jokainen lahtelainen voi tulla vierailemaan.

Kaikki ehdokkaat olivat sitä mieltä, että tapahtumajärjestäjien tulisi saada kaikki lupapalvelut yhden palvelupisteen kautta ja joustavasti. Sillä tavalla Lahti voisi askeleen edellä muita kaupunkeja.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO