Bio- ja pakkausjätteen kierrätys tehostuu

kuva: Salpakierto oy:n ympäristökouluttaja Johanna Ulmanen kertoo, että muovi-, kartonki- ja lasipakkausten sekä pienmetallien erilliskeräys alkaa elokuussa 2023 Lahden seudulla.


Muovi-, kartonki- ja lasipakkausten sekä pienmetallin erilliskeräys alkaa porrastetusti Salpakierron yhteisesti kilpailuttamana Päijät-Hämeen alueella elokuusta 2023. Kaikissa vähintään viiden huoneiston kiinteistöissä päättyy samaan aikaan energiajätteen erilliskeräys.
– Tätä pienemmät kiinteistöt voivat halutessaan liittyä pakkausjätelajien erilliskeräykseen tai viedä pakkausjätteet Rinki-ekopisteille. Rinki-ekopisteiden käyttö on maksutonta, ympäristökouluttaja Johanna Ulmanen Salpakierto Oy:stä kertoo.

Ympäristökouluttajan mukaan kaikille vähintään 5 huoneiston taajamissa oleville kiinteistöille on astunut voimaan biojätteen erilliskeräyksen heinäkuun alussa. Salpakierron yhteisesti kilpailuttamiin biojätekuljetuksiin siirrytään näissä kiinteistöissä maaliskuussa 2024.​
-Tätä pienemmissä asuinkiinteistöissä yli 10 000 asukkaan taajamissa alkaa biojätteen erilliskeräys heinäkuussa 2024 Salpakierron järjestämänä. Tämä koskee Lahden, Heinolan ja Hollolan keskustaajamissa sekä Nastolan kirkonkylällä olevia kiinteistöjä.

-Samaan aikaan loppuu näiltä kiinteistöltä energiajätteen erilliskeräys. Pienkiinteistöt voivat vapaaehtoisesti liittyä pakkausjätteiden, esimerkiksi muovipakkausten erilliskeräykseen. Biojätteen erilliskeräyksen vaihtoehtona on ruokajätteen kompostointi.

Suurin osa sekajätteestä on kierrätettävää

Kotitalouksien seka- ja energiajätteen koostumustutkimuksen mukaan sekajätteessä oli peräti 77,5 prosenttia kierrätyskelpoista materiaalia, joka pitäisi lajitella muihin jätelajeihin.
– Sekajäte sisälsi 37,3 prosenttia biojätettä, 18,3 prosenttia muovia ja 13,5 prosenttia kartonkia, pahvia ja paperia.

Tutkimus toteutettiin vuonna 2021.
– Koostumustutkimuksen mukaan myös energiajäte koostui lähes 90 prosenttisesti jätteistä, jotka voidaan ohjata suoraan kierrätykseen lajittelemalla ne muihin jätelajeihin.

Jatkossa toteutettavat bio- ja pakkausjätelajien erilliskeräysvelvoitteet tulevat parantamaan kierrätystä, kun keräys lisääntyy ja laajenee entistä pienemmille asuinkiinteistöille.
– Energiajätteen keräyksen sijaan sinne kuuluneet jätteet lajitellaan jatkossa suoraan kierrätykseen, pääasiassa muovi- ja kartonkipakkauksiin ja poistotekstiiliin. Kaikki pehmopaperit kannattaa jo nyt lajitella biojätteeseen.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO