Torkkelin Killan juhlassa, huhtikuussa 1979, Erkki Tuuli esitti juhlapuheessaan ajatuksen Viipurin Pyöreäntornin mallisen rakennuksen rakentamisesta johonkin sellaiseen Suomen kaupunkiin, jossa asuu paljon karjalaisia. Lahden kaupunginmuseon tutkija, dosentti Riitta Niskanen on perehtynyt tornin historiaan.

Ensimmäinen julkinen yritys tapahtui, kun Lahdessa järjestettiin Karjalaiset kesäjuhlat vuonna 1982. Silloin kaupungin kauppatorille rakennettiin pienoiskoossa jäljennös Pyöreästätornista. Se toimi kahvilana juhlien ajan. Tornin ulkomaalauksista vastasi onnistuneesti taiteilija Olavi Lanu.

Torni jäi joksikin aikaa seisomaan Lahden torille. Sitä ei haluttu hävittää ja sen osti Karjalaista lähtöisin ollut torikauppias Ruponen, joka siirrätti rakennuksen varastotontilleen Vääksyyn johtavan tien varteen, jossa se oli pitkään ohikulkijoiden nähtävänä. Lopulta pahvilevyistä tehty rakennelma pehmeni sateissa niin että se oli hävitettävä.

Muotoja suunnitelmaan

Lahden karjalaisyhteisö tarttui sanoista tekoihin vuonna 1982, kun arkkitehti Jorma Salmenkivi alkoi piirtää kaupunkiin suunniteltua Karjala-taloa. Salmenkivi oli Viipurin kaavoittajan Otto I. Meurmanin oppilas.
– Rakennukseen suunniteltiin kolme kerrosta, kaksi salia, näyttelytila Viipurin taidekokoelmalle, ravintola ja kabinetteja sekä pieni toimisto. Fuktionaalisessa rakennuksessa oli vaikutteita Pyöreästätornista. Siihen piti tulla tornin muotoinen sivuosa, Riitta Niskanen selvittää ja näyttää samalla valkokankaalla rakennuksen julkisivupiirroksen.

Tämän jälkeen alkoi julkinen keskustelu maakuntalehden mielipidesivulla. Otto-Iivari Meurman tuomitsi tornin kopioimisyritykset ja Vesijärven rantapuistoon, Jalkarannan tien varteen sijoittaminen sai moitteita kirjoituksissa. Rakennusta ei haluttu niin keskeiselle paikalle.

Myrskyäviä kannanottoja

– Yhdessä kannanotossa todettiin, että evakot ovat jo vallanneet alkuperäisten asukkaiden maita, eikä heille pidä antaa mitään enää ennen kuin ovat maksaneet saamansa maat. Osa mielipiteistä sai jopa rasistisia piirteitä, Riitta Niskanen selvittää.

– Eräässä kannanotossa todettiin puolestaan, ettei Hämeeseen kaivata mitään Bombataloa. Yksi kirjoittaja ehdotti erityisoikeuksia saavia ahvenanmaalaisia siirrettäväksi Neuvostoliittoon ja karjalaisten siirtämistä puolestaan Ahvenanmaalle.

– Suuri kannanottajien vähemmistö kehotti unohtamaan heimoriidat ja muistutti käydyssä keskustelussa, mitä kaikkea karjalaiset olivat paikkakunnalle ja seudulle tuoneet. Osa syntyperäisistä lahtelaisista halusi säilyttää oman muistojensa puiston ja vastusti sen reunaan suunniteltua rakennusta tästä syystä.

Kirjoitusten vuoksi rakennuksen sijoittamisvaihtoehdoista alkoi kunnallispoliittinen pallottelu, vaikka rakennuksen rakentamiseen oli saatu merkittävä testamenttilahjoitus, jonka turvin rakennustyöt oli mahdollista aloittaa.

Karjala-sali tavoitteena

Maakuntalehti lopetti mielipiteiden julkaisemisen aiheesta vuonna 1984 ja hanke painui unohduksiin, kun talon sijoituspaikasta ei päästy yksimielisyyteen.
Vielä 1990-luvulla Karjala-salia kaavailtiin Lahden yliopistokeskuksen rakennukseen. Lahden Seurahuone -hotelliin saatiin jo Karjala-kabinetti ja sinne erilaisia muistoesineitä, mutta se sai toimia vain hetken aikaa, kun hotellin omistaja vaihtui ja kabinetin sisustus muutettiin.

Pyöreäntornin henki elää Lahdessa. Esimerkkinä on vaikkapa Alasenjärven rannalla sijaitseva uimakoppi, jossa on muotoja haettu Viipurin tornista. Yksityishenkilö rakensi Ahtialaan jo vuonna 1948 neljä metriä halkaisijaltaan olevan pumppuhuoneensa Viipurin kuulun tornin näköisyyttä tavoittaen.

Tutkija Riitta Niskanen kertoi Viipurin Pyöreäntornin muistojen säilyttämisestä Lahden kaupunginmuseon Viipuri mon amour -näyttelyn luentosarjassa.

Lasse Koskinen

Ensimmäinen yleisötilaisuus eteläisen kehätien suunnittelun tiimoilta järjestettiin keskiviikko-iltana Salpausselän koulun auditoriossa. Paikalle ilmaantui satakunta henkeä kuuntelemaan tiesuunnittelun viimeisimmät kuviot, joita valottivat mm. ELY-keskuksen projektipäällikkö Ari Puhakka, Lahden kaupungin maankäytön johtaja Veli-Pekka Toivonen ja tiesuunnitelmaa tekevän konsulttiryhmän Ramboll Finland Oy:n projektipäällikkö Seppo Massinen.

Yleisön joukossa nähtiin useita etelälahtelaisia vaikuttajia, jotka ovat vuosien varrella ottaneet kantaa tien linjauksiin. Tien suunnittelijat pyysivät asukkaita mukaan suunnitteluun, mutta keskustelu toisesta, halvemmasta vaihtoehdosta ( Renkomäen linjaus) tyssäsi heti alkuunsa.
– Tien linjaus on otettu huomioon aluesuunnittelussa jo 60-70- luvulta lähtien. Tie on maakuntakuntakaavassa ja yleissuunnitelmassa Launeen vaihtoehdon mukaisesti ja suunnittelu etenee nyt ainoastaan tällä sapluunalla. Launeen vaihtoehto on yhteiskuntataloudellisesti edullisin vaihtoehto, kun otetaan huomioon kaikki liikenteelle tulevat säästöt linjasi Ari Puhakka vastauksesaan.

Tilaisuudessa selvisi, että tien hinta tällä hetkellä tulisi olemaan noin 180 miljoonaa euroa. Hintaa on pyritty alentamaan tekemällä muutamia halvempia vaihtoehtoja tiettyihin tien osa-alueisiin.
– Patiokallion tunneli pyritään korvaamaan avoleikkauksella ja kiertämällä tietä hieman pohjoiseen päin, jottei avoleikkuuta tarvitsisi tehdä kallion korkeimmassa kohdassa. Nikulan eritasoliittymä ollaan toteuttamassa tavallisena tasoristeyksenä, tosin eritasoristeyksen tekeminen myöhemmässä vaiheessa jätetään mahdolliseksi. Hennalan varuskunta-alueen mahdollinen muuttaminen asuinalueeksi saattaa vielä muuttaa tätä suunnitelmaa, jos autojen määrä vanhalla Helsingin tiellä lisääntyy uuden asuinalueen myötä. Kujalan liittymän keventäminen on myös mukana ns. kevytversion suunnitelmissa. Lisäksi Hollolan puolella tien alkupuolella tyydyttäisiin kaksikaistaiseen tiehen.

Yleisöä huolestutti erityisesti melu- ja pohjavesisuojauksista tinkiminen kevytversiossa.
– Melu- ja päästösuojauksista ei olla missään nimessä tinkimässä. Myös tarvittavat pohjavesisuojaukset tehdään viimeisen päälle alkuperäisen suunnitelman mukaan. Niihin ei kumpaankaan kajota. Tarvittavat tunnelit tehdään niin, että molempiin ajosuuntiin on omat tunnelinsa, joten tunneleihin ei tule kohtaavaa liikennettä. Liipolan kohdalla kyse on kalliotunnelista , joten tunneleiden väliin jää noin 15 metrin levyinen kalliosiivu. Patomäen tunnelin pituudeksi tulee 500 metriä ja Liipolan tunneli noin kilometrin. Tunneleiden osuus pohjavesisuojauksien kanssa on ehdottomasti tien kallein rakennusvaihe selvensi Massinen.

Seppo Massinen toi esiin myös uuden valtatien merkityksen radanvarren alueen kehitykseen.
– Kymmeneen vuoteen Lahti ei ole päässyt kehittämään radanvarren aluetta, koska valtatie on mennyt keskeltä kaupunkia. Nyt kuitenkin uuden eteläisen kehätien suunnittelun alkaminen todenteolla on mahdollistanut myös radanvarren alueen suunnittelun, joka on erityisen tärkeää Lahden kaupungille. Lisäksi liikenneturvallisuus paranee. Kehätien rakentaminen säästää vuosittain 20 henkilövahinkoa ja yhden liikennekuoleman vuoden 2020 liikennemäärillä arvioituna kertoi Massinen

Yleisöä pyydettiin mukaan tien suunnitteluun myös jatkossa. Tosin aika monelle paikallaolleille tuntui jäävän sellainen kuva, että tie on jo valmiiksi suunniteltu, eikä siinä pienen ihmisen ääni paljon enää kuulu. Lähinnä asukkaiden apua tullaankin tarvitsemaan tien haittavaikutusten ( melu, päästöt ym) lieventämistoimenpiteiden suunnittelussa. Näillä näkymin seuraava yleisötilaisuus järjestetään kesäkuussa, kun suunnittelijat ovat saaneet tarpeeksi vertailutietoa eri vaihtoehdoista. Tiesuunnitelman tulee olla valmis huhtikuun loppuun 2015 mennessä. Jos tiesuunnitelma saa eduskunnan hyväksymisen ja siten pääsee tarvittavan rahoituksen piiriin, voivat eteläisen kehätien rakennustoimet läpi Etelä-Lahden alkaa jo vuoden 2017 aikana.

-Petri Salomaa-

Lahtelainen muusikko Pekka ”Devil” Virtanen on nähnyt ja kokenut suomalaisessa rock´n rollissa hyvin paljon. Kitaristina mies on ollut Sleepy Sleepersissä, Freud, Marx, Engels & Jungissa, Leningrad Cowboysissa, Pelle Miljoona Rockersissa sekä monissa muissa kokoonpanoissa. Mies on soittanut myös kymmenillä levyllä ja tuottajankin hommia Virtanen on tehnyt , mm. Marko Haaviston levyillä.

Helmikuussa Virtanen saavuttaa miehen iän eli 50 vuotta tulee täyteen. Kuinka soittohommat alkoi?
-Viulunsoitolla aloitin 5- vuotiaana eli kaksi vuotta ennen kouluunmenoa. Osasin nuotit ennemmin kuin kertotaulut. Kitaransoitto alkoi 12-vuotiaana. Ekat keikat oli konvakeikkoja Salpausselän koulussa.

Mikä oli ensimmäinen virallinen bändi, missä soitit?
-Kykkäsen Ollin ja Marjarannan Joren kanssa oli sellainen bändi kuin Rosewood. Se oli sellaista Amerikan rokkia. Siinä oli myös Hukkasen Masa ja Salmisen Veka. Kovasti 8-salilla treenailtiin ja tehtiin nauhoituksia. Sitten alkoi tulla Jorelle soolouraa nimellä Jore Singapore. Sehän teki ainakin pari sinkkua, ihan asiallista meininkiä.

Kuinka liittymisesi Sleepy Sleeperseihin tapahtui?
-Taisin olla 19- vuotias, kun liittyin Sleeppareihin. Ravintola Torvessa oli jotkut jamit ja Valtosen Mato tuli kysymään miesten vessan ovella, tuutko bändiin. Ilman muuta, totesin.Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Ensimmäinen keikkani Sleeppareissa taisi olla Metsäkylässä. Mun kanssa soitti bändissä samaan aikaan sellainen kitaristi kuin Tampereen Albert eli Jyrkkäkosken Janne silloin syksyllä 1983. Se sai nimensä siitä, koska se osasi soittaa kaikki Albert Järvisen levylle soittamat Sleepparibiisit yksi yhteen, ja todella hyvin.

Millaista aika Sleeppareissa oli?
-Reippaita ja lahjakkaita poikia oltiin. Erinomaista ja hauskaa aikaa. Päällimmäisenä jäi mieleen Ari ”Pulu” Asunmaa. Keikkareissuilla oltiin Pulun kanssa huonekavereita ja kaikkea tapahtui. Sen jutut oli päätähuimaavia. Jälkeenpäin oon tajunnut, että Puluhan oli Suomen John Belushi. Tuon aikainen Sleeppari-kuvio oli paljolti Pulun ideoimaa. Kun tehtiin ” Born in the SAVO”-levyä Karjaalla, ja tultiin yöllä ravintolassa pienessä laitamyötäisessä niin Puluhan sai tietysti keskellä yötä huiman idean ja kertoi hänellä olevan hyvän biisin ”Kaksi tapaa keittää kahvia”. Alettiin tehdä sitä heti yöllä. Pulu käski soittaa sellaista Moulinex-komppia. Ihmettelen, mistä on kyse. Siis sellaista, mikä oli ollut samannimisessä kahvinkeitinmainoksessa.

-Sleeppareissa tuli oltua kuusi vuotta. Tosin siinä välissä kävin intin. Muistan myös, kun tehtiin Leningrad Cowboysien kanssa ”Thru the Wire” ja ”L.A.Woman”. Silloin laulajana oli Nicky Tesco. Sävelsin ensin mainitun kappaleen ja siitä tuli hyvä. Oltiin biisillä Levyraadissa, joka voitettiin huippupisteillä. Klaus Järvinen kummasteli, miten hyviä soittajia oli sillä biisillä, johon Jukka Virtanen totesi, ”äää..ne on sun entisiä oppilaita”.

Mikä Sleeppari-levyistä onnistui parhaiten? 
-Helmiä on joka levyllä ja sitten on täyttä kuraakin. ”Born in the SAVO:n” aikakausi oli huikeaa. ”Sings Matti ja Teppo” oli todellista huippuaikaa. Siitä tullut suosio kolahti kovaa. Levy möi 70 000 kpl. Muistan kun oltiin Provinssirockissa kakkoslavalla ja 25 000 oli katsomassa meidän keikkaa. Silloin Sleepparit oli ehkä kovimmassa suosiossa kuin koskaan aiemmin ja tuo levy oli hyvä idea. Slepparithan oli enemmänkin teatteriseurue kuin tavallinen rokkibändi ja se bändi toimi ideoilla. Saatiin joku idea, jota lähdettiin kehittelemään. Levyn pohjat tehtiin kolmessa päivässä. Maanantaina aloitettiin, keskiviikkona oli soitot tehty ja laulut oli perjantaihin mennessä purkitettu. Tuollainen onkin mielestäni oikea tapa tehdä levyä. Turhat hieromiset jätettiin pois, eikä sellaisesta ole juuri koskaan mitään hyötyä, tehtiin vaan.

Miksi lähdit Sleepy Sleepersistä pois?
-Taisin olla siinä bändissä toiseksi pitkäaikaisin soittaja Pitkä Lehtisen jälkeen. Leningrad Cowboys goes American jälkeen alkoi piisata. Halusin tehdä musiikillisesti paljon muutakin. Järvenpään Sakke tarjosi mulle pullon Coca Colaa kuuden vuoden palveluksesta.

Seuraavaksi tuli keikat Irwin Goodmanin kanssa. Miten tämä oikein tapahtui?
-Vuoden verran olin ollut hissun kissun. Irwin Goodman esiintyi Lahdessa Ravintola Tirrassa ja Viihde Vatasen( mm. Raggars-yhtyeestä tuttu) piti olla kitaroimassa. Se soitti mulle, ettei hän pääse, menisinkö minä. Meninhän minä. Irwin tarjosi lappuja(nuotteja) ja ilmoitin sille, etten tarvitse niitä. Se jäi Irwinille mieleen ” jaa että herra vetää ulkoa , ei laput kelpaa”. Siitä alkoi hänen kanssaan kahden vuoden yhteistyö. Tehtiin hurjat määrät keikkoja, 250 keikkaa/ vuosi. Illan kesto oli 2 x 20 minuuttia eli eihän ne itse keikat nyt niin pitkiä olleet. Irwin oli kaikin puolin mahtava heppu. Yksi parhaita työkavereita, mitä mulla ikinä on ollut. Hänhän oli kaksijakoinen ihminen. Oli se Irwin- koko kansan juoppo, mutta oli se Antti joka oli siviilissä ujo,hiljainen ja arka, mutta hyvin luotettava, ja luotettava palkanmaksaja. Jännä persoona kaikin tavoin ja siinä miehessä jos kenessä oli karismaa.On varmasti suomalaisen kevyen musiikin historian mieleenjäävimpiä henkilöitä.

Sinähän olit mukana myös viimeiseksi jääneellä keikkareissulla.
-Kyllä. Tehtiin viimeinen keikka Joroisissa, Hotelli Joronjäljessä tammikuun 11.päivä. Matkalla käytiin lääkärissä, koska Irwin oli jo mennessä huonossa kunnossa ja kipeänä.Sieltä lähdettiin ajamaan Viipuriin, jossa suomalainen rakennusryhmä oli tekemässä asuntoalueelle taloja, jonkinlaista mökkikylää ja oli harjannostajaiset, joihin meidät oli tilattu ohjelmanumeroksi. Myöhästyttiin siltä keikalta noiden lääkärireissujen vuoksi ja mentiin sitten Hotelli Drushbaan, jossa oltiin pari päivää. Vodka maistui meille muille, mutta Irwin ei liikkunut hotellihuoneestaan mihinkään, koska oli erittäin kipeänä. Sen olo pahentui koko ajan. Mun mielestä se teki siellä parin päivän ajan kuolemaa.
Minusta on turha syytellä Neuvostoliiton tulliviranomaisia, koska Irwin oli jo matkalla sinne päin, ja hotellissa, todella huonossa kunnossa. Totta kai, kun rajalle tultiin takaisin ja oltiin Suomeen menossa niin tulliviranomaiset katseli, että takapenkillä ollut Irwin olisi umpikännissä, vaikkei se ollutkaan. 4-5 tuntia meillä meni tullijonossa, mutta ei siihen aikaan muutenkaan tultu tullista läpi tuosta vaan, kyllä silloinkin sai varata paljon aikaa rajanylitykseen. Suomen puolella tullissa ei ollut mitään ongelmia. Matkalla Haminaan Irwin sitten kuoli ja yksi ajanjakso oli päättynyt.

Sen jälkeen menit Freukkareihin?
-Niin, seuraava bändi oli sitten Freukkarit. Oli kova kesähelle ja olin Pitkäpubin terassilla ja kännykkä soi, mulla oli jo silloin kännykkä. Kinnusen Jussi soitti ja kyseli, osaanko pikata? Sanoin, en todellakaan. No ei se mitään, lähdetkö Freukkareihin? Pajukallio halusi ilmeisesti siihen rokimman kitaristin kuin mitä siinä aiemmin oli ollut. Kyse oli kuitenkin outlaw-countrysta ja tarvittiin rock-tyyppistä kitaristia. Käytiin tekemässä oikein levykin Jenkeissä vuoden 1999 puolella, Austinissa,Teksasissa. Tuon levyn nimi oli Hittihökkeli. Pari vuotta olin Freukkareissa ja siitä siirryin Pelle Miljoona Rockersiin, joka oli harmonisen mukava ryhmä. Se taas loppui siihen, kun jouduin hirvikolariin. Tulin keikalta Forssasta ja matkalla ajoin hirvikolarin heinäkuun 5.päivä klo. 05.00. Sairaalassa olin viikon verran, mutta toipuminen kesti kauan. Siihen meni vuoden verran. Pelle kyseli, että kun kykenet, tuutko takaisin. Olin sitä mieltä, koska olin ollut jo niin kauan pois, ei olisi ollut mitään järkeä palata takaisin.Onnettomuus katkaisi meidän hienon yhteistyön.

Aikaa kului jonkun verran ja taas sinua tiedusteltiin seuraavaan bändiin.
-Joo, Kinnusen Hate soitti ja pyysi tulemaan mukaan Lapinlahden Lintuihin. Mietin ja taisin sanoa etten taida lähteä kun siinä bändissä tapeltiin aika lailla. No, Rekku Rechardt oli lähtenyt tekemään keikkaa Wigwamin kanssa ja mua pyydettiin sitten tekemään tuurauskeikkoja. No, niihin suostuin. Sitten huomattiin, että olen ollut bändissä enemmän kuin Rekku ja bändi teki periaatepäätöksen ja vakinaisti pestini. Lapparimeininki oli vähän samaa kuin Sleepparit. Se oli pyörien päällä oleva hullujenhuone. Toki ryhmä oli rankkaa, mutta aika Lappareissa oli erittäin hauskaa. Olin etuoikeutettu, kun sain olla mukana huumoribändeissä. Joskus bändeissä on liian vakavaa meininkiä ja se ei ole aina hyvä asia. Sitten Kinnusen Hate lähti Turoihin ja minä aloin tekemään yhteistyötä Haaviston Markon kanssa. Olin tuottanut Markon levyjä ja soitin niillä kitaraa. Se sujui kuin letunpaisto. Edelleenkin tehdään keikkoja Markon kanssa duona.

Entäpäs Los Bastardos Finlandeses?
-Kykkäsen Olli soitti ja kysyi lähdetkö bändiin mukaan, kun siinä soittaa rumpuja Twist Twist Erkinharju ja bassoa Jussi Kinnunen. Mehän tehtiin ensin jonkinlainen muistosinkku, koska oli olemassa Vitikaisen Jaskan laulua jollain nauhalla. Tehtiin ”So cold”. Kaikkiaan kolme pitkäsoittoa tehtiin. Sen jälkeen iski paha kyllästyminen ja jäin ensin pois ja heti perään jäi pois Kinnusen Jussi.

Viime syksynä oli Kuka, mitä, häh?-musikaali Lahden Sibeliustalossa. Millainen fiilis siitä jäi?
-12 näytöstä tehtiin ja 10 000 katsojaa. Siitä jäi upeat fiilikset. Ajattelin ensin, että soitettaisiin Costin( Costello Hautamäki) kanssa puolet kitarasooloista. Costi sanoi ei, soita sä vaan kaikki soolot, hän komppaa. Epäilen sen johtuvan siitä, sillä Costi tiesi ettei pääse kaikille keikoille mukaan. Sitä kautta jäi soolot mulle. Keväällä tehdään kuusi näytöstä lisää: helmikuussa tehdään Lahdessa kolme näytöstä ja maaliskuussa Helsingissä Peacockissa tehdään niinikään kolme näytöstä.

Kuinka v. 2014 etenee?
-Keikkaa teen kun kohdalle sattuu, esim. Marstion kanssa, samoin Laitisen Kikan. Sitten on tällainen kokoonpano kuin Keräilyerät. Soittohommien ohella mä oon ajanut taksia jo parin vuoden ajan.

Teksti: Vesa Kontiainen

Devil Virtanen viettää 50-vuotispäiviään sunnuntaina 23.2. klo 15 alkaen Möysän Essolla

Liipolan Toimelassa järjestettiin viikko sitten perjantaina ystävänpäivätilaisuus. Päivän aikana puuhattiin monenlaista yhteisöllisessä hengessä: mukana oli koululaisten lauluesitys, yhteislaulua, sekä vielä musiikin saralta myös Mailis ja Lasse Könösen tunnin mittainen musiikkiesitys. Musiikin lomassa Astrid Pellikka ehti kertomaan paikalla olijoille Liipolan historiasta. Lapsetkin oli huomioitu useammalla aktiviteetilla, ja he pääsivät muun muassa käsitöiden pariin askartelunurkassa, jossa syntyi jos jonkinlaista korua ja koristetta, kuten korva- ja käsikoruja.

Toimelan Arja Honkarilan mukaan pikkuväkeä riitti askartelunurkassa koko päivän ajan.
– Välillä on pitänyt vähän jakaakin lapsia ryhmiin, että kaikki ehtii valvomaan ja neuvomaan korujen kanssa.

Honkarila oli muutoinkin tapahtuman vetovoimaan tyytyväinen.
– Väkeä on riittänyt ilahduttavan paljon, vaikka tarkkaa lukumäärää emme olekaan laskeneet. Pelkäsimme vähän sitä, että ihmiset eivät löytäisi tähän
tapahtumaan, mutta aktiivinen mainostus vaikuttaa sittenkin purreen.

Toimelassa oli perjantaina myös mahdollisuus tutustua uuden monitoimitalon 3D-mallinnukseen tietokoneella. Tarkasta mallista pääsi tutkimaan talon
sisustaakin, jota pystyi myös purkamaan ohjelmalla vaikka seinä kerrallaan.
– Olemme tänään kieltäneet lasten tietokoneiden käytön, jotta aikuiset pääsisivät rauhassa tutkimaan mallinnuksia, Toimelan Aleksandr Korolev kertoo.

Mallinnuksiin pääsee myös jatkossa vapaasti tutustumaan Liipolan Toimelassa.
Iltapäivästä reippaimmat suuntasivat vielä läheiselle Liipolan laavulle, jossa paistettiin makkaraa ja tutustuttiin asukastoimintaan yhdessä Lahdenseudun ympäristöpalvelujen kanssa.

Liipolan Toimela

Liipolan asuinalueohjelman keskipisteenä toimii Liipolan ostarilla, aivan koulun ja kirjaston vieressä, Liipolan Toimela. Liipolan Toimelassa elvytetään kylähenkeä, vapaaehtoistyön ja talkootyön arvostusta nostetaan yhdessä tekemällä, ja siellä pyritään löytämään uudenlaisia sosiaalisia innovaatioita liipolalaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Väliaikaisessa asukas- ja harrastetilassa järjestetään kaikenikäisille liipolalaisille mielekästä aktiviteettia. Kaikki toiminta lähtee asukkaiden toiveista ja aktiivisuudesta. Toimela tarjoaa tilat ja välineitä sekä ohjausta henkilökunnan vahvuuksien mukaan. Toiminnan järjestäjinä toimivat kaupunki, erilaiset järjestöt, seurat ja muut vapaaehtoiset. Liipolaan on rakenteilla monitoimitalo, johon tulee koulu, päiväkoti ja kirjasto. Toimelan toiminnot on tarkoituksena siirtää monitoimitaloon sen valmistuessa 2015.

Mikko Blomberg

Outoa valoilmiötä ihmeteltiin keskiviikkona Etelä-Lahdessa sosiaalista mediaa myöten. Syynä eivät tälläkertaa olleet vieraat ulkoavaruudesta, vaan ”valopäät”, jotka valloittivat Patomäen alueen hetkellisesti. Reilut 60 suunnistuksen ystävää osallistui Yökuppi ry:n järjestämään Korttelikupin osakisaan, joka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Patomäen alueella. Yökuppi ry:n Heikki Jokinen kertoo lisää:

– Yökuppi ry järjestää iltarastityyppisiä yösuunnistustapahtumia. Keväisin ja syksyisin järjestämme yökuppia, ja talvisin korttelikuppia.

Korttelikuppi on suunnistuksen urbaanimpi muoto. Metsät ovat yleensä tähän aikaan vuodesta paksussa lumipeitteessä, joten talvella suunnistustapahtumat järjestetään kaupunkiympäristössä.

– Suunnistusreitit kulkevat esimerkiksi kävely- aja pyöräteillä sekä koiranulkoilutusreiteillä, Jokinen kertoo.

Niin yökuppi kuin korttelikuppikin ovat usean osakisojen sarjoja. Korttelikupissa on 6 osakilpailua, ja yökupissa 15. Kauden loputtua pisteet lasketaan yhteen, jotta osallistujat saadaan järjestykseen. Kyseessä ei silti ole turhan ryppyotsainen kilpailu.

– Kyseessä on harrastetoimintaa, josta kuitenkin otamme kaikki tulokset ylös. Pääasia on liikkua ulkona ja pitää hauskaa suunnistuksen merkeissä.

Lahdessa tai lähialueilla järjestettävät osakisat ovat vetäneet suunnistajia mukaan parhaimmillaan peräti yli 100.
– Suunnistajien aktiivisuus tapahtumissa on ollut ehdottoman positiivinen yllätys.

Yö- ja korttelikuppaja järjestetään yhteistyön voimin.

– Kyselemme vuoron perään halukkaita järjestäjiä tapahtumalle. Vaikka kyseessä onkin vain parin tunnin rykäisy, pitää järjestäjän ensin suunnitella reitti ja viedä rastit maastoon.

Patomäen alueesta ei ole olemassa suunnistuskarttaa. Yökuppi pystyy kuitenkin hyödyntämään uusinta tekniikkaa, sillä käyttöön on otettu Jarkko Ryypön toteuttama Karttapullautin. Sen avulla on mahdollista luoda suurinpiirtein suunnistuskartan veroinen kartta mistä tahansa alueesta. Kaupunkiympäristössä myöskään maanomistajilta ei tarvitse kysellä lupia, sillä suunnistusreitit sijoittuvat yleisille teille ja alueille. Patomäelle tehtiin kolme rataa: linnuntietä mitattuna rata A oli reilu 6 kilometrinen, rata B reilu 4 kilometrinen ja rata C reilu 2 kilometrinen. Osallistujat saivat vapaasti päättää mille reitille he osallistuivat.

– Kuka tahansa saa ilmoittautua mille reitille haluaa, oman kunnon ja valmiuksien mukaan.

Kun valopäät säntäsivät Luhdantaustan alueelta matkaan sumuisena keskiviikkoiltana, ei mennyt aikaakaan kun kaikki olivat jo kadonneet Patomäen iltaan, vain otsavalojen välkkyessä pimeässä.

-Mikko Blomberg-

Suomi-rokin ehdottomia kärkinimiä 90-luvulta saakka on ollut Jarkko Martikainen. Jarkko tuli tutuksi suomalaiselle rockyleisölle YUP-yhtyeestä, joka nautti suosiota ympäri maan niin 90- kuin 2000-luvullakin. YUP:n mentyä telakalle, mies on jatkanut ansiokkaasti uraansa sooloartistina ja tasaisin väliajoin on ilmestynyt tasokkaita sooloalbumeita, joista ihmiset pitävät. Jarkon uusin, viides studiolevy ”Koirien taivas” nousi ilmestyttyään Suomen albumilistan sijalle 2.

Milloin aloit tuota levyä tekemään? Oliko se pitkäkin prosessi?
– Yleensä alan tehdä levyä heti edellisen ilmestyttyä; siihen liittyvän keikkailun lomassa jo katselee, mihin suuntaan seuraavaksi voisi mennä, mikä tuntuisi lupaavalta.Varsinaista treenaus-, levytys- ja miksaustyötä tehtiin reilun vuoden verran, mutta kyllä levylle päätyneet laulut ja lopulta pois jääneet – ehkä etenkin ne – olivat mielessä kolmisen vuotta.

Missä tuota levyä teit? 
– Kaikki kivijalat – rummut, basso, piano ja kitaroita sekä parin kappaleen laulut – äänitettiin Finnvoxilla. Levyhän soi melko perinteisellä tavalla, niin ettei se määrittyisi siltä osin esimerkiksi vuoden 2014 levyksi – melkeinpä sen olisi voinut tehdä samansointiseksi vuonna ´84 tai ´94, ja siksi pää-äänittäjän pestiin oli tärkeää saada asian varmasti osaava mies. Hemmin Risto, joka sekä äänitti perusteet että miksasi koko jutun, on ollut tekemässä monia suosikkilevyjäni. (Muun muassa Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki (1981) ja Laman debyytti (1982) ovat kaksi hänen tallentamaansa klassikkoa.) Hänen äänityksiensä lisäksi Samae tallensi kitaroita, perkussioita, taustalauluja ja muita yksityiskohtaisuuksia Kerttusaurus Rex -studiollaan, ja laulut äänitimme erään kaverin kansakoulun ylähuoneessa. Niin, ja mina itse äänitin Pekka Kuusiston viulut omassa pikkustudiossani, ja olen ensikertalaisena erityisen ylpeä taltiointijäljestä.

Kuinka valikoit soittajat levylle?
– Tässä oli kyse luonnonvalinnoista. Emalla kertoi, että tahtoisi soittaa enemmän, mutta ettei ole löytänyt soittokavereita, joilla olisi aikaa ja intoa soittamiseen. Kiinnitin miehen siltä istumalta, sillä meillä on vanhaa yhteissoittotaustaa ja pidän persoonallisesta rumpaloinnistaan. Samae taas oli tarjoutunut tekemään vastapalveluksen, koska olin auttanut häntä vuoden verran ”Kuuluuko, kuuntelen” -kolmossoolonsa tekstien kanssa. Kolmikkona sovitimme laulujen perusteet kuntoon ja levytystä varten etsittiin vielä muutama hyvä mies ja yksi hyvä nainen päällekkäisäänityksiä varten. Se, siis etsintä, tehtiin Koskisen kanssa kahdestaan ja hyvä niin.

Millaisella aikavälillä esimerkiksi tämän levyn biisit syntyi? Oliko joukossa ns. vanhempia biisejä vai oliko kaikki materiaali varta vasten levylle tehtyä?
– Pari vanhempaakin, esimerkiksi Uskolle epäsopivaa juttua on mukana.
Lauluntekoni on tuottanut vuosien varrella kaikenlaista, ja aina tulee vastaan muutamia sellaisia yksilöitä, joista pidän ehkä enemmänkin kuin jostain levylle päätyvästä laulusta, mutta kokonaisuuden vuoksi en ole tahtonut laulua levylle. Laulun pitää siis olla olennainen, melko vaikeasti selitettävällä tavalla täydentävä osa kulloistakin levyä. Tuo päämäärä on minulle tärkeä, ja niinpä myös Koirien taivaalta jäi pois ainakin pari laulua, jotka saattavat kuulua parhaimpiini, mutta eivät perussävynsä, tempomaisemansa, aiheensa tai jonkun muun syyn takia vielä olleet valmiita lopulliselle levylle.

Teetkö paljon kappaleita esim.levyjen välissä, ns.varastoon vai onko niiden tekeminen sulle kausittaista?
-Teen lauluja läpi vuosien. Varastossa on paljon kaikenlaista, joskin osa saa siellä pysyäkin, aivan hyvästä syystä. Mutta mitä muuta lauluntekijä tekisi kuin laulujaan? Toki välillä pitää antaa alitajunnan tehdä omaa työtään, ja silloin ei kannata pakottaa raakilekappaleita ulos piiloistaan, mutta kun viikko tai kaksikin on ohi, alan jo katsella, mistä voisi tehdä laulun.

Tämä oli viides studiolevysi ja kun live otetaan laskuihin niin kuudes. Onko joku näistä levyistä kohonnut sulle tärkeämmäksi muihin levyihisi verrattuna, vai onko se niin että jokainen levy on tärkeä?
-Pitkällä kantamalla katsoen jokaisella on merkityksensä. Ensimmäinen (Mierolainen) on aina ensimmäinen, ja siksi arvokas jo liikkeellepotkaisuna sekä myöhemmin lisää omaa musiikkia ruokkineena voimana. Jotain puolikkaan askeleen makua siinä ehkä on, mutta silloin kaikki paras yritys tuli levyyn laitettua, joten en nyyhki edes läikkynyttä maitoa. Rakkaus onnistui jotenkin aivan erityisellä tavalla, ja sen studiolive -tallennusmalli määritti koko trilogian linjan. Rakkaudella taisin myös löytää yhden entistä voimakkaamman oman kertojanääneni.

Toivo, kolmas kerta, oli metodilevy, sillä se pitää sisällään vain minut. Levy oli tarkoituksellisesti riisuttu kaikesta silloin turhaksi kokemastani ja etenkin kirjaversio Toivosta on kokonaistaideteos, jollaisia toivoisin kaikkien levyjeni olevan. Toivo on varmaankin ollut kylmäpäisin kokeiluni ja sillä on omat kuulijansa, jotka tulevat kiittelemään juuri sen sointia ja lauluja. Usko, neljäs levy, on Vellu Halkosalmen sovittajantaidonnäyte ja sisältää monia kappaleita, joista pidän sekä alkuperäisdemoina että etenkin Vellun värikkäiden ja ymmärtävien sovitusten ansiosta. Huippusoittajista puhumattakaan. Trilogian ja studiolivelevyjen päätösosa, monessa mielessä rakas sellainen.

Ja sitten on Koirien taivas. Siinä on ainakin suuri otanta parhaita laulujani, ja niin, että ne kommentoivat toinen toisiaan, mikä on tärkeä päämäärä minulle. Samae teki kiitettävää ja kiitoksen arvoista työtä tuottaja-sovittaja-soittaja-laulajana, ja monet muut, Kuusiston Pekka etunenässä toivat lauluihin sellaisia pieniä lisäarvoja, joita ilman kappaleet eivät olisi niin tosia kuin ne ovat nyt.

Edessä on siis kiertue, jossa on sekä truba- että bändikeikkoja? Millä ajatuksella valitsit soittajat keikkakokoonpanoon?
-Puskaradion kautta, sieltä on aiemmikin kuullut monet parhaat jutut. Kitaristi Anssi Salmista kiitteli Saaren Jarmo, ja parien treenien jälkeen summasin, että Anssi on oikea kaveri. Anssi taas suositteli basisteja, joista niinsanotulla mutu -tuntumalla kutsuin Luisin treeneihin. Kiitän sisustuntumaani, oikeaan osui. Joitain soolokeikkoja soitan myös. Vuosien saatossa moni paikka – ja etenkin niihin saapuvat yleisöt – ovat muodostuneet niin arvokkaiksi, että olisi hulluutta lopettaa moinen nyt, kun viihdyn myös soolosoittajana Tässä on tekemisissä kahden itselle sopivan rinnakkaistodellisuuden kanssa.

Olet tehnyt myös tuottajan hommia aikojen saatossa mm. Timo R ja Mokoma. Onko näitä hommia näköpiirissä lähiaikoina? Jos niin mitä?
– Tällä erää ei niin mitään. En ole kuullut uusia tekijöitä, joille voisin uskoa antavani jotain heidän tarvitsemaansa, ja muun muassa Timo pärjää nyt hyvin, kun Valtteri sekä säveltää että tuottaa seuraavankin levynsä. Toki on kyse myös ajankäytöstä: kaikkeen ei ehdi.

Entä kirjallisuuspuoli? Onko siltä rintamalta mitään luvassa?
-Alan pian runnomaan taas yhtä novellia muotoonsa, joten mahdotonta se ei onneksi ole. Tahdon kuitenkin julkaista kirjallisuutta, ja se tähtäin mielessäni minun kannattanee olla realisti ja sanoa, että on pieni ihme, jos saan vuodessa tai kahdessa kolmoskirjaani valmiiksi. Tähtäin kun on kuudennessä levyssä. Mutta ihmeitäkin tapahtuu, sanotaan.

Musiikkiala on muuttunut paljon siitä kun itse aloitit. Mitkä ovat olleet konkreettisemmat muutokset sinun mielestäsi?
– Oli aika, jolloin elimme Eldoradossa, ymmärtämättä että elimme siellä. Kaikenlaisia keikkapaikkoja riitti ympäri laajan maan ja levymyynnit olivat historiallisen korkeat. Radiotkin soittivat jopa YUP:n levytyksiä, vaikka ainahan yhtyeemme oli tavallaan marginaalibändi, ainakin sieltä kotoisin. Puhun siis 90 -luvun loppuvaiheiden ja 2000 -luvun puolivälin vuosista. Sittemmin puitteet ovat taas karaistuneet, ja vaikka musiikkia kulutetaan varmaankin enemmän kuin koskaan aiemmin, on monien vanhojen tuttujen ollut jo mahdotonta enää kiskoa leipäänsä irti näistä hommista.
Mutta tämäkin murros saavuttaa jonkin lakipisteensä ja koittaa uusi aluntapainen, enkä ole ertiyisen huolissani huomisista.

Teet paljon trubakeikkoja. Mistä tähän tuli innostus? Mikä trubakeikoissa viehättää?
– Koska halusin kuulla, onko minusta siihen. Se oli ensimmäinen päämäärä. Äkkiä nälkä kuitenkin kasvoi, ja tahdoin kehittyä lajissa; kokeilla, voinko mennä vaikeimmankin illan läpi, löydänkö yhteyden yleisöön ja onnistunko pitämään sen yllä, silloinkin kun muita soittajia, siis turvaverkkoa, ei yhtäkkiä olekaan. Trubaduurikuviota on sanottu kuningaslajiksi, ja minun kokemukseni mukaan se on sitä. Haasteellinen, ajoittain aika vaikeakin, mutta hyvin palkitseva esiintymisen muoto. Hieman kuin hyvä elämä kokonaisuudessaan: ei tasainen, mutta mielekäs matka.

Onko sinulta kysytty paljonkin mahdollisuudesta YUP:n paluukeikkoihin? Jos on, mitä olet kyselijöille vastannut?
– Aika ajoin sitä kysellään. Vastaan, että ei sitä arkkua ole naulattu kiinni. Tai että pyyhe on kyllä kehässä, mutta ehkä se vielä kerran poimitaan sieltä. Tuon isompaa lupausta en kuitenkaan anna YUP:n soitoista. Voihan hyvinkin olla, että taukomme jatkuu siihen asti kun joku meistä on jossain toisessa todellisuudessa ja silloin edes vanhojen muisteleminen on myöhäistä. Parasta oikeastaan on, että yhtyettämme muistetaan hyvällä ja että on niitä, jotka tahtoisivat (ainakin teoriassa) kuulla meitä vielä keikallakin.

Kuinka Jarkko Martikaisen vuosi 2014 etenee, siis muutenkin kuin keikkaillen?
– Vanhan kotimaan, siis Saksan, kamaralle olisi aie lähteä, kunhan kalenterissa tulee vastaan kylliksi tyhjiä aukeamia. Taidenäyttelyäkin olen miettinyt vielä tälle vuodelle, ja sellaiseen tarvitsen lisää hyviä töitä, joten maalaus- ja puuveistoshommia se tietää. Ei kuitenkaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa, etenen jatkossakin itselleni arkisissa merkeissä.

Teksti: Vesa Kontiainen
Kuva: Tomi Palsa

”Kerromme AA- ryhmä Harjulan aloittaneen toimintansa 14.2 1958. Alkajaistilaisuudessa oli mukana 10 pesunkestävää ja tittelinsä lunastanutta alkoholistia. Tässä alkajaiskokouksessa sovimme, että ryhmä tulee toimimaan täysin omavaraisena ohjeenaan AA:n 12 perinnettä ja ohjelmanaan AA:n 12 askelta. Näin ryhmä on toiminutkin. Kokouksia on 2 kertaa viikossa, joka maanantai ja perjantai-ilta.”

Lainaus on AA-ryhmä Harjulan tervehdyskirjeestä Rovaniemellä juhannuksena 1958 pidetylle valtakunnallisille kesäpäiville.
Harjula- ryhmä perustettiin 56 vuotta sitten ja siitä on dokumenttina edellä oleva kirje. Miehet saivat Harjulan setlementin johtajan, pastori Ensio Partasen suosiollisella avustuksella kokoontua Harjulan setlementin jo puretun entisen päärakennuksen tiloissa keräämällä keskuudestaan huonetilan vuokrarahat. AA-toiminnan periaatteena on aina ollut, että ryhmät vastaavat itse taloudellisesta toiminnastaan.

Lahtelainen kasvatustieteen lisensiaatti, VTM, Erkki ”Ekku” Nieminen teki AA-ryhmistä eli Nimettömien alkoholistien toiminnasta ja historiasta väitöskirjan Henki vastaan alkoholi, AA-toiminnan synty ja kehitys Lahdessa 1950-1995. Väitöstilaisuus oli Itä-Suomen yliopistossa viime perjantaina. Vastaväittäjinä toimivat professori Arto Jauhiainen ja dosentti Lauri Kemppinen Turun yliopistosta sekä kustoksena professori Päivi Atjonen Itä-Suomen yliopistosta. Väitöskirja on Suomessa ensimmäinen AA:n sisäistä ryhmätoimintaa käsittelevä tutkimus, jonka avainsanat ovat Alcoholics Anonymous’ten eli nimettömien alkoholistien ryhmätoiminnan sisältöä, joka on hengellisyys, toipuminen, yhtenäisyys ja palvelu. Tarkastelun kohteena on Lahden talousalueella tapahtunut toiminta 35 vuoden ajan sekä liitteenä tietoja toiminnasta 2013.

Niemisen tarkasteli kasvatustieteen gradu- sekä lisensiaattitöissään Helsingin yliopistossa AA-toimintaa alkoholismin hoitomuotona ja liikkeen palveluanalyysia Lahden alueella. Hän kertoo yllättyneensä lahtelaisten AA-ryhmien pöytäkirjoja ja muita muistiinpanoja lukiessaan, että varsinainen ensimmäinen ryhmä perustettiin Lahteen vasta 1958. Yhdysvalloissa oli jo 1930-luvulla perustettu alkoholisteille omaehtoisia kotiryhmiä, joitten periaatteena oli kasvattaa viinaksiin sortunut henkilö pois itseään ja lähimmäisiä tuhoavasta kierteestä henkisellä kasvulla. Lahdessa on tehty työtä ihmisten viinan kiroista raitistumiseksi jo 1800-luvun lopulta alkaen raittiusseuroissa ja poliittisten järjestöjen raittiusosastoissa, mutta AA-toiminta alkoi Suomessa 1948 ja Lahdessa järjestäytynyt toimintaa aloitti 1950-54 toiminut AA Auttajat ry.

Ennen kasvatustieteen pauloihin joutumista väitöskirjantekijä oli jo suorittanut kansakoulupohjalta rakennusmestaritutkinnon 1961 ja työssä ollessaan lukion iltalinjan. Työn ohella hän sai valtiotieteen maisterin paperit 1988. Miksi miehestä ei tullut sosiologia, johtui siitä, että Helsingin yliopiston avoin korkeakoulu aloitti Lahdessa kasvatustieteen opetuksen ja Ekku Nieminen lähti aikuisopiskelijaksi uuteen opinahjoon. Nykyäänkin hyväkuntoinen tohtori on useassa yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana. Nuoruuden kilpaharrastuksen hiihdon ja mäkihypyn jälkeen hän on toiminut viimeiset runsaat kaksi vuosikymmentä Lahden hiihtoseuran johtokunnassa sekä Lahden kaupungin valtuutettuna. Lähitulevaisuudessa tohtorinhattua kantava, opinnoissaan sitkeästi edennyt mies, on opiskellut lähes yhtäjaksoisesti 36 vuotta ja saavuttanut päämääränsä.

AA-ryhmistä vanhimmat ja pysyvimmät ryhmät Lahdessa ovat esimerkiksi Harjula-, Laune-, Anttilanmäki-, ja Hämy- ryhmät. Ryhmillä on ollut vuosien aikana joko asuinalueeseen tai kokoontumispaikkaan liittyviä nimiä kuten Pumppu, Puun ja Kiven sisällä, Elo ja Ryhmä 60. Ryhmäläiset käyttävät edelleenkin jäsenistöstään lempinimiä kuten Kapu, Pänä, Kolumbus, Monica tai Teka. Ryhmien ikä on vaihdellut, ja Nieminen on niiden päiväkirjoja lukiessaan listannut jäsenistön täysraittiuden juomakierteen jälkeen, retkahdukset ja ryhmiin takaisin paluun. Verrattuna kunnallisiin päihdehuollon yksikköjen vaateisiin AA-ryhmien tavoite on täysraittius toisilla kohtuullisuus alkoholin käytössä.

AA-toiminta sopii kaikille alkoholi- ja nykyisin myös huumeriippuvaisille niin ateisteille, agnostikoille kuin vapaa-ajattelijoillekin, päämääränä on täysi raittius.

Marja-Liisa Niuranen