KUVA: Toimittaja Petri Görman harvinaisesti kameran toisella puolella

Tällä hetkellä Ylen ajankohtais- ja uutistoimituksessa Helsingissä työskentelevä Petri Görman on monille lukijoillemme tuttu nimi lehtemme palstoilta ja jotkut ovat varmasti bonganneet miehen myös radioaalloilta lukemassa uutisia. Otimme Petrin piinapenkkiin ja selvitimme, mistä mies on Omalähiön sivuille tupsahtanut

– Alunperin olen Liipolan poikia. Muutimme sinne vuonna 1974, kun olin vasta 3-vuotias. Voisi sanoa, että henkinen kotini on Liipolassa. Itse asiassa olen asunut Etelä-Lahdessa liki koko elämäni. Tällä hetkellä asumme Kullankukkulan alueella Perhepuiston vieressä.

Görman on suorastaan rakastunut Launeen alueeseen.
– Onhan tämä nyt ihan mahtavaa seutua asua. Jalkarannassa hetken asuttuani tajusin, että täällä Etelä-Lahdessa meillä on kaikki mahdolliset palvelut ja kaupat todella lähellä ja töihin Helsinkiin pääsee helposti ja nopeasti.

Opiskelut veivät Görmanin 90-luvun loppupuolella Turkuun, jossa pääaineeksi valikoitui taloustiede.
– Se tosin vaihtui nopeasti poliittiseen historiaan, kun huomasin, ettei taloustiede ole minun juttuni. Toisaalta minulla on jo teini-iästä lähtien ollut haave päästä tekemään toimittajan työtä. Se toteutui kuitenkin vasta vuonna 2003, kun Kari Mustonen Hollolan Sanomista palkkasi minut avustajaksi lehteen. Sen jälkeen olen tehnyt freelancer-toimittajan töitä monissa eri lehdissä sekä markkinaviestinnän eetä tapahtumaviestinnän puolella.

Görmanilla on aina ollut läheinen suhde ilmaisjakelulehtiin.
– Silloin kun opiskelin Turussa, isäni säästi minulle aina kaikki Omalähiöt ja Uusi Lahdet , jotta saisin lukea ne. Saatoin käyttää pari tuntiakin niiden lukemiseen, sillä oman alueen identiteettiä ruokkiva lähiölehti on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin isot maakuntalehdet. Siksi olinkin heti enemmän kuin valmis kirjoittamaan juttuja Omalähiöön , kun kutsu tuli muistelee Görman

Silloin kun toimittajan töitä ei ole ollut tarjolla, on Görman tehnyt opettajan sijaisuuksia eri kouluissa. Görman itse on Salinkallion lukion kasvatteja.
– Salinkalliolla oli loistava yhteisöllinen meininki, jota en ole muualla kokenut. Opettajat kannustivat meitä hienosti eteenpäin kohti valkolakkia. Parhaat kaverinikin olen saanut Salinkalliolta. Opettajista varsinkin rehtori Leo Kohonen teki suuren vaikutuksen. Onnea muuten Leksalle tällä viikolla olleen 90-vuotissynttäreiden johdosta. Äidinkielen opettajalleni Sirkka-Liisa Toloselle myös kiitokset siitä, että tänä päivänä toimittajana toimin. Kannustus oli oikean suuntaista ja oikea-aikaista

Koulun lakkauttaminen muutama vuosi sitten ei saa mieheltä hyväksyntää.
– Lakkautus oli mielestäni perinteinen lahtelaisten valtuutettujen lyhytnäköinen ratkaisu. Koulun kohtalo harmittaa todella paljon, sillä koululle tulee olemaan Etelä-Lahdessa varmuudella käyttöä tulevaisuudessa. Hennalaan ollaan rakentamassa muutaman tuhannen ihmisen asuinaluetta ja Starkin alueelle on myös tulossa paljon lisää kerrostaloja, joten koululaisia alueella varmasti riittää.

Görmania huolestuttaa myös Lahden kaupungin suunnitelmat Jalkarannan kirjaston lopettamiseksi
– Tällaiset kirjastojen lopettamispäätökset kertovat yksinkertaisesti vain ja ainoastaan päättäjiemme sivistymättömyydestä ruoskii Görman päättäjiä.

Görman on mukana seurakuntavaaleissa. Miksi lähdit mukaan?
– Haluan vaikuttaa yhteiskunnassamme, mutta toimittajana en voi ottaa poliittista kantaa, joten poliittiset vaalit piti unohtaa. Olen enemmän tämmöinen ns. tapakristitty, joten agendanani onkin se, että kirkon pitäisi enemmän lähteä seinien sisältä ihmisten pariin. Miksei kirkolle hankittaisi vaikka joku oma pieni toimipiste johonkin kauppakeskukseen?

-Petri Salomaa-

KUVA: Toimittaja Ilkka Isosaaren mielestä ihminen haluaa aina nähdä tarinoita omalta kotikulmaltaan. – Omalähiö on onnistunut lunastamaan vuosikymmenten aikana vankan aseman levikkialueellaan rohkealla ja ihmisläheisellä journalismilla.
Juhani Melanen on kirjoittanut Omalähiöön jo 25 vuotta. – Omalähiö on etelälahtelaisten ihmisten näköinen kompakti paikallislehti. Siellä saa rohkeasti ottaa kantaa, jos argumentit ovat kunnossa.

Ilkka Isosaari:
Ilmaisjakelulehdillä on vielä tulevaisuus edessä

– Muistan elävästi sen päivän, koska aloitin Omalähiössä. Se oli aprillipäivä vuonna 2011, toimittaja Ilkka Isosaari kertoo.
Aikakausilehtimaailmassa kaiken kokenut keski-ikäinen mies oli hetkeä aiemmin muuttanut takaisin lapsuudenmaisemiin Lahteen hypätäkseen pois lehtimaailman oravaranpyörästä.

– Koko työuran ajan olen ollut jollain tavalla lehtimaailman kanssa tekemisissä. Ennen armeijaa olin useana kesänä postinjakajana. Kerinkallion talot ja tiet tulivat silloin tutuiksi.

Isosaaren toimittajan ura alkoi Aamulehdessä ja Hämeen Sanomissa.
– Siellä toimin tv-kriitikkona ja kirja-arvostelijana.

Tämän jälkeen mies on ollut useassa aikakausilehdessä toimitussihteerinä tai -päällikkönä.
– Olin Seuran toimitussihteeri yli 10 vuotta, mutta lähdin sieltä pois linjaerimielisyyksien vuoksi.

Aktiivinen sekä puuhakas mies kokeile siipiään sen jälkeen hiihtokeskusyrittäjänä.
– Huomasin vuoden yrittäjäuran jälkeen, että homma ei ole kannattavaa ja niin siirryin Nykypostin palvelukseen. Kirjoitin heille lähinnä rikosjuttuja, mutta nuorena kuolleen Sauli Lehtosen vanhempien haastattelu oli ehkä Nykyposti-urani suurin juttu.

Aikakausilehtimaailman oravanpyörästä Isosaari hyppäsi pois ennen burnoutia vuonna 2009.
– En päässyt Seiskassa sinuiksi itseni kanssa ja lopetin työt siellä vapaaehtoisesti.

Aikakausilehtien rautainen ammattilainen on työuransa aikana tehnyt myös radiotyötä ja kirjoittanut Kissa -kirjan.
– Rehellisesti sanoen olen nyt aika tyytyväinen, koska olen päässyt tekemään työuran aikana niin monipuolisesti erilaisia hommia.

Ensimmäiset pakinat ideoin lenkkisaunassa

– Muutin Lahteen ja Liipolaan takaisin vuosikymmen sitten. Huomasin heti, että paikallinen Omalähiö on hyvä ja terävä kokonaisuus.

Omalähiön päätoimittaja Petri Salomaa sai puhelun toimittaja Isosaarelta keväällä 2011.
– Ensimmäisessä kolumnissa pohdin, että en millään löydä ehdokasta kevään eduskuntavaaleissa.

Päätoimittaja piti Isosaaren tyylistä ja miesten välinen yhteistyö alkoi.
– Omalähiö tarvitsi minun tyylistä kolumnistia päätoimittajan mukaan.

Isosaari myöntää olevansa sosiaalinen ihminen ja sen vuoksi useat juttuideat syntyvät erilaisten kohtaamisten myötävaikutuksella.
– Olen intohimoinen saunoja. Muistan vielä ne ensihetket Liipolan Jyrkänkadulla, jolloin napsin lenkkisaunasta tarinanaiheita saunakavereiltani.
– Pienessä lehdessä tarinoiden tulee olla ihmisen kokoisia ja helposti lähestyttäviä. Olen aivan varma, että ilmaisjakelut eivät kuole pois koskaan.

”Ihmisten negatiivinen asenne ihmetyttää”

– Printtilehdistöllä ei mene tällä hetkellä kovin hyvin. Väliportaan toimituspäälliköitä ja muita ammattilaisia ei arvosteta ja heitä irtisanotaan pois lehtitaloista. Keski-ikäinen kokenut toimittaja on paljon parempi voimavara lehdille kuin Wikipedia.

Isosaari ei ymmärrä klikkijournalismia, eikä kaksoisotsikoita.
– Ihmisillä on hirveä kyseenalaistamisen tarve ja sen vuoksi vaihtoehtoiset mediat ovat suosiossa.

Isosaari pohtii, että Suomessa ei ole ollut näin tulehtunut yhteiskunnallinen ilmapiiri sitten sisällissodan.
– En tiedä kumpuaako viha ja paha olo erityisesti sosiaalisen median vuoksi? Liian moni ihminen ei tällä hetkellä tiedä, mitä hyvät tavat tarkoittavat.

Juhani Melanen:
Pieni lehti uskaltaa kirjoittaa rohkeammin

Juhani Melasen kolumnit luetaan tarkasti Omalähiöstä. Mies tunnetaan siitä, että hän uskaltaa nostaa esiin lahtelaisten virkamiesten töppäyksiä ja kommentoida paikallispoliitikkojen huonoja päätöksiä. Kaupungintalolla Melasen kirjoituksiin ei suhtauduta aina suopeasti.
– Lahdessa ei saa osaamattomuutta kritisoida. Tällä hetkellä paikallinen politikointi on pääosin munatonta touhua, Melanen laukoo.

Lahdessa asiat eivät etene, koska täällä ei ole tällä hetkellä verkostonoituneita, eikä sivistyneitä poliitikkoja.
– Meillä suurin pohdinnan paikka on Vesijärvenkadun leveys, kun kaupungin talous on aivan kuralla. Miljoonaveloista eivät edes uudet valtuutetut kanna minkäänlaista huolta.

Konserniyhtiöiden johtajat vievät poliitikkoja kuin pässejä narussa.
– Lahdessa on kymmeniä konserniyhtiöitä, koska osa yhtiöiden asioista halutaan tällä tavoin salata. Siellä on myös paljon suojatyöpaikkoja.

”Lahti on konsulttihelvetti”

– Lahdessa ei ole oikeanlaista keskustelukulttuuria päättäjien ja kansalaisten välillä. Virkamiehet ja poliitikot eivät halua aidosti dialogin kautta rakentaa kaupunkia.

Lahtelaiset virkamiehet sekä poliitikot matkustavat Helsinkiin kertomaan, että meillä mitään huumeongelmaa ole.
– Erikoissairaanhoitoon on tietoisesti annettu vuosikaudet liian vähän rahaa. Lahdessa ei haluta oikeasti ratkaista ongelmia.

Melasen mukaan Lahteen rekrytoidaan jatkuvasti virkamiehiä muualta, vaikka koulutettuja ihmisiä asuu jo valmiiksi Lahdessa.
– En tiedä, miksi Lahteen on aina johtajat haettu muualta. ehkä se kertoo heikosta itsetunnostamme.

Lastenpelkotilat ja muu keittiöpsykologisointi kuvottaa

– On hyvä, että Omalähiö on keskittynyt ydinalueeseensa koko ajan, eikä se ole koskaan yrittänyt olla aidosti isompi lehti. Etelä-Lahden pikkujättiläinen on sille osuva lempinimi.

Melasen mukaan Omalähiö -lehteä tehdään oikealle kohderyhmälle hyvällä sykkeellä.
– Kukaan ei halua lukea lasten pelkotiloista ilmaisjakelulehdestä. En tiedä, miksi kaikenlainen keittiöpsykologisointi niin suosittua.

Yli 25 vuotta Omalähiöön kirjoittanut Melanen kertoo, että muutaman kerran hän on joutunut soittamaan juristikaverilleen jutun julkaisun jälkeen.
– Ihmiset soittavat minulle ja kertovat epäkohdista, joita he ovat joutuneet Lahdessa kokemaan.

– Minä olen jo eläkeläinen ja uskallan ottaa rohkeasti kantaa. Lahtelaisessa toimintakulttuurissa olisi paljon parannettavaa. Tämä on kuitenkin hieno kaupunki ja erityisesti Liipola on lähellä sydäntäni. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että tätä kaupunginosaa aina dissataan.

Petri Görman

On loppuvuosi 1978. Salomaan Kirjapaino on juuri muuttanut uusiin tiloihin Patomäentielle.
Vanhan mansardikattoisen talon pihamaalla nököttää piharakennus, jossa painokoneet eivät pyöri ja painajat pyörittelevät peukaloitaan. Lomake- ja käyntikorttipainatukset eivät täytä kirjapainon työkalenteria.
– Jostain pitäisi saada painolle lisää painettavaa tuumivat yrittäjäpariskunta Seppo ja Marja Salomaa.

Eräänä iltana he tutkailivat mainosjakajien kotiinsa jakamia moninaisia mainos- ja tiedotelappusia miettien, saisiko ne jollain tavalla yhdistettyä samojen kansien väliin. Ilmaisjakelulehden tekemisestä pariskunnalla oli jo useamman vuoden kokemus, sillä he olivat pyörittäneet vuosikymmenen ajan lehteä, niin Kouvolassa kuin Heinolassakin. Samaan aikaan 70-luvun loppupuolella oli Suomeen alkanut nousta eri paikkakunnille uusi uljas lehtirotu – lähiölehti. Lehti joka ilmestyy vain tietyssä osaa kaupunkia.

Seppo ja Marja laskivat yhteen kaikki nämä eri tekijät ja saivat lopullisen ahaa-elämyksen. Etelä-Lahteen täytyy perustaa lähiölehti, jonka sivuilla kaikki alueen kauppiaat voivat omien mainoslehtisten sijaan ilmoittaa keskitetysti tarjouksensa sekä omakotiyhdistykset ja seurakunta tiedottaa ja kertoa toiminnastaan. Niinpä lokakuun 23. päivä 1978 ilmestyi kautta aikain ensimmäinen Omalähiö-lehti. Ja nimenomaan Etelä-Lahdessa, jossa pohjoisrajana toimii rautatie. Toimitukselle tilat löytyivät läheltä, sillä perheen omakotitalon yläkerta Patomäentiellä remontoitiin toimistoksi. Samoissa tiloissa lehti valmistetaan vielä tänä päivänäkin, 40 vuotta myöhemmin.

Aluksi lehti oli pienen pieni, todellinen lempinimensä veroinen pikkujättiläinen. Lehdessä oli vain neljä palstaa ( nyk.viisi) ja sivujakin useimmiten vain 4-6 kappaletta ( nyk 12-16). Värejä ei lehdessä ollut, värikkäitä tarinoita kylläkin, joita kirjoittivat Sepon lisäksi mm. Pauli Rantanen, Pekka Vanhala sekä pakinoitsijat Vähi (Väinö Hietala) ja Roope (Unto Laine). Urheilusta kirjoittelivat alkuvuosista lähtien Harri Hulkko (Haklen Spurtteja) ja Raine Järvinen (Rainen Sananen). Pienellä henkilömäärällä tultiin jo silloin toimeen, sillä pääosin lehti kasattiin kolmen hengen ryhmällä. Seppo ja Marja tekivät juttuja ja latoja Eeva Kyyhkynen latoi ne koneella valmiiksi. Ilmoituksia myivät mm. Simo Uunila ja Helmi Huovinen. Juttuja on aina tullut vuosien saatossa paljon myös lukijoiltamme, omakotiyhdistyksiltä, seurakunnalta ja useilta freelance-toimittajilta.

K-kauppa Martintori varasi alkuaikoina aina etusivun, josta johtuen jotkut luulivat Omalähiön olevan Martintorin oma lehti. Siihen aikaan lähikauppoja oli liki jokaisessa kadunkulmassa, niinpä parhaimmillaan Omalähiön sivuilla mainosti yhdeksän eri kauppaa. Etelä-Lahden omakotiyhdistykset ja seurakunta ottivat myös innolla vastaan uuden tulokkaan ja alusta lähtien ne ovatkin pitäneet Omalähiötä tiedotuskanavanaan. Perinteisesti Omalähiön sivulta 2 on löytynyt Papin palsta.

Alussa painosmäärä oli noin 8400 kappaletta. Koska Etelä-Lahti on alati kasvavaa aluetta, on painosmäärä tänä päivänä kasvanut jo 14 000:een, mikä nostaa potentiaalisen lukijamäärämme lähelle 30 000. Painossa riitti kiirettä, sillä ensimmäiset vuotensa Omalähiö ilmestyi kaksi kertaa viikossa. Suuret marketit kuitenkin valtasivat nopeasti etelälahtelaisten pikkukauppojen markkinat, joten lähikauppojen lopetettua toimintansa, Omalähiökin siirtyi 90-luvun loppupuolella ilmestymään kerran viikossa perjantaisin.

Omalähiö on aina seurannut päivän kunnallispolitiikkaa tarkasti. Lehteen ovat kirjoitelleet vuosien varrella näkemyksiään monen eri puolueen jäsenet, onhan lehti itsessään puolueeton tiedonvälittäjä, joka antaa sivuillaan kaikille mahdollisuuden tuoda omia näkemyksiään esiin puoluekannasta riippumatta. Pisimpään poliittisia kolumneja Omalähiöön kirjoitti pitkäaikainen kansanedustaja Jouko Skinnari, joka oli mukana 80-luvun alkuvuosista lähtien aina kuolemaansa asti vuonna 2016. Joukon poika Ville Skinnari , myös kansanedustaja, jatkaa isänsä perinnettä kolumnistina Omalähiön sivuilla. Myös monet arvovaltaiset päättäjät ovat käyneet tutustumassa lehtemme toimitukseen. Mm. liikenneministeri Matti Puhakka, kulttuuriministeri Arvo Salo ja maaherra Risto Tainio kävivät aikoinaan tutustumassa tähän uuteen ”lehtirotuun” eli lahtelaiseen lähiölehteen.

Etelä-Lahden pikkujättiläinen on saanut vuosien varrella vankan jalansijan etelälahtelaisten arjessa. Lukijat mainitsevat usein syyksi sen, että Omalähiössä on paljon paikallista, etelälahtelaista asiaa. Lisäksi lehdessämme on paljon sellaisia juttuja, joita ei voi muista lehdistä lukea. Tämän mahdollistaa ahkera avustajajoukkomme, jota kaiken kaikkiaan on liki parikymmentä henkeä. Heitä kaikkia on suuresti kiittäminen siitä, että joka lehteen saamme tuoreita kuulumisia ilmestymisalueeltamme. Lehtemme pitkäaikaisin toimittaja on Marja-Liisa Niuranen, joka hallitsi toimittamisen salat jo 80-luvulla ja jatkaa edelleen lehtemme sivuilla intoa täynnä. Myös pidetty ja tinkimätön kolumnistimme Jussi Melanen on Melastellut lehtemme palstoilla jo pitkään aroistakin aiheista. Välillä vain muutaman sentin päästä raastuvasta.

Kriisejäkin on nähty. 90-luvun lama oli tiukkaa aikaa taloudellisesti ja siitä selvittiin nipin napin nenä pinnan yläpuolella. Suomalaisen yhteiskunnan nopea siirtyminen tietokoneaikaan aiheutti 90-luvun lopussa sen, että oman kirjapainon toiminta oli lopetettava kannattamattomana. Toisaalta isompi kirjapaino mahdollisti lehden koon suurentamisen viisipalstaiseksi sekä värien käytön, joten jotain hyvääkin muutoksesta seurasi. Viimeisin kriisi koettiin vuonna 2009, kun Omalähiön pitkäaikainen päätoimittaja ja perustaja Seppo Salomaa siirtyi ajasta ikuisuuteen. Pienen hetken Salomaan perhepiirissä mietittiin, onko lehdellä tulevaisuutta ja kuka sitä jatkossa lähtisi vetämään. Siitäkin ongelmasta selvittiin, kun perheen kuopus Petri Salomaa astui isänsä saappaisiin päätoimittajaksi liki lennossa. Tänä päivänä päätoimittaja Salomaa toimii myös yrityksen toimitusjohtajana

40 vuoteen mahtuu paljon tärkeitä ihmisiä, osa jo poismenneitä, jotka ovat lehdestä tehneet sellaisen, kun se tänä päivänä on. Kaikkia heitä ei tässä jutussa kannata mainita, sillä lista olisi aivan liian pitkä. Niin toimituksen, ilmoitusmyynnin kuin painonkin puolella on töitä paiskittu aina tiukasti, mutta rennolla otteella, päämääränä mahdollisimman hyvä lehti lukijoillemme. Pitkän työrupeaman painon puolella 80- ja 90-luvulla tehneet herrat Pertti ”Pepe” Palkamo ja Kalervo ”Kale” Pursiainen on kuitenkin nostettava monien nimien joukosta esiin.

Omalähiössä viihdytään yleensä kauan. Nykyisessä kokoonpanossamme pisimpään ovat työskennelleet Pirjo Järvinen (mukana jo 18 vuotta), joka huolehtii lehden ulkoasusta taittajana sekä ilmoitusmyyjä Jouni Rasimäki, joka on viihtynyt talossa jo 27 vuotta. Puhumattakaan tietysti Grand Old Ladystä Marja Salomaasta, joka edelleen toimii hallituksen puheenjohtajana osallistuen aktiivisesti lehden tekemiseen. Melkoinen rautarouva!

Tulevaisuudessa Omalähiö aikoo jatkaa omalla linjallaan etelälahtelaisten omana lehtenä. Monesti on kysytty, miksi lehtemme ei ilmesty muualla Lahdessa. Lyhyesti sanottuna vastaus on se, että Omalähiö on Etelä-Lahden oma lähiölehti ja sellaisena pysyykin. Vain kerran Omalähiö on ”hairahtanut” etelälahtelaiselta polultaan. Vuonna 1984, huhtikuusta-lokakuuhun, Omalähiö ilmestyi myös Möysässä. Kokeilu jäi vain kokeiluksi. Fakta on myös se, että lehden jakelu koko Lahden alueelle aiheuttaisi selkeästi enemmän kustannuksia kuin tuottoja.

Omalähiö on vahva omalla alueellaan ja se täydentää omalta osaltaan Lahden laajaa mediakenttää.
Viime vuosina on toimituksessa satsattu myös digitaalisuuteen. Siitä osoituksena tänä vuonna uudistetut nettisivut sekä näköislehti, jonka avulla lehti on luettavissa missä ja milloin vain.

Maailmasta ei koskaan tiedä, mitä muutoksia se tuo tullessaan, mutta tuskin kukaan toimituksessa panisi pahakseen vaikka Omalähiö jatkaisi vielä vaikkapa toiset 40 vuotta. Vastahan tässä on päästy alkuun.

Juhani ja Maija Hilkemaa asuivat 10 vuotta Patoniityssä. He rakensivat omakotitalon sinne vuonna 1978

Patoseudun omakotiyhdistys perustettiin vuonna 1978. Patoniitty rakennettiin valmiiksi 1980 -luvulla. Patomäki valmistui jo hieman aiemmin. Vuosituhannen vaihteessa vartiolaaksolaisista tuli omakotiyhdistyksen jäseniä.
– Meillä on samanlaista toimintaa vielä tälläkin hetkellä kuin 40 vuotta sitten, puheenjohtaja Tapio Irri kertoo.

Puheenjohtajan mielestä kehätie olisi voinut kulkea Renkomäen kautta.
– Päätös on tehty ja nyt elämme sen ehdoilla. Nyt on hyvä pohtia, onko siitä meille mitään hyötyä.
Irrin perhe on viihtynyt Patomäessä jo 44 vuotta, eikä aio muuttaa sieltä pois.

– Tällä alueella on asunut moni suomalainen kuuluisuus. Kirjailija Heikki Luoma, taitoluistelija Mila Kajas sekä Heinolan uusi kaupunginjohtaja Jari Parkkonen ovat asuneet täällä.

Lasten vuoksi omakotitaloon

Eija Remeksen perhe tarvitsi isomman asunnon 1990 -luvulla, kun hänen lapset olivat pieniä.
– Muutimme vuonna 1994 Patoseudulle. Minä kasvatan takapihallani kukkia ja yrttejä.

Remes kehuu myös naapureitaan.
– Täällä asuu mukavaa porukkaa.

Alueen kadut ovat olleet myllerryksessä muutaman vuoden ja kehätietä kaivetaan entisen jalkapallokentän kohdalla.
– Teidän, että muutaman vuoden päästä elämä palautuu alueella normaaliksi. Se riittää minulle

Tiina Tohkanen-Laakso muutti samasta syystä Vartiolaaksoon vuonna 2001 kuin Remeksen perheen Patoseudulle hieman aiemmin.
– Tämä on ollut hyvä kasvuympäristö lapsille. Kaupat ja koulut ovat aivan vieressä. Minua ei ole henkilökohtaisesti häirinneet tietyöt ollenkaan.

Perustajajäsen ja aktiivinen puuhamies

Kauppias Kauko Timonen on yksi Patoseudun omakotiyhdistyksen perustajajäsenistä.
– Asuin 10 vuotta kerrostalossa, mutta parhaiten olen viihtynyt omakotitalossani.

Mies ei tunnustaudu remontoijaksi, mutta pieniä maalaustöitä ja terasseja on Timosen mielestä mukava tehdä.
– Omakotitalossa on aina omat vapautensa. Remppahommat pitävät hieman jo ikääntyneemmän miehenkin vetreänä.

Juhani ja Maija Hilkemaa rakensivat omakotitalon Patoniittyyn vuonna 1978.
– Kaikki rakentajat olivat samanlaisessa elämäntilanteessa. Lapset olivat pieniä ja rakennusvälineitä lainattiin toisillemme. Tämä oli mukava yhteisö.

Rouva Hilkemaata harmittaa vieläkin, että he muuttivat pois Patoniitystä.
– En minä olisi halunnut muuttaa koskaan pois täältä.

Hilkemaat eivät enää asu alueella, mutta monet hyvät ystävät asuvat siellä edelleen.
– Tulimme juhlimaan nelikymppisiä, koska meidät kutsuttiin. Tässä porukassa olemme aina viihtyneet.

Petri Görman

KUVA: Kotiseutuneuvos Seppo Toivonen on asunut Lahdessa jo 44 vuotta.
– Lahti on upea kaupunki täynnä eläviä tarinoita. Täällä on ollut aina mukava asua.

Tasavallan presidentti on myöntänyt everstiluutnantti Seppo Toivoselle kotiseutuneuvoksen arvonimen Lahden kaupungin anomuksessa.
– Aloitin upseerinuran Hennalassa vuonna 1974. Siitä lähtien olen asunut Lahdessa. Aluksi Rykmentinkadulla ja sittemmin Keijutiellä. Olen kiintynyt tähän kaupunkiin ja minulla on ollut aina hyvä olla täällä, kotiseutuneuvos Toivonen toteaa.

Toivonen myöntää, että huomionosoitus tuntuu hyvältä.
– Ensimmäisen kerran olen markkinoinut Lahtea jo vuonna 1967, kun lähdin Rotary -järjestön kautta vaihtoon Pohjois-Irlantiin. Hain Lahden matkailusta mainoselokuvan, joka kertoi tarinaa meidän hienosta kaupungista.

Tuore kaupunkineuvos muistelee, että mainoselokuvaa katsottiin ensimmäisen kerran venäläisellä linjalaivalla, jolla matkustettiin Iso-Britanniaan.
– Perillä sitä näytettiin useasti paikallisille ihmisille sekä perheille yhteisten kokoontumisten yhteydessä.

Hennala tarinat on löydetty itse

– Minut nimitettiin Hämeen rykmentin esikuntaan koulutustoimiston päälliköksi vuonna 1992. Aina, kun varuskuntaan saapui vieraita, niin sain toimia heille oppaana alueen historiasta.

Toivonen kertoo, että tämän jälkeen hän on koonnut Hennalasta suunnattoman määrän tietoa.
– Siitä alkoi henkilökohtainen kiinnostus alueen historiaan.

Vuosituhannen vaihteessa Toivonen siirtyi reserviin ja kouluttautui Lahti -oppaaksi.
– Sen jälkeen olen määrätietoisesti syventänyt tietoutta Hennalasta sekä Lahdesta.

Entisen upseerin vieraina Hennalassa ovat viihtynyt muun muassa amerikkalainen professori sekä venäläinen perhe, jotka ovat halunneet tietää enemmän esimerkiksi maamme sotahistoriasta.
– Opastan mieluiten sotaveteraaneja Hennalassa, mutta monet ulkomaalaiset turistit haluavat myös tutustua sotilaslääketieteen museoon sekä tietää sotahistoriastamme hieman enemmän.

Lahti on minun kotikaupunki

– Lahti on kompakti kaupunki, jossa esimerkiksi kaikki urheilu- ja kulttuuripalvelut ovat lähellä kaupunkilaisia.
Itse käyn aktiivisesti kaupunginteatterissa ja museoissa, jotta osaan kertoa turisteille, millaista kulttuuritarjontaa Lahdessa on.

Toivonen on syntynyt Lahdessa vuonna 1949 ja muuttanut heti kadettikoulun jälkeen takaisin Lahteen työn perässä.
– Voin rehellisesti sanoa, että olen kiintynyt Lahteen ja täällä on kaikki palvelut, joita tarvitsen. Jos haluan matkustaa nopeasti Helsinkiin, niin täältä pääsee helposti pois joko autolla tai junalla.

– Minä tunnen suurta kotiseuturakkautta Lahtea kohtaan. Täällä on niin paljon positiivisia asioita, että niitä huonoja puolia tulee tuskin koskaan muisteltua.

Petri Görman